Perustaja: CaseyRyback
Loistavaa! Melkein voisin jopa maksaa tästä, tosin laulu on jonkin verran tukahdetun kuuloista.. kuulostaa vähän siltä miltä itse kuulostan liiassa etunojassa, ehkä hitusen ryhtiä ettei keuhkot mene kasaan korjaisi sen + mikrofonia pienemmälle.
Laittakaas johonkin noitten kappaleitten sointuja. Tämä poika tahtoisi hieman soittaa niitä.
Onkos täältä häipynyt joitakin biisejä mikseristä? Muistaisin about vuosi sitten kuunnelleeni jonkun enemmän tai vähemmän humoristisen rakkausiibisn joka kertoi miehestä jonka ex-tyttöystävä oli hankkinut hänelle lähestymiskiellon ja muuta kivaa. Yhdessä
@Geronimou Ai \"On rakkaus vaikeaa\"? Pitäisi löytyä juutuupista.
Lisää viesti

Pitkästä aikaa päivitys. Tutustumme siihen, mitä opittavaa härmäläisillä olisi unionin toisen laidan asukeilta ja heidän suhtautumisestaan asioihin.
Akustinen laulusovitus eräästä klassisesta eläinsadusta.
Hetkeksi huumori sivuun, ja laulu ajankohtaisesta aiheesta.
Laulu eräästä ihastuttavasta ihmistyypistä. Ei perustu kehenkään yksittäiseen todelliseen henkilöön, mutta mikäli tunnistat laulusta itsesi, tulkitsemme sen oireeksi kroonisesta syanidinpuutoksesta. (Distinktion merkityksestä, ks. Pierre Bourdieu. Varakkaiden kateudesta tulorajan alittavia ja siten veroa maksamattomia köyhiä kohtaan, ks. "lucky duckies".)
Vuosi 2012 käynnistetään turhanpäiväisellä metalaululla, joka yrittää halpahintaisesti syöpyä yksinkertaisuudellaan kuulijan tajuntaan. (Kun aloittaa vuoden näin, on helpompi petrata sen loppua kohden.)
Yhtye musiikillisesti salonkikelpoisena ...mutta valssatenkin voi joutua helvettiin. Koska tämä on todennäköisesti viimeinen päivitys vuonna 2011, bändi kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kuulijoille oikein mainioita joulunpyhiä!
Vauhdikasta menoa, kantria, slide-kitaraa pedal steel -soundia jäljitellen, alatyylin ilmauksia, yhteiskunnallista kommentaaria, huonoja vitsejä, pakotettuna riimejä, kepit ja silinterit -osa tökeröllä Juice-imitaatiolla, maagista realismia ynnä muuta jännittävää.
Kymmenen minuutin automatkan aikana sävelletty ja sanoitettu, toiset kymmenen minuuttia käytetty äänitykseen. Kyseessä on siis varsin spontaani ja konstailematon laulu eräästä bändin suosikki-ihmisestä.
Bändi blues/jazz-tunnelmissa ja kansanvalistuksen asialla kertomassa miessukupuolta jatkuvasti vaanivasta vaarasta. http://fi.wikipedia.or...
Sydämensä voi menettää useammallakin tavalla. Tämä morbidi matkailumainosiskelmä venyi taas vähän pitkähköksi.
Yhtye akustisen leppoisissa tunnelmissa ja poliittisesti aktiivisena. Caseyn huilukin on kaivettu naftaliinista.
Pianoimprovisaatiota
Tällainen teelmä ihan vain merkiksi, ettei yhtye ole kuollut ja kuopattu, vaikkei uutta materiaalia olekaan aikoihin ilmestynyt. (Ei jaksa kirjoittaa, ei ehdi äänittää, ei ole työrauhaa ym.) Tämäkin oli alkuaan juustoiseksi instrumentaaliksi sävelletty, mutta sai sanat viidessä minuutissa kylkeen.
Yhtyeen näkemys maailman ongelmien syistä.
Tämän laulun vitsi on melkein uusi: muuan herra Cervantes kertoi sitä vuonna 1605. Pohdimme siis supersankariuden problemaattisuutta reaalimaailmassa ja palaamme pitkästä aikaa Törväsperälle.
Amerikkalainen folk-klassikko "Jesse James" (trad.) suomeksi. Pyssysankarista toiseen ääripäähän - kohtalo kuitenkin pysyi kutakuinkin samana.
Laulu citymaasturin omistamisen tuskasta. Co-writing creditit kuuluvat Suomi24:n legendaariselle trollille. Parhaat palat: http://www.f1-forum.fi...
Treenikämpän karua live-soundia, kun yhtye palaa punk-juurilleen. Tällä kertaa historialliset faktat ovat kenties kiistanalaisia.
Yhtye ylittää taas rajoja; ainakin viiden minuutin keston haamurajan, ehkä jotakin muutakin. Emme suosittele laulun soittamista aamunavauksessa keskusradiosta, vaikka idea kenties hauska voisikin olla.
Tarkista myös: http://northpole.fi/fi...
Pitkästä aikaa vähän vauhdikkaampi ja aiheeltaan kevyempi vetäisy.
Yhtye kansanmusiikin, rekilaulun ja perimmäisten totuuksien äärellä.
Se oli ysärin alkuu, kun yksi jos toinenkin suomalainen bändi näki tilaisuutensa tulleen valloittaa myös kansainväliset markkinat. Rybackin tiimikin tarttui toimeen, mutta yritys oli tuhoon tuomittu: suomenkielisten lyriikoiden nerokkuus kärsi siirtymisestä kansainväliseen kieleen, jonka osaaminen oli vankkaa Ahti Karjalainen -tasoa. Niinpä maailmanvalloitussuunnitelma haudattiin nopeasti, ja tätäkään italodiskohenkistä levytystä ei näin virallisesti ole olemassakaan. (Bändin puolustukseksi on sanottava, että sujui yritys silti paremmin kuin Neljällä Ruusulla.)
Sivaripainotteinen yhtye päättää näin kesän kunniaksi provosoida, mikä ei tavallisesti ole lainkaan bändin tapaista. Jälleen kerran hieman rapsodiamaista lähestymistä, jossa on kuultavissa vaikutteita niin marssimusiikista, punkista kuin gospelistakin.
Kannanotto klassisen sivistyksen vaalijoiden ahdinkoon maailmassa, jossa oppia olevaisuudesta ja tiedosta ei enää arvosteta. Poikkeuksellinen rapsodinen sävellysratkaisu, jossa tempo ja sävellaji vaihtuvat taajaan. Omistettu alma materin filosofian pääaineen (1969-2010) muistolle!
Aina joskus Riisiselän jengikin, joka tavallisesti suhtautuu suunnilleen kaikkiin maailman ilmiöihin huumorilla, vakavoituu käsittelemään arkoja ja surullisia aiheita. Tämä vain kitaralla säestetty akustinen pikku numero on etenkin intiimien live-tilanteiden kyynelkanava-aukoja.
"Iskelmäparodian tekeminen on helppoa, jos vihaa ihmisiä, mutta parodiattoman iskelmän mahdotonta, mikäli ei vihaa."
Jonkinlainen kunnianosoitus Juha Vainiolle ja kumppaneille, kai. Tai vastareaktio hirvitykselle "On Pariiseja täynnä tämä maa", miten vain.
Bändin läpimurto kansalliseen tietoisuuteen oli lähellä, kun heitä pyydettiin tekemään tunnuslaulu kotimaiseen koko perheen seikkailusarjaan. Biisi ehdittiin jo äänittää, mutta viime hetkellä sarja peruutettiin, eikä edes pilottia koskaan esitetty.
Niin, mitä tästä voisi sanoa, mikä ei jo nimestä ilmenisi? Ehkä sen, että tyylilajin tiettyä musikaalimaisuutta ei ole tarkoitus ottaa tavaksi (mutta mistä sitä tietää, miten käy).
Pikku taideteos, jonka inspiraatio löytyi eräältä kuvasivustolta - jonne se pian jossakin määrin kotiutuikin. Sivustoa tuntemattomia valaistakoon, että ES on nuorison suosiman edullisen energiajuoman lempinimi, ja kappale kuvaa kofeiinin, tauriinin ynnä muiden piristävien ainesosien aiheuttamia reaktioita kasvuikäisissä nuorissa.
Katkotut Kädet goes elektronik! Tällä raidalla ei kuulla yhtäkään "oikeaa" instrumenttia, mutta sen sijaan vokaaliharmoniat ovat ns. parasta ikinä. Tämänkertainen laulu on tarina kolmesta mieskohtalosta, kun sosiaalinen bilettäjä, urheilijalupaus ja syrjäytynyt nörtti etsivät paikkaansa maailmassa.
Alternative take: parempi äänenlaatu, vähemmän kosketinsoittimia, selkeämpi pillitiluttelu, lisää taustavokaaleita ja muutakin jännää.
Törväsperä on fiktiivinen ahdasmielinen kylä jossakin päin agraari-Suomea. Tämä tarina kertoo perinteisen ja modernin törmäyskurssista kylän hengellisessä elämässä, jossa nuorten kirkonmiesten rohkeat ratkaisut eivät miellytä vanhempaa väkeä.
Tositapahtumiin perustuva opettavainen laulu historiallisesta henkilöstä ja hänen pahoista teoistaan.
Menevä ralli kotimaisesta suurmiehestä.
Ullakolle kerran kivutessani löysin vanhasta arkusta isosedän nuottivihkon, johon hän oli hahmotellut tämän valssin sävelmän ja sanat ilmeisesti jo vuonna 1945. Isosedällä ei koskaan ollut mahdollisuutta levyttää ja tuoda maailman tietoisuuteen näitä sota-ajan muistojaan ja tuntojaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Olen nauranut itseni tärviölle tätä teidän tuotantoanne kuunnellessa. Etenkin ralli Hervannan Historioitsijasta aiheuttaa hysteeristä hajoamista, varsinkin kun kyseisen satuhahmon edesottamuksista on perillä. Harmi ettei teidän koko tuotantoanne ole mis