Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Krooninen noviisi.

Musiikki ei ole minulle ääntä, ei soittamista eikä säveliä. Se on vain ja ainoastaan tunteita ja kokemista. Ehkä tästä asenteesta johtuen en ole koskaan jaksanut perehtyä laitteisiin tai äänitystekniikkaan, en rokin historiaan enkä siihen, kumpi on nopeampi, ynkkä vai vai. Minulla ei ole edes esikuvia, ellei sellaiseksi lasketa isoisääni tai ala-asteen opettajaani, jotka molemmat ovat omalta osaltaan saaneet minut kiinnostumaan musiikista.

Kuuntelen mitä vain, mikä on ehkä omalta osaltaan vaikuttanut haluuni myös tehdä mitä vain, välittämättä genreistä. Teen vain sitä mikä tuntuu omalta, niissä puitteissa, jotka tietoni ja taitoni antavat. Nämä ovat rajalliset, mutta jatkuvasti laajenevat. Pöytälaatikossa on lukemattomia määriä biisejä, joita en osaa vielä tehdä valmiiksi, mutta pyrin pitämään pöytälaatikostani hyvää huolta.


Soitan bassoa yhtyeessä nimeltä Naryan, jonka Mikseristäkin löytää, omalla nimellään, sekä instrumentteja ääntä tuottavassa kollektiivissa nimeltä Ingen, jonka löytää osoitteesta ingen.kakofonia.org

Pikaviestit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: