Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Juho Sippola, alias XLSippola (lyhennetään myös XLS, ei saa sekoittaa erääseen 90-luvun popyhtyeeseen) on vaikutteita hieman liian monista kohteista imenyt tracker-artisti, jolta ilmestyy sisällöltään varsin epämääräisiä teoksia harvakseltaan. Genren määritteleminen on osoittautunut artistille itselleenkin hankalaksi, mutta 80/90-luvun enemmän tai vähemmän harrastelijapohjalta tehtyjen MOD/S3M/XM-tekeleiden ja progressiivisen syntetisaattoreita hyödyntävän musiikin (esim. Emerson Lake & Palmer) kanssa voidaan havaita yhtymäkohtia.


Trackereiden kanssa olin tekemisissä jo noin kymmenvuotiaana kun rippailin Amiga 500:n ja Action Replay III:n avulla eri peleistä MOD-kappaleita. Soitto-ohjelmana toimi ainoastaan erään levykelehden mukana tullut Protracker, jonka avulla sitten toimintaperiaate sisäistyi kuin itsestään. Joskus vuosituhannen vaihteessa aloin leikkimään FastTrackerin kanssa. Tulokset eivät kuitenkaan olleet niins sanotusti demoscenetasoa, joten en niitä halunnut alkaa sen enempää levittämään. DOS-pohjaisen trackerin käytettävyys ja ulostulevan äänen laatu aiheuttivat inspiraation loppumisen. Samoihin aikoihin vanhojen tietokonepelien harrastuksen myötä nurkkiin alkoi kertymään Rolandin kalustoa, mm. MT-32 ja SC-155.


Monen vuoden etsimisen jälkeen vuonna 2005 löysin vihdoinkin ohjelman, joka toimi Windowsissa, osasi

ohjata MIDI-laitteita mahdollistaen trackersampleja paremmat instrumentit, oli käytettävyydeltään sopiva (LUE: FastTrackerin tyylinen) ja ennen kaikkea VAKAA. Ohjelman nimi oli Renoise. Sen jälkeen erilaista syntetisaattorikalustoa alkoi kertymään nurkkiin enemmänkin ja valittu otos tuloksista on täällä kaikkien kuultavilla.


Kuriositeettinä ilmoitettakoon kotisivun osoite, joka on http://personal.inet.fi/peli/militarist/xls.html

Pikaviestit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: