En osaa itseäni oikein kuvailla, musiikin tekniikka puolesta tajuan hyvin vähän, sen sijaan sanoitukset ymmärrän sitäkin paremmin. Erityisesti rakastan kirjoittamista, omaan valtavan kokoelman itse väsäämiäni juttuja joita pyrin kehittämään tarpeen vaatiessa. Elämässäni kulkee siis ykkösenä sanat, musiikissa katson melkein poikkeuksetta ensin sanoja ennen kuin alan kuunnella muuta, senpä takia liiallinen örinä ja karjunta meininki jossa ei kuule sanoja ei oikein aina uppoa, joskus kyllä erittäin hyvinkin.



Musiikki ja näytteleminen jakavat sijoituksen kaksi. En osaa sanoa kumpaa arvostan enemmän, ehkä kuitenkin musiikkia vähän enemmän. En silti halua erotella noita kahta minulle rakasta juttua. Teatterissa pomppimisesta on noin 4 vuoden kokemus, musiikin kuuntelusta taas 14 vuoden. Äiti on kertonut että MTV oli jo vauvana minulle mieluisaa katseltavaa, kai minä niihin aikoihin jotakin Madonnaa katselin innoissani, ei voi muistaa.



Nykyään kuuntelen pääasiassa vain muutamia bändejä. Kun useimmilla tuntemillani ihmisillä on kasa lempibändejä joita he luettelevat vaatimattomasti kun kysytään minä voin surukseni ilmoittaa että seison vain muutaman bändin takana surkeana. Tätä asiaa ei paranna se että jos haluan kuulla jonkun bändin musiikkia on minun hankittava ensin bändin levy ja minulla ei ole juurikaan varaa ostaa joka viikko 10-20 euron lätyskää kokoelmiini (tietokoneella minun on turha kuvitella etsiväni mitään, veli Suomipop ihmisenä poistaa kaiken kun olen jotakin löytänyt ^^). Senpä takia ostan vain musiikkia minkä tiedän jo valmiiksi hyväksi, en ota riskejä että ostamani levy olisi surkea enkä sitä koskaan enään kuuntelisi. Siispä Type O Negative, Sisters of mercy, Nightwish, Metallica ovat bändejä joita pidän ihan siedettävinä. Onhan tuolla levyhyllyllä myös jotakin System of a downia mutta siitä en jaksa enään innostua.



Pitkä piimäinen selitys on siis ohitse, toivon että koen joitakin valaistumisia seikkaillessani täällä mikseri.net:in syövereissä.