Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Lähetä pikaviesti
Lisää kaveriksi
LadataanLähetetyt biisikommentit
Yhteensä 375 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tuhtia soundia. Kitaravalli puuroutuu toisinaan, vaikka särösoundi ei sitä pahinta ampiaspesäosastoa edustakaan. Kuitenkin muuten sangen mallikasta tuotantojälkeä, rummutkin erottuu nätisti ja niin pois päin. Soittajat hanskaavat hommansa, mutta vokalisti on kyllä se kaikista kirkkain helmi. Ei välttämättä kaikista omailmeisin laulaja, mutta homma vedetään kotiin sen verran komeasti, ettei kehtaa valittaa. Biisi oli juuri oikean mittainen, eikä sitä oltu onneksi pilattu liioilla turhilla osuuksilla (kitarasooloa, kertosäkeen päätöntä hokemista yms. turhaa), siitä kiitos. Parin minuutin ajan turpaanvetoa jaksaa kuunnella oikein mielellään. Ihan jees kokonaisuus, siis. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kehitystä on tapahtunut - muistelen, että tämä projekti olisi aiemmin ollut ohutsoundista ja melkoisen epävireistä makuuhuonekolistelua, mutta nyt oli ihan kelpoisat omakustannetasoiset soundit. Ekalla kuuntelulla teksti meni pikkasen ohitse, sitten kun seuraavalla kerralla yritti vähän keskittyäkin niin siitä sai pikkasen jotakin irti. Mutta helevata, eikös Time-lehti juuri valinnut meidät netinkäyttäjät ihan kollektiivisesti Vuoden henkilöksi? Olisiko tämä saanut inspiraationsa tuosta kunnianosoituksesta? Todellisuuspakoahan tämä netinkäyttö niin kovin usein on, sen myönnän minäkin. Eipä tässä suuremmin voi valittaa mistään. Vahva suomirok-perinne hieman karkoittaa minua, mutta tunnelma ja ideat ovat kyllä kehujen arvoiset. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ensimmäinen, hieman hämmentävä mieleenjuolahtanut asia oli, että mitäpä jos Gösta ei olisikaan heittänyt lusikkaa nurkkaan ja sen sijaan päättänyt tehdä jonkinlaisen parodian suomalaisesta raskasmetallista - se olisi kukaties ollut jotain tällaista. Veikkaisin, että olette Rautiaista trioineen kuunnelleet, missä ei tietenkään ole mitään vikaa. Kyllähän vaikutteita saa, ja useimmiten kannattaakin tuoda rohkeasti esille. Silti tuli mieleen, että kyllä tässä jokunen omaperäinen elementti olisi voinut olla - myönnän, että genreä tunnen aika helvetin huonosti, mutta amatöörin korviini tässä oli kyllä isoin osa suomalaisen metallin kliseistä tuupattu yhteen biisiin. Soitto, laulu, säveltäminen, sanoittaminen ja suunnilleen kaikki muukin on ihan hyvässä kuosissa, mutta omaa ilmettä kaipaa. Muistutettakoon, että tämä on tasan yhden biisin perusteella muodostettu mielipide, eikä siis suinkaan välttämättä koko totuus bändistä. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Haah, loistavaa. Isoin osa biisistä oli vähän kuin vedettäisiin jollakin 60-luvun pikkupsykedeliasoundilla jotakin 90-luvun grungepikkuhittiä. Mainio yhdistelmä kertakaikkiaan. Sitten, kun lähdettiin haahuilemaan, mentiin jo reippaammin sinne psykedeliamaailmaan. Haahuiluosan kitaransoitto muistutti kankeudessaan omaa soittamistani, mikä herätti sympatioita. Niin, ja sitten loppukin oli komea "ai nytkö piti lopettaa" -tyylinen hosuminen. Laulajalla oli jännä laulusoundi jo sellaisenaan, mutta sitten sitä oli vielä käsitelty jollakin hienoisesti väreilevällä effektillä. Aika mainion kuuloista, jonkinlainen piste i:n päälle. Teksti meni kyllä hiukan ohitse, mutta eipä tuo haitanne, täytynee kaivaa teksti esiin jostain. Jo nyt kuitenkin herätti mielikuvia melkoisesti. Omaperäistä kamaa, edelleen. Hyvä hyvä. Orgaaninen lähestymistapa pukee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Tota tota. Täytyypä sanoa, että kolmisen kertaa kuunneltuakin biisi jäi minulle kohtalaisen vieraaksi - erityisen omailmeiseltä tämä ei korviini kuulostanut. Sanottakoon tosin, että metallipuoli on allekirjoittaneella niin huonosti kartoitettu, ettei mielipidettäni kannata kauhean tosissaan ottaa. Biisin intro kuulosti enemmänkin reippaalta punkilta, mutta sitten sukellettiin jonnekin 80-luvun Metallican mieleentuovan junttauksen tienoille. Soitossa oli kieltämättä aika hyvä meininki päällä, joskin kitarasoolon maaninen tiluttelu jätti minut kylmäksi - kuten se yleensä tekee. Soundeista ei valittamista, rummuissa oli pientä kotikutoisuutta, joka oli mielestäni ihan hyvä juttu. Ja jos kitaralla vingutetaan kiertoa, niin sitten lujaa, jumalauta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Biisi alkoi "tunnelmallisella" introlla, ja yleensä minulla on tapana sanoa, että tunnelmallinen intro ryssittiin kun alettiin runtata, mutta tässä oli päinvastoin - biisi alkoi toimia paremmin kun tempoa nostettiin ja alettiin latoa vitossointuja. Itse biisi ei ollut hirveän omaperäinen, mutta asiansa se kyllä ajoi. Loppupuolella, kun alettiin hakemaan vähän rytmikkäämpiä riffejä ja rummutusta, biisi toimi kaikista parhaiten. Pari sellaista asiaa, joita yleensäkin metallissa inhoan, oli mukana myös tässä biisissä. Yksi oli kitarasoundit, tuollainen high gain -pörinä ei koskaan ole sydäntäni lämmittänyt - soitto kyllä kulki vallan komeasti, ei siinä mitään. Toinen oli sanoitus, joka hennossa nihilismissään nyt vaan ei allekirjoittaneelle toiminut. Kokonaisuutena ihan ok -osastoa, pieniä kauneusvirheitä oli mutta tärkein -sävellys- oli kuitenkin ihan pätevä ja soittokin eteni hyvällä meiningillä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
No tuota. Tästä tuli mieleen jotkin 70-luvun loppupuolen pehmorokkiyhtyeet, joita en kyllä kauheasti ole kuunnellut. Minkäänlaisesta AOR-kamasta ei sinänsä ollut kyse, mutta pelottavasti välillä siihen suuntaan joillakin sovituksellisilla ratkaisuilla lipsuttiin. Näistä elementeistä mainittakoon erityisesti melkoisen inha kitarasoundi sekä yökerhosoundilla vedetty kiipparisoolo. Hyvin osaatte soittaa, ja vokaalitkin lähtevät ihan komealla ja melko varmalla soundilla. Soiton tekninen osaaminen tuo ilkeästi mieleen, että te olette ihan opiskelleita muusikoita - en sitten tiedä, oletteko. Soiton pikkunäppäryys ja siisteys tuo minulle yleensä sellaisia mielleyhtymiä. Sanoisin, että kyllähän te hommanne osaatte ja biisikin varmaan toimii joillekin, valitettavasti vaan ei minulle. Groovea on, ja funkahtavuuttakin ripaus, mutta jatkossa tahtoisin vähän lisää vimmaa ja asennetta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Jaa, tämä bändi. Pakko sanoa, että vokalisti kuulostaa taas häiritsevässä mittakaavassa Kalle Aholalta, ja biisikin voisi melkein olla Kallen soolotuotantoa tai donkkareiden loppuvuosien juttuja - astetta karummalla soundilla tosin. Mutta onneksi omiakin juttuja on... Erityisen positiivisena puolena pisti esille sanoitus, jossa oli arkirealismia, mutta onneksi sangen omaperäisellä otteella - en muista että olisin koskaan kuullut yhtään biisiä, jossa olisi laulettu työsuhdevolvosta! Mainioita yksityiskohtia oli tekstissä enemmänkin, ja kun siinä vielä oli hokemakertosäe, niin luulisi kelpaavan soittolistoillekin. Kun saatte soittoon vielä pikkasen lisää puristusta ja hukkaatte johonkin suurimmat donhuonot-assosiaatiot, niin enpä näe estettä suuremmallekaan menestykselle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Hyvin vähäeleistä menoa. Tuli mieleen Sielun Veljien jotkut akustiset hetket Suomi-Finland -albumilta, sekä Rakkaudesta-hitin kitarointi. Muuten oltiin aika kaukana Siekkareista, vaikka tietty samanhenkinen ehdottomuus tässä oli aistittavissa. Vähäeleinen ja varovainen meno pakotti keskittymään biisiin tosissaan, koska olisi ollut hyvin helppo antaa ajatusten harhailla jolloin biisi olisi jäänyt lähinnä sekavaksi meteliksi taustalle. Laulusoundi ei luultavasti miellytä ketään, ja sehän on siis punk. Tuli mieleen itkukohtauksen partaalla heiluva lapsi. Viiden minuutin ajan sen kuunteleminen oli aika raskas pala, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö tässä ollut melkoisen luja tunnelma. Ja silti pelotti, että tämä on vain joku outo vitsi, ja joku nauraa partaansa kun ihmiset tätä kuuntelevat. Mutta ei kai sentään..? Biisin nimestä tuli muuten mieleen se Munchin taulu. Samoja teemoja en tekstistä tosin löytänyt, vai kuulinko vain kaikki sanat väärin? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Ekan kuuntelun jälkeen oli ihan vain puhtaan hämmästynyt fiilis - mihin ihmeeseen minä juuri käytin viisi minuuttia. Tokalla kuuntelulla äänimaailma alkoi jo kuulostaa musiikilta. Kolmannellakin kuuntelulla olo oli vielä hämmentynyt, mutta siinä vaiheessa olin jo menetetty tälle biisille. Tästä tulee väkisinkin sellaisia outoja mielikuvia, missä nippu tyyppejä istuu ringissä perkussioiden ja kaikenlaisten lelusoitinten kanssa, ja pistää aika vapaalla assosiaatiolla menemään. Sellainen ei aina toimi, mutta tällä kertaa oltiin kieltämättä onnistuttu. Siinä vaiheessa kun biisi alkaa oikein kunnolla ottamaan otteeseensa - jossain kahden ja puolen minuutin tienoilla - niin vastarinta on aivan mahdotonta, ei voi muuta kuin kuunnella ja heilua paikoillaan mukana. Jos olisi pidempi biisi, voisi transsin saavutus olla jo aika lähellä. Taide on niin elämä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hah, bläkkistä siitä melkein pahimmasta mahdollisesta päästä. Kestämättömän ohkaiset soundit ja käsittämätön kähinävokaali. Hitto vie, tällainen jaksaa aina huvittaa. Sanottakoon tosin, että koskaan ei voi olla varma, että milloin ollaan tosissaan liikkeellä ja milloin ei. Kitaristi tilutti menemään oikein mainiolla "vittu mä osaan soittaa" -mentaliteetilla. Myös rumpalilla pysyi kapulat melko hyvin näpeissä, ja virvelisoundi oli oikein mainio, paha kyllä vaan aivan saatanan hiljainen. Basso oli asiaankuuluvasti miksattu jonnekin melkein kuuloalueen ulkopuolelle. Tuota tuota. Enempää en nyt uskalla sanoa. Tälle kamalla löytyy ystävänsä, ja siinä porukassa luulisi tämänkin biisin herättävän jonkin verran kiinnostusta. Minut voinee kuitenkin lukea joukon ulkopuolelle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Bläkkistä taasen. Alussa oli ihan lupaavan oloista hissuttelua ja fiilistelyä, sitten alettiin tietenkin runttaamaan. Aika innokkaasti tosin, yleensä (ainakin genreä todella huonosti tuntevan mielestä) blackmetalli on lähinnä melkoista laahaamista. Lopetus oli aika vekkuli. Niin. Tässä genressä on kieltämättä sangen erikoinen estetiikka, kun homman nimi tuntuu olevan, että sanoitukset pitää öristä mahdollisimman vähän ihmisääntä muistuttavalla rääkynällä, ettei niistä varmasti saa mitään tolkkua. Se menee allekirjoittaneelta aina pikkasen yli hilseen, en vaan tajua. Toinen mystinen asia on, että soundien pitää olla tahallisen paskat (tässä ei oltu sentään ihan sillä asenteella liikkeellä), joka on myös ominaisuus, jota en aina oikein ymmärrä - vaikka pidänkin kyllä muuten kaikenlaisesta ns. tuhnusoundista. Mutta jos nyt jotain yrittää sanoa, niin menohan oli oikein kohdallaan ja tekijöillä on varmaankin ollut kivaa. En tiedä, onko tosissaan vaiko kieli poskessa duunattua vai jotain siltä väliltä, mutta sillähän ei käytännössä ole mitään merkitystä. Genren ystävillä saattaa toimiakin, kyllähän maailmaan musiikkia mahtuu ja muita kliseitä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
No huh, taas tuli tältä projektilta vastaan biisi, jota on vaikea luokitella - ei tiedä, onko tämä nyt lintu vaiko kala. Ja juuri sehän tästä niin mielenkiintoisen tekeekin. Visuaalista kamaa, kun voi melkein nähdä tyyppien haahuilevan ja hörhöilevän rituaalimusiikin tahdissa. Tosin perinteisten rituaalitunnelmien ohella tässä on jotain todella kummaa, jonka takia rituaalin maisema ei tunnu olevan peyote-kaktuksien kuorruttama autiomaa tai seinähullujen lappalaisten kota, vaan pikemminkin joku ankea pyöräkellari kerrostalon kivijalassa, jossa ei voi soittaa kovinkaan kovaa ilman, että isännöitsijä tulee häätämään. Ja jossain kulmassa äänittää halpa mankka pöytälaatikossa vuosia pölyyttyneelle ikivanhalle c-kasetille. Hillitöntä. Tällaista olisi kiva itsekin tehdä, mutta enhän minä osaa (enkä popsi sieniä), joten siksipä on hyvä että te teette, ja minä voin kuunnella ja digata. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
No jopas. Uskonnollista (tai ainakin pseudouskonnollista?) rituaalimusiikkia aikaisin maanantaina aamukahvia juodessa. Rankkaa. Ei tämä sentään erämaassa painimiseksi mennyt. Mainio groove oli biisissä, aika hypnoottinen meno päällä. Laulussa oli nätti särötys, joka hieman auttoi selviytymään sen faktan kanssa, että vokaalit tuntuivat muuten vähän irrallisilta melko tasaisesti soivan taustan kanssa. Kokonaisuus jäi kuitenkin valitettavan taskulämpöiseksi. Jotenkin tuntuu, että pari minuuttia saattoi olla tällaiselle biisille kenties turhankin lyhyt aika. Nyt biisi ikäänkuin vain piipahti tajunnassa, eikä ottanut otteeseensa. Viiden minuutin mitassa olisi saattanut toimia jopa paremmin. Joka tapauksessa oikein pätevää soittoa ja tulkintaa, sekä mukavan omaperäistä otetta. Positiivinen kokemus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Helevata, kaunista musiikkia. Tästä olisi helppo latoa ilmiselviä toteamuksia "melankoliasta" ja "suomalaisuudesta", mutta kun tämä oli vielä niin paljon enemmänkin. Ensinnäkin, tässä oli todella kaunis ja kuulas tunnelma, joka tulee sekä puhtaaasta soitosta että onnistuneesta sävellyksestä. Toisekseen, tässä oli sangen lyyriset ja runolliset, mutta toimivat sanat. Lisäksi lauljalla oli sielukas ja omailmeinen ääni. Ja sovitustyö oli tehty oikein hyvällä maulla: taustalaulukuorot olivat oikein nätit, ja koskettimet (etenkin siinä c-osassa, tai mikä se nyt oli) toivat minun korviini hämmentäviä muistikuvia 80-luvun The Curesta, joka toi ihan erilaista ilmettä laulun muuten suorastaan kaurismäkeläiseen maailmaan. Mainio biisi kertakaikkiaan. Osoitus siitä, että termin "iskelmällinen suomirok" ei suinkaan tarvitse olla kirosana, kunhan tekijöillä on selkeä visio ja kykyä toteuttaa se. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Nättiä tunnelmamusiikkia. Akustisia kitaroita soiteltiin oikein hyvällä tatsilla. Muutenkin tykkäsin kappaleen äänimaailmasta oikein kovasti - se ei ollut puhkihiottu, mutta kuitenkin viimeistelty, nyanssirikas ja hyvin sovitettu. Jopa lopussa tullut hyvän maun rajoilla keikkunut sähkökitarointi upposi mukaan todella hyvin. Biisi tuntui paljon lyhyemmältä kuin mitä se oli, joka kerta kuunnellessa tuli "joko se loppu" -fiilis, ja sehän on sangen positiivinen juttu. Käy hyvin puhtaasti kuuntelumusiikista, mutta miksei voisi soida taustamusiikkina elokuvassa tai jossain muussa visuaalisessa yhteydessä. Positiivinen kokemus kaikinpuolin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kantri kuuluu siihen sarjaan musiikkia, joka aiheuttaa yleensä saatananmoista ahistusta allekirjoittaneessa, lähinnä siksi että siitä tulee mieleen pickupit, tähtilippu ja yleinen punaniskameininki. Toisaalta taas, kun sitä tehdään kieli poskessa, saattaa jälki olla toisinaan ihan hauskaakin. Koodaajanörttinä oli biisin sanoitus tietenkin lähellä sydäntä, helppo kuvitella että IT-väen ollessa yleisössä tämä tekee vaikutuksen. Välistä nörttihuumori tuntuu jo turhankin kuluneelta aiheelta, mutta jos tämä on jo vuodelta 1998, niin sittenhän tässä on oltu huolella edellä aikaansa. Siitä pisteet siis. Kokonaisuutena ihan sympaattinen, ja mitä karheuteen tulee, niin eikös se kuulu rehtiin kantrimeininkiin kuin nenä päähän. Ei unohtumaton biisi, mutta mahtuu maailmaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Enkö minä ole tältä projektilta jo jonkun tämännimisen biisin arvostellut? Vai pätkiikö muisti, ei tiedä enää. Ekalla kuuntelulla biisi kuulosti aluksi turhan standardimaiselta paukutukselta, kun yleensä on tottunut siihen että tältä projektilta tulee syystä tai toisesta jonkin verran tavallisesta jumputuksesta poikkevaa juttua. Sitten jossain parin minuutin tienoilla biisi alkoikin sitten mennä aika häröksi tavaraksi, kun siellä oli se pieni melodianpätkä ja sen taustalla ties mitä kummaa efektiä, ja sitten sen jälkeen se meni ihan haahuiluksi. Ei ainakaan ihan tavanomaisesta päästä tämäkään biisi. Biisin loppupuoli siis fudasi näissä korvissa omalaatuisuutensa takia paremmin kuin alkupuoli, joka oli, kuten sanottua, ihan turhan geneeristä ja pikkasen kulunuttakin jumpsuttelua. Mutta hei, kenties biisin otsikon mukainen "olenko gullu" -teema tuleekin juuri siitä, eli biisi peilaa eurojumpsuttajan psyykettä, joka lopulta napsahtaa hajalle monotonisen eurodancen takia ja tämän takia sankarimme alkaa toteuttaa itseään kunnianhimoisemman ja astetta avantgardistisemman musiikin saralla. Vallan mainiota. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tänään on näemmä metallipäivä ringissä. Tässä oli jo ihan mielenkiintoistakin vääntöä, kun ei oltu menty kaikista kuluneimpia latuja. Polkkakompilla menevät säkeistöt kuulostivat hyvältä, hieman toisenlaisella kitarasoundilla oltaisiin ehkä oltu jo lähempänä hc punk -osastoa. Vokalisti oli sangen toimiva, kun messissä oli ihan oikeaa tulkintaa eikä pelkkää tekovihaista karjumista. Tekstissä oli genrelle ominaista ihmisvihaa ja paatosta, mikä on tietenkin aina kivaa. Jos livenä oli vedetty, niin oikein hyvin osaatte soittaa yhteen. Ja reipas mäiskefiilis putoaa aina, vaikkei genren ylin ystävä ei välttämättä olisikaan. Eli kokemuksena sangen positiivinen raivopurkaus. Soundikin toimi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
No jopas. Harvoin sitä tulee vastaan suomihoppia, joka pääsee yllättämään omintakeisilla ideoilla ja ylipäätään hyvälllä meiningillä. Kaiken mikserissä valitettavan tavanomaisen synajousilla ja paskankuuloisilla pianoilla höystetyn mollihopin joukossa tämä iski melkoisen tehokkaasti. Jokaisella räppääjällä toimi flow sangen mainiosti, ja läpät olivat oikeasti aika hauskoja. "Charmi hillitön kuin kokoomusnuorilla", helvetin hyvää tekstiä. Taustatkin toimi vallan komeasti. pikkasen kotikutoinen äänimaailmakin sopi mielestäni paremmin kuin steriilin kliini tuotantojälki. Joku vuosi sitten saatanan ärsyttävä jenkkiläinen punaniska Kid Rock teki masentavaa räprokkia samanlaisilla aiheilla. Tämä oli aivan tajuttoman paljon parempi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Vaikea pala oli tämä. Paljon hyviä juttuja oli mukana. Oli sirisevää siniaaltoa ja jotain epävireiseltä pianolta vaikuttavaa kolisevaa helinää ja kaikkea muutakin kivaa pikkunyanssia. Homma pysyi kasassa oikein kivasti rahisevalla biitillä, joka takasi sen että biisi myöskin kulki tasaisesti eteenpäin kaikesta haahuilusta huolimatta. Siltikin tämä nyt meni vähän reduktionismiksi, kun kokonaisuus ei jotenkin vaan suostunut olemaan enempää kuin osiensa summa. Äärimmäisen kiusallista. Ehkä kuuntelin biisin turhan analyyttisesti, kenties olisi ollut parempi vain antaa musiikin soida ja vaikuttaa ilman turhaa mietintää. Kolmatta kertaa kuunnellessani biisi alkoikin jo kuulostaa oikein hyvältä, kun siihen ei enää kiinnittänyt samalla tavalla huomiota. Vaikkei minulle siis ihan kybällä toiminutkaan, niin täytyy vielä todeta, että oikein komeasti oli jaksettu rakentaa biisi kasaan hirvestä määrästä pienenpieniä jippoja ja juttuja. Sitä on pakko arvostaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hmm, Buckley / Yorke / Martin -osastoa taas. Mutta keskitytäänpä enemmän itse biisiin. Parasta oli ehdottoman vähäeleinen sovitus, jossa oli mukavasti ilmaa. Tosin vähän turhan pakattua soundia ehkä - olisin itse pitänyt vähän dynamiikkapitoisemmasta meiningistä, nyt tulee suunnilleen yhtä "lujaa" niin varovaisessa introssa kuin kliimaksissakin. Toisaalta taas, sehän on tämänhetkistä tuotantoestetiikkaa muutenkin... Laulajan ohella myös pianisti ansaitsee kehut rikkaasta ilmaisusta. Itse biisi oli sitten ehkä vähän turhan tavanomaista tavaraa, vaikka pari sangen ovelaa käännöstä siinä kyllä oli. Mutta muistelisin kuulleeni teiltä muitakin biisejä, joista muistaakseni tykkäsin enemmänkin. Tuntuu siis vähän siltä, että demon tai pidemmänkin teoksen mittakaavassa tämä saattaa helposti jäädä muiden biisien jalkoihin. Kaikeksi onneksi biisi oli kuitenkin alta kolmeminuuttinen, eikä yli viisiminuuttinen. Vielä pikkasen raastavampana voisi tehdä isomman vaikutuksen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, taasen tämä bändi. Luulen, että joudun käyttämään aika pitkälti samoja sanoja kuin edelliseenkin teiltä kommentoimaanne biisiin. Tämä tosin oli parempi: mielestäni tunnelma oli paljon puoleensavetävämpi, ihan ensimmäisestä kitara-arpeggiosta lähtien. Tiedä sitten, mikä tässä oli "se" juttu, mutta paremmin toimi minulle, kuitenkin. Tällekin biisille pitää antaa kiitosta siitä, että kappale on sopivan lyhyt ja ytimekäs, jää nälkä biisin loputtua. Turhia osuuksia ei oltu tungettu mukaan, mikä kertoo aina kypsyydestä musiikintekijänä. Lisäksi ilmava sovitus on jälleen kehujen arvoinen. Isoin miinus tulee taas siitä, että vokalistista tuli jälleen mieleen se, se.. (googlaus) Chris Martin. Tosin ei tällä kertaa ihan niin pahasti, mikä on hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Aika isosoundista menoa, soittimia ei paljoa ollut mutta ne oli kaikki kaiutettu valtaisaksi katedraalisoundiksi. Kuulaus ei peittynyt huminaan, mikä oli hyvä. Radioheadia on vissiin kuunneltu, mutta onneksi tässä ei oltu syyllistytty ihan puhtaaseen hiilikopiointiin. Siinä "I hate my..." -osuudessa oli aika mielenkiintoista rumputyöskentelyä, joka toi mukavasti eloa, ettei kaikki mennyt ihan puhtaaksi eteeriseksi haahuiluksi. Dynamiikkaa voisi työstää pikkasen jyrkemmäksikin, kunhan ei hiljaa-kovaa-hiljaa -kliseeseen syyllistytä. Ja jos vokalisti vielä malttaisi viljellä Yorke-vaikutteita hieman vähemmän (eikä näin tehden kuulostaisi yhtä paljoa siltä Coldplayn tyypiltä), niin aina parempi. Kaikenkaikkiaan mallikasta, kun kaikesta vielä heijastui että soittajat ymmärtävät säveltämisen ja sovittamisen päälle huomattavasti mikseri-tasoa enemmän. Se viimeinen jokin jäi kuitenkin puuttumaan, johtuen kai siitä että olen kuunnellut turhankin paljon tällaista musiikkia vuosien mittaan. Olkoon se minun mokani. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ysäriä! Tällaista kamaa tuli reippaasti vastaan joskus luoja ties kuinka kauan sitten, 1996 tai sinnepäin. Siinä mielessä tämä olikin sangen virkistävää, että massive attack / dj shadow -osastoa ei nykyään paljoa kuulekaan, kun se ei ole kovinkaan trendikästä. Soundimaailma oli oikein komea, ja mukavia pikku nyansseja oli tungettu sinne tänne, jossakin kohdassa rummuissa taisi olla vähän enemmänkin flangeria mikä toimii näissä korvissa aina. Kuvittelenko muuten, vai oliko biisin rumpuja vielä pannattu hieman enemmän oikeaan laitaan? Muutenkin äänimaailma oli poikkeuksellisen mietitty. Hyvä. Kaikennäköisen hienouden ilkeänä vastapainona on sitten aikamoisen paha kasvottomuus, kun en nyt oikein tiedä miten tämä biisi eroaa vastaavan genren muista edustajista suuntaan tahi toiseen. Ja tunnelmaahan biisissä oli, mutta ei vielä ns. kuset seisauttavasti, vaan pikemminkin turhan varovaisesti oltiin liikenteessä. Siitä huolimatta - näin kova osaaminen ja yritys tuottaa melko suurella varmuudella ennen pitkää oikein komeaa jälkeä. Jäädäänpä odottelemaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tämä bändi tunkee itseään biisi biisiltä tutummaksi. Tyyli alkaa olla jo aika hyvin tiedossa. Tässä huomion varasti aika väkisinkin vokalistin vähäeleinen, kenties jopa suorastaan lakoninen luenta. Mikä olikin mainio kontrasti, kun urut toivat taas jotain bossanova-fiilistä, ja kitara veteli jotain aivan tajutonta svengaava lontoo -juttua. Tähän biisin tungetuista aineksista tekisivät lahjattomammat parikin biisiä. Musiikkia maailmasta, joka on toisaalta mennyt jo historiaan, ja toisaalta ei koskaan ole ollutkaan. Aika velikultia olette. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Vähän elektronisempaa tyylisekousta tällä kertaa. Sanotaanpa heti kärkeen, että eräs parhaita proggiksen biiseistä tähän mennessä - tosi nätti junnaava groove muodostuu rummuista ja konebassosta, ja parit simppelit riffit jollakin siniaaltomaisella hieman rikkinäiseltä kuulostavalla synalla siihen päälle... toimiihan se. Minimalismi on aina hyve, eikä tässä onneksi ollut turhaa sälää. Hieman ongelmallista oli lievä tapahtumaköyhyys, koska pelkästään tällaisenaan kunneltuna ja siinä samalla analysoituna biisi jäi vähän kasvottomaksi taustakolinaksi. Toisaalta taas, taustakolinana tämä on parasta mahdollista, voisi hyvin soida kymmenenkin minuuttia putkeen samalla kun puuhastelee jotain, ja siihen puuhasteluun muodostuisi siitä sitten sellainen mukava rytmi. Toisaalta taas, voisi olla jossain leffassa tai tv-sarjassa taustamusiikkina jossakin kohtauksessa, jossa tapahtuu jotain tärkeää muttei erityisen hektistä, esimerkiksi tiedemiehet tutkii laboratoriossa jotain huipputärkeää juttua tms. kohtaus. Äh, en oikein osaa selittää mitä ajan takaa... Mutta siis, hyvää soundia, hyviä vähäisiä ideoita ja hyvä groove. Hieman persoonaton kenties, mutta en tiedä onko se tällaisessa kamassa hillitön ongelma. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Lupaavaa möykkää. Soundi oli ainakin sangen komeaa kuunneltavaa. Biisi oli musiikillisesti kohtalaisen tavanomainen, suorastaan jopa tympeä, mutta sanoitus ja sen esiintuonti herätti enemmänkin mielenkiintoa. Melkoisen räyhäävä puhelaulu kuulosti näissä korvissa oikein hyvältä, ja kertosäkeessä yritettiin jo vähän melodiaakin saada mukaan. Mutta tosiaan, biisinä itsessään ei hirmu erikoinen. Mielenkiintoinen osuus oli se "akustinen" hetki jossain biisin loppupuolella, kun biisi ikäänkuin haukkasi happea kaiken mäiskeen keskellä. Sopivan mittainen kesto ja hyvä junttaus tekivät biisistä loppupeleissä ihan siedettävän, joskaan ei unohtumattoman, kokemuksen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Biisi lähti käyntiin vähän haahuilleen, mutta alkoi sitten kulkea ihan hyvään malliin. Vokalistin sisääntulokin tapahtui oikein hyvällä maulla. Maukasta retroilua, jossa kaikki soundit olivat kohdallaan - pisteenä i:n päällä tremolokitara, jota kuuntelee aina mielellään. Osittain tuosta omituisesta ja epämääräisestä suhinasta johtuen biisissä oli vähän utuinen meno, ja vaikka biisissä olikin ihan selkeä ja havaittava rakenne, se tuntui vähän sellaiselta jatkumolta; biisi joka soi koko ajan ja sitten kuuntelija vaan sattuu toisinaan kuulemaan siitä pienen pätkän. Omaperäisyysaste on kova, ja tajunnan kunnolla räjäyttävät biisit selvästi vielä tulossa. Tässäkin oli jo aivan mieletön tunnelma ja lataus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Instumentaalibiisi, josta kuuluu vähän turhan selvästi läpi että kyseessä on vain biisi josta puuttuu laulu, ei niinkään vartavasten instrumentaaliksi ajateltu biisi. Hevanderi-intro antoi olettaa pahempaakin, mutta kun säkeistö (?) lähti käyntiin, niin homma toimi huomattavasti paremmin, sellaisena pikkukivana poppailuna. Siihenkin tosin oli pakko tunkea murosärökitaraa sitten mukaan, vaikka vähän ilmavampi kitarasoundi olisi mielestäni palvellut hommaa paremmin. (Tai sitten oikein kunnolla rupisempi kitarasoundi tuollaisen pehmohevin sijaan.) Sävellyksenä kuitenkin ihan komea, ja jotkin kosketinjutut miellyttivät korvaani jo tällaisinakin. Mutta tuntuu siltä, että alkaakseen ihan kunnolla toimia biisi kaipaa vielä ihmisääntä tuekseen - tai sitten jotakin soitinta, joka ottaa liidivastuuta. Tai sitten biisi pitää sovittaa ihan huolella uusiksi, koska nyt kuulostaa lähinnä hyvin äänitetyiltä ja tuotetuilta pohjilta. Yhteen sanaan tiivistettynä: lupaava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Poikkeuksellisen pitkä tyylisekous-biisi... mutta sepä taitaakin johtua minuutin mittaisesta introsta. Aika, tuota, häröjä melodianjuoksutuksia tuossa introssa, mukavan häiriintynyt tunnelma. Häiriintyminen jatkuikin sitten itse asiassa koko biisin ajan, tämä oli lievästi sanottuna ihan hillitöntä progea. Kompinmuunteluja ja kaikkea... Kolmeen minuuttiin oli tungettu parin kolmen biisin ideat ja kuorrutettu vielä tanakalla määrällä efektejä. Huh. Kaikki pisteet reippaan kokeilevasta meiningistä, tosin kiusallisesti tästä ei paljoa biisiä jäänyt kolmella kuuntelulla käteen. Oikeastaan käteen jäi lähinnä aivan tajuton hämmennys, ja lievä hymynhäivä ajatuksella "hitto vie, olipas se omituista menoa". Tätä biisiä pitäisi varmaankin kuunnella aika monta kertaa, että se alkaisi kunnolla aueta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, heviä sitten. Ei kuulu omimpiin suosikkeihini, mutta sanotaan nyt jotain... Parasta tässä oli vokalisti, jolla tulkitsi mielestäni oikein hyvin - ei mennyt örinäksi, eikä naurettavan tekorankaksi huutamiseksi, vaan ihan uskottavan oloista räyhää tarjoiltiin. Bändikin soitti vallan hyvällä tatsilla, joten siinä puolessa ei valittamista... Isompi ongelma on - ainakin allekirjoittaneen korviin - ehkä kuitenkin hienoinen kasvottomuus. Genreä tuntemattomalle ei oikein aukene, miten tämä eroaa niin monesta muusta vastaavan linjan bändin tuotannosta. Kenties joku metallia paremmin tunteva tietää. Mutta ihan kelvollisesti toimi kuitenkin, vaikka tuplabassarimätke aiheuttaa tässä suunnassa harvemmin erityisen positiivisia reaktioita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tuossa jonkin verran yli kymmenen vuotta sitten tuli kuunneltua aivan järjettömällä innolla brittipoppia, ja silloin tämä olisi toiminut huomattavasti kovemmin, nyt vanhempana ei ihan niin hyvin... ...mitenkään väheksymättä sitä, että tämä oli kuitenkin oikein mainio kappale. Oma suosikkikohta tuli kahden ja puolen minuutin tienoilla alkavassa instrumentaalihaahuiluosuudessa, siitä eteenpäin homma oli mukavaa fiilistelyä. Myös säkeistö ja kertsi toimivat kelvollisesti, vaikkeivat omaperäisyyden merkkipaaluja olekaan. Ja olihan tässä tuotantoarvotkin kuosissa, ja englantiakin osattiin ääntää sangen mallikkaasti. Olen saattanut sanoa tälle bändille aiemminkin suunnilleen samat sanat, mutta joudun sanomaan ne taas: pieni annos sitä kuuluisaa jotain omaa lisää olisi se lopullinen niitti, jonka jälkeen olisi vaikeaa olla diggaamatta. Nyt jää vielä turhan kasvottomaksi oikeastaan joka osa-alueella. Muuten kyllä harvinaisen valmista tavaraa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Enpäs nyt auo päätäni biisin nimestä, jonka kai pitäisi olla yhdyssana... Mukavan lunki tunnelma biisissä. Kyllähän tämä taisi pitkälti olla sampleista kasattu, mutta etenkin rummut kuulostivat tosi mainioilta, niissä oli ihan aitoa fiilistä mukana. Vähän fuusiomaista tavaraa, aina ei oikein osaa sanoa, että toimiiko kitara välttämättä kovinkaan hyvin rumpujen kanssa yhteen, mutta kokonaiskuva toimii kyllä. Punaista lankaa biisissä ei periaatteessa olekaan, vaan meno on aika jamittava, muttei kuitenkaan ihan puhtaan haahuileva, vaan kuitenkin jotenkuten kasassa pysyvä. Tällaista kuuntelee ihan mielellään kolmisen minuuttia, isompi annos voisi mennä jo vähän unettavaksi - tai sitten pitäisi olla livenä seuraamassa soittelua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, taas heristellään sormea Babylonin suuntaan. Hyvä niin, tietenkin. Jännä tunnelma tässä biisissä, kun toisaalta taas se on aika letkeä ja tuon pienen riffinpätkän ansiosta myös positiivisella tavalla hämyinen, mutta toisaalta sitten taas rummut ja basso tulevat aika uhkaavalla meiningillä päälle. Nytkähtelyt biisissä pitivät huolen, että groove ei päässyt ihan täysillä viemään mukanaan, mutta toisaalta taas, nuo nytkähdykset toivat sitten aika reilusti omaa ilmettä mukaansa. Ristiriitainen biisi siis kyseessä, ja ristiriitainenhan on aina mielenkiintoista. Biisin lopussa oli positiivisella tavalla omituinen olo, kun ei oikein löytänyt sanoja kuvaamaan tunteitaan. Hyvällä soundilla oli tämäkin vedetty, ja jälleen kerran mukavan kompakti mittansa puolesta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Alkupuoliskolla kyseessä oli aika mainio säröbiitti, melkoisen puskeva ja jankkaava. Sitten siihen tuli se omituisesti kolisteleva melodia, joka sai väkisinkin miettimään, että mitenköhän siihen mahtaisi räppi oikein sopia päälle - mutta kun ei ole asiantuntija, niin en osaa antaa vastausta. Sitten palattiin junnaukseen, ja se kuulosti taas oikein hyvältä. Junttauksen päälle voisin kuvitella hyvinkin sellaista iskulauseräppiä, jossa tärkeämpää on asian perille meneminen kuin hillitön flow tai verbaaliakrobaattiset riimit. Vähän tuntuu, että työstämistä tälle biitille voisi kuitenkin vielä tehdä, lähinnä miksauspuolelle. Nyt soundi on aika kova ja karu, sillai pikkasen lo-fi, mutta vähän turhan, hmm, digitaalinen. Lisäksi jotain pienenpieniä nyansseja olisi ehkä hyvä saada messiin, ainakin näin ilman räppiä kuunneltuna kaipaili messiin jotain pikkujippoja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mitäs tällä kertaa? Aika meditatiivisesti lähti käyntiin, vaikkei mitään newage-hippeilyä ollutkaan. Muuttui siitä sitten vähän groovymmaksi, mikä oli tietenkin kivaa. Jousiriffi oli aika makee, samoin se pörisevä synasample joka kuului aina vähän väliä. Torsohan tämäkin oli pituutensa puolesta, tai siis oikeastaan ihan hyvä tällaisenaan, mutta ainakin päättyi jotenkin ikävästi töksähtäen, kuin tyhjän päälle. Yksinään tämä oli lähinnä mielenkiintoinen, mutta kuten olen aiemminkin näistä tyylisekous-biiseistä sanonut, niin parhaiten homma saattaisi toimia kuuntelemalla näitä lyhyitä biisejä putkeen niin, että siitä sitten muodostuisi jonkinlainen isompi kokonaisuus. Genreä en ehdota, kun en osaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Minimalismistahan minä tykkään. Intron aikana tuli mieleen, ettö jos soundit olisi vähän omituisemmat, tämä voisi olla tausta Thom Yorken mainiosti surisevalta soololevyltä. Sitten kamaa alkoi tulla mukaan aika reippaasti lisää, eikä meno ollut ihan minimalistista enää. Pikkasen hämäsi, se. PImputtava juttu toi aika hermostuneen tunnelman tähän biisin, ja siitä tykkäsin aika lailla. Siinä vaiheessa, kun biisi loppui, tuli fiilis, että tästä voisi alkaa joku tosi hieno juttu - eli mieltäsin biisin esimerkiksi introksi levylle tai vaikka alkunauhaksi keikalle. Joten jälleen kerran samat sanat: ihan ideapitoista ja hyvänkuuloista tavaraa, mutta en tiedä kantaako itsenäisenä teoksena niin hyvin. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hmm, taasen tämä bändi. Mitäs tällä kertaa sanoisi. Säröpuuron ansiosta pikkasen tunkkainen soundi, mutta siinä oli mainioita pikku nyansseja: jossain olin kuulevinani jonkinlaista perkussiota - oliko ne nyt sitten congat, vai mitkä. Myös taustalaulut kuulostivat oikein komeilta. Biisinä ei mielestäni ihan omaperäisintä osastoa kuitenkaan. Paras kohta oli se biisin puolivälin osio, missä holtittomat laulusuoritukset vuorottelivat lyhyiden runttauspätkien ja huudon kanssa. Muuten ehkä pikkasen turhan geneeristä. Silti, laulajan oikein hyvä meno ja biisin oivaltava sovitus ansaitsevat propsit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tänään on näemmä metallipainotteinen päivä kommenttiringissä. Tämä edusti sitä vähän perinteisempää osastoa. Soitto kulki ihan kelvollisesti, joskaan ei hirveän omaperäisesti, ja laulajan tulkinta oli sitten pikkasen... karu. Fraseerauksessa oli pientä falskiutta, ja muutenkin lauluääni vitutti itseäni pikkasen. Tosin se oli positiivisella tavalla erottuva kaiken muun metallin seassa. Itse biisin suurin synti oli mielestäni pikkasen turha pituus. Kitarasoolon jälkeen ei enää tullut mitään erityisen mielenkiintoista, ja jos totta puhutaan, niin en siitä soolostakaan tykännyt. Vähän tavanomainen riffipyörittely kaiken kaikkiaan, ja kun tekstikin taisi käsitellä lähinnä Manowar-osastoa, niin en hirveästi jaksanut inspiroitua. Mutta ihan hyvin tehty, kuitenkin. Soundi oli komea. Melkoisen suurella todennäköisyydellä tällekin jostain kuulijakuntansa löytyy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Heti eka puolikas minuutti kertoi jo, että tiedossa on lienee sellaista melkoisen isosoundista ja eeppistä rokkia. Sellaistahan sitä sitten tulikin, oikein maailmaasyleilevällä meiningillä. Kitaraosasto toimi oikein komeasti. Runnovissa kitaroissa oli jännän purkkimainen soundi, joka ei kuulostanut lainkaan huonolta vaan ennenkaikkea mielenkiintoiselta. Soolo-osio alkoi sangen mainiolla llirputtelulla, ja vaikka turhan pitkään kestikin niin yllättävän hyvä sooloilu oli kyseessä. Myös biisin outro kulki aika nätisti, vaikka kyllähän siinä olisi voinut vielä paisutella oikein komeasti ja mielummin lopettaa johonkin muuhun kuin feidaukseen. Isoin ongelma oli flegu laulaja, jonka ääni ei oikein miellyttänyt korviani, ja vaikka harvoin englanninääntäminen minua häiritseekin, niin nyt se jotenkin ilkeästi tökki, osittain tuosta fleguilusta johtuen. Se ei kuitenkaan peittänyt sitä faktaa, että sävellys oli oikein komea. Pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta oikein kelpo biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Uh ja huh. Itse kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä paras kasari tehtiin jo silloin 80-luvulla, ja siitäkin tavarasta iso osa olisi voinut pysyä siellä. Jotakin mielenkiintoisia elementtejä tässä kuitenkin oli. Tuhnuisen särökitaran ymppääminen heleisiin synataustoihin oli aika erikoinen idea, ja laulajasta tuli mieleen Jarvis Cocker ilman valtavaa karismaa. Muuten käsissä oli sangen mainio tyylipastissi, kai, en nyt kuitenkaan ole mikään synapopin hillitön ystävä. Biisinä kuitenkin "ihan kiva". Vähän paremmilla soundeilla ja suomenkielellä esitettynä tämä voisi olla saada radiosoittoa siinä missä joku Disco (ja jos tarkkoja ollaan, niin olihan tämä huomattavasti parempi kuin ko. yhtye, joka onkin sitten aika vastenmielinen tuttavuus, mutta ei siitä tässä enempää). | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Heh, hulluuden rajamaat ovat hyvää seutua musiikintekemisen empiirisen tutkimisen harjoittamiselle. Soundimaailma oli hyvällä tavalla "kesy", tähän biisin hieman halvankuuloiset ja selvästi koneella tehdyt soundit sopivat mielestäni paljon paremmin kuin orgaanista soundia muistuttavat jutut, ja tämä päti mielestäni erityisesti rumpuihin. Tuttua tyylisekoustahan tämä oli siinä mielessä, että erilaisia osioita ei hirveästi ollut, mutta vähistä elementeistä rakennettiin sitten kokonaisuutta, joka tässä tapauksessa toimi ihan hienosti artistin biisille poikkeuksellisen pitkän keston ajan. Musiikillista kehitystä siis selvästi tapahtuu, hyvä niin. Mutta että happy hardcore..? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, no onpas kieltämättä aika kasarit soundit paikoitellen. Ja kunnon synapopin hengessä biisin tempo on ainakin parikymmentä bpm:a turhan korkea. Tulee hosuva, neuroottinen ja pikkasen ylikireä fiilis - mikä on tässä genressä ominaispiirre, eikä välttämättä suinkaan negaatio. Pari hieman trancen suuntaan kumartava synariffiä ja snarefilliä eivät oikein tuntuneet sopivan kuvaan, ne toivat turhan modernia fiilistä muuten mainiosti retrohtavaan juttuun. Pieniä, mutta silti merkittäviä kauneusvirheitä. Kokonaisuus oli, etenkin jos ja kun kyseessä on aloittelija, kuitenkin sangen hyvä. Aloittelijalle ominaisesti kaikkia ideoita ei oltu viitsitty suodattaa, vaan lätkäisty biisiin varmaankin melkein jokainen edes vähänkin hyvältä soundannut juttu. Valitettavasti ihan kaikki vaan ei toimi keskenään. Mutta taitojen kehittyessä sitä oppii, että kokonaisuus on merkittävämpi kuin sen muodostavat palaset, ja toisinaan kokonaisuuden toiminta saattaa vaatia joidenkin yksinään hyvältä soundaavien juttujen unohtamista lopputuloksesta. Eli reippaasti vaan tekemään lisää, alku on ainakin lupaava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Nättiä rautalankasoundia ja laulussakin erittäin hieno kaiku. Muutenkin äänimaailmassa oli jotain hämärää 70-luvun iskelmän fiilistä, ajalta ennen halpoja koskettimia. Tällaista soundia jaksaisin kuunnella enemmänkin kaiken ylituotetun protools-kuonan sijaan. Biisissä oli melankoliaa, joka uppoaa suomalaiseen sielunmaisemaan kuin margariini lämpimään paahtoleipään. Jotakin hieman kaurismäkiläistä otetta kenties. Mieleen pullahtaa mustavalkoisia kuvia keskikaljabaareista vinyylijukeboxeineen, tai toinen vaihtoehto on sitten perinteisempi tanssilavamaisema. Iskelmärokkia kuulee paljonkin, mutta näin vilpitöntä ja aitoa ei kovinkaan usein. Tästä hyvästä teille iso kiitos, kumarrus ja huikka taskulämmintä lavan takana. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Rauhallinen alku vei ensimmäisellä kuuntelulla oikeaoppisesti harhaan, koska biisihän oli sitten kuitenkin bändille ominaisempaa hieman kierohkoa ja pikkasen tanssittavaa poprokkia. Sanotaanpa alkuun vaikka pari sanaa tuotantopuolesta. Aiempiin kuulemiini julkaisuihin verrattuna tässä oli mielestäni selvästi "enemmän pro" soundi. Äänimaailmassa ei ole mitään hävettävää, perussoittoon ja lauluun oli yhdistetty mukavasti kaikenlaista synasurinaa ja muuta efektiä mausteeksi. Kuten muissakin biiseissänne, myös tässä oli sangen omaperäinen sanoitus. Jollekin -oikealle vaiko fiktiiviselle?- hahmolle siinä selvästi vittuiltiin. Morrisoniin ilmeisesti viitattiin ainakin Pariisilla ja kylpyammeella. "Jätä nuori ja kaunis ruumis" -periaatetta ei koskaan voi pilkata liikaa, joten sympatiani voitettiin jo pelkästään tekstillä. Musiikissakaan ei suuremmin ollut vikaa. Parhaiten toimi mielestäni juuri biisin alku, siinä vaiheessa kun biisin pseudodiskoilu lähti käyntiin. Ehkä jonkinlaista kliimaksia jäin kaipaamaan, Kappaleen loppu tuntui tulevan jotenkin turhan aikaisin (mitä voi tietenkin pitää myös plussana, kun otetaan huomioon että valtaosa kaikista maailman poppibiiseistä on turhan pitkiä). Ja jos saivarreellaan, niin: se synaväliosa oli ehkä ihan sympaattinen, mutta mielestäni biisin turhin osio. Hyvä biisi siis. Suosikkini tähänastisesta materiaalistanne taitaa olla kuitenkin vielä Saman ikuinen paluu - mutta ei tässäkään valittamista ollut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, toimintakohtaus tällä kertaa. Taisin joskus aiemmin sanoa jostain hiiviskelykohtaukseen tarkoitetusta sävellyksestä, että se sopisi paremmin toimintakohtaukseen - ja nyt kun tulee toimintakohtausteos, niin täytyy sanoa, että sekin sopisi paremmin johonkin toiseen kohtaukseen - ei tosin kuitenkaan hiiviskelykohtaukseen, vaan johonkin sellaiseen, missä näytetään ilmakuvaa vihreistä niityistä ja vuorista ennen massiivisen joukkotaistelun alkua ja... No, minulla on aika outo mielikuvitus. Kyllähän tämä aika pätevää jälkeä oli, ei siinä mitään. Dynamiikkaa oli osattu jälleen hyödyntää hienosti, ja sävellys oli sopivan mittainen, ei mitään turhuuksia mukana. Loppu kuulosti korviini parhaimmalta, ne viimeiset noin kolmetoista sekuntia, missä eeppisyyden annettiin ikäänkuin räjähtää hillitysti käsiin. Siinä tosin vähän kuului synteettisyys, mutta samapa tuo. Soundtrack-kaman ystäville pudonnee siinä missä isommatkin nimet. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa jaa, mitäs RastPsyg tällä kertaa tarjoilee? Jälleen kerran soundit on ihan mallikasta kamaa, ja jälleen kerran on vähän retromaista menoa ilmassa, tällä kertaa jostain noin viidentoista vuoden takaa, sieltä eurodancen syntyhetkiltä. Sellainen hirvitys jostain yläastevuosiltani tulee mieleeni kuin Snap!, biisin nimi oli (googlaus) Rhythm is a Dancer. Jep. Se ei ole näissä korvissa kovinkaan positiivinen mielleyhtymä. Mutta mutta, ihan hyvin siis oli tehty, kaikkia genren kliseitä aika vahvasti hyödyntäen. Pikkasen omaperäisempää otetta kaipaisin, kun tämä nyt jäi kuitenkin hiukkasen kasvottomaksi. Lopetus oli kiva, kun kompin loputtua sirisevät synat ja kaiutettu piano jäivät soittamaan nättiä melodiakulkua. Siitä tykkäsin ihan vilpittömästi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eipä ole ihan vähään aikaan tullut tyylisekousta vastaan ringissä, mutta nyt on näemmä uutta (?) matskua kehissä. Ja jälleen kerran biisillä on nimi, josta ei tiedä mitä ajatella. Yoöh? No yoöh! :-D Vähistä elementeistä kasattu biisi. Mainio tuo bassoluuppi, se pystyi jo ihan itsenään kantamaan läpi koko biisin puolitoistaminuuttisen keston. Paljoa muutahan ei mukana ollut, vähän rumpua, samplattua laulua ja vähän synaa yms. mausteina. Biisin voisi tuomita helposti vähän päämäärättömäksi, mutta jos ajatellaan, että tämä on osa 1, niin ehkäpä se selittää homman idean - riippuen siis siitä, mitä osa 2 tuo tullessaan, saattaa tämä toimiakin. Hyvät soundit oli taas, virveli pamahti hauskasti vähän raskaammalla soundilla, mikä toi kivan yksittäisen jipon muuten aika tasaiseen äänimaailmaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Aina kun rinkiin sukeltaa, niin tyylisekoustahan sieltä tulee vastaan. Tässä biisissä vei huilusamplejen käyttö mukanaan aivan alusta asti, ja kun niihin lopulta alkoi kyllästyä, niin ne loppuivatkin jo - ja sitten tulivat takaisin myöhemmin. Voihkintasamplen käyttöä sen sijaan olisin harkinnut kahdesti, mutta myöhäistähän se nyt on. Ihan letkeä tunnelma, ei ehkä ihan chill outia kuitenkaan, mutta mitäpä sitä genrejä spekuloimaan. Pariin kertaan kuunneltuna ei aiheuttanut ainakaan ihmeemmin ärsytystä, tosin ei välttämättä jäänyt kauhean paljoa mieleenkään. Soundimaalima oli kyllä taas kerran sangen komea. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tyylisekouksessa parasta on biisien lyhyys ja selvästi havaittava impulsiivinen ja inspiraation varassa tapahtuva biisien tekeminen. Samoja termejähän voisi käyttää vaikka Peitsamosta. Tämä oli kappaleena sangen yksinkertaisista elementeistä kasattu. Oikeastaan vähän kävi jopa häiritsemään, kun tässä oli oikeasti aika mainio tunnelma ja kaikkea, mutta biisi jäi kovin lyhyeksi ja jotenkin torsoksi. Tosin jos tätä kuuntelisi repeatilla putkeen vaikka kymmenisen kertaa, niin siitä voisi tulla aika hyvä hypnoottinen fiilis. Että kenties se pelkistys on tässä sitten ihan vain hyväksi, tiedä häntä. Mutta itseäni ei pidempi versio biisistä suuremmin hämäisi. Muuten voisi mennä vaikka jonkin hölmön tekstiviestipelin taustamusiikkina televisiossa, mutta rumpubreikit ja kaikenlaiset efektit ovat (onneksi) aivan liian omaperäisiä moiseen käyttöön. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mukavan retrohtava soundi. Joskus nuoruudessa olisi tullut sanottua, että johan on tylsät, muoviset ja synteettiset soundit, mutta kun aikaa on kulunut tarpeeksi, niin niistä soundeista on oppinut nauttimaan juuri siksi, että ne ovat niin muoviset. Tai sitten se on vaan nostalgiaa. Biisin rytmikkyys oli sangen suoraviivaista, mutta kaikeksi onneksi millään hillittömällä trancebiitillä kappaletta ei oltu "siunattu", vaan rummutus pysyi jotenkuten aisoissa. Synariffit olivat sangen yksinkertaisia, mikä on tietenkin ihan ok. Tosin näin kotikuuntelussa tuo riffien ja melodia-aihioiden vähyys kävi hieman häiritsemään, kun pelkkään pumppaukseen ei oikein jaksanut syventyä. Niin, ja biisi loppui "kuin seinään" - onhan sekin tehokeino, mutta yleensä tehokeino joka vaatii jonkin verran perusteluja taakseen. Isoin ongelma oli, että vaikka tässä ei periaatteessa mitään vikaa ollutkaan (tuotantokin oli ihan mallikasta), niin toisaalta taas, tässä oli aika vähän erityisen omaperäisiä tai edes omailmeisiä juttuja mukana. Geneerisyys aina rassaa jonkin verran, niin myös tässä. Mutta kaipa sitä ns. perussettiä maailmaan vielä mahtuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ekalla kuuntelulla taisin kiinnittää eniten huomiota erikoisiin rytmityksiin, vallan mainiosti toimivaan bassotteluun ja oikein hyviin sanoituksiin: "playing russian roulette between her legs", vai miten se nyt menikään - oivaltavaa! Tokalla kuuntelulla huomasi, ettei muutenkaan suuremmin vikaa ollut. Aikamoisen kokeilevaa tavaraa, muttei kuitenkaan mitenkään yliampuvan sekavaa; tarkkaan ottaen tässä on eräs parhaista jutuista, mitä voi olla, eli aika mielenkiintoisia ja erikoisia ratkaisuja, jotka kuitenkin kuulostavat oikein luentevilta. Ja kun päälle laitetaan vielä vokalisti, joka on mikseriskaalalla mitattuna ihan parhautta eikä suuremmin häviä ns. isomman mittaluokan vertailussakaan, niin ei voi kuin todeta, että jopas teillä on pullat vallan mainiosti uunissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hienoja dynaamikanvaihdoksia biisissä, etenkin tuossa ekassa bridenkaltaisessa - pikaista runttausta, hissuttelua ja sitten taas runttausta. Oma korvani tykkää juuri tuollaisesta vaihdoksista erittäin suuresti. Pikkasen lofi äänimaailma oli oikein hieno, ja soitto kuulosti bändiltä, ei sekvensseriltä. Särökitara tosin puuroitui välillä ikävällä tavalla hieman humisevaksi, itse tykkään kirskuvasta säröstä enemmän. Vokalistille isot kehut tulkinnasta, joka oli teatreaalinen, muttei yliampuvassa mittakaavassa sentään. Eipä oikein voi inistä mistään, ihan ässäbiisi tämä ei ollut, mutta kaikki antaa ymmärtää, että bändiltä voisi sellaisiakin irrota. Tässäkin biisissä oli niin monta yllätystä ja koukkua, ettei voi kuin myhäillä tyytyväisenä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eikös kunnon bläkkikseen kuulu sanelukonetasoiset ohuet soundit ja yleisesti ottaen veltto fiilis? Tässä ei ollut sellaista, vaan kunnon paiskomista ihan komeilla soundeilla. Sehän oli melkein pettymys. Se, mitä sain lyriikoista selville, antoi ymmärtää, että kyseessä on melkoisen rankka tilittäminen jostain, jäi tosin vähän epäselväksi että mistä. Saattoi olla kieli hieman poskessa, mutta eihän tästä genrestä koskaan tiedä. Joo. En ole asiantuntija, mutta energiasta täytyy antaa kaikki kehut. Ja soolo oli sen verran hieno, ettei tosikaan. Mättögenrestä tykkääville tipahtanee kuin metrin mittainen halko. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Alkoi melkein parhaalla mahdollisessa rumpukompilla, josta tuli mieleen Joy Divisionin ja jotkut The Curen vanhemmat biisit. Ihan loistavaa. Synkkä ja tyly tunnelma vähän kosahti säkeistössä, joissa ikäänkuin päästettiin vähän päivänvaloa sisään muuten kelmeään tunnelmaan. Toisaalta taas, kun kaikki muut ovat niin kauhean synkkiä nykyään, niin tuollainen bipolaarisuus on aika miellyttävää. Kertsi meni pikkasen sirkusmusaosastolle, se oli sävellyksenä biisin kenties parasta antia, mutta mielestäni pikkasen oudosti sovitettu. Liian tukossa, ehkä. Laulumelodiat kuulostivat virkistävän erilaisilta tällaiseen hieman peruspopahtavaan meininkiin. Hyvää fiilistä, mutta tosiaan mielestäni monella tavoin oudosti sovitettu. Jos kitara olisi sanonut dädädädä sen truntstruntstruntsin sijaan, olisin varmaankin tykännyt vähän enemmänkin. Niin pienistä jutuista se toisinaan on kiinni. Lisäksi olisi ehkä toiminut astetta lyhyempänä paremmin, mutta paha sanoa, että mikä muka oli sitä, mistä olisi voinut ottaa pois. Yhtä kaikki sangen mielenkiintoinen tekele, kiinnostus heräsi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
No, olihan siinä vähän doorsmaista urkuilua, ja muutenkin jotain liskokuninkaan bändistä tuttua fiilistä ja painostavuutta - säkeistöissä lähinnä. Kertosäkeessä mentiin vähän popahtavimmiksi, ja se ei välttämättä ollut pelkästään hyvä ratkaisu, painostavuus kun oli oikein viehättävää. Tuotantopoliitiikka oli miellyttävä, kun rumpuja + kitaroita ei oltu miksattu pintaan hillittömäksi jyräykseksi (minkä moni muu olisi tälläisen biisiin kanssa helposti tehnyt), vaan soiton annettiin hengittää. Hyvää estetiikan tajua, se. Paras yksilösuoritus -pysti jaetaan tällä kertaa rokin vokaalistin ja pätevän basistin kesken. Muita muusikoita suinkaan haukkumatta. Siis hyvä, muttei ihan tappajamateriaalia oleva biisi kuitenkin. Loppupuolen instrumentaaliosissa oli oikein lupaavaa vääntöä ja säkeistöissä mainittua painostavuutta, eli ihan hyviä juttuja, kiusallisesti se jokin pieni juttu vain jäi puuttumaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Sanottakoon heti alkuun, että jos biisin nimi olisikin "kyrpto", niin vielä parempi. Tämä biisi toi mieleen pari potentiaalista vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli, että biisi on melkein pelkkänä vitsinä kasattu metelikokoelma, joka on helppojen naurujen toivossa vieläpä julkaistu (vastaavia juttuja olen itsekin tehnyt). Toisena tuli mieleen, että ehkäpä tämän on tehnyt joku, joka ei tajua oikeastaan musiikin teoriasta tai tekemisestä mitään, mutta on silti päättänyt luoda ääniä (tähänkin olen joskus kauan kauan sitten itsekin syyllistynyt träkkerillä leikkiessä). Kolmas, ja todennäköisin vaihtoehto on, että biisi on ihan "tosissaan", tai ainakin puoliksi tosissaan tehty ja tarkoituksellisen härö - siis onnistunut ja omaperäinen tekele. Itse en tätä siitä huolimatta kovin pitkiä aikoja kuuntelisi, mutta olihan tässä ihan "hauska" tunnelma, ja monta mielenkiintoista ääntä - jotenkin vaan kokonaisuus ei houkuttele puoleensa. Parasta kuitenkin on se, että biisi suurella todennäköisyydellä vituttaa monia ns. oikean musiikin tekijöitä, siitä isoimmat mahdolliset pisteet. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Biisi alkoi sen verran geneerisen kuuloisella standardipumppauksella, että meinasin jo tuomita biisin siihen paikkaan, mutta tottahan toki jatkoin kuuntelemista avoimin korvin. Mikä oli ihan hyvä, sillä kyllähän biisissä ihan hyviäkin juttuja sitten lopulta oli. Pahiten häiritsi ilkeähkö kasvottumuus, kun ei oikein millään tajunnut, että miten tämä biisi eroaa niistä n^2 kpl:sta samanlaisia housejumpsutuksia. Kasvottomuutta vastaan parhaiten taisteli tuulenujellus biisin taustalla ja kappaleen viimeisen minuutin oikein, siis oikein, hyvänkuuloinen pimputtelu- ja sirinäosio, joka antoi ymmärtää että tekijällä / tekijöillä löytyy kyllä ideoita ja näkemystäkin. Standardipumppausosiokin oli tuotettu ihan hyvään malliin ja kivasti siinä tuotiin lisää erilaisia elementtejä hypnoottiseen jauhantaan, mutta mainittu kasvottumuus häiritsi suuresti. Kuitenkin, hyvä tuotantomalli ja biisin lopun erikoinen ratkaisu voisivat jotenkin yhdistettynä tuottaa oikein kelvollista kuunneltavaa. Ensi kerralla siis enemmän painottamista siihen "omaan", eikä pelkästään tyytymistä siihen, että soundit on kunnossa - ja hyvä tulee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Pitkä ja hitaasti kehittyvä biisi oli tämä. Vähistä elementeistä rakennettu, mutta hyvin toimi kuitenkin. Hienoista taustamusiikin fiilistä ilmassa tietenkin on, kun homma perustuu nimenomaan toistolle ja hienoiselle junnaukselle, mutta tanssahdellessa toimisi varmaankin aivan tajuttoman hyvin. Soundipuolesta isoimmat pisteet menevät sangen mainiolle bassolle, jossa oli todella hyvä soundi ja lisäksi se toimi biisin selkärankana - kun basso piti taukoa, tuntui koko biisi menevän täysin haahuiluksi, ja sitten kun basso palasi kehiin, niin biisikin lähti uudestaan käyntiin. Sahaava syna kuulosti myös oikein mainiolta minun korvissani, lisäksi mukana oli joitakin sangen terävänkuuloisia filtteriefektejä, jotka värittivät juttua kivasti. Enempää ei nyt oikein irtoa... Hyvä tunnelma biisissä kuitenkin, ja sehän on pääasia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tofu-uuni! Loistava nimi bändillä, vegaanin kanssa avoliitossa asustavana koen oitis välitöntä sympatiaa. Biisihän kertoo mielenkiintoista tarinaa kenties hieman alkoholipitoisesta turismista, mutta ainakin näillä muutamalla kuuntelulla jäi osa sanoista täysin hämärän peittoon, joten en nyt ihan vilpittömästi ala kehumaan. Soundeista ja laulusuorituksesta tuli fiilis, että ei tämä ihan vakavalla naamalla taida kuiteknaan olla tehty, fiilis on kuin katselisi jotakin Kummelin sketsiä. Huumorimusiikiksi en tätä silti kutsuisi, koska en todellakaan ole varma mitä ko. termillä tarkoitetaan. Kuuntelukokemuksena tämä nyt kesti pari kuuntelua ihan hyvin, ja onhan siinä jo kylliksi. Tosin myönnän kyllä, että ei tämä biisi ihan suunnatonta vaikutustakaan minuun tehnyt. Ja soundikin oli pikkasen tunkkainen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tanssimusaa. Maanantai-ilta ei tee sille oikeutta, mutta yritetään. Osa synasoundeista oli todella viehättäviä, niitä olisi jaksanut kuunnella enemmänkin. Osittain niiden ansiosta tässä biisissä oli sellainen mukavan kuulas tunnelma, enemmänkin kevyen lentävä kuin painostavan raskas. Siitä kuuluu kiitos myöskin sille, että rumpubiitin alttarille ei oltu uhrattu koko biisiä. Rummut toivat rytmin, mutta eivät alistaneet muita elementtejä. Hyvä niin. Ei biisi kuitenkaan ihan persoonallisimmasta päästä ollut, mutta eipä tuo suuremmin päässyt häiritsemään, kun tunnelma oli kuitenkin ihan kelvollinen. Kaiken paalujunttatrancen seassa tämä on ihan virkistävä biisi. Hippunen "jotain omaa" jatkossa, niin hyvä tulee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Olihan tässä aika mukavaa kieroilua mukana. Alle neljään minuuttiin oli tungettu melkoisesti erilaisia osia. Välistä tosin alkoi tuntua jo siltä, että tuota osasta toiseen pujottelua tehtiin ihan vain siksi, kun se on niin hassua - siinä mielessä oltiin vähän lähellä jonkin System of a Downin juttuja, vaikka eihän tässä suinkaan samanlaista mäiskimistä ollut. Onneksi, koska ko. bändi on alkanut jo väsyttää aika lailla. Tämän biisin runttaus toikin mieleen lähinnä Helmetin tai vastaavan tuotannon. Muutamalla kuuntelulla biisi ei oikein vielä osannut antaa itsestään täyttä kuvaa, jäi vähän epäselväksi että onko kyseessä lintu vaiko kala. Sen verran lupaava kuitenkin, että pistetään nimi tarkkailuun. Melkoisen hyvää soittamistakin (ja laulamista) tuntui olevan kaikin puolin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ja taasen annetaan turpaan Babylonille, mikä lienee ihan oikein. Aika selvästi biisissä pyritään hypnoottisen tunnelmaan kasaamalla yksinkertaisia ja varovaisia ideoita sangen monotonisesti jauhavan biitin päälle. Välistä tuntuu kuin kuuntelisi jonkin tietokonepelin (tasoloikka- tai räiskintägenreä) taustamusiikkia, mutta toisaalta taas huomaa kuitenkin, että kappale vaatii vähän huomiotakin osakseen. Valitettavasti tässä iltapäivän tunteina kotikoneen ääressä istuskellessa jumpsutus ei pääse ihan ottamaan valtaansa. Fokus hukkuu. Soundipuolelta aika kuivakka. Tosin itseäni tämä kuivuus juurikin viehätti, koska soundimaailma ei kuulostanut tarkoituksellisen "erikoiselta" tai "oudolta", vaan erittäin karulta ja primitiiviseltä - kuin tarkoitus olisi ollut sanoa, että tunnelma on keskeisempi kuin tuotantoteknilliset ominaisuudet. Yleensä ne tosin kulkevat ainakin jossakin määrin käsi kädessä, muttei tietenkään aina. Tästä ratkaisusta propseja. Vähäeleinen meno on aina lähellä sydäntä, mutta jokin "viimeinen niitti" tästä jää kuitenkin puuttumaan. Tai sitten kuunteluajankohta vaan on yksinkertaisesti väärä. Tai sitten olisi pitänyt olla jotain lisäsubstansseja käden ulottuvilla... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hmm. Kappale keikkui inhottavasti jossain ihan hyvän modernin rokin ja täysin sietämättömän nickelbäk-jenkkituhinan välimaastossa. Riippuu vähän mielialasta, kummalle puolelle vaaka kallistuu - tänään onneksi enemmän tuonne ekan osaston suuntaan. Kertosäkeessä olisin ainakin hillinnyt kitaroiden älytöntä puuroa, kun se kitaramatto ei tuntunut päällehyökyvältä raskaalta paatokselta tai kiihkeältä kirskumiselta, vaan lähinnä joltain... noisegeneraattorilla luodulta hillittömältä krrrsssshhh-puurolta, ilman pienintäkään nyanssia tai happea. Se oli aika ikävää, mutta onneksi sen vastapainoksi vokaalitontit olivat tosi tyylikkäästi hanskassa, samaa puolta taisin kehua jossain toisessa teidän biisissänne, joten tältä pohjalta sanoisin että vahvuutenne piilee ihan selkesti laulussa ja harmonioissa. Tukekaa niitä, siis. Biisinkirjoituskyvyistäkään ei ole epäilystä, mutta valitettavasti tämä ei kuitenkaan koskettanut minua hirvittävän syvästi, osittain ihan sovitusratkaisujen takia. Mutta kuten viimeksikin taisin sanoa, pullat ovat hyvin uunissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
"Tarttuva kertosäe" sai pelkäämään jotain kertosäekeskeistä radiorokkia, mutta ihan sellaisesta ei kaikeksi onneksi ollut kuitenkaan kyse. Tässä on sellaista ameriikan meininkiä, isoa rokkia mutta hieman demomaisilla soundeilla. Soundissa parhaiten toimi inhimilliseltä kuulostava rummutus, laulut taas jäivät vähän jemmaan, mikä oli sinänsä valitettavaa, koska stemmat tulivat aika komeasti. Kitarasoolo oli, sori vaan, näiden korvien mielestä melkoisen mauton. Itse biisinä ei suinkaan huono, mutta ehkä ihan pikkasen kasvoton kuitenkin - sanotaan vaikka näin, että en välttämättä osaisi yhdistää tätä biisiä ja teidän bändinne nimeä. Pullat ovat kuitenkin aika hyvin uunissa, joten jään tyynesti odottelemaan niitä ässäbiisejä, eiköhän niitä ennen pitkää ala ilmestymään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hoppi puhuttelee minua harvinaisen huonosti, mutta pitäähän sille tilaisuus antaa. Biitissä oli jonkin verran inhaa kasaripehmopoppimeininkiä, ja se plus nuo biisin alkuspiikit saivat epäilemään, että tässä on oltu liikenteessä kieli jokseenkin poskessa, mutta biisin edetessä alkoi vaikuttaa, että siitä ei välttämättä ollutkaan kyse. Lopulta alkoi tuntua oikeastaan ihan sympaattiselta. Heh, kun ekalla kerralla kuuntelin biisiä, en kiinnittänyt paljoakaan huomiota biisin sanomaan, mutta sitten kun tokalla kuuntelulla keskittyi vähän tekstiinkin niin tajusi, että tässähän oli aika helvetin oivaltava idea - viinan antropomorfismi ja lemmentunnustus sille. Sangen ovelaa. Kun räpitkin oli ihan keskitasoa, niin positiivinen jälkimaku tästä jäi. Tosin ginistä jää vielä positiivisempi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Reggaeta, asiaa! Tosin ei ihan sitä nytkyttävintä ja tavanomaisinta, mistä itse olen mielissäni, vaan vähän dubimpaa ja rytmielementeiltään lähinnä jonnekin viidakko-osastolle menevää... aika modernia, oikeastaan. Ei huonompi homma, kyllähän perus-reggaeta on kuultu jo aika hyvään mallliin ja uusille jutuille on aina tilaa. Käy se Babylonia vastaan tappeleminen näinkin... Isoin ongelma tuntuu olevan, että biisi ei vaan ihan vetäise mukaansa, vaan jää jotenkin tönköksi. Ideat ovat ihan hyviä, kaikenlaisten pienten juttujen varoivaista lisäilyä hypnoottisesti jauhavaan pohjaan. Tuota "muuttuu hyvin paljon" -näkemystä en allekirjoita sitten millään, ei tässä nyt niin hillitöntä variointia biisin aikana tapahtunut - osa jutuista vaan korvattiin toisilla. Mutta kuten sanottu, pieniä hyviä juttuja on oikein paljon. Äänekäs ja sangen synteettinen biitti saisi iskeä syvemmin (siis huom, ei missään nimessä voimakkaammin, ts. äänekkäämmin vaan *syvemmin*), niin tässä olisi aika hyvä meno kasassa. Nyt jää vähän ulkopuolinen olo koko biisistä. Se on sääli, koska tässä on aika paljon hyvää tavaraa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Oh oh, jopas on tanakan muoviset soundit. Ja siihen päälle vielä pikkuperverssin kuuloinen metroseksuaali vokalisti lipittämässä hempeyksiä. Takuuvarma herutusbiisi, siis. Biisi voisi ainakin periaatteessa olla lähinnä kieli poskessa tehtyä vinoilua eurodance-osastolle, mutta kyllä tämä ainakin omiin korviini kuulostaa sangen vakavasti tehdyltä. Samapa tuo, mikä on lopullinen tarkoitus ollut, ei tämä ainakaan hutaisten tehty suinkaan ollut. Laadukasta tavaraa tuotantojäljen puolesta. Ei siis esteitä potentiaaliselle kissfm-menestykselle, jos sellainen kiinnostaa. Niin joo, ja jostain syystä mieleen tuli Hausmylly-niminen yhtye jostain helevetin pitkän ajan takaa. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kiero intro oli oikein hieno, ja sitten kun sen päälle tuli rummutusta, joka kuulosti siltä kuin se olisi samplattu jostain 80-luvun muovidiskohitistä, niin suupielille ilmentyi hienoinen hymynhäivä. Oikein hyvä. Ihan koko kestoa biisi ei tunnu kuitenkaan kaikesta huolimatta kantavan. Paikoillaan junnaaminen lienee ihan ok ja hyväksyttävissä, mutta ainakaan minä en valitettavasti kovasta autosuggestiosta huolimatta saanut itseäni siihen pisteeseen, että olisin voinut vain fiilistellä ja unohtaa kyseiset pikkuseikat. Jos biisi olisi loppunut ehkä noin minuutin tai puoli aikaisemmin, olisin tykännyt enemmänkin. Mutta tällaisenaankin "ihan ok", kun oikein hyviä ideoita oli biisissä. Kunhan lupaava hörhöys saadaan jalostettua vielä astetta iskevämpään muotoon, niin a'vot. Tuotantopuoli on jo kunnossa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Pisteet loistavasta ajoituksesta. Tänään, kun lämpömittari oli jossain kahdenkymmenen asteen tuntumassa, oli ihan oikea intiaanikesäfiilis. Mukavan ohkainen ja hieman kihisevä soundi, ikäänkuin vastalauseena tämänhetkiselle ylituottamisen aikakaudelle. Tykkäsin moisesta ihan vilpittömästi. Lisäksi vokaaleissakin oli mukavaa livefiilistä, kun osa sanoista jäi hieman jemmaan ja osa taas tuotiin aika rankastikin kuulijan naamalle. Taustalauluissakin oli mainiota fiilistä ja ideaa. Biisi ei suoranaisesti tarjoillut mitään uusia ja mullistavia elementtejä, mutta ei kai sitä pyörää aina pidä yrittää keksiä uudelleen. Nostatus ennen kertosäettä oli jo niin aidosti latautunut, että se kantaa jo kauas. Propsit siitä, ja muustakin. Kyllähän tälläistä mielellään luukuttaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jahka vaivaannuttava radiosuhinasample lakkasi, alkoi biisi toimia sangen komeasti. Siinä vaiheessa, kun pehmeästi jumpsuttava bassari tuli kuvaan, ehdin jo parahtaa, että nyt mentiin metsään, mutta eihän siinä onneksi niin sitten käynytkään. Metsää kohti sykähdettiin sitten taas jossain kolmen minuutin kieppeillä biitin lisääntyessä, mutta yllättävän hyvin sekin toimi, kun antoi mahdollisuuden. Olihan tämä kieltämättä eeppistä, ei siinä mitään. Itseäni isojen kaarien maalailu lämmittää, kunhan se tehdään tyylillä eikä pömpöösisti. Tässä oli onneksi ollut ihan hyvääkin makua mukana, ja pari omiin korviini aika oudolta tuntuvaa ratkaisuakin saatiin sitten toimimaan kuitenkin, mistä pitää antaa kehuja. Kokonaisuutenakaan ei voi oikein haukkua mistään. Hieno tunnelma, joka onnistuttiin pitämään aika nätisti kasassa suhinapuhesamplejen välissä. Persoona-aspekti tosin taisii jäädä melkoisen vähänlaiseksi, mutta eihän se tälläisessä kamassa niin olennaista olekaan. Vai? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hassu nimi bändillä. Hassua on musiikkikin. Ja sanatkin. Kieli on vissiin ollut harvinaisen syvällä poskessa, mutta toisaalta taas, toteutus on kyllä yllättävän hyvä, mikä on jo aika poikkeuksellista hassutteluosastolla. Runttaus on poikaa, ja örinälaulustakin sai pelottavan hyvin selvää. Humpahtava kertosäe on tietenkin kovin symppis, ja sitten kun loppupuolella tuli se omituinen mikälie instrumentaalinen c-osa, niin mieleeni pamahti Itävallan lahja hämmentävälle pop-musiikille, eli Falco. Helevetin hämmentävää, kertakaikkiaan. Mutta joo. Muutaman kerran kuunneltuna ihan hauska biisi, ei välttämättä hirveästi kulutusta kestävä, mutta samapa tuo. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kieroa tavaraa. Aika selvästi tuo ei-niin-totinen -meininki puski läpi. Viimeistään siinä kohdassa, kun joku alkoi puhua tahallisen huonolla englannilla jotain ihan käsittämättömän typerää. Muuten huumorijutut toimivat, kun ne eivät olleet alleviivattuja, vaan ihan rehellisen hassuja, esim. jotkut ns. tappajariffit ja rummuilla vedetyt polkkakompit hihityttivät. Karu soundi oli erittäin jees. Kunnon progen hengessä on tottakai yritetty laittaa niin monta osaa tuotokseen, kuin vain mahdollista. Vähän haahuilevaksi jää meno, en tiedä onko se sitten ollut suunniteltua. Kaikenkaikkiaan sellainen outo jälkimaku tästä jäi, että oikeastaan ihan kelpo hörhöilyä koko biisi, mutta todennäköisesti tekijöillä oli lystimpää kuin vastaanottajalla. Kuuntelin jopa pari kertaa, mutta biisi ei vaan tuntunut päästävän lähemmäs. Toisaalta taas, dadan kanssa sellaista saattaa tapahtuakin ilman, että se on kovinkaan negatiivista. Eli siis... biisi on onnistunut tavoitteissaan? Perhana. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hämmentävä pala. Ekalla kuuntelulla ei biisistä saanut otetta oikein millään. Viitisen minuuttia meni ohitse aika puhtaasti hämmästellen, että mitä oikein on tapahtumassa. Lisäkuuntelulla kappaleesta alkoi saada jo vähäisesti otetta. Tosin se kokonaisuus ja kaari jäi vielä hahmottamatta. Erilaiset osat seurasivat toisiaan, mutta mitä niistä kokonaisuuksista muodostuu, se jäi näin vähäisellä kuuntelulla arvoitukseksi. Häröä kuin mikä. Antamalla biisille enemmän aikaa, voisi jonkinlainen kattava näkemys kukaties muodostuakin. Valitettavasti olemme kommenttiringissä. Osa osista, etenkin siinä pitkässä keskivaiheessa, liittyivät toisiinsa jotenkin oudosti töksähtäen, aluksi hämmästelin että voiko se olla tahallista, mutta päädyin lopputulokseen, että töksähdyksien täytyy olla tarkoituksellisia. Se on omaperäistä, mutta vaatinee kuuntelijalta aika avointa mieltä. Eli siis yhteenvetona: biisi on vähän kuin osista kasaan hitsattu teräsveistos, jossa jotkin saumat näkyvät turhan selvästi ja osa kulmista on niin teräviä, että koskettaminen tekee haavoja sormiin. Hieman hiomalla teos olisi ystävällisempi yleisöään kohtaan. Mutta ymmärtäisikö sitä silti monikaan? (Onko sillä loppupeleissä väliä, onkin ihan toinen juttu.) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mitä helvettiä on neurofunk? Maailmassa on niin paljon genrejä, ettei meinaa messissä pysyä. Mutta oli genre mitä tahansa, niin hyvin toimi. Aivan mahtavia melodiapätkiä, ja kun ne vielä vedettiin tuollaisella siniaaltoliidillä ja taustalla naputti tosi muoviset konerummut + kaikenlaisia sirinäefektejä, niin väkisinkin tuli muistikuvia kaikista vanhoista kasibittisen Nintendon peleistä, joiden parissa tuli tuhlattua varhaisnuoruutensa. Megaman-sarja etenkin assosioitui, osittain kukaties biisin nimestä johtuen. Mitä tuo live muuten tässä yhteydessä tarkoittaa? Jos olette ihan livenä nappuloita väännelleet ja syntikoita taputelleet tätä tehdessä, niin tulee vielä ihan julmetusti propseja lisää. Jos tanssia osaisin, niin tällaista tahtoisin tanssia. Oikein mukavaa kuunneltavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Makeita soundeja. Paljon retroa Nintendo-henkistä pulputusta ja vinkunaa, joista tuli mieleen jotkut vanhat träkkeribiisit mitä kauan kauan sitten tuli vastaan. Biisi jyräsi innokkaasti ja juuri oikeanlaisella uptempo-fiiliksellä menemään, ikään kuin pikkasen turhan hätäisesti, ja juuri siksi se toimi niin hyvin. Ja hetkinen - live? Siitähän tulee vielä lisäpropseja lisää. Voi nähdä tyypit notkumassa syntikoiden / sekujen / läppäreiden yllä, niskat naksuu ja käsillä väännetään fillttereitä. Mahtavaa menoa. Ei suuremmin valittamista. Ei kuolematon tai unohtumaton biisi, mutta herranjestas, että osasikin tähän aikaan yöstä luureilla kuunneltuna piristää. Sopivan kompaktin mittainenkin vielä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, jotenkin pystyi bändin nimestä jo arvaamaan että jotain pikkasen niskalaukausmaista suomimetallia saattaa olla tulossa, ja sitähän se sitten oli. Se ei kuitenkaan ole mikään moite, kun biisi on tätä tasoa. Kertosäkeen kuorossa tuleva laulu on ihan aidosti jylhä, ja vielä paremmin toimii biisin väliosa, joka on oikeasti aika pirun nerokas. Ja vaikka USA ja öljy -aiheesta on tietenkin sanottu jo aika monta sanaa ennenkin, oli tässä aihe onnistuttu pukemaan vielä ihan kiinnostavaan muotoon. (Ja aihehan on valitettavan ajankohtainen nyt ja erityisesti tulevaisuudessa.) Vaikea tästä on siis mitään hirveän negatiivista sanoa. Komeasti toteutettu mallikas biisi. No, metallikitarat aiheuttavat yleensä minussa hienoisen allergiareaktion, mutta tässä nekään eivät tökkineet suuremmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kahdeksan minuuttia trancea? Nyt sattuu. Ei, en ole genrerasisti, mutta... No, kuunteluhan paljastaa, että tämähän on sentään melkoisen ovelaa tavaraa, ainakin tavanomaiseen kiksuun verrattuna. Jos tämä on trancea, niin se on parasta trancea, mihin olen mikserissä törmännyt. Ekan parin minuutin ajan pidin ihan mielenkiintoisena, sitten alkoi vähän kyllästyttää. Mutta vain vähän. Kuunteluympäristö ja kaikki sotii niin tehokkaasti biisiä vastaan, ettei tosikaan. Ehkä toisissa ympyröissä... Eniten tässä miellytti todella pehmeä äänimaailma: yleensä raivostuttaa aika saatanasti, kun jokainen transenvääntäjä yrittää tehdä niitä maailman rajuimpia komppeja ja syvimpiä bassoja. Tässä oli sellainen mukavan pumpulinen soundi, joka toi lähimpänä vertailukohteena mieleen Radioheadin Kid A -levyn ja etenkin sen nimikkobiisin. Soundin ansiosta jaksoinkin kuunnella pari kertaa ja käyttää siis vartin verran elämääni tämän parissa. Mutta lopputulos oli kuitenkin (jotakin tuntematonta suurta ajattelijaa lainaten) sama kuin Playboyn lukemisen lopputulos: käteen ei jäänyt paljoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Grunge? No ei nyt nillitetä genreistä, mutta tässä grungea oli lähinnä säkeistöt ja sitten puski joku siis aivan käsittämätön sankariheviä lähentelevä kertosäe. Outoa. Kokonaisuutena kieltämättä ihan mielenkiintoinen pläjäys, joskin allekirjoittaneen se jätti silti hämmentävällä tavalla kylmäksi. Tiedä sitten, mitä siitä puuttui, mutta jokin sellainen ihmeellinen, vaikeasti määriteltävä ja hieman abstrakti juttu joka erottaa mielenkiintoiset tuttavuudet niistä, joista oikeasti intoillaan ja digataan. Jotenkin tuo kertosäe tuntui vaan puskevan minua loitommalle, kun en oikein saanut otetta, että onko se hyvä, hassu, paska, ovela, tyhmä vai jokin muu. Mutta siis: mielenkiintoinen biisi. Voisin kuvitella, että teiltä voisi löytyä biisejä, joista innostuisin varmasti enemmän. Sen verran lupaava tekele tämä kuitenkin oli. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Jaa, mitäs tällä kertaa. Yhdeksänkymmentäluvulle kaarretaan taas. Silloin oli minullakin flanellipaita ja maihinnousukengät... no tuota, asiaan. Taisin kuulla tältä bändiltä jokin aika sitten biisin, joka ei saanut ihan varauksetonta tukeani. Tästä biisistä tykkäsin huomattavasti enemmän. Tulkinnassa oli oikein hyvää imua, enkä puhu pelkästään vallan moitteetonta työtä tehneestä laulajasta vaan myös muu bändi hoiti homman ns. himaan. Toimii, siis. Ja feedback on ääni, johon on mahdoton kyllästyä. Biisi sisälsi jonkun oikein maukkaan pikkukoukun, joihin takertua. Erilaisien osien välillä pujoteltiin komeasti, ja toisin kuin siinä aiemmin kommentoimassani biisissä, tässä homma toimi kokonaisuutena aika hienosti. Ei tässä pahemmin valittamisen sanaa ole, vaikka kappale ei mitään ihan kuolematonta klassikkomateriaalia olekaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Biisin kelluva tunnelma oli tosi kiva. Sitä kelluvaa tunnelmaa sitten ronkittiin maukkailla kitarahyökkäyksillä, jotka kumarsivat lienee jonnekin Radioheadin 90-luvun tuotannon suuntaan. Hienosti toimi dynamiikanmuutos siihen kertsiin (?) mentäessä, yleensä vuorottelu raskaan ja kevyen välillä nykii aika monilla bändeillä (täällä mikserissä), mutta tässä se toimi ainakin minun korviini vallan mainiosti. Tuotantopuolesta täytyy kehua äänimaailmaa, joka oli pikkasen repivä ja raastava, menemättä silti pelkäksi rutinaksi. Sellainen sana kuin "rapsakka" voisi kuvata soundia oikein hyvin. Tykkäsin. Erikoisesta lopetuksesta voi sen sijaan olla monta mieltä, vaikea sanoa että miten siihen alkaa suhtautua useamman kuuntelun myötä (tottuuko korva siihen, vai alkaako se puuduttaa toden teolla). Kappale oli hyvistä lähtökohdista ponnistavaa rokkia, josta minä aina tykkään, ja hitunen omaakin ilmettä oli. Teksti jäi tosin hienoiseksi "makeelta kuulostavien englanninkielisten sanojen helinäksi", ja substanssi jäi ainakin tällä kertaa tavoittamatta - siitä pahin miinus. Kaikenkaikkiaan silti erittäin ok biisi, pistänpä bändin nimen mieleen jatkoa ajatellen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, biittiä pukkaa. Kun en osaa räpätä (enkä oikeastaan edes puhua), niin ei ole oikein asiantuntemusta siitä, että voisikos tähän ns. heittää läppää päälle. Vaikeaksi se menisi viimeistään tuon "toisen osan" tai mikä olikaan kohdalla, missä vaimeat torvet ja hienoiset sirinät tekevät parhaansa viedäkseen huomiota. Lopusta puhumattakaan. Sanoisin, että voisi toimia melkein paremmin ilman puhelaulantaa, ihan puhtaana instrumentaalihoppina. Sellaisena tässä ei ollut oikein mitään vikaa, jännä tunnelma oli saatu aikaan sangen muovisen kuuloisilla soundeilla. Pari minuuttia on vieläpä aika hyvä mitta tällaiselle biisille, isompi annos voisi jo aiheuttaa hienoista puutumista ja parissakin minuutissa ehdittiin kolmesta osasta rakentaa jopa jonkinlainen kaari. Ihan ok, siis. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ekana kiinnitti huomionsa laulusoundiin, joka kuulosti oikein mainiolta - siis sekä laulajan tulkinta toimi, että myös tuo hieman karkeasti särötetty (?) tai muuten filtteröity soundi. Siitä tykkäsin. Biisinä jäi vähän junnaavaksi, en oikein tiedä mistä se johtui. Jotenkin tästä jäi vähän puuttumaan se kaikista verisin fiilis ja lihaisin tunne. Rummut kuulosti sampleilta, en tiedä olivatko, ja muutenkin soitto nytkähteli vähän siihen malliin että ainakin osa jutuista lienee äänitetty ihan riffi kerrallaan ja sitten vaan tungettu sekvensseriin, eikä homma ihan pelitä - jotkut äänet tuntuvat katkeavan ja toiset taas alkavat vähän "tyhjästä". Ja täytyy nyt whinettää siitäkin, että pikkasen löysällä volyymilla on koko (tämäkin) paketti masteroitu. Soundaa pikkasen lofilta, mutta ei hyvällä tavalla lofilta, vaan siltä että on yritetty tehdä isoa tylyä soundia, mutta ei vaan oikein osattu. Homma puuroutuu aika inhottavasti. Kaikesta huolimatta, ei suinkaan kelvoton biisi, mutta haluaisin kuulla vähän repivämpänä versiona, kenties ihan vain livenä mäiskittynä. Ja jos tekstit on saatavilla, niin olisi kiva lukea. Nyt ei ole harmainta aavistusta, mistä biisi kertoi, ja lisäksi tahtoisin oikeasti tietää, mikä se mystinen "muu":lta kuulostava sana oli. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, tämä bändi toisella biisillä. Radiokelpoista kevytrokkiahan tämä kieltämättä oli. Vahvuuksia teistä selvästi löytyy, kun on ihan hyvää biisinkirjoitusta, soittotaitoa, hyvältä kuulostava laulaja ja aika hyvä sovitattekin - tässä tykkäsin nimenomaan siitä, miten biisin dynamiikkaa sahattiin edestakaisin, välistä räiskyvämmäksi, "eeppiseksi" ja välistä sitten taas vähän kevyemmäksi ja herkäksi. Heikkoutenne ovatkin sitten hienoinen kasvottomuus, kenties pikkasen turhankin siisti meininki ja hienoinen särmän puute. Minulle - ja siis vain minulle - tuli vaikutelma, että te ette laula minulle, vaan jollekin toiselle. (Se joku toinen varmasti saattaa olla innoissaankin tästä, joten hätääkös teillä. Sen voi päätellä jo tuosta demokisan voitostakin.) Eli henkilökohtainen yhteys minun ja biisin välillä jäi syntymättä, mikä on kiusallista. Mutta ei tässä periaatteellista vikaa siis ole, edelleen jään odottamaan että teiltä löytyy biisi josta voisin innostua kunnolla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Intron viulusoundi lämmitti sydäntä välittömästi. Muutenkin biisin alkupuoli oli oikein kaunista, kuulasta ja ilmavaa menoa. SItten oli pakko tietenkin lyödä postgrunge-särökitarat jossain vaiheessa peliin, mutta kaikeksi onneksi ne pidettiin sentään sangen maltillisina, eikä näin ryssitty koko biisiä. Vokalisti tulkitsi ihan aidosti biisiä, ja sitähän on aina mukava kuulla. Englanninääntäminen ei ollut kankeaa, mutta parissa kohdassa valitettavasti jotenkin... falskia. Sanat jäivät vähän helinäksi, mutta kaipa ne asiansa ajoivat. Kaikista suurimpia pisteitä ei kuitenkaan pysty oikein antamaan, kun jotenkin jäi silti jotain puuttumaan - kenties se viimeinen hiukkanen omaperäisyyttä. Lupaavaa kuitenkin, on sitä huomattavasti pahempiakin "pakollisia slovareita" kuullut. Kenties teidän ei-slovariosastoltanne löytyy vielä parempaa matskua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Radiokelpoista poprokkia. Melkoisen kepeää, kenties jopa ihan pikkasen turhankin kepeää toisinaan. Biisi on ihan kelvollinen, sovituksessa on ideaa, ja tulkintakin kuulostaa korviini ihan hyvältä - mutta se mitä ehkä kaipaisi pikkasen lisää on jonkinlainen särmä. Nyt on fiilis, että jätkät vähän soittelee (siinäkään ei siis missään nimessä ole mitään vikaa), mutta pikkasen vereslihaisempi meno voisi tuoda sen lopullisen niitin, jonka jälkeen biisi kuulostaisi siltä että jätkät rokkaa tosissaan, ja sitten minä tykkäisin vielä enemmän. Enkä nyt tarkoita, että biisi pitäisi tukkia särökitaroilla. Jos ajatellaan, että joku Poets of the Fall menestyy siinä mittakaavassa, missä se menestyy, niin kyllä teillekin pitäisi vähän suosiota herua. Onhan teillä kuitenkin pullat periaatteessa ihan hyvin uunissa joka tontilla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Altsumetallia, joka ei tosin omiin korviini kuulostanut mitenkään erityisen alternativelta. Onhan tuplabassarimäiskettä ja hieman erikoisempia vokaaleja kuultu viimeaikoina vähän turhankin paljon. Parhaat kohdat olivat ne pikkasen kevyemmät, joissa oli tapailtu jotain kevyttä stemmalaulua. Muutenkin biisissä viehätti aika hyvä ja monipuolinen rakenne, erilaisia osia oli paljon mutta mitään tahallista sillisalaattia, mitä monet nykyään tekevät, ei biisistä kuitenkaan oltu tehty. Siitä propsit. Kitarasoundi oli melkoista puuroa, mutta huonolla tavalla puuroa, ts. ei kovin nyanssipitoista. Osittain kukaties ihan äänitysoloista johtuen, pikkasen kotikutoinen meininki tässä mielestäni oli. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta kenties vähän tukkoisa äänimaailma tässä oli. Osasyy on kukaties siinä, että kaikki soittajat koittavat tunkea samalle taajuusaluelle. Ei suinkaan huono biisi, metallista vaan en tykkää - mutta jos tämä olisi sovitettu vähän kevyemmällä kädellä, olisin varmaankin pitänyt vallan kelvollisena biisinä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Putosin jo tuota esittelytekstiä lukiessani penkiltä. Yritetään sitten ylittää, vaikka rimahan on korkealla. Niin, eipä vähään aikaan ole tullut wickednessia vastaan kommenttiringissä, mutta hyvä että nyt taas tulee. Tämä kuului artistin laajahkossa tuotannossa sinne vähän härömpien kappaleiden osastolle. Ja kun sanon vähän härömpien, niin meinaan sitten aika helevetin sekavaa osastoa. Ja häröys on aina hyvä, ainakin minun korvissani. Muutenkin tuli vanhempi wickedness-tuotanto mieleen, mutta tässä on -jälleen- päästy astetta pidemmälle vähän joka tontilla. Kitarasta en osaa sanoa, mutta ainakin tuo kieltämättä hieman casiomainen pimputus joidenkin osien taustalla on ihan mielettömän hieno elementti, hauska ja kenties hieman naivistinen, kepeä ja ilmava elementti kaiken enemmän tai vähemmän päällekäyvän ja tylyn muun biisin suhteen. Kontrasti on mahtava. Ja pornahtava lauluhan on aina hieno elementti. Tulkintakin oli jälleen parempi kuin ennen, joten mikäs siinä. Kuten oman projektini laulusolisti tämän projektin vieraskirjassa on todennut, "Namnam. Hyvä ote!" Tämä kuuluu kategoriaan biisit, jotka lataan koneellekin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Teos alkoi erittiän kivalla rutinaefektillä, joka sai odottamaan jotakin kovinkin kokeilevaa ja hieman noiseen kallistuvaa ambienttia. Sitä sitten ei kuitenkaan tullut. Kappaleesta tuli todella outoja mielleyhtymiä. Se pianolla ja padeilla höystetty osuus kuulosti ensin korviini taustamusiikilta johonkin saksalaiseen poliisisarjaan, kohtaukseen jossa murhaajaa etsitään sateisessa kaupungissa. Tai jotain sinnepäin. Seuraava ajatus oli jostakin kotimaisesta tv-elokuvasta (tai pahimmillaan jopa mainoksesta) oleva ääniraita. Kolmantena tuli mieleen, että jos biisissä olisi vain tuota komppi-piano-padi -osastoa ilman noita haahuilevia osia, kappale kuulostaisi suuresti joltakin hip hop -biitiltä. (Nimenomaan hip hop, ei valitettavasti trip hop.) Rutisevammat ja haahuilevammat osat olivat omiin korviini kiinnostavampia, vaikka eivät välttämättä kovinkaan mieleenjääviä. Samaa olen tainnut sanoa aiemminkin tämän artistin tuotoksista, mutta fiilis on tosiaan hieman dualistinen, kuin kaksi biisiaihiota olisi naitettu yhteen, tavoitteena yhden hyvän ja moni-ilmeikkään biisin tekeminen. Sitä ei valitettavasti tässä tapahtunut ihan täydellisesti, vaan kappale jäi sinne ikävälle ihan kiva -osastolle, joka ei suunnattomasti ärsytä. Kokeilevimmat hetket kappaleessa antoivat kuitenkin ymmärtää, että ihan hyviäkin ideoita tekijältä kyllä löytyy, ja lisäksi tunnelmaa pyritään selvästi luomaan, mikä on aina hyvä. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ambienttia tuuttaa. Tosin tässä -kuten jossakin toisessakin saman artistin biisissä, jonka muistan kuunnelleeni- oli hieman häiritsevä eytmielementti mukana, joka kuljetti ainakin minut melkoisen kauas ambienteista vesistä. No, genreistähän en mitään tosin tiedä, mutta silti. Erityisesti häiritsi moinen jossain neljän minuutin tienoilla, jossa harpattiin standarditeknopumppaukseen pieneksi hetkeksi ja tälle kuuntelijalle tuli todella leipääntynyt olo. Kokonaisuutena kuulosti muutamasta eriilisestä osasta kasatulta, ja siirtymä osasta toiseen ei ollut ihan kivuttoman sulava - sekin vähän häiritsee sitä janoamaani ambienttia fiilistä, kun musiikki ei vain maalaile taustalla kauniisti, vaan pyrkii saamaan huomioni. Osista hempeimmät toimivat minulle paremmin kuin runttaavammat, kuten varmaan pystyi tuosta yläpuolella olevasta päättelemään. Kokonaisuutena hieman kasvoton ja valitettavan epämielenkiintoinen. Pahoittelut, mutta kun ei toimi, niin ei se vaan toimi. Positiivisena puolena voi kuitenkin sanoa, että tuotantopuoli oli ihan laadukasta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ei tämä ihan ambienttia mielestäni ollut, ehkä jotain downtempoa tai jotain muuta vastaavaa - kompissa oli ehkä jotain pikkasen triphopin suuntaan valuvaa. Tosin en tahdo olla genrenillittäjä, etenkään kun en genreistä paljoakaan tiedä... Kappeleessa oli ihan mukavaa synkistelytunnelmaa, mutta ehkä hitusen syvempääkin tunnelmaa jäin kaipaamaan. Lisäksi tässä oli pikkasen geneerinen fiilis, eli hieman kasvoton - mikä ei tälläisessä musassa aina kuitenkaan ole hirveän huono juttu, koska tunnelman välittäminen saattaa olla toisinaan huomattavasti tärkeämpää kuin omailmeisyys, ja tällöinhän tietty ilmeettömyys saattaa olla tavoiteltua, kenties jopa tietoisesti yritettyä. Soundipuolesta en oikein osaa sanoa juuta eikä jaata. Tarkoituksellinen särkeminen kuulostaa ihan hyvältä, vaikka digitaalisärö ei usein lämmitäkään korvia. Lisäksi rumpuluuppi olisi voinut olla hieman taaempana ikäänkuin vain rytmittämässä synamaalailua, mutta tämähän on tietysti vain mielipidekysymys. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Haa, taasen tämä bändi. Hyväntuulista soittoa pukkaa. Jumpasta en tiedä, mutta onhan tässä kieltämättä vähän sellaista auringonnousuun heräilevän kaupungin fiilistä. Letkeää. Ekalla kerralla letkeys alkoi tuntua jopa hieman turhankin lepsuilulta, mutta onneksi siitä sitten lähdettiin samantien hienon pianoväliosan jälkeen vähän groovymmalle tontille. Josta sitten palailtiin letkeämpiin tunnelmiin takaisin, mainio ympyrä sulkeutuu -ratkaisu siis. Hitto, ei tässä nyt enempää osaa sanoa. Hyvällä soundilla on studiossa vedetty, ja selvästikin osaavat tyypit ovat soittamassa. Ei ihan ominta palaani kakkua, mutta kyllähän tälläistä tavaraa kuuntelee kaiken mäiskeen vastapainoksi oikein mielellään, ikään kuin kontrastiksi. Jatkakaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tunkkaista särörokkia, suosikkimusiikkiani. Vanha koulukunta kuuluu vahvasti vaikutteista, uudemmasta musiikista tulee mieleen jokusen hyvänkin biisin tehnyt brittiläinen Supergrass. Bändissä on loistavia elementtejä - mainio pikkasen jaggermainen vokalisti, maukkaasti runttaavat kitaristit ja ihan pätevää työtä pistävä rytmiryhmä. Potentiaalissa löytyy, tässä biisissä oltiin vielä turhan tutuilla vesillä jokseenkin kasvottomasti seilaamassa, mutta voisin kuvitella että ennen pitkää alkaa löytyä ihan omalta kuulostaviakin biisejä. Tai ainakin toivottavasti löytyy, muuten menee pätevältä kuulostava bändi aivan hukkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kun biisillä on tälläinen nimikin, niin eihän se voi olla ihan huono. Kivoja kasibittisen nintendon ja muut vanhat hyvät laitteet muistiin palauttavia soundeja tässä - hillitöntä retroilua siis. Parhaimmat musiikilliset oivallukset oli jotkin pseudo-itämaiset pienet melodianpätkät jossain välissä - ja sitten joku puhesyna hokemassa jotain, mistä ei saanut valitettavasti (onneksi?) mitään tolkkua. Kokonaisuutena mielenkiintoista, hämmentävää ja pikkasen hassuakin amatööripimputusta. Yksinkertaisia ideoita, mutta onneksi niitä on sentään saatu neljään minuuttiin tungettua aika helvetin paljon. Enempää en valitettavasti osaa sanoa, biisistä tuli oudolla tavalla lamaantunut olo. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Surinaa ja mäiskettä, komeasti kolisevia rumpuja, hypnoottista synabassolinjaa ja kaiken yllä leijuva aivan hämmentävän tyly ja raskas tunnelma. Jota sitten katkotaan ties millä häröilyllä ja laahustuksella, joka ei sitten toiminut ihan yhtä hyvin. Ihan hyvän ja lupaavan kuuloinen tekele, vähän vaan tuntuu siltä (vielä useankin kuuntelun jälkeen), että homma vähän kusee - juuri silloin, kun biisin pitäisi lähteä oikein kunnolla käyntiin niin aletaan kesyillä ja vedetään tuota "deadly zoo" -mantraa. Onhan se kieltämättä aika mielenkiintoinen ratkaisu, mutta itse en ole ihan vilpittömän innostunut. Mutta tiedä häntä, voisihan se lisäkuuntelulla alkaa toimia huomattavasti paremmin. Joka tapauksessa vallan komean kuuloista pauketta ja kolinaa, ja vaikka rumpubiitti onkin kulunut niin se kuulostaa silti pirun hyvältä, ehkä juuri tuon kolisevan virvelin (?) ansiosta. Ja kun bassokin möyryää, niin positiivinen elämys tämä kaiken kaikkiaan on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
On muuten varmasti ensimmäinen kerta, kun joudun analysoimaan fuusiojazzia. Vai onko se sitten sama asia, kuin jazz fusion? No, mutta mutta. Basso ja piano, sekä torvisektio toimivat oikein mainiosti, samoin kuin kyllä kitara ja rummut... olikos siellä edes muuta? Soittelussa oli todella hyvää fiilistä ja jonkin verran svengiäkin, jonka ansiosta tälläistä tavaraa yleensäkin tulee kuunneltua. Kaikesta kuulee, että pätevät jampat ovat soitinten kimpussa. Mutta jotenkin tulee sellainen fiilis, että sitä kaikista hikisintä, irvokkainta ja groovaavinta tunnelmaa ei ole tavoitettu, vaikka onkin vedetty livenä. Kenties joku outo nauhoituspelko, kenties vasta vähän aikaa kimpassa soittanut kokoonpano... tiedä häntä. Sietämättömästi aulajazzista pysyttiin sentään onneksi aika pirun kaukana, eikä tätä voi todellakaan haukkua steriiliksi, mutta... nyt jää pikkasen kalpeaksi kuitenkin. Lisää vimmaa, niin biisi jäisi tälläisen rok-orientoituneemmankin kaverin päähän. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, taas pitää ottaa harha-askel kinkyn kuntosalidiskon maailmaan. Wah-kitara kuulosti aivan tajuttomalta joissakin osissa, välistä soitto oli siistiä ja smoothia ja välistä ihan holtitonta. Siitähän minä tykkään. Muuten kappale oli projektille ominaista hieman muovista jumppadiskoa. Soundit ovat edelleen kuin bulgarialaiselta ravintolabändiltä 80-luvun loppupuolelta. Eihän siitä voi kuin tykätä. Tässä biisissä taisi olla enemmän "laulettuja" osuuksia kuin aiemmissa projektilta kuulemissani biiseissä. Parasta tässä on materiaalin aito omaperäisyys sekä välitön hyvän mielen luova fiilis. Se ei ole ihan vähän. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tuleepas vaimeasti. Vaikea saada tolkkua. En tiedä, miten tämä on masteroitu (jos ylipäätään on), mutta olisi kokonaisvolyymia voinut pikkasen korkeammalle laittaa. Jää pikkasen tunkkaisen kuuloiseksi koko teos, ja sehän häiritsee. No, se tuotantohommista, yritetään sanoa jotain kaiken alta kuuluvasta biisistä. Siinä oli... öh, ihan jännä tunnelma kieltämättä. Biisiä maalattiin aika isoilla kaarilla, tuli melkoisen eeppinen fiilis kaikesta. Laulaja onnistui hommassaan myös vallan komeasti, sanat jäivät tosin täysin arvailun asteelle, mutta hyvältä kuulosti. Kokonaisuutena ihan omaakin ilmettä omaavaa tavaraa, tosin en paljoakaan tälläistä kamaa kuuntele. Mutta mielelläni kuulisin biisin hieman paremmin miksattuna, ja jos itse saisin vielä hieman päästä puuttumaan sovitusratkaisuihin, niin kitaroihin laittaisin ihan toisenlaisen soundin murosärön ja alapääkorostuksen asemasta. Mutta nämähän ovat vain makuasioita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Ekalla kerralla olin kuulevinani paljonkin Radioheadia, mutta jyräävämmät kitaraosuudet (vai oliko se basso?) veivät kyllä kauas niiltä tonteilta, samoin kuin laulu. Ihan heti en osaa yhdistää tätä suoraan yhteenkään muuhun bändiin, hyvä niin. (Tosin kaikennäköinen happoilu ja proge ovat aika vieraita genrejä minulle.) Parhaiten homma imaisi minut puoleensa tuossa olikohan se noin kolmen minuutin kohdilla, jolloin hieman hypnoottinen ja leijuva tunnelma imaisi oikein kunnolla puoleensa. Siinä oli todella hyvät saumat päästä tilaan, jossa ei huomaa mitään muuta kuin musiikin, mutta valitettavasti se jäi nyt saavuttamatta. Lähellä käytiin kuitenkin. Tunnelmanrakentelu on kyllä aika helvetin onnistunutta, todella upottavaa musiikkia. Ennenkaikkea mielenkiintoinen biisi, joka vaatisi hieman enemmän kuin antamani kolmisen kuuntelua, että osaisin sanoa jotakin tätä fiksumpaa. Tältä pohjalta on kyllä hyvä ponnistaa. | ||
