KUN MIES ON MENNYTTÄ (Nissinen)

Kalpeina me katsotaan
Kaksin yhdessä auringon laskua
Viima santaa puhaltaa
Sillä hautaa meidät allensa

Ja viimeinkin kun siitä herää
Niin sitä ei ole enää itsensä
Ei muuta kuin hiton nälkäinen
Hyljätty, katkera, joku muinainen

Milloinkaan en täällä tunne
Minä oloani kotoisaksi
Ja niin aloitankin kapinan
Tässä suljetussa lasipullossa

Kun hapen loppuun kulutan
Syödyt kynnet raapii lasia
Lasittuneet silmäni suojaan sidon harsolla
Kaikilta ystävällisiltä kasvoilta

Vastoin tahtoani tahdon vaan tajuta
Mitä silloin jää kun entistä miestä raahataan
Vuoteeseen jolla paljon kukkia lehdillään
Toivottaa kylmälle onnea
Matkalle uuteen elämään

-Mitä jää KUN MIES ON MENNYTTÄ?

Jo aivan liian kovaa pyörii
Tämä karuselli iloinen
Lasten vatsoja vääntelee
Kun gravitaatio heikkenee

Irtoraajat pienet kerää
ILTAPUKUHEIMO kankaalta
Toruvat vielä hoippuvia lapsiaan:
Kotiin ei varmaan mennä aineissa!!!!

Vastoin tahtoani täytyy tajuta
Mitä silloin jää kun eläin itsensä lopettaa
Hukkuu kuonaansa, nyt ruhoa haisevaa
Joukolla toiset nakertaa,
Ne hyvästit toivottaa
Ilman ainoaa surun murtamaa

Vastoin tahtoani on pakko vaan tajuta
Mitä kenellekään jää kun ihmiselo valuu kuin hukkaan
Juuri mistään tietämättä, vielä vähemmän sietämättä
”Vain minä itse” - häikäilemättä
Irti koskaan siitä pääsemättä
MITÄ JÄÄ KUN MIES ON MENNYTTÄ???

Päässä palaneen polkuni
Taivun tahtoon tuhannen tuomarin
Loppuu oudon repiminen lyhyeen…

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu