Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Lähetä pikaviesti
Lisää kaveriksi
LadataanLähetetyt biisikommentit
Yhteensä 375 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Bluesia pukkaa. Saman bändin biisiä Sadman'c Cafe kommentoidessani taisin valitella. että bändin soundi on turhan sliipattu omaan makuuni ja sama pätee tähänkin. Ei tässä silti mihinkään aulajazzin / hissimusan kliinisyyteen tietenkään mennä, mutta vähän tulee sellainen fiilis että pieni roso voisi tehdä hyvää. Soitosta kuuluu sama vaivattomuus, mikä muissakin bändin biiseissä. Soittimet pysyy näpeissä ja soitto ei tule hampaat irvessä (muttei myöskään turhan löysästi). Sellaista on aina mukava kuunnella, eikä biisissäkään ollut mitään vikaa - ihan mallikelpoinen rauhallinen sähköbluespala. Pikkasen lisää veren makua suuhun, niin tykkäisin varmasti enemmänkin. Toistaiseksi tuo Mr. Madman pysyy kuitenkin suosikkinani bändin tuotannosta hieman omaperäisemmän lähestymistavan ansiosta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ensimmäinen mieleenjuolahtanut asia oli, että tässä on musiikkia josta voisi käyttää ilmaisua "sympaattinen". Halpa urkusoundi ja kesysti soitetut rummut toivat ensisijaisesti tätä fiilistä. Pehmeää tavaraa, vähän kuin kuuntelisi musiikkia pumpulissa. Pehmeys häiritsi vähän noissa vokaaleissa, jotka oli jemmattu jostain kumman syystä niin harvinaisen alas, että iski turhautuminen kun ei meinannut saada mitään selkoa. PIeni mutta valitettavan suuresti häiritsevä kauneusvirhe. Muuten ei oikeastaan mitään valittamista, kivaa kuuntelumusiikkiahan tämä on. Isot propsit siitä, että tämä kuulostaa sangen inhimilliseltä. Tuotanto on ollut maltillista, ja hyvä niin. Jotain kumman tuttua tässä on, mutta en nyt saa oikein tolkkua että mikä se on. Mieleen juolahti etenkin kitarasooloilun aikana legendaarinen venäjärok-yhtye Akvarium (lähinnä sen 80-luvun alkupuolen tuotanto), mutta aika kaukana tämä siitä kyllä kuitenkin loppupeleissä on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tätä artistia tuli edellisen kerran ringissä tylytettyä ehkä turhankin raskaasti, joten yritetään vähän positiivisemmin tällä kertaa. Alku on sangen toimiva. Tuo lätkähtävä bassosoundi (?), vaikka sample onkin, kuulostaa hyvältä ja sillä vedetään ihan kivaa riffiä. Eka minuutti toimii hyvin, sitten alkaa hieman ahistaa. Rumpujytke alkaa mennä standardipumppaukseksi ja biisin tunnelmaa kasvatetaan ja kasvatetaan, mutta vielä neljänkin minuutin kohdalla ei päästä mihinkään kliimaksiin. Ei tempaise mukaansa, vaikka kuinka yrittääkin. Biisissä on mukava määrä kaikenlaisia kivoja pieniä nyansseja, joita ei ole onneksi tapettu armottomalla biitillä tai korviatukkivalla leadilla. Tosin tuo bassarin soundi oli aika hirveä ja se tökkii muuten harmonisessa kokonaisuudessa. Muutenkin soundit ovat monilta osin biisin heikkous, ne ovat jotenkin persoonattomia ja kulahtaneita. Ja jos jonkinlaista ns. masterointia on tehty, niin se on tehty sangen huonosti. Jää vaimeaksi vaikka kuinka volyymia säätää. Jos tätä vertaa tuohon acid dream -biisiin niin onhan tässä nyt sentään vähän helvetisti enemmän ideaa. Biisi menee mukavasti ohitse aiheuttamatta sen suurimmin positiivisia kuin negatiivisiakaan muistijälkiä. Ei huono, mutta lisää persoonaa kaipaisin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Häröö! Turhan lyhyt ja ilkeästi sanottuna turhan vähän ideoita sisältävä kantaakseen noin niinkuin itsenäisenä taideteoksena. Tulee pikemminkin fiilis, että tämä on joku omituinen piilobiisi tms. jonka joku rokkibändi on cd-kiekolle tunkenut kun on ollut likaa tyhjää tilaa. Mutta joo, repeatilla soimaan ja jumppaamaan, siihen tarkoitukseen sopiinee vallan erinomaisesti. Itse asiassa, kun tätä nyt enemmänkin kuuntelee, niin onhan tämä aika hassu. Heh. Tuskinpa tästä mitään ikimuistoista klassikkoa on suunniteltukaan, mutta tälläisenään oikeuttaa olemassaolonsa vallan mainiosti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Fuk, taas pukkaa tekorankkaa metallia. Analysoidaan nyt sitten vaikka teknistä suoritusta. Rumpali pistää etenkin kertosäkeissä oikein maukasta tuplabasarimäiskettä ja kitaristit vetävät turvallista lanausta. Vokalistillakin on antaumusta ihan riittävästi. Mutta mutta. Turhan geneeristä kuitenkin. Ei tuo tähän musiikinsaraan oikeastaan mitään uutta, ja sen voisi tietenkin antaa anteeksi jos biisissä olisi ihan oikeasti hyvää meininkiä. Nyt vaan ei oikein ole, vaan jotenkin vitun ummehtuneen tuntuista räimintää tämä nyt vaan on minun korvissani. Kai tästä joku saa jotain irti, ja tekijöillä oli varmasti kivaa tätä lätkyttäessä, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Tylsää vielä kolmannellakin kuuntelulla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jees, rumpali pistää polkkakomppia heti aluksi! Siitä tulee aina hyvälle tuulelle. Pakko nyt vaan todeta, että altsumetalli-genreä huonosti tuntevalle tulee tästä väistämättä mieleen System of a Down. Tiedä sitten kuinka oikeassa olen. Hauska biisi tämä on kuitenkin kaikesta huolimatta. Näppärä sillisalaatti, jota on varmaan vähän aikaa saanut sovittaa että sen on saanut toimimaan. Kertoo tekijöiden osaamisesta ja näkemyksestä aika paljon, että voidaan suorastaan tuhlaavasti tunkea neljään minuuttiin niin paljon aineksia, että keskivertaisempi biisintekijä tekisi niistä kolme tai neljä eri biisiä. Kunnioitusta herättävää siis. Laulajalle erityisesti kiitosta harvinaisen pätevästä suorituksesta. Ansaitsisi paremman arvosanan, jos aiemmin mainittu SOAD ei tulisi mieleen niin selkeänä vertailukohteena. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Trance aiheuttaa henkistä allergiaa jo ihan pelkkänä ajatuksena, eikä hard-etuliite sitä ainakaan tipan vertaa vähennä. (Minäkö genrerasisti muka?) Sanotaan nyt positiiviset jutut ensin. Rumpupoljento oli simppeli ja raskas, ja jotenkin se vain toimi primitiivisyydessään. Melodiat olivat tietenkin äärisimppeleitä, mutta jotkut jutut kuulosti ihan hyviltä. Sitten se tuossa neljän ja puolen minuutin tienoilla alkanut hieman härömpi osio oli ihan mukavaa vaihtelua. Miinuksina sitten sellaista, että soundit oli vähän kliiniset, ilman tartuntapintaa (voi tietysti olla, että siihen oli pyrittykin). Kuitenkin turhan yllätyksetöntä ja perushuttua niin monelta osin, ainakin aihetta tuntemattoman korviin. Yleensä kuuntelen kommentirinkibiisit ainakin kolmesti ennen kommentin tiputusta, mutta tässä pituus ja monotonisuus aiheutti sen, että kahta kertaa oli vaikea päästä läpi. Tästä ei saanut paljoakaan irti. Genressään varmasti pätevää roinaa ja hieman omaperäistäkin, eiköhän tällä saa ihmiset tanssahtelemaan. Mutta kun ei putoa minulle oikein mitenkään, niin ei putoa. Tälläisen musiikin analysointi on muutenkin vähän turhaa touhua, koska toimivuus mitataan tanssilattialla eikä kotikuuntelussa. Arvosanaksi kuitenkin seiska, koska tekijä taitaa olla aika nuori kaveri ja vasta sitä ns. omaa ilmettään hakemassa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tutustuin tähän projektin vasta tämän viikon alussa, ja nyt jo tuntuu kuin kyseessä olisi vanha tuttavuus. Tunnistetettava linja siis jatkuu. Rumpukomppi on jykevä ja syntsat aaltoilevat jossain taustalla mukavan jännällä tavalla tunnelmaa luoden. Laulusuoritukset ja äänenkäyttö toimivat ainakin minulle erinomaisesti, ne tuovat hieman teolliseen äänimaailmaan tuhdin annoksen inhimillistä lämpöä. Ja sanat ovat tottakai nastat. "I'm sick of being just a fabulous fuck" - eihän tälläisiä tokaisuja sisältävä biisi voi yksinkertaisesti olla huono. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Nujazzia en suuremmin tunne. Jos hakemalla haetaan, niin olihan tässä ehkä vähän sellaista hieman steriiliä lattekahvilatunnelmaa, etenkin säkeistöissä, mutta onneksi soiton ilmeikkyys ja kertosäkeen eteerisyys pitivät teoksen aika kaukana pahimmasta hissimusasta. Soundi oli hyvä, tosin ehkä pikkasen tukossa, mutta se saattaa johtua kuulokkeilla kuuntelemisesta. Toisaalta taas, juuri sellaisen turhan steriilin äänimaiseman sijasta on mukava kuunnella hieman karumpaa otetta. Niin tai näin, tykkäsin. Aidonkuuloista musiikkia. Biisi kuulosti kuuntelu kuuntelulta paremmalta, joten eipä tässä suuremmin valittamista. Ehkä pikkasen eri linjaa kuin muut teiltä kuulemmanne biisit, mutta eihän bändin moni-ilmeisyyttä voi varmaan negaationa pitää? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Alkupuolen yksinkertainen kitaranakutus ja metronomimainen, mutta tanssittava rummutus paljastivat, että viime vuosina pinnalla ollutta postpunkista (ei post-rokista, huom) vaikutteensa ottanutta modernia rokkia on kuunneltu. Laulajan ääni ja kertosäkeen mainittu ns. valli olivat sitten jo hieman toista maata. Laulajan äänestä pidinkin, valli kuulosti jotenkin vähän... köpöltä. Se olisi voinut olla joko eeppisempi ja repivämpi, tai sitten reippaasti kevyempi. Nyt putosi vähän väliin, mutta onneksi sellaisesta karmeasta mesaboogie-vallista pysyttiin loitolla. Hieno päällekäyvä tunnelma tässä oli joka tapauksessa. Teksti tosin ei vakuuttanut juuri millään tavalla, ja lisäksi kappaleen tuotannolliset ratkaisut eivät miellyttäneet - biisissä olisi voinut olla enemmän ilmaa ja dynamiikkaa, nyt tuollainen pikkasen litteäksi kompuroitu äänimaailma söi vähän tehoa. Näistä syystä joudun tiivistämään näkemykseni kahteen sanaan: ihan kiva. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ja taas tämä bändi. Tällä kertaa pukkaa näemmä oikein kivaa keskitempoista jytää, joka nousee suosikikseni näistä kolmesta biisistä mitä nyt on tullut vastaan. Ei tämäkään mikään kaikkein omaperäisin repäisy ollut, mutta oikein kuunneltavaa rokkia kuitenkin. Laulajan pikkasen veltto laulutapa saattaa karsia kuuntelijoita, mutta minusta se on ihan ok, tosin vähän lisää sielua kaipailen kyllä. Ääni on kuitenkin aika mainio. Biisi on mukavan bassovoittoinen, mutta vähän tunkkasesti miksattu joten ei oikein jytise kuten pitäisi. Sanat on tietenkin ihan älytöntä kliseehuttua, mutta sellaisiakin tarvitaan. Ei siis mitään vikaa biisissä, mutta ei myöskään mitään, mikä saisi minut innostumaan enemmänkin. Jatkakaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, perussettiä puskee taas. Pakko todeta sama, mikä aiemminkin kun tätä bändiä ringissä kommentoin - palikat ovat kunnossa, mutta palikoista muodostuu turhan tuttu kuva. En tunne hellacoptersia kuin muutaman biisin verran, mutta se taitaa olla aika samanlaista. Pahiten tässä repi laulaja, jolla oli oikeanlainen ärsyttävä nasaali ja oikean mukava flegu laulutapa, mutta jotenkin kovin vähän tarttumapintaa. Ja vaikka perinnetietoisilla linjoilla mennään, niin tekstin kaikki ideat on esitetty jo niin monta kertaa ja niin paljon paremmin. Mutta on biisissä hyviäkin puolia - soitto soi mukavan rennosti ja kitarariffit olivat sangen terhakoita. Niin ja wah-soolo oli oikein hyvä. Vähän rankempi ote olisi voinut tehdä myös hyvää, tämä kuulosti pikkasen liian sliipatulta. Lisää räkää ja hikeä. Voi tietenkin olla, että studiossa oli vähän arasteltu, "ettei vaan rikota mitään". | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Retrorokkia, mutta sentään pikkasen omaperäisemmistä lähtökohdista kuin yleensä kaikki retroilu. Pakko sanoa, että ensimmäisellä kuuntelulla ei kappale oikein sanonut juuta eikä jaata. Lisäkuuntelulla tilanne pikkasen parani. Sävellyksenä sinänsä moitteeton, tunnelmaa kasvatetaan "oikeaoppisesti" kohti kertosäettä. Soittopuolesta täytyy todeta, että kitaraosasto pelitti ihan kivasti (no, soolo aiheutti lähinnä puistatuksia) ja laulusuorituksetkin sopi biisiin. Sanoituksia en paljoa kuunnellut, mutta silloin kun kuuntelin tuli mieleen Spinal Tapin klassinen Stonehenge. Ilmeisesti kieli jokseenkin poskessa vedettyä, kuitenkin? |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kommenttiringistä puskee reipasta silmille kuseskelua. Tuota. Onhan tässä kieltämättä aika omanlainen lähestymistapansa. Taustahan voisi olla sellaisenaan jopa aika mielenkiintoinen, siinä kun yhdistyy aivan karmeita rumpusoundeja hermojakoetteleviin vinkusynaääniin. Kavereiden vanhat amigalla tekemät trackerihäröilyt tulee elävästi mieleen. Päälle vedetyt pseudovenäjät ja muut ölinät tekevät kyllä kaikkensa karkoittaakseen kuuntelijan. Juu, ei nyt oikein tipahtanut. Vasen munuainen lienee ollut tiukasti poskessa tätä tehdessä. Sehän ei tietenkään ole kiellettyä, mutta silloin kannattaa varautua siihen, ettei yhteyttä kuuntelijaan välttämättä pääse syntymään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tutun oloista - joo, tätä artistia on näemmä ennenkin tullut kehuttua pätevästä soundtrack-musiikista. Tälläkin kertaa täytyy onnitella ihan kelvollisesta työstä. On nimittäin sen verran ammattitaitoista menoa, ettei tosikaan. Pariminuuttinen todella kiva tunnelmakuvaus, joka menee melkein hukkaan, kun se ei saa ympärilleen ansaitsemaansa visuaalista kuvitusta. (Offtopic: Mikseivät muuten suomalaisten ns. menestyselokuvien tekijät käytä ihan oikeaa leffamusiikkia teoksissaan, vaan tunkevat ääniraidalle toinen toistaan tylsempiä päivän poppihittejä?) Vaikka tämän teoksen äänimaailma onkin selvästi synteettinen, niin kuuntelukokemusta se ei häiritse, sen verran hyvät samplet on osattu valita. Mielenkiinnosta voisi tietenkin pohtia sitä, miltä tämä kuulostaisi oikean orkesterin soittamana... mutta toisaalta taas, sävellys ratkaisee ja siinä ei ole moittimista. Pakko sanoa vielä, että hyvin on biisin nimi valittu. Väkisinkin tulee assosiaatiota jonnekin renessanssiajalle missä vedetään isot puvut päällä tanssisalissa naamarit kasvoilla. Pukudraamaa! Jos arvosanan antaisin, se olisi kiitettävä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eka biisi, joka tulee kommenttiringissä vastaan, ja sehän on ennakkoluulojeni vastaisesti ihan mainiota tavaraa. Ei ehkä maailmaamullistavaa, mutta omassa sarjassaan täysin kelvollista. Reipas tekemisen meininki kuuluu, eikä biisiä ole pilattu turhalla pituudella. Osien välillä on mukavasti kontrastia. Kitarasoolo olisi voinut olla allekirjoittaneen makuun astetta lyhyempi, mutta menköön tällä kertaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Rok rok. Nyt on taas kerran se vittumainen tilanne, että ulkoiset aspektit on kunnossa, mutta persoona puuttuu. Onhan se nimittäin selvää, että tämä on törkeän hyvin soitettu ja erittäin mallikelpoinen rokkibiisi. Suorituksena tämä on sopivan rupista soundia ja perinnetietoista soittamista myöten todella hyvää jälkeä. Laulajalla pientä aristelua tosin, mutta ei pahasti. Isompi ongelma onkin siis se, että tämä on niin kovin kovin tuttua ja turvallista menoa. Ja eihän rok saa olla tuttua ja turvallista, koska silloin se on viihdepaskaa - ja sitähän ei kukaan tahdo, vai mitä? Eihän jokaisen biisin maailmassa tarvitse ns. aurata uutta latua hankeen, mutta jos biisi puuduttaa kliseisyydellään niin kyllä se kuitenkin häiritsee vähän saatanasti. Hyvät lähtökohdat siis. Kun saatte vielä sen "oman juttunne" jotenkin tähän mukaan, niin varmasti tykkään enemmänkin. Sitä jään odottelemaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tätä bändiä olen tainnut aikaisemmin hieman kehaistakin, nyt täytyy kuitenkin valitettavasti tiputtaa hieman kakkaa niskaan. Biisistä todettu "radiorokkia" on kyllä totta. Radioaalloillehan tälläinen kappale sopii kaikkien vastaavien lovemetal-retkueiden joukkoon kuin nyrkki norsun hanuriin. Ikävä kyllä se karsii minut potentiaalisten vastaanottajien joukosta välittömästi. En voi sietää kaikenlaista limaista tytöille suunnattua mukarokkia a la Negative ja kumppanit tipan vertaa. Tämä kuulostaa juuri sellaiselta standardivetäisyltä, jollainen saisi minut raivon partaalle, ellen olisi näin vanha ja väsynyt ja vähät välittävä. Kyllähän teillä soittimet pysyy näpeissä, laulajalla on "söpö" nasaali, englanninkielinen teksti pyörittää sujuvasti rokkikliseitä, sävellys on tarttuva kasaripoppis ja niin pois päin. Ei teissä siis sinänsä mitään vikaa ole, mutta tämä biisi on niin kaukana allekirjoittaneen mieltymyksistä ettei tosikaan. Tietenkin jos tämä on eka biisinne, niin onhan se anteeksiannettavissa. Mutta älkää tehkö tälläistä toiste. ;-) Artistisivunne vaikutelistassa kun on ihan hyviäkin bändejä. (On se kai pakko uskoa, että kasarirok ei suostunut jäämään 80-luvulle. Valitettavasti.) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Olen siinä mielessä tukalassa tilanteessa tämän biisin kanssa, että se edustaa musiikinsuuntaa joka ei oikein herätä intohimojani suuntaan tahi toiseen, mutta toisaalta taas joudun nöyränä toteamaan että tässä on vähän perkeleen hyvä meno! Soitto kulkee todella komeasti, ja kerrankin bändissä on laulaja, joka vastaa soittajien tasoa (usein tämä tuntuu olevan mikserin rokkibändien kompastuskivi - soitto ja taustat toimii, mutta laulu ei ihan, ja tässä siitä ei todellakaan ole pelkoa). En siis voi muuta kuin kehua suoritusta, vaikkei oikein omaan lokerooni tipukaan. Niille, jotka tälläisestä musiikista tykkäävät tämä kolahtaa todennäköisesti kuin metrin mittainen halko. Niin, ja parista jutusta tulee mieleen Faith No More (lukee näemmä vaikuttajien joukossa sivullakin), mistä tulee plussaa oikein kunnolla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Rokkia pukkaa. Mistäs sitä aloittaisi. Laulajalla on fraseeraus, joka saattaa jakaa vähän mielipiteitä - allekirjoittanut ei siitä tosiaan jaksanut innostua. Soitto toimi vallan mainiosti, mitään hirveän uutta ei oltu keksitty mutta kaikki toimi. Biisin sovitustakin oli selvästi mietitty vähän enemmänkin, eikä vain runtattu läpi. Ansaitsisi vähän isommankin arvosanan, mutta kun tälläinen musiikki, "rankalla kädellä soitettu pop", jättää kylmäksi niin ei voi mitään. Törkeäähän tätä olisi silti mennä haukkumaan, koska tekijät selvästi tietävät mitä ovat tekemässä. Sitäpaitsi sen mikälie c-osan astetta jyräävämpi kohta toimi sangen mallikkaasti. Sanottakoon myös, että jostain kumman syystä minulle tuli mieleen Billy Idol. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Mitäs ringistä pukkaa? Äsken tuli P-miehen räppiä ja nyt sitten Leijona Harjaa taasen... Wah-kitarassa oli aika härski vinkusoundi, ja taustalla sähäkästi soiva muoviurku / syna oli aika mainiio vivahde jostain 70-80 -lukujen vaihteen tietämiltä (puhtaasti musta tuntuu -pohjalta arvioiden). Biisissä oli aika hypnoottinen imu, mutta hillitöntä hypnoosia ei näin lyhyenä annoksena päässyt muodostumaan. Tämä oli (kokonaan?) ohjelmoitu, mutta voisin kuvitella että tälläistä kamaa voisi olla ihan hauska soittaakin. Genrejutuista en ole ihan perillä, mutta sen perinteisimmän reggae-soundin puoleen en tätä(kään) laskisi, ehkä enemmän jonnekin dancehall- tai ragga-osastolle. Mutta kuten sanottu, en minä tiedä. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Spiffi? Vaiko spliffi? No, sama tuo, idea kyllä lienee arvattavissa. Tämä saattaa olla paras Leijona_Harjan biisi, minkä olen tähän mennessä arvioinut. Biisissä oli aika ovelia jippoja. Nakuttava piano oli aika maukas, tosin sen pahin puoli voi olla se, että se väkisinkin dominoi potentiaalisen laulumelodian seuraamaan itseään. Ehkä, tiedä häntä. Biisin introssa oli mainioita hälyääniä lelupianohapuilun taustalla, niitä olisi voinut viljellä enemmänkin (muttei tietenkään liioitellusti). Basso soundasi myös aika hyvältä. Mukavan kompakti pariminuuttinen. Rytmiä ja harmoniaa oli kivasti, melodiaa ei paljoakaan. Se saa tämän kuulostamaan nimenomaan taustalta johonkin laulettuun biisiin, ja silloin tekee mieli kuulla versio, jossa olisi myös laulut. Kenties sellainen tulee joku päivä, jäädäänpä odottelemaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jah! Tässä oli aika jännä yhdistelmä mukavan inhimillistä kitarointia ja sitten aika konepitoista taustaa. Rummut olivat omaan korvaani ehkä ihan pikkasen liian staattiset, melkein steriilit. Erikoisen wah-väliosan jälkeen tuli jopa pikkasen funkahtavaa menoa. Niin, ja lopetus oli mielenkiintoinen. Tässäkin oli, kuten varmaan kaikissa Leijona Harjan biiseissä, mitä olen kommentoinut, ihan hyviä ideoita, mutta kenties hienoista tarvetta jatkotyöstämiselle. Tämä ei välttämättä kaipaa edes laulua toimiakseen, koska tässä on ihan hyvä tunnelmalataus - letkeä, mutta pikkasen päällekäyvä, ja noiden synajousien takia hieman synkkäkin. Sitä en tiedä, että onko tämä reggaeta, mutta samapa tuo. Toivottavasti Jah tykkää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eipä ole vähään aikaan tullut Poltetta vastaan ringissä. Hyvällä sykkeellä vedetty biisi. Kitaroiden ja tekstin varaan on rakennettu monia mielestäni parhaita biisejä maailmassa, joten sitä ei kannata häpeillä. Kitaroista etenkin se wahilla höystetty toimi. Laulajallakin oli erittäin hyvä ote joissakin kohdissa biisiä, tuli fiilis että tyyppi todellakin tarkoittaa sitä mitä laulaa, ja se on aina hienoa. Genrenä edustaa sangen perinteistä suomirokkiosastoa, mutta tällä kertaa mieleen tuli pikemminkin Clifters kuin vaikkapa Yö, hyvä niin. En vaihtaisi radiokanavaa, jos tämä sieltä tulisi, ja kyllä tässä kotikoneen ääressä istuskellessakin alkoi jalka hienoisesti vipattamaan. Saattaapa olla parasta, mitä teiltä olen kuullut. Rok! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Minulle tuli mieleen jostakin syystä 80-luvun elokuvien soundtrackit - joku Beverly Hillsin kyttä tms. tavara. Tosin tämä kyllä kuulosti aika lailla maukkaammalta kuin alkuperäinen kasari. Tuosta rennosti ottamisesta en ole ihan varma - mielestäni biisi on, keskitempostaan huolimatta, aika innokkaasti sykkivä. Ambient-vaikutteitakin on sangen vaikea havaita ainakaan tässä mielentilassa (ellei sellaiseksi laske paria synapadia joissakin kohdissa). Se ei kuitenkaan ole millään tavoin huono juttu. Soundeista kasarirummut kuulostivat hyviltä, samoin basso ja useimmat synat, mutta biisin loppupuolella tuli kitara juuri sellasella soundilla, josta en tykkää ollenkaan, tiluttamaan juuri sellaisia juttuja, joista en niin ikään tykkää ollenkaan. Pieni, mutta kiusallinen kauneusvirhe, etenkin kun siinä kohdin biisin oli selvästi tarkoitus saavuttaa kliimaksinsa. Parempaa kommenttia ei juuri nyt heru, kun en oikein tiedä mitä tässä oikeastaan voisi (kitaraa lukuunottamatta) tehdä paljon paremminkaan. Hyvältä kuulosti, mutta ihan kuolematon elämys tämä ei kuitenkaan ollut. Ansaitsee kuitenkin olemassaolonsa ihan hyvän tunnelmansa ansiosta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Rok! Alkaa oikein kunnon jytäriffillä eikä siitä pahene. Täysin muotovalio, sellainen suoraan oppikirjasta otettu perusrokrepäisy. Säkeistöjen kitaran ja laulun vuoropuhelu on kliseinen, mutta niin perkeleen toimiva ratkaisu ettei tosikaan. Lisäksi laulajalla on oikein kelpo rokääni ja tulkinta on silkkaa asiaa. Pakko vähän nillittää kuitenkin soundipolitiikasta. En itsekään tykkää mistään kristallinkirkkaasta hifisoundista, mutta tässä oli pikkasen turhan tunkkainen meno päällä. Lisäksi tämä nyt ei kuitenkaan ole suosikkimusiikkiani, mutta kun se on tehty näin hyvin on pakko kehua. Mielummin tätä kuuntelee kuin jotain Kolmatta naista tai vastaavaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Polte se vaan porskuttaa menemään. En ala kusettamaan - tämän bändin tuotanto ei vieläkään edusta sitä laitaa musiikista, josta itse olisin ihan vilpittömästi innostunut. Mutta tärkeintähän on tunne ja näkemys. Niitä tässä on, ja siinä mielessä ei voi moittia mistään. Soitosta kuuluu oikein mukava fiilis, jolla paiskotaan menemään. Jalka alkaa vipattamaan mukana, hämmentävää! Kolmas nainen tulee mieleen, mutta tämä on kyllä mielestäni paljon miellyttävämpi tuttavuus. 80-luvun perintö on touhussanne vahva, ja kuten aiemminkin olen sanonut, niin on ihan jees että joku tekee tälläistä musiikkia nykyään. Tekstin puolesta tämä oli tutunoloinen tarina suomalaisesta epätoivosta, mutta pahinta hannukarpo-sosiaalipornoakselia onneksi vältellen. Itse asiassa, tässähän on kaikki elementit kasassa, millä voisi kuvitella isommankin sukseen lohkeavan siinä osastossa, joka tykkää perinteisemmästä suomalaisesta rokista. Kyllähän tässä on kansallista sielunmaisemaa kosiskelevia juttuja ihan riittävästi. Ei tälläistä kamaa voisi tulla muualta maailmasta millään. Ja hei, valelopetus ja sen jälkeen pistetty hitaampi kertsi oli muuten erittäin hieno tehokeino, siitä plussaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Rok. Kun suora komppi lähtee, ja sitä seuraa vielä kohtalaisen arvattavissa oleva riffi, niin ei voi ainakaan moittia liiasta erikoisuuden tavoittelusta... Suomirokkia, jossa kuuluu vaikutteet jostain kaukaa kahdeksankymmenluvun puolestavälistä, ja aiempaakin. Mikäs siinä, jos sellaisesta tykkää. Popeda-vertauksia olette varmaan saaneet kuulla jo jonkin verran, mutta Paten karismaa ei ole ainakaan tässä tavoitettu. Isoimmat pisteet täytyykin antaa siitä hyvästä, että joku tekee tälläistä musiikkia, joka on niin epämuodikasta ja epämediaseksikästä, ettei tosikaan. Se on tietenkin mukavampaa kuin epätoivoinen trendien perässä räpistely, mutta biisinä tämä ei kauheasti minua kuitenkaan puhutellut. Nyt on vaikea sanoa muuta, joten jauhetaan loppuun vähän hevonpaskaa. Itselleni kesä 96 tuo mieleen lähinnä pussikaljan särpimistä kotilähiössä ja tuskaista kesäduunia. Muistaakseni oli vielä aivan vitun huono sääkin, en ole varma. Siitähän on jo kymmenen melkien vuotta, ei voi muistaa enää... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ekalla kuuntelulla biisi ei oikein tuntunut tarjoavan mitään mullistavia elementtejä, mutta lisäkuuntelun myötä biisi alkoi aukeamaan hieman paremmin ja kaikkiin hienoihin nyansseihin alkoi kiinnittää huomiota. Erityisen paljon mieltäni lämmitti hieman curemaisesti nitkuttavat helinäkitarat joilla luriteltiin nätisti, esimerkiksi tuossa minuutin tienoilla. Yksittäisenä kappaleena tästä tuli vaan mieleen osa jotain isompaa palasta - esimerkiksi albumin introna/loppuna/välisoittona tai sitten kenties singlen bonusraitana. Ei suuremmin siis sykähdyttänyt sellaisenaan, vaikka tunnelmaa luodaan kyllä varsin pätevästi. Lopun rymistelyn suhteen olen melko kahtiajakautuneella mielellä - se on joko biisin kliimaksi, jossa latautunut tunnelma komeasti purkautuu tai sitten se on hieman irrallinen osuus, jota ilmankin tultaisiin ihan hyvin toimeen. Vaikea sanoa, juuri nyt kallistun ensimmäisen vaihtoehdon puolelle mutta huomenna voin ajatella toisin. Kaunista ääntä joka tapauksessa. Mielelläänhän tälläistä rauhallista tavaraa kuuntelee kaikenlaisen adhd-meuhkaamisen keskellä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Aikamoisen kovaa äänimaailmaa pukkaa. Soittimia ei tunnu olevan kovinkaan paljoa, mutta silti tukkii koko spektrin (juu, en ole hifisti, kunhan puhun mukaviisaita). Se tuotantopuolesta. Sitten itse biisi, josta täytyy todeta että tälle bändille sopii tälläinen hieman väkivaltaisempi ja energisempi lähestymistapa oikein hyvin. Tämä on varmaan kokeilevin Konepaja-biisi mitä on allekirjoittaneelle tullut vastaan. Osista toiseen siirtyminen on kuitenkin ihan luontevaa, vaikka dynamiikanmuutokset ovatkin aika tiukkoja. Biisin keskeisin jippo, tuo hieman monotoninen riffi on todella päällekäyvä. Laulusolistille propsit (taas) oikein hienosta tulkinnasta. Uskottavuutta piisaa. Muutenkin koko bändin soittoa on pakko (taas!) kehua, koska intesiivinen meno lämmittää aina sydäntä. Ei tämän bändin paras biisi, mutta oikein maukasta rokkia kyllä. Tosin sanoitusten puolesta saattaa olla parasta tähän mennessä bändiltä vastaantullutta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Joidenkin artistien / bändien / projektien tuotteliaisuus saa minut aidosti hämilleen, kun ei tajua että missä vaiheessa sitä tavaraa (siis laadukasta tavaraa) syntyy näin paljon ja tasokaan ei pahemmin heittelehdi. Tämä ei ollut ihan parhainta tältä projektilta kuulemaani - kenties se on sitä "work-in-progressia" sitten. Missään nimessä ei siis suinkaan huono biisi, mutta samalta artistilta on tullut vastaan aikamoisia ahaa-elämyksiä tuottaviakin biisejä, ja niiden rinnalla tämä jää jotenkin vähän kädenlämpöiseksi. Tai sitten kuuntelua häiritsee alitajuinen tietämykseni jonkinlaisesta keskeneräisyydestä, en tiedä. Biisi on kuitenkin (jälleen) niin hienoa ja varmaa työtä, että eihän sitä silti voi kuin hämmästellä. Äänimaailma ei kuulosta tippaakaan muoviselta, ja sävellyksen lyhyydestä huolimatta tärkein, eli tunnelma, välittyy. Laatua siis tämäkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Vähän nykii soitto, mutta sehän saattaa olla ihan suunniteltua. Tykkäsin tästä ihan lämpimästi, vaikka periaatteessa biisin joka aspektissa olisikin jonkin verran parantamisen varaa. Biisissä on mukavaa 70-luvun rokkifiilistä ja siihen on varmaan pyrittykin. Nyt biisi tosin vähän laahaa, sen sijaan että se olisi hyvällä tavalla hidasta pikkupsykedeelistä kellumista. Jos pikkasen lisää vimmaa saatte mukaan, niin hyvä. Tästä kalskahti hienoinen epävarmuus, joka ikävällä tavalla söi fiilistä - ikään kuin soittajat koko ajan miettisivät, mitä seuraavaksi pitäisi soittaa ja että meneekö nyt tahdissa, eikä sellaista mukavaa irtonaista groovea pääse syntymään. Mutta biisinä siis kelvollinen, rakennekin on tuon erikoisen keskiosan ansiosta ihan mietityn oloinen. Suosittelen vaan reipasta määrä treeniä, eiköhän se siitä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Biisissä on joitakin harvinaisen kauniita melodioita, etenkin noilla jousi- ja puhallinsoittimilla vedettyinä. Vaikka aluksi tulikin hienoinen kliseevaroitus mieleen biisin nimestä ja alun soittorasiamaisesta kellopelistä, niin oikein kaunis ja toimiva biisihän tämä kuitenkin on. Tunnelmanluonti on pätevää, melodiantaju korkea ja biisi on miellyttävän lyhyt, välisoittomainen. Tekijä selvästi osaa hommansa. Sen verran on pakko kuitenkin mussuttaa, että tämä jää kaikesta huolimatta taustamusiikiksi (sellaiseksi se on kyllä erittäin hyvää ja kaunista). Se, että biisi toimisi "itsenäisesti" jää kuitenkin ihan pienesti saavuttamatta. Mutta soundtrack-kamaahan tämä onkin. Sellaisena siis erittäin hyvää, voisi soida missä tahansa megaluokan leffassa tai pelissä taustalla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hah, DC vauhdissa. Tämä on kenties klassisin biisinne (?), ja olen tämän joskus aiemminkin kuunnellut, mutta kommenttia en muista tiputtaneeni. Saattaa olla myös paras biisinne. Intron pentatoniset (tai sinnepäin) skaalat antavat ymmärtää, että mennään kohti kaukoitää, mutta sehän tapahtuu vain temaattisesti tekstin tasolla. Musa on (taas) melkoisen hyvin potkivaa kasarihardrokkia, joka toimii jopa tälläiselle genreen melkoisen penseästi suhtautuvalle alt.rok. -puristille. Ja vokaalithan on tietenkin se kirkkain helmi kaikessa, ei voi muuta kuin ihmetellä ja ehkä ihastellakin. Ja vielä kun laulu käsittelee niinkin hienoa asiaa kuin pornosamurai, niin eihän tässä voi todeta muuta kuin että perkele, tämähän on kaikilta osin hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tunnelmaa on, tunnelmaa. Tässä on pakko jo vähän kehuakin, koska sen verran taitavasti on osattu tehdä minimalistisilla elementeillä isoja kaaria. Yleensä kaikenlainen ambientti / leffamusatavara joko tipahtaa tai sitten ei, ja tämä osui tuohon ensiksimainittuun lokeroon. Rauhoittavaa musiikkia. Biisi soljuu ohitse missään vaiheessa suuremmin tökkimättä ja kuuntelun jälkeen on miellyttävän rentoutunut olo. Mitään yksityiskohtia tästä ei kannata edes yrittää nostaa esiin, koska biisi toimii nimenomaan teoksena, kokonaisuutena. Näkemystä ja osaamista löytyy. Hyvä. Olisi voinut olla paljon pidempikin eikä olisi haitannut ollenkaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Nättiä tunnelmaa pukkaa. Tätä projektia (tosin nimi on tainnut vaihtua?) on jo aiemminkin tullut kehuttua aivan mielettömän hienosta melodiantajusta ja tunnelmanluontikyvystä, ja nytkään ei voi oikein mitään muuta kuin ihmetellä. Vaikka tätä voisi halutessaan syyttää lievästä varman päälle pelailusta, niin eihän sitä kehtaa edes ajatella, kun on näinkin hyvin saatu tavoitettua se kaikista tärkein - tunnelma. Lisäpisteitä myös siitä, ettei kappaletta ole pilattu millään turhilla elementeillä: biisissä on tasan sen verran tavaraa kuin tarvitaankin. Biisi on lyhyt, mutta aivan tarpeeksi vivahteikas. Vielä tärkeämpää on, ettei sävellyksen lyhyyttä ole kauhistuttu ja tungettu mukaan jotakin häiritsevää ja turhaa täytemateriaalia. Ei siis voi moittia oikein mistään. Näin visuaalisen musiikin tekemiseen vaaditaan sen verran paljon osaamista ja näkemystä, ettei sitä ihan heppoisin perustein aleta dissaamaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ei tämä ihan avant-gardea sentään ollut. Aika siistiä jamittelua pikemminkin. Arabian suuntaan kumartelevat sävelkulut trumpetissa toivat tottakai kamelinhajuista tunnelmaa biisiin, ja saattoivathan ne kiipparitkin olla jostain basaarilta ostettu. Biisi oli moniosaisena instrumentaaliteoksena tietenkin aika vaikea pala kommenttiringissä kuunneltavaksi. Pitkä minimalistinen väliosa teki etenkin parhaansa karkoittaakseen kuuntelijan näissä puitteissa, mutta kyllä se muuten saattaisi toimia ihan mallikkaasti. En tiedä keikkaileeko tämä bändi / artisti, mutta voisi olla livenä ihan hienon kuuloista meininkiä, kun soittajatkin tuntuvat olevan pikemminkin huolettomia pelimanneja kuin ogelin popjats-opiston nysvääjiä. Ihan vielä en siis nosta fetsiäni tälle bändille, mutta ilmeisen hyviä ideoita tuntuu löytyvän ja parempiakin teoksia on mahdollista odottaa. Pistetäänpä nimi muistiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hah, kasibittisen nintendon parissa lapsuuteni tuhlanneena tuli oitis lämpimät nostalgiasävyt jo intron perusteella. Kaikeksi onneksi biisi ei kuitenkaan ollut pelkkää retropelimusiikkia, vaan lähti sangen nopeasti kulkemaan melko erikoisille sfääreille. Muovisoundeilla vedetystä tilutuksesta tuli joissakin kohdissa mieleen Aavikko, mutta trumpetti teki tästä kuitenkin vain ja ainoaan itsensä kuuloista. Muutenkin soundit olivat karuudessaan tosi hienot, rummuissa oli vähän pahvilaatikkomenoa joka lämmittää aina sydäntä ja bassossa kiva jumpsutussoundi. Lisäksi biisi oli selvästi soitettu hyvällä fiiliksellä nauhalle, mikä on tottakai hienoa. Groovaa vähän perkeleesti. Olikos tämä nyt kolmas biisi, jonka tältä bändiltä kuulin, ja edelleenkin on pakko nyökytellä hyväksyvästi. Kerrassaan mainio bändi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ensimmäiseksi biisiksi sangen hyvää jamitusta. Tässä biisissä lyötiin soittimiakin ihan kunnolla, mikä kuulosti oikein hyvältä, koska se oli niin vilpitöntä mäiskettä. Ei tekorankkaa, vaan aitoa energisyyttä. Hieman kellarimainen soundi puki mielestäni biisiä ihan hyvin, ja erinäköiset tasovaihtelut miksauksessa toivat livefiilistä. Hämmentävä kohta oli biisin loppupuolella, kun basso pompsahti äkisti vasempaan kaiuttimeen - kuin miksaaja olisi epähuomiossa sohaissut panorointinappulan ääriasentoon. Kiva ylläri. Minimalistinen bändisoitto, perustavarasta hieman ns. vasemmalle koukkaavat kummat ideat ja soitosta välittyvä aito fiilis pakottavat diggaamaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, metallia pukkaa. Miellyttävän hitaasti mutta varmasti etenevä biisi, toimii kuin tauti vaikka se ihan kovin metallipurkaus jäikin ehkä puuttumaan. Mutta laulaja pistää kyllä epäilijät hiljaisiksi. Pari tosi maukasta kitarasoundia oli biisissä mukana. Flangerikitara surisi mukavasti aina välillä vasemmassa kaiuttimessa, ja kertosäkeessä harvakseltaan simppeliä riffiä vetänyt puhdassoundinen skeba oli myös ihan loistava. Rock out with your cock out! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Hienoista epätasapainoa ilmassa. Jos aloitetaan vaikka yksilösuoriituksista. Näppärän soittamisen vastapainoksi oli tarjolla todella, siis *todella* lakoonista puhelaulua, joka meinasi mennä lausunnan puolelle. Sitä kannattaisi parantaa, koska hieman lisää latausta lauluun saamalla tämä biisi olisi ollut todella mainio: sävellyksenä ja sovituksena nimittäin sangen toimivaa tavaraa. Niin, ja sanoitukset meni vähän sellaisen yhdentekevän sanahelinän puolelle, mutta ei häiritsevästi asti. Tosiaan, vähän tukevampi laulusuoritus ja biisi voisi olla joku CMX:n hitaampi, suoraviivaisempi kappale. Ihan jees lähtökohdat siis, mutta nyt on vaan pakko rokottaa siitä, että soitto, sävellys ja sovitus ovat priimaa, mutta laulu ja teksti melkoisen joutavaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Mukavan kokeellista menoa pukkaa. Tästä tuli mieleen erään herra R:n nuoruudessaan tekemät träkkerihörhöilyt, jotka tosin olivat huomattavasti hauskempia. Tässä oli joka tapauksessa samaa fiilistä, ts. se kuulosti siltä, että sen on tehnyt joku, joka ei oikeasti ymmärrä musiikin tekemisestä hevonvittua, mutta katsoo -ihan oikeutetusti- oikeudekseen tästäkin huolimatta tuottaa ääniä. Toinen vaihtoehto on, että tämä on musiikkia, jota tekee joku, jonka vanhemmat ovat sisaruksia. Niin no. Horroria tässä ei kyllä ollut nimeksikään. Voisi hyvin mennä luupattuna jonkin Kiasmassa esillä olevan postmodernin taideinstallaation taustamusiikkina. Nykytaideassosiaatiosta ja omaperäisyydestä siis täydet pisteet, mutta noin niinkuin kuunteluelämyksenä tämä oli kyllä aikamoisen hirveää puuduttavaa tuubaa vailla punaista lankaa. Toivottavasti edes tekijällä oli kivaa. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ei hevon helvetti. Kommentoin tämän biisin "remixin" aiemmin tänään ringissä, ja nyt sitten saman kappaleen originaaliversio puskee korville. Tässä on kenties maailman yksinkertaisin riffi - tai ehkä yksinkertaisin, mutta kenties kaikista mitäänsanomattomin riffi tai melodianpätkä ikinä. Se on vissiin se haitarilla sävelletty osuus. Sen taustalla on todella geneerista rumpupoljentoa, ja kyllä siitä taitaa jonkinverran E-Jay kuulua - en tosin todellakaan ole asiantuntija. Jos ihan teoreettiselta kannalta ajatellaan, niin onhan tuo seitsemän sävelen hortoileva melodia periaatteessa aika omaperäinen mauste perusjumpsutukseen. Mutta kyllä tämä aika karmeaksi yhden idean käsilaukkuteknoksi jää kuitenkin. Kun biitti ei ime vastustamattomasti puoleensa, soundimaailma ei ole korvia virkistävä ja melodiat eivät ole mielenkiintoisia, ei tätä voi oikein pitää muuna kuin onnettomuutena. Yhden idean varaan rakennettua ja kaikenlaisilla hirveillä kliseillä (trrrrrr, sanoo snarerumpu) höystettyä tuubaa, jonka parissa kolme minuuttia on pitkä aika. Sorppa. Tosin tähän verrattuna se remix on jo aika hyvä veto. Ja ilmeisesti biisin nimessä on tarkoituksella kaksi kappaletta k-kirjaimia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ah, melkoista polkkaa ja örinälaulua. Kieli ja vasen munuainen ovat saatteet olla poskessa, mutta eipä tuolla niinkään väliä. Hassua tavaraahan tämä. Ja örinää kuuntelee toisinaan mielellään kaiken yliyrittävän ja steriilin tulkinnan vastapainoksi. Biisistä ei muuten tuntunut ponnekkaasta menosta huolimatta tulevan mitään erityisen mielenkiintoista, mutta kyllähän se tosi kummallinen loppupuolella tullut syntikkaurkuvalssijammailu oli vallan mainio piriste. Siitä isot plussat. Tarvitseeko vielä sanoa jotain? Ihmislihan saaminen rafloihin lienee aika utopistinen toive, mutta ainahan on olemassa hufu, http://en.wikipedia.or... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Perkele! Tässä on kerrankin biisi, joka on ihan oikeasti rankkaa ja vimmaista metallia. Se on jo saavutus, yleensä kun valtaosa metallista on todella tylsää kikkelinhinkkausta. Tämä rokkaa. Ei tässä oikein osaa mitään omaperäistä kommenttia tiputtaa. Soitto on tarkkaa kuin kello, laulajalla on uskottavuutta ja biisissä on tiukka soundi. Omaa ilmettäkin löytyy kiitettävästi, erityisesti noiden soolojen ansiosta (vaikea uskoa, että joku osaa tiluttaa mielenkiintoisesti, mutta tässä sellainenkin ihme nähdään). Hämmentävää tosiaan. En tykkää metallista laisinkaan, ja yleensä turhan monimutkainen kikkailu vieroittaa minut itsetarkoituksellisuudellaan, mutta tässä on kappale jossa nuo molemmat yhdistyvät, ja minä en edes osaa moittia. Vaikkei tämä biisi todellakaan leikkaa omaa musamakuani, niin pakko vaan myöntää että aikamoinen suoritus tämä on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
On se kaunista. Vaikea tästä on sinänä sen enempiä sanoa, mutta miksipä pitäisikään. Olen vain nöyränä kauniin musiikin edessä. Kaikkiin tälläinen musa ei välttämättä toimi, mutta sehän on niiden ongelma. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Itse en mikään puhtaan soundin ystävä ole, joten eipä tuo suhina ja kohina pääse paljoa haittamaan. Tämä on musiikkia, eikä mitään hifilaitteiston säätämiseen tarkoitettua äänimaisemaa. Mitä tulee kysymykseen siitä, voiko täysin koneella tehdyssä musiikissa olla sielua, niin eiköhän tämän biisin herkkyys todista että ainakin Jannen Egon musassa voi. Tunne välittyi, ja sehän on jo paljon se. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jumankauta! Kylläpä rokkaa! Riffittely tuo mieleen Smashing Pumpkinsin, mutta biisissä on niin monta muutakin tasoa. Kerrostalon kokoinen rummutus, suorastaan velmu bassottelu, puhesyntikkamantrat, kaikki pikkunyansit... huh. Toimii sitä paremmin, mitä kovempaa pystyy luukuttamaan! Rok! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Huomasin uudet biisit -listalta että JannenEgo oli laittanut uutta tavaraa tyrkylle, joten piti oitis logata sisään ja tulla kommentoimaan... Onpas hieno biisi. Radiohead kuuluu kyllä selkeästi joissakin vaiheissa läpi, mutta siinähän ei tietenkään ole mitään pahaa. Melkoinen tyylipaletti, pitänee joskus kuunnella biisi läpi kynän ja paperin kanssa ja laskea, kuinka monta eri osaa tässä on. Välistä biisi on herkkä ja kaunis, välistä se repii ja rutisee. Usein se on kaikkea tuota yhtaikaa. Kymppiä en anna vain siksi, että toivon jonakin päivänä kuulevani vieläkin paremman Jannen Ego -biisin. Itse olen valkoinen mies, en tosin yksinäinen, mutta ahistuksen määrä on sentään vakio. Kyllä minä pystyn tähän samaistumaan. Joten kiitos tästä biisistä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Pyhä isä. Tuli mahtava fiilis jo tuosta esittelytekstistä: "muistuttaa varmasti jotain tyyliä". Mahtava asenne. Tuota joo. Olihan tämä aika armotonta tamppausta aikamoisen karmivilla soundeilla, vähän kuin olisi otettu trancen kaikista sietämättömimmät piirteet ja käännetty ne sisältä ulos. Jossain kahden ja puolen minuutin tienoilla oli mieletön kromaattinen (?) riffi, jota höystettiin vielä konekiväärirummutuksella. Oh ja hoh. Muistuu mieleen omat ja kavereiden trakkerisekoilut kultaisella 90-luvulla ft2:n parissa, täytyypä joskus kaivella ne materiaalit esiin ja tuupata mikseriin. Niitä ei kukaan silloin ymmärtänyt, ja tuskin ymmärtää nytkään: tätä biisiä kuunnellessa ymmärrän hyvin, miltä niistä ihmisistä tuntui, joille kolisteluamme silloin soitimme. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
No vot, Konepaja on tällä kertaa vielä hieman kokeilevimmissa tunnelmissa kuin yleensä. Ihan alkuun pitää laittaa kehut siitä, että olette tehneet instrumentaalikappaleen joka on ihan oikea biisi, eikä mikään "tehdään biisi kuten muutenkin, mutta jätetään vokaalit pois ja soitetaan leadmelodia jollain toisella soittimella" -ratkaisu, johon usein syyllistyvät vokaalimusiikkia tekevät bändit, jotka jostakin syystä päättävät tehdä instrumentaalikamaa. Menee muuten sangen nopeasti ohi tämä kappale, mikä on aina osoitus hyvästä työstä. Tunnelmalataus on kova ja biisiin on helppo upota. En osaa sanoa, onko tämä jotain avaruustunnelmointia vaiko kenties ihan vain takaa-ajofiilistä vaiko sittenkin jotain itämaista - vaiko kaikkea näitä ja usein vielä yhtäaikaa. Paras yksilösuoritus -pysti tippuu tällä kertaa kitaristille. Biisi on kokonaisuutena hieno repäisy taiderokin maailmasta ja jälleen osoitus siitä, että bändi hallitsee aika suvereenisti erilaisia tontteja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Huumori, wtf? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Suomalainen vaihtoehtoisempi rokki kuuluu tästä monella tavalla läpi. Maj Karmaa on varmaankin kuunneltu jonkin verran, etenkin tuota vokalistin tulkintaa kuunnellessa. Sanat taas ovat jotain kalleaholaa, ja don huonot tulee myös joistakin kitarajutuista mieleen. Biisin isoin ongelma on kiusallinen omaperäisyyden puute. Lähtökohdat ovat ihan hyvät, bändi osaa hommansa ja sävelkynäkin pysyy tiukasti näpeissä. Vähän vaan tulee sellainen fiilis, että ehkä tämä on kuultu jo joskus ennenkin. Tämä biisi voisi toimia astetta rohkeammalla lähestymistavalla paremmin. Keikalla kenties tehokkaampi? |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ja jumalauta, taas Dirty Club! Tässähän oppii tykkäämään bändeistä ihan tahtomattaankin. Oikein mukava kolisteluintro jonka jälkeen pukkaa taas kerran tehokas ja tarttuva riffi. Hyvä hyvä. Ihan peruskauraa noin periaatteessa, mutta jestas sentään tuota laulua. Siitä on pakko antaa yksi piste ylimäärästä. Kuten aiemminkin olen Dirty Clubin biiseistä sanonut, ei ihan allekirjoittaneen sydäntä lähinnä olevaa musiikkia, mutta bändin meiningistä, valitsemalle linjalle uskollisena pysymisestä ja ihan kelvollisista soitto- ja biisintekotaidoista (sekä laulusta) tippuu aina pisteitä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hieno eeppinen aloitus ja muutenkin pidetään aika isoa tunnelmaa pystyssä. Mieleen muistuu Don Huonot joskus suuren suosionsa kynnyksellä. Muuten nykyään joka toisen suomalaisen bändin vaikutelistalta löytyvät CMX ja YUP ovat sävellyksessä ja tulkinnassa kuultavissa. Mutta eipä haittaa, kun omaa ilmettä on kuitenkin sopivasti. Parasta antia ovat sanat, joissa metaforien käyttö pyörii juuri ja juuri siinä rajalla ettei muutu sanahelinäksi. Taitavasti teksti pidetään kuitenkin kuivilla. Kaikenkaikkiaan havaittavissa on potentiaalia, joka ei kuitenkaan ainakaan tällä biisillä lunasta itseään - miksi, sitä en oikein osaa sanoa. Ihan vähän lisää jonkinlaista särmää tämä tuntuu kaipaavan. Kenties joku yksittäinen melodinen koukku, pieni sovitusjippo, tulkinnan vimman hienoinen tehostus (etenkin lopun "runttaus" jää vähän kevyeksi)... jotain aivan pientä lisää tarvittaisiin, niin tykkäisin enemmänkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
