Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 30 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blackout Order - Fault 11.02.2008

Blackout Order - Fault
Täällähän piilotteli oikein maukas ja räväkkä perus- rock'n roll biisi. Soitannollisesti ei moitittavaa ole, kuulee että pojat siinä suhteessa ymmärtävät toisiaan vallan hyvin. Itse tykkään kitaran varressa viihtyvänä kuunnella näissä biiseissä juuri omaa soitintani, ja hienostihan siellä peruskomppauksen lomassa tulee pientä soolon tynkää, ja muutakin kuin normaalin sointukulun paukuttelua. Laulusta tykkäsin, sekä äänestä että kertsin melodioista, eikä tässäkään suhteessa pahaa sanaa ole sanottavana. Jos nyt jotain omaa mielipidettä haluan tuoda huomio-suhteessa esille, niin itse kaipaisin enemmän näihin rumpalilta väliin (varsinkin kertsiin) fillien tapaisia, eikä "aina" pelkkää komppi+satunnainen pelti-isku tyylistä soitantaa. Mutta niinkuin aina, tällaiset rock-masiinat jos/kun asenne on kohdillaan toimii livenä taatusti vähintään tuplasti paremmin, jolloin rumpujen takanakin voi laittaa enemmän peliin soitannollisessakin suhteessa. Siispä jään odottelemaan saapumistanne tänne Savon karuhkoihin talvimaisemiin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trionesse - Yksinäinen 01.09.2007

Trionesse - Yksinäinen
Hienoa, miltei loistavaa! Juuri tällaista olen mikseristä etsinyt ja löytyihän täältä jotain harvinaislaatuisen kaunista kuunneltavaa (kiitos Jarkko Martikaisen vaikutteissanne). Eikä pelkästään sävelkulun tai lyrikoinnin puolesta, soitannollisesti tämä on jotenkin niin rentoa ja rauhallista, vaikka sointukulku taustalla on suhteellisen "yksinkertaisen" kuuloinen. Ja se juuri kertoo jotakin mm. onnistuneesta miksauksesta sekä jousisoittimien tarpeellisuudesta tässä nimenomaisessa kappaleessa - vaikka taustalla toistettaisiin vain kahta sointua, se voi kuulostaa erinomaiselta, niinkuin tämäkin.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trionesse - Auringonlaskun Jälkeen 01.09.2007

Trionesse - Auringonlaskun Jälkeen
Hienoja melodioita edelleen löytyy laulusta, ja ne ovatkin tämän kappaleen "kantavia voimia". Tyypillinen balladi, kitaran näppäilyä taustalla ja laulaja taustalaulajineen antaa kaikkensa. Hienoa työtä myöskin kitaristin sooloilun osalta. Uusia biisejä odotellessa... ;)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dying Fire - Blinded 26.02.2007

Dying Fire - Blinded
Jeps mikäpä tässä..! Säkeistö ja kertsi toimii.. Tuommonen Stratovarius-komppi noilla tupliksillahan jaksaa aina niin piristää mieltä..! X) Hienoa kitaratyöskentelyä molemmilta, komian kuulosia soolontynkiä, mutta hieman omituinen kohta oli tuossa jossakin kolmen minuutin vaiheilla sen soolon jälkeen kun lähditte siihen kertsiin, niin biisi jotenkin ehti "sammua" siinä välillä.. :O Mutta tuo nyt on semmosta välimerkin rakastelua, ei teidän tuotannon paskimmasta, muttei tosin parhaimmastakaan päästä.. Annetaan nyt vaikka 8.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Silent Dream - Drown 12.01.2007

Silent Dream - Drown
Juu no mikäpä ettei tällasta kuuntelis.. Tää on vähän tämmönen HIM - Negative mix up, soitannolisesti ainaki mun korvaan tää muistuttaa aika ajoin aika nöyrästikin HIM:iä, ja tuoltahan se idoleista/vaikutteista näkyy löytyvänkin.. Laulu taas tuo mieleen tämän Negativen solistin, mutta eipä se huono piirre olekaan.. Hieno idea tuo viulu/jousi soundi tossa alussa mikä sitten jatkuu taustalla tuommosena normi syna-soundina.. Kitaristilla kuulostaa sormet liikkuvan ihan kiitettävästi kun noita taustasooloiluja kuuntelee.. Bassoa ois miksausvaiheessa saanu ottaa mun mielestä vähän paremmin esille, ja se muutenkin toistaa ehkä turhankin monotonisesti tuota kitaran sointukulkua.. Minua henkiläkohtaisesti tämä potkisi paremmin taatusti livenä, mutta mikseipä tätä aina välillä kuuntelisi ihan sterkoistakin..! On tää ainaski ton kasin arvonen suoritus..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Silent Dream - Darkness Fades Away 12.01.2007

Silent Dream - Darkness Fades Away
Alussa toi kitarasoundi sai jo toiveet heräämään et tää oiskin hieman rockimpi veto mutta ei.. =P Metalliahan tämä on..! Laulannasta/soitannasta ei edelleenkään moitittavaa, tähän biisiin ootte onneksi saanu ton bassonki paljo selvemmin esille ja olin kuulevinani siellä jopa jotain sooloiluakin..? Pointsit siitä jos näin on.. Hienoa ja onnistunutta äänen kohottamistakin biisistä löytyi, uskaltaisin kuitenkin veikata ettei kyseessä ole tämä lead-singer..? Ihan ok veto, jatketaan kasilinjalla..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sininen Sinfonia - Aamiaispöydässä 13.01.2007

Sininen Sinfonia - Aamiaispöydässä
Hieno kertsi tässä biisissä kertakaikkiaan..! Soitannollisesti tosiaan vaikutteet on helppo huomata, kitarat muistuttaa välillä tosi nöyrästi vanhempaa YUP -vääntöä ainakin minun korvaani.. Joo laulajalla on tosi persoonallinen ääni/ääniala ja plussaa siitä ettei sitä yritetä piilotella millään tavalla vaan tuodaan se rohkeasti esille..! Hienoja väliosia ja soitantaa..! Mitä muuta tässä kaivataan? Ei mitään..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dying Fire - Cold Land 30.09.2006

Dying Fire - Cold Land
Tuommoset Nightwish kitarat tuossa alussa antoi odottaakin biisiltä jo sitä jotain..! Ihan kivastihan tämä lähtee etenemään niin melodisesti, vaikka laulajalla oli mielestäni aika pahojaki vaikeuksia pysytellä vireessä tuossa säkeistön aikana.. Ne matalammat osuudet sujuu kyllä ongelmitta! Hauskan kuuloisia kitarasooloja..! Ei tästä kokonaisuutena ole pahaa sanottavaa, annetaan vaikka 9.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trauma - Suuri Hyy 29.09.2006

Trauma - Suuri Hyy
Te onnistutte aina kyllä yllättämään tuolla kertsillänne..! Tuo säkeistö ei mitenkään aluksi iskenyt, vaikka laulajalla nuo melodiat korvaa hiveleekin.. Mutta aina kertsin saapuessa yllätätte täysin ja se sitten kummittelee seuraavat pari päivää varmasti tuolla pääkopassa.. =) Ootte miksausvaiheisiin panostanu paljo enemmän mitä ennen, sen nyt kuulee heti. Plussat bassokuvioille tuolla kertsin välissä..! Hauskan kuuloista..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trauma - Erittäin ihan jees 29.09.2006

Trauma - Erittäin ihan jees
Mukavan kieroa meininkiä tuolla kertsissä noin soinnulisesti katsoen.. Ihailen myös tuota sanojen sovitusta tuohon säveleen. Se ei takuulla ole helppoa noinkin kieroon sointukulkuun saada edes tuon verran sanoja mahtumaan.. =) Tuollaista pientä progeilua oli havaittavissa tuossa "soolon paikalla".. Oikein! Se ei ikinä pahasta ole... Mutta lopetus jäi ihmetyttämään?? Miten se nyt noin loppui? Tämä on kuitenkin ehkä heikoin lenkki näistä kolmesta biisistä, joten kasiin joudutte tyytymään.. =P
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tuho - Dead Metal Massacre 30.09.2006

Tuho - Dead Metal Massacre
Tuollainen S.O.A.D tyylinen laulaminen on aina korvia hivelevää... =) ja siinä on kyllä onnistuttukin ihan kivasti... Aika selvää vaikutetta minusta muutenkin koko biisin osalta tuolta S.O.A.D:in suunnalta..! Rummut ovat hauskan kuuloiset ja tuo mukava basarikuvio on saatu kyllä hyvin esille tuolta takaa.. Kitaroilla tuo "thunderstruck" tyylinen soitanta sopii kyllä tähän värssyyn erinomaisesti.. sillälaella..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hamarapuoli - Hamarapuoli 27.09.2006

