Mental Transformation
www.mental-transformation.net contact: tfranck@mental-transformation.net
Historia: Mental transformation perustettiin vuonna 2001 M.Malmisen ja S.Piirolan toimesta tarkoituksenaan yhdistää voimansa luodakseen äärimmäistä mustaa metallia. Homma ei kuitenkaan toiminut kauaakaan ilman kannujen kolistelijaa, joten parivaljakko löysi käsiinsä T.Franckin, joka siihen mennessä oli toiminut Obruthion -nimisen orkesterin rumpalina. Homma lähtikin hyvin käyntiin ja ensimmäiset kappaleet sävellettiin Muurlan sumuisten metsien ympäröiminä. Tällöin yhtye oli vielä nimetön, mutta puolen vuoden sisällä löysi itsensä Balothron -nimisen nimimerkin takaa. Laulajaksi värvättiin paikallinen takkutukkainen kärisijä, joka vielä silloin kulki nimikkeellä Pastori Altrismal. Tällöin syntyivät ensimmäiset sanoitukset yhtyeelle ja yleiskuva ajatusmaailmasta musiikin takana alkoi hahmottua. Hieman tämän jälkeen, yhtyeen löydettyä bassoon T.Lammervon, komppania päätyi silloin vielä aloittelevan Studio Haven -nimisen konsernin kammioihin demon teon merkeissä. Sessiosta sikisi Balothoron -nimellä kulkeva, suhteellisen primitiivistä black metallia sisältävä tuotos. Yhtye toimitti muutaman live -esiintymisen tämän jälkeisenä ajan jaksona ja oli samoin myös sangen tuottelias päätyen jälleen seuraavana vuonna studioon uuden ep:n tekemistä varten. Tämä julkaisu kulki nimellä " Merkurius Hg " ja oli yhdistelmä Pastori A:n luomaa ajatusmaailmaa ja sen aikaista maailman käsitystä. Muutaman live -esiintymisen jälkeen bändin maailman mullisti Lammervon yllättävä ero yhtyeestä ja siirtyminen ristiretkeläisten joukkoon. Tähän aikaan bändiä avusti paljolti Haven -yhteyksistä tunnettu A.Porkka basson varressa luoden lisää syvyyttä jo tuttuun materiaaliin. Keikkoja heitettiin ja kappaleita hiottiin. Porkan siirtyessä enemmän ja enemmän hoitamaan yrityksensä ulosantia oli yhtye jälleen vailla rytmiryhmän toista osapuolta. Myös hetken kuluttua Pastori A:n erotessa bändistä koko kokoonpano luhistui omaan mahdottomuuteensa. Hetken aikaa elettiin tiedostamattomuuden täyttämää vaihetta ennenkuin Malminen ja Franck päättivät koota sen mitä jäljellä olevista sirpaleista kykenivät. Näihin aikoihin, myös aikaisemmin lauluosuuksia esiintymisissä hoitanut, Alg. osoitti kiinnostustaan bändiä kohtaan ja päätyi murisemaan ep:lle, joka sisälsi kolme cover -kappaletta tribuuttina Norjalaisille yhtyeille jotka olivat paljolti inspiroineet myös MT:n musiikkia. Yhtye oli taas vahvasti kasassa, mutta kolmen miehen voimin live -esiintymiset kävivät mahdottomiksi, joten vanha tuttu S.Piirola palkattiin kakkoskitaran varteen. Joukkoon myös ilmaantui Raision takametsistä uusi jäsen J.Angel basson varteen. Yhtye oli viimein jälleen täydellinen ja valmis työstämään uutta materiaalia. Nyttemmin olemme paljolti harjoitelleet uudella kokoonpanolla ja saaneet aikaiseksi muutaman täysin uuden, paljon kehittyneempää tyylisuuntaa edustavaa rallin. Suunnittelemme myös uuden nauhoitteen valmistamista sekä haