Miltä tuntuu

4:46

Säv., san., sov.: Jani Koskinen
---
Jani: laulu, akustiset kitarat

0.00   247 kuuntelua

Kappaleen sanat

Hänen jälkeensä on tullut monta
jotka jälkensä on pyyhkineet
hän on ihminen, on siis mahdotonta
että asettuis hän aloilleen

hän on ihmisen lapsi ja ihmisen isä
siis omena puusta pudonnut
kun on itse uuden puun
tähän maailmaan saattanut

hän on elämän koulua käynyt
ja joskus kuolemankin
kohdannut kasvosta kasvoon
vain siten paperit hankkii

hän joilla pääsee
jatkokouluttautumaan
ne nykyään vaativat että
oot jättänyt ensin tän maan

vaan miltä tuntuu kävellä, kävellä
kun juoksija juoksee edellä, edellä

hän on päivätyössään niin pieni
että pienemmät haihtuu jo pois
siksi ihminen yössään hän toivoo
että lyönnit vain jatkua vois

ne joista saa aina
potkun siihen persukseen
joka istahtaa tuoliin, kuin hautaan ruumis
aikoo jäädä paikoilleen

hän ei kuningastaan tunne
eikä tunne itseään
silti veronsa maksaa, hän armeijan käynyt on
sehän selvä on jo itsestään

hänen saappaansa pohjaan
jälkensä jättää vain isänmaa multainen
kun sotilaat marssivat kävelytahtiin
ja isänmaa tietää sen

vaan miltä tuntuu kävellä, kävellä
kun juoksija juoksee edellä, edellä

tämä mies on saari autio,
nainen kookospähkinä
maitoa sen sisällä

vaan Suomi-neidon helmoissa
on aivan liikaa aseita
kun miehet rassaa piippuja
eikä neidot enää kiinnosta

hei miltä tuntuu kävellä, kävellä
kun juoksija juoksee edellä, edellä

juoksija juoksee historian lehdillä
karkuun kiväärejä

kävelijät kävelee.

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Viimeisimmät kuuntelijat