Hamarapuoli - Hamarapuoli
Tää biisi lähti heti soitannollisesti mukavammin rullaamaan, ja olinko kuulevinani siellä sitä jo aikaisemmin toivomaani basarityöskentelyä takana..? =P Muidenkin soittimien kannalta paljon monipuolisempi biisi, vaikka säröt kyllä onkin aivan samanlaiset kuin tuossa "Kaunis Katarin" veisussa.. Tuo demppaus noiden kitaroiden kans alkaa tietyssä vaiheessa kuitenkin maistua jo puulta.. Minusta teillä on paljon vaikutteita myös Maj Karman suunnalta..?? Sitä ei tuossa listassa ole kyllä mainittu, mutta varsinkin laulajalla on hieman samanlainen laulantatyyli.. Varsinkin Karman vanha tuotanto kuulostaa hiukka samanlaiselta.. Jatkakaa samaa rataa niin hyvä siitä tulee..! Ps. Tämän biisin lopetus oli onnistunut vähän paremmin kuin tuon aiemman.. ;)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hamarapuoli - Kaunis Katarin 27.09.2006

Hamarapuoli - Kaunis Katarin
Joo nuo skebasaundit vähän kieltämättä hätkähdytti tuossa alussa, aika raju vaihtoehto vaikka säröä pitääkin olla! Rumpujen lähtiessä mukaan oisin toivonnut jotain fillin tynkää ja muutenkin väliin hieman basarityöskentelyä (paitsi se voi olla hankalaa jos ei ole tuplapedaaleita..) =P Hiukan "livemäiseltä" myös nuo rumpusoundit kuulostaa, mutta hyvinhän niitä siellä taustalla kuitenkin paukutellaan... Lyriikoista ei hirveää valitettavaa, mukava tarina mutta välillä säkeistöissä turhan paljon sellaista riimittelyä, jota ei sitten kuitenkaan kertsissä tunnusta olevan.. Mutta kukanenkin kirjoittaa niitä tavallaan, ja olkaatten ylpeitä siitä..!
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Conspiracy - For Us 27.10.2006

Conspiracy - For Us
Kyllä tämä ehkä juuri Bon Jovilta eniten kuulosti.. Kitara alussa ei pysynyt ihan tahdissa jos oikein tarkkoja ollaan. Rummut lähti mukaan aika "tylsällä" fillillä mutta muuten biisi lähti oikein mukavasti käyntiin.. Solistin ääni sopii melodiaan ja säröäkin sieltä kertsistä jonkin verran löytyy.. Rumpukomppi on ehkä hieman monotoninen, samoja fillejä ja samaa komppia ehkä liikaa.. Taustat laulettu aika mukavasti, niistä ei valitettavaa, myöskin kitarasaundit ihan monipuoliset ja mukavasti ne siellä mukana kulkee.. Ja kyllähän tätä ihan mielellään kuuntelee... Laittakaa vaan lisää biisejä kuunneltavaksi niin kuunnellaan pois...! Sillälaella...
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele VIP - Helpompaa luovuttaa 14.09.2006

VIP - Helpompaa luovuttaa
Joo kyllä ootte ihan kivan rallin saaneet aikaan!! Plussaa on pakko tässä heti alkuun antaa rumpalin tiukammalle basarityöskentelylle..! Juuri näin! Kyllä tuolla radiossa soitetaan nykyään paljo paskempaaki metallia, joten luulisin että teistä kuullaan vielä!! Ihan kivoja taustamelodioita löytyy kitaroiden takaa ja vokalistin äänestä oon pitäny alusta asti.. Että jatkakaahan samaa rataa niin kuullaan teitä enemmän sitten noilla radioaalloillaki...!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aurinkokenno - Vapaapäivä 22.09.2006

Aurinkokenno - Vapaapäivä
No joo.. Ihan kiva akustinen ralli kieltämättä.. Hienot sanoitukset kyllä kieltämättä mutta välillä hieman liian hätäisesti ehkä sovitettu tuohon säveleen.. Mutta kitarointi kuulostaa kyllä ihan ok:lta. Ei moitittavaa. Lauluääni on aika omalaatuinen.. Vähän turhan monotoninen koko biisin ajan oikeestaan, mutta kyllä se siitä vielä kehittyy kunhan jaksat revitellä vielä noita ralleja ja panostat vähän enemmän tuohon laulun sovitukseen ja nauhotukseen...
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rattlesnake - Rings of Smoke 07.01.2007

Rattlesnake - Rings of Smoke
Aivan loistavaa vanhan ajan rock'n rollia.. Tuo piano piristää mukavasti tuolla takana alusta loppuun.. Tollanen hiukka tunkkanen kitarasoundi ihme kyllä sopii tähän biisiin ku nyrkki silmään.. Hauskan kuulosia soolontynkiäkin löytyy aina välillä sieltä kitaristilta. Mikäpäs tässä, tää varmasti toimii livenä vielä tuplasti paremmin ainaki yleisölle joka pienessä nousussa tätä kuuntelee..! Rock On!..
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Fadal - Last Chance is Suicide 01.04.2007

The Fadal - Last Chance is Suicide
Joo tuosta introsta täytyy sanoa, että noi kitarat lähti ihan kivasti mukaan, mutta tollanen riffittely muuttuu tosi herkästi semmoseksi mössöksi, ja niin kävi tässäkin, varsinkin kun on useampia kitararaitoja käytössä.. Mutta muuten tosi hauskan kuulosta riffittelyä.. Ja samaa mieltä olen tämän Kati.:n kanssa tuosta syntikasta alussa, se loppu vähän kuin seinään.. Itse en pahemmin ole kiinnostunut tällaisesta laulutyylistä, kun ei pahemmin Death- /Thrash- metallia tule kuunneltua, mutta eipä tällaiseen biisiin paljon muunkaanlainen laulu sovi, joten eipä siitä sen enempää.. Ihan mielenkiintoiselta tosin kuulosti se puhtaasti laulettu pätkä siellä välissä..! Mielenkiintoista ja ihan ammattimaiseltakin kuulostavaa rumputyöskentelyä on mukava kuulla täällä mikserissä, jatkakaahan samaan malliin..!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deadly Maids - Run To The Light 29.09.2006

Deadly Maids - Run To The Light
Nauhoitukseen ja miksaukseen on panostettu, sen kuulee heti! Soitannollisesti ei moitittavaa, solistilla oli tuossa alussa hieman tuon vireen kanssa ongelmia mutta laulutkin parani loppua kohti..! Ääni on omaperäinen ja hyvä niin..! (kuulostaa hieman Nightwishin basistilta eli Tarotin solistilta..) Heti lyriikoistakin kuulee että kasariheviä on kuunneltu..! =P sillälaella... Pitääpäs tuossa myöhemmin kuunnella nuo muutkin kunhan ehtii...
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele FORE - Bury Me Paralysed 13.12.2005

FORE - Bury Me Paralysed
Johan te saitta lisää biisejä tännekin.. Menohan on edelleen aivan loistava.. Kertsi iskee munille ja kovaa.!! Musti on kyllä aika kone noiden rumpujen kans.. Perkule vieköön.. Ja mukavasti säikäyttää tuo pikku tauko tuossa välissä.. Ja nuo skebasaundit on kyllä aivan omaa luokkaansa edelleen!!.. Ehtottomasti vähintään ton 9 arvonen suoritus...!!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rabble At Therapist - Sex, Booze & Rock 'n Roll 13.12.2005

Rabble At Therapist - Sex, Booze & Rock 'n Roll
Joo kyllähän tämä aika ROK on.. Rumpujen osalta laatu on jotenkin livemäinen mutta eihän tuo paljon menoa tunnu haittaavan.. Laulajasta tulee mieleen ainaki mulla Peer Güntin loistava laulaja/kitaristi.. Sooloihin ens kerralla vähän lisää omaperäisyyttä niin hyvä tulee.. Pitäkee lippu korkialla..
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Keisari - Ihollani 31.01.2006

Keisari - Ihollani
Hienoa pojat.! Kyllähän tämä on musiikkia jälleen ainakin meikäläisen korville.. Tarttuva kertsi ja hyvin sovitetut lyriikat. Kiva koorus ja kova kiirus. Vaikutteet kuulee teidän musiikistanne kyllä heti parin ekan soinnun jälkeen. Skebasaundit muistuttaakin vähän noita Apulannan vanhempien biisien säröjä.. Livenä varmasti toimii parhaiten..!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Keisari - Toinen meistä 31.01.2006