Lähti käyntiin kitaramelodialla, jonka voisi odottaa kuulevansa paikallisradiosta koska tahansa, mutta kun vokalisointi iski päälle, niin tuli mieleen, että ei tätä välttämättä kuka tahansa soittaisi kuitenkaan. Mielenkiintoinen yhdistelmä, kun kaikki on enemmän tai vähemmän herkkää ja kevyttä, ja silti tässä on jotenkin päällekäyvä fiilis, ja tekstissäkin taisi olla hienoista ahistusta. Hitto vie, nyt ei oikein irtoa parempaa kommenttia, pahoittelut siitä. Biisi ei muuten ole välttämättä hirveän omaleimainen, mutta vokalistin tulkinta on ainakin juuri tässä mielentilassa sen verran ainutlaatuisen oloista, että se jo takaa omaa ilmettä riittävän määrän. Sen verran pätevää biisinkirjoitusta ja tuotantoa, että voisin kyllä kuvitella kuuntelijoita löytyvän enemmänkin. Itse tekisin ehkä jotain toisin, mutta noloa on, etten oikein osaa sanoa, että mitä se jokin olisi. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Heh, täytyy kyllä todeta että kummallakaan projektin jäsenellä ei taida olla ainoatakaan Maidenin levyä hyllyssään, joten vaikutteet lienevät aika vähissä siltä suunnalta. Mutta entäs sitten - Eddie määrää! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Reipasta itsekehua tuossa esittelytekstissä. En tiedä, olenko kaikesta ihan samaa mieltä, mutta ei nyt mennä siihen. Vähän ristiriitainen olo tästä minulle jäi. Välillä biisissä oli erittäin hyvää mäiskettä, ja laulajankin tulkinnassa oikein maukasta paatosta. Sen vastapainoksi biisissä oli joitakin mielestäni karmeita synavinkunoita, ja myös se ihmeellinen syntsatiluväliosa nostatti minussa kylmiä väreitä - eikä siis positiivisella tavalla. Biisin loppupuolen hitusen kevyemmässä menossa oli hieno idea, en tosin ole varma toimiko se ihan niin hienosti kuin se ehkä olisi voinut toimia. Mutta siis, kunnianhimoinen ja komea teos. Itseeni ei tehnyt ihan lähtemätöntä vaikutusta, mutta voinee johtua siitä etten valitettavasti osaa arvostaa metalliestetiikkaa. Itse biisinä ei siis vikaa - hieman toisenlaisella sovittamisella ja tuotannolla olisin tykännyt huomattavasti enemmänkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaa, nyt sitä sitten kustaan viatonta kommenttirinkiläistä silmille. Hirveällä paineella. Tiukan muoviset soundit ovat sangen mukavat, eivätkä pysty peittämään sitä faktaa, että takana on vähän sävellystäkin - tosin pikkuoravat ovat vetäneet vokaaliinsa hieman huolimattomasti. Sanoituksissa on sangen mainioita oivalluksia. EMÄNTÄ! Mutta joo. Tekijälle / tekijöille tämä on kenties ollut tarpeellista tavaraa noin niinkuin terapeuttisessa hengessä. Ja onhan tämä jo sen takia ihan hieno biisi, että varmana jokunen tosikko vetää herneet nenään tämän kuullessaan. Hyvä maku on vain haitta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kun biisillä on mittaa yli kuusi minuuttia, se on jo itsessään eräänlainen statement. Eihän pitkien biisien tekeminen itsessään vaikeaa ole, mutta se, että saa pidettyä neuroottisen kuuntelijan mielenkiinnon yllä koko biisin ajan on _erittäin_ vaikeaa. Tässä biisissä tuollaista ongelmaa ei ole. Missään vaiheessa meno ei ala toistaa liikaa itseään eikä mikään osa tunnu keinotekoiselta biisintäytteeltä. Monet kolmen minuutin mittaiset biisit saattavat tuntua pidemmiltä. Ei tämä ihan Paranoid Android sentään ole, mutta erittäin hyvää jälkeä kuitenkin. Miten muka voisi olla pitämättä biisisst, joka on ladottu täyteen kitaroita, jotka eivät kuitenkaan ole kitaroita, ja jotka kuulostavat mielenkiintoisemmilta kuin useat ns. oikeilla kitaroilla tehdyt jutut?-) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kauniita kitara-arpeggioita, erittäin mukavasti rullaava komppi ja toisinaan reipasta wah-räimettäkin. Tässä biisissä ei suoranaisesti ole mitään vikaa, mutta samanlainen tajunnanräjäyttäjä tämä ei ole kuin nämä muut JannenEgo -biisit. Eli ihan kiitettävää ei viitsi antaa, mutta kasi on erittäin perusteltu. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Erittäin mainiota tavaraa. Hieman yli kolmeen minuuttiin on saatu pistettyä käsittämätön määrä erilaisia osia, mutta meno ei silti tunnu mitenkään kärsivän moisesta, vaan oikeastaan tasan päinvastoin. Hienoja melodioita, kekseliäitä rytmejä ja hassujakin ääniä. Tykkäsin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eeppisen alun ja kiertävien kitaroiden jälkeen meno tasoittuu muttei suoranaisesti tylsisty. Parin minuutin ajan tulee jostain syystä mieleen Kent, mutta biisin edetessä tunne häviää... Kaunista tunnelmamusiikkia. Toimii varmasti hienosti joskus aamuyön tunteina. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tämäpäs suoraviivaista rokkia. Kitarariffit olivat valtaosin aika peruskauraa, kilkuttava pianonkaltainen taas joko biisin paras tai huonoin juttu - juuri nyt se tuntuu oikein hyvältä, mutta joskus toiste se saattaa olla vähän helvetin rasittavan kuuloinen. Jos biisiä pitäiis luonnehtia suppeasti parilla adjektiivilla, niin seuraavat jutut tulisi mieleen: Radiosoittokelpoinen. Poppi. Melodinen. Hyvin sovitettu. Perinnetietoinen. Hieman persoonaton. Erittäin suomirok. Pikkasen teini (sanoituksen osalta). Innokas. Kasari. Ehkä vähän kesy kuitenkin. Lopullisena yhteenvetona sanoisin, että ei oikeastaan huono kappale, ja voisin hyvinkin kuvitella tämän saavan aikaan jonkinlaista liikettä niissä, jotka tykkäävät Apulannasta. Itselleni tämä ei toiminut ihan kybällä, mutta se johtuu musiikkimakuni erilaisuudesta, ei suoranaisesti bändistä itsestään. Hieman omaperäisempää biisinkirjoitusta ja voisin tykätä enemmänkin. Ja kitaraan joko kunnolla lisää säröä tai sitten reilusti vähemmän säröä. Raastavampaa menoa kehiin, lisää paatosta ja räyhää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, ei päivää ilman Stanea. Tällä kertaa tarjoillaan puolirauhallista ballaadia, jollaiset ovat yleensä joko todella kauniita tai sitten harvinaisen banaaleja. Tämä tippuu jonnekin puoliväliin, mutta valitettavasti lähemmäs jälkimmäistä vaihtoehtoa kuitenkin. En tietenkään halua sanoa, että "tehkääs jätkät näin", mutta jos itse olisin vastuussa tästä, niin olisin tyytynyt huomattavasti riisutumpaan muotoon - kenties ihan vain askeettiseen piano ja laulu -ratkaisuun jolla kappale sangen kauniisti alkoi. Nyt kitaroiden murina ja epämiellyttävät rummut (vittu, tuo bassarin lätke on oikeasti aika kauhea) tekevät kappaleesta tekeleen, joka ei ainakaan omaa mieltäni suuremmin lämmittänyt. Lisäksi sanoissa (ja sävellyksessäkin) oli hienoista kliseisyyttä ja laulajassa aiemminkin mainitun Apulannan ohella jostain wanhasta suomirokista tuttua paatoksellisuutta, joka helposti lipsuu mauttomaksi. Kaiken negaation jälkeen täytyy kuitenkin mainita ne hyvätkin jutut. Laulajan äänessä on ihailtavaa varmuutta. Kappaleen sanoma, olkoonkin kulunut, oli kuitenkin kaunis. Muutenkin biisinä ihan pikkusievää menoa, mutta jälleen niin kaukana omasta musiikkimaustani ettei tosikaan. Eli kyllä tälle biisille varmasti ystäviä löytyy - minä vaan en kuulu niihin. Sorppa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Intro on kaunis kuin mikä, mutta kun biisi lähtee kunnolla käyntiin, niin ainakin minä koen hienoisen antikliimaksin - biisi kun lähtee kohti sellaisia vesiä, mistä en oikein innostu. Siltikään, ei tämä huono ollut. Itse asiassa lisäkuuntelulla huomasin tykkääväni enemmänkin. En oikein tiedä, tuleeko biisin vaikutteet Yöltä, Apulannalta vai CMX:ltä - vaiko jonkin verran kaikilta, tai sitten ei yhdeltäkään noista. Joka tapauksessa hienoisesti erikoinen suomalaisen paatosrokin, voimapopin ja hieman tiluhevin puolelle koukkaavan kitaroinnin synteesi. Tavallaan kaikki elementit ovat tuttuja, mutta ne on aseteltu hieman tavallisesta poikkeavaan kombinaatioon. Tuotantopuolesta voisin motkottaa soundimaailmasta, mutta osa tunkkaisuudesta on saattanut aiheutua ihan vain mp3-pakkauksesta. Rummut lätkytti silti turhan paljon korvan juuressa ja tiluskebaan olisin itse säätänyt aivan toisenlaisen soundin. Tuotannon paras puoli oli kuitenkin siinä, että biisi kuulosti soitetulta eikä sekvenssoidulta. Positiivista amatööriotetta. Kaikesta kuulee, että bändissä saattaisi olla potentiaaliakin. Jos arvosanan antaisin, se olisi varmaan kasi, mutta enpä anna. Nyt jään toivomaan 1) hieman repivämpää tulkintaa (=verta pakkiin) ja 2) sanoitusten hiomista (=vähemmän kuluneita kielikuvia ja enemmän haastetta aivoille). | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Eipä ole vähään aikaan tullutkaan kommentoitua konepajaa, mutta nyt pääsee taas ihastelemaan. Tässä oli ihan ensimmäisistä tahdeista lähtien todella upea lumoavan hypnoottinen tunnelma. Se on sitä, kun keksitään toimiva kuvio ja soitetaan sitä