Supisuomalainen iskelmä täyttää tajunnan kappaleen ensisekunneista lähtien. Kun tämän äärellä sulkee silmänsä, mielenmaisemaan maalautuu vaivattomasti lavatanssien, toisiinsa nojailevien eläkeläispariskuntien ja pehmeiden valojen kollaasi. Orkesteri soittaa lavalla vähäeleisesti ja hartaasti, ja juhlatunnelma on hyväntuulinen.

Vaikka Mikserissä silloin tällöin iskelmääkin kuulee, on se kiistatta harvinaisempaa. Vielä harvinaisempaa on kuulla näin tyylipuhdasta -näytettä tämän harvinaisemman -lajin piirissä. Hieman tekniikaltaan vanhahtavammalla ja hifimmällä soinnilla se olisi täysin mahdollista sekoittaa useampaa vuosikymmentä vanhemmaksi tuotannoksi, mikä on jo itsessään hyvin vaikuttavaa. Kyse lähinnä makuasioista, mutta hieman erotellumpi miksaus olisi ainakin omasta mielestäni voinut tehdä tälle paljon hyvää.

Se tuntuu kuitenkin sivuseikalta niin soittajien kuin laulusolistinkin suoritusten rinnalla. Koko orkesteri on tehnyt niin sävellyksellisesti, sovituksellisesti kuin soundivalinnoiltaankin niin toimivia ratkaisuja, että iäinen vihreys suorastaan tulvii kappaleeseen. Pehmeys, herkkyys ja hellyys ovat kaikki läsnä kokonaisuudessa, joka kuulostaa kaikin mahdollisin tavoin yhtenäisen tarinan kerronnalta.

Olisin toivonut kappaleen sanoituksia näkyville, mutta nopeastipa nuo itsekin translitteroi. Kappale pyörittää suomalaisen iskelmäperinteen ydinkuvastoa valoista, varjoista, peitettyydestä ja vapaudesta varmoin ottein. Mitään ennenkuulematonta ei tarjoilla, eikä siihen tunnuta pyrkivänkään, mutta helppoihin riimeihin pohjautuva lyriikka jää ensinnäkin helposti mieleen, on toiseksi koko ajan vaivatonta ymmärtää ja kolmanneksi tuntuu suurimman osan ajasta täysin luontevalta.

Ehkä "päätyyn/säätyyn" tuntuu sanaparina hieman kömpelöltä, mutta huomaan kuuntelukerta toisensa jälkeen hieman kipristeleväni, kun kappale etenee kohtaan "Mut valon uuteen syntymään/ mä aina kiinni jään/ mä kiinni sun valoon jään/ ja pyydän sen jäämään". Jäädä on kyllä hieno ja miellyttävän monimerkityksellinen sana, mutta kolme kertaa peräkkäin käytettynä sama verbi alkaa tuntua jo hieman laiskaltakin. Sama asia toistetaan noissa säkeissä tavalla, joka tuntuu vähemmän tehokeinolta ja enemmän ehkä huolimattomuudelta. Tavallaan pidän tuon viimeisen säkeen "jäämään" -verbin yllätyskäänteestä, mutta olisi noita säkeitä silti voinut vielä harkita uudelleen kirjoitettaviksi.

Ongelma ei missään nimessä ole ylitsepääsemätön; Suomi-iskelmä on täynnä vastaavanlaista pakotettuuden tuntua, ja orkesterin soitanto kantaa kuulijan myös tämän keikahduksen yli mallikkaasti.

Kun iskelmästä puhutaan, olen melko kaikkiruokainen. Tämä kappale ei ehkä ole aivan ominta tyyliäni, mutta arvostan sen perinnetietoutta ja tyylilajinsa ymmärrystä suuresti. Kokonaisuutena se huokuu suomalaisesta iskelmäperinteestä tuttua hempeyttä ja herkkyyttä ja tuntuu julkaisuympäristönsä huomioiden yllättävänkin uskottavalta.

Hieno tunnelma kauniissa biisissä. Mukavat pehmeät soundit. Kitarat todella hyvin sovitettu.

Pietsopoesiaa ja valmiita fm-syntetisoituja ääniä, mutta jään kaipaamaan yamaha-psr rumpukoneen salsaa. Levy-yhtiödemo 80-luvun lopusta, johon Fasu sanoi lopulta kuitenkin ei.