Keisari - Toinen meistä
Heti tuo alun skebariffi tuo mieleen Apulannan "Syöpä" rallin.. Lyyrikatkin voisi ihan helposti olla vaikka Virtasen käsialaa.. Aikaisemmin mainittiinkin että laulaja kuulostaisi ihan Yön laulajaa, ja varsinkin kertsissä tuo käy ilmi. Mikäpä siinä kyllähän Olli osaakin laulaa.. Sanoisin melkein että tässä toimii toi säkeistö paremmin ku chorus.. Vaan kyllähän tämä toimii ihan näinkin..! Ja uuteen nousuun pojat!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kääntöpuoli - Ei tänään 17.03.2006

Kääntöpuoli - Ei tänään
Nuo alun skebasaundit ehti jo hieman yllättääkin, mutta kun itse biisi lopulta alkoi, ne muuttuivat aika radikaalisti, huonompaan suuntaan.. Ehkä vähän turhan jykevät saundit tälle biisille.. Laulajalla riittääis varmasti äänialaa aika lailla, mutta tämän biisin säkeistöissä kuulostaa menevän pikkasen jopa nuotin vierestä.. Chorus on onnistunut ihan kiitettävällä tavalla laulajan osalta, mutta minä ainakin käyttäisin tulevaisuudessa vähän enemmän aikaa kitarasaundien säätämiseen.. Muuten ihan kuunneltavaa RoKkia.. Pitäkee lippu korkialla..!
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele FORE - Promisses 02.05.2005

FORE - Promisses
Tää on kyllä kans ihan hitti.. Muhkia tuo kitarariffi kyllä.. Mutta ei tää biisi silti vedä kokonaisuutena vertoja tolle Crippled Paradiselle. Voi viddu mikä kertsi siinä! Siitä on jo paha laittaa paremmaksi... Ja kyllähän se Tero osaa sanoja väsätä. No problemo!!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele FORE - Crippled Paradise 29.04.2005

FORE - Crippled Paradise
Kyllä tää on ihan helvetin hyvin onnistunut biisi kaikin puolin.. Laulu tulee ainaki mun mielestä ihan hyvin esille tossa kertosäkeessä varsinki, ja se jää soimaan päähän ihan "#¤%&/() helposti.. Lisää näitä biisejä kiitos...!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dying Fire - When All Is Gone 21.02.2005

Dying Fire - When All Is Gone
Hieno biisi kertakaikkiaan.. Erityisesti kiva kitaramelodia tossa introssa ja selvää jatkumoa noihin edellisiin biiseihin joista tykkäsin myös. Noi sanat sopii myös tähän biisiin aika mukavasti, vaikka laulu sais olla ehkä vähän paremmin esillä.. Mutta jatkakaa samaan malliin..
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele VIP - Isä meidän 31.01.2006

VIP - Isä meidän
Vaan jos tuo leikki jätetään sikseen niin kyllähän tämä on mukava ralli.. Eihän siitä pääse mihinkään.. Laulajasta tulee mieleen mokoman vokalisti varsinkin noissa säkeistöissä. Mielenkiintoisesti nuo sanat on onnistuttu sovittamaan tuohon chorukseen, eli plussat siitä ++.. Mieleeni tuli myös CMX:n biisi "Meidän Syntimme", jossa on käytetty samanlaista lyrikointia.. Vaan haitanneeko tuo, eihän tämä samaa virttä kuitenkaan kopioi.. Yhteenvetona siis: biisissä on kova kiirus ja kiva koorus, eli tehkää tällaisia lisää..!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele VIP - Isä meidän 26.01.2006

VIP - Isä meidän
ihan ku oisin kuullu nuo kertsin lyriikat joskus enneki.. =b
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Camp Locust - Bad Medicine 10.05.2005

Camp Locust - Bad Medicine
Ihan kiva sointukulku tässä biisissä.. Silleen ihan mukavaa kuunneltavaa, vaikkakin laulaja olisi saanut laittaa vähän enemmän potkua siihen kertsiin ja mikseipä säkeistöönkin.. Ehdottomasti paras biisi näistä kolmesta. Tuo In to the dark ja impure ovat aika lailla saman kuulosia; niin rakenteeltaan kun soundimaailmaltaan.. Mut tästä napsahtaa 8..!
8