fiilikset tapissa. Eipä voi kuuntelija muuta kuin antautua vietäväksi. Biisissä tapahtuu räiskähtelyäkin, mutta senkään ei anneta ottaa valtaa hypnofiilikseltä. Jos jotain kaipaa, niin ehkä vähän verisempi tulkinta vokalistilta voisi tulla kysymykseen. Ilmeisesti sitä tarjoillaan sitten keikoilla, nyt siinä oli vähän jimmorrisonia fleguilua. Toisaalta tuli myös mieleen, että olisihan tätä voinut höystää joillakin vielä dubahtavammilla elementeillä, mutta olisikohan niin, että olette ihan tietoisesti vältelleet kaikista ilmeisimpiä ratkaisuja? Tulipa muuten taas Mano Negra mieleen, etenkin kuin Casa Babylon -levyä tuli kuunneltua tuossa parin viikon ajan intensiivisesti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ensikosketukseni Kalkutan Konepajaan oli tuon Plastic Treen myötä, ja kuten siellä olevista kommenteista voi lukea, en oikein tykännyt. Kaikeksi onneksi bändin muut biisit tuntuvat olevan parempia. Biisissä on aika mahtava meininki, intensiteettiä riittää kiitettävästi. Tässä ei sinänsä ole mitään, mitä joku muu ei olisi tehnyt jo aikaisemmin, mutta kuten sanonta kuuluu, paskat siitä. Kun musiikki kuulostaa ihmisten soittamalta ja näin elävältä, niin se on nykypäivänä jo aika paljon. Tusinamusiikkia suosivassa mikserin kommenttiringissä tämä tekee kesän keskelle talvea. Ja kai tähän on pakko sanoa sekin klisee, että livenä tämä on varmaan tappajakamaa. Tässä studio söi parhainta vimmaa ehkä ihan pikkasen, muttei häiritsevästi kuitenkaan. Kompinlätkytyksestä (ja muustakin) tuli jostain kumman syystä mieleen Mano Negran vanhempi tuotanto, vaikkei tässä kyllä oikeastaan ole mitään samaa. Kai. Oikaiskaa, jos olen väärässä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kas, lisää Dirty Clubia. Tälläinen hard / glam rok ei ole todellakaan meikäläisen pala kakkua, mutta eihän tästä voi oikein olla tykkäämättäkään, kun meno on niin perkeleen räkäistä, ettei tosikaan! AC/DC:t on varmaan kuunneltu ja hyvä niin. Mukavan epätrendikästä menoa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Jaahas, tänäänkin Kalkutaa. Biisin raukeasta introsta vaistoaa, että kyllähän siellä pinnan alla selvästi kuplii - ja kyllähän sitä sitten aika komeasti räiskäytellään, vaikka missään vaihessa ei lyödäkään ihan täysillä korville. Hyvin kulkiee nuo raskaammat osuudet, mutta hämmästyksekseni huomasin pitäväni letkeästi kulkevista säkeistöistä hieman enemmän. Hassua. Joka tapauksessa, kokonaisuutena oikein komeaa työtä alusta loppuun. Omaperäistä ilmettä on riittävästi ja tämä biisi on taas esimerkki siitä, että bändiltä löytyy materiaalia useastakin eri suunnasta ja kunnianhimoa olla tekemättä asioita joka kerta samalla tavalla. Tällä kertaa isoimmat kehut rumpalille, joka pistää koko biisin ajan peliin sangen mielenkiintoista ja voimakasta rummutusta. Ja laulaja hoitaa tonttinsa taas varmuudella - ei pelkästään laula, vaan nimenomaan tulkitsee biisin. Se on hienoa se. Ei voi moittia, kun ei tiedä mitä tekisi toisin. Hittolainen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Pitkä ja eeppinen biisi. Tykkäsin intron tunnelmasta, siinä oli nättiä melankoliaa. Särökitarointi pilasi tunnelmaa mielestäni jonkin verran, koska kitara tuli sen verran pahasti kaiken muun päälle, että nyanssit pääsivät kuolemaan. Aika mielenkiintoinen kahden (?) laulajan ratkaisu oli biisissä, kun se toinen kuulosti (vähäisesti) 69eyes-gootilta, ja toinen sitten rääkyi reippasti. Kumpikaan laulutyyli ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta tässä niiden vuorottelu tuotti ihan jännän ratkaisun. Sanoitukset itsessään eivät hirveämmin vakuuttaneet, tosin en niistä hirveästi selvää saanut. Ilmeisesti jotain kuolo-osastoa siellä käsiteltiin. Kuten mainittu, biisissä oli pituutta ja epiikkaa, ja pidän nosita asioista. Jotenkin vaan niitä ei tuotu tässä parhaalla mahdollisella tavalla esiin - tunnelmaa luovia elementtejä, esimerkiksi joitakin synajuttuja, olisi voinut tuoda selkeämmin esille, vaikka se olisi sitten tarkoittanut tuplabassarirumpujen tai särövallin feidaamista hieman taaemmas. Eikä se rääkylaulukaan biisiä parhaimmalla tavalla palvellut, vaikka olikin veikeä lisä. Itse sävellyksen kauneus olisi mielestäni ansainnut ehkä hieman toisenlaisen esiintuonnin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Aika mainio äänimaailma - synteettinen, mutta onneksi tarpeeksi kaukana 80-luvun pahimmasta muovihutusta. Bassojumputus oli oikein kivan kuuloista. Laulu oli aika hämmentävää kuunneltavaa - pikkasen nasaali ja vähän kuuma peruna suussa -tyylinen ääntäminen siihen päälle... vaatinee ainakin minulta jonkin verran totuttelua. En tiedä keneen vertaisin, mutta 22-pistepirkkojen vokalisti kuulostaa pikkasen samalta. Englanninkielinen teksti oli kyllä oikein toimiva, kun siinä sanottiinkin jotain eikä vaan tiputeltu hyvänkuuloisia kliseitä. Sävellyksenäkin oikein toimiva, joten mikäs tässä. Ihan omin kuppini teetä tämä ei ollut, mutta tarpeeksi omaperäinen konsepti ja hommien selvä osaaminen tuottavat kyllä minulta kunnon propsit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Tanakkaa jytinää tuntui olevan. Yleensä etenkin mikserissä tulee vastaan kaikenlaista elektroa, joka yrittää olla raskasta, rankkaa ja tylyä, mutta tässä se oli kerrankin aika onnistunutta. Kuuntelijalle ei pahemmin annettu armoa, vaan päälle runnottiin karulla menolla. Välistä kävi mielessä, että ehkä pikkainen dynamiikanvaihtelukin olisi voinut tehdä gutaa. Isoin miinus tulee minulta noista puhesampleista, jotka eivät "yeahia" lukuunottamatta olleet mitenkään erityisen vakuuttavia tai biisiin muuten turhan hyvin istuvia. Isoin plussa tulee kitarasoolosta, joka oli aika omaperäinen mauste jumputusteknoon (etenkin kun tuo soolo olisi ollut jossakin rokkibiisissä aika puuduttavaa kuunneltavaa, mutta tässä se toimi vallan mainiosti). Ei ihan ominta suosikkikamaani, mutta kaiken geneerisen tanssimusiikin parissa tämä erottuu kyllä positiivisella tavalla edukseen. Kunnon mäiskeelle on aina tilaa ja tilausta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Listataan ensin ne hyvät puolet. Tuo aloitusriffi on mukavan munakka - 90-luvun CMX tuli mieleen. Toinen tosi hieno juttu on tuo säkeistöjen taustalla simppelisti pimputtava lelupiano. Kertosäkeen taustalaulusta tykkäsin myös kovasti. "Ihan ok" kategoriaan putosi biisin sanat, joissa oli joitakin hyviäkin ideoita ja joitakin aikamoisen hölmöjä tokaisuja. Lisäksi teksti vaikutti käsittelevän asiaa vähän turhan kuluneesti. Toisaalta taas, kyllähän maailmaan rakkautta ja rakkautta käsitteleviä lauluja mahtuu. Se, miksi en tykännyt niinsanotusti kybällä johtuu ihan vain siitä, että tämä nyt vaan kuului siihen massiiviseen poprok-kategoriaan, joka ei stimuloi aivosolujani oikein millään tavalla. Sekään ei välttämättä haittaisi, mutta eipä biisi groovaakaan niin, että alkaisi niska naksumaan. Sitä en valitettavasti osaa sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin että olisin innostunut kunnolla. Lisäksi vokalisti oli pätevä, mutta ääni ei vaan miellyttänyt. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Huh, tällaista kamaa ei ole ihan vähään aikaan tullutkaan vastaan. Joskus reilusti yli kymmenen vuotta sitten tuli kuultua vähän samanlaista paukutusta jostain saksalaiselta musiikkikanavalta ja hämmästeltyä, että mitä vittua tämä nyt on. Omalla tavallaan kuitenkin aika... hauskaa kamaa. Kyllähän se älytön tamppaus ja sen päälle vedellyt hassut melodiat vetivät suun ainakin pikkasen virneeseen. Isoin ongelma tulee kestosta, sillä näin vähäisellä määrällä ideoita alkaa touhu puuduttaa jo jossain alle kolmen minuutin kieppeillä. Mielenkiintoisimmat jutut olivat pariin otteeseen tulleet lyhyet rutinapätkät, ihan hassun kuuloisia olivat. Paljon muuta en oikein osaa sanoa... soundit nyt olivat sangen muoviset, mutta kuulunee asiaan? | ||
