MySpace on tulossa myös nimikkeellä CoreValley.
Historia: Bändi on perustettu Normal Figures punk-bändin raunioilta vuonna 2006. Uusi bändi perustettiin, koska haluttiin tuulettaa normeja ja siirtyä rohkeasti myrskyisimmille vesille uudella musiikkityylillä, jonka olemme tätänykyä omaksuneet omaksemme. Aluksi porukassa oli vain rumpali Mikko, kitaristi Keke ja Kitaristi Lassi. Aloimme pyöritellä riffejä, jotka Lassi oli väsännyt viinipäissään kämpillä ja huomasimme, että niistä alkoi muodostua kokonaisuuksia. Tässä vaiheessa aloimme uskoa projektin tulevaisuuteen ja basisti Ville lähti remmiin mukaan. Näillä eväillä mentiin kevääseen 2007 saakka, kunnes Heidiä ( Embraze )pyydettiin mukaan romantisoimaan lievästi brutaalejakin sävellyksiä. Laulajaa etsittiin koko aika aivan alusta alkaen, kunnes kuin kohtalon oikusta Lassi löysi krapuloissaan Sarin muusikoiden.netistä, keväällä 2008. Demoja on biisipohjista väännetty kokoajan Keken omistamalla K-sound studiolla ja hierottu yksityiskohtia kuntoon. Nyt tilanne alkaa selkiytymään ja bändi lähtee tavoittelemaan kuuta taivaalta askel askeleelta. Biisejä koitamme lisätä tänne sitä mukaan, kun lauluosuuksia valmistuu. Keikkakuntoon treenaaminen on myös alkamassa, kunhan ihmisten aikataulut alkavat järjestymään oikeaan suuntaan. Jos musa kiinnostaa, kommentoikaa toki ja keikkojakin saa tarjota!!!
Jäsenet: Sari Mikkonen, laulu. Heidi Määttä, koskettimet. Lassi Landin, kitara. Keijo Iisakka, kitara. Ville Välimäki, basso. Mikko Iisakka, rummut.
Idolit/vaikutteet: Opeth, Kemopetrol, Swallow the Sun, Katatonia, Husky Rescue, Porcupine Tree, Anathema....
Laitteet: DW- drums, Peavey bass gear, Peavey 5150II, Crate, Yamaha + K-sound
Tilastot: 2 fania, 712 kuuntelua

Perustaja: allanilanzar..

Vieraskirja

Jork.L.Anderssen 26.02.2009

Hienoa ko hien lento.

Miia 26.02.2009

Jees, kuulostaa hyvältä!

Terhi 26.02.2009

kaunista kuunneltavaa. Sarin kaunis ääni on luotu kuulumaan ;)

Kristiina 22.06.2009

Uskomaton, ihana ääni Sarilla! Bändin tie tähtiin on alkanut ;)

Katso kaikki viestit

Lisää viesti

Melodic Death

My Own Light 26.02.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
10   0 286 kuuntelua
Melodic Death

Memento mori 26.02.2009

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.
10   0 426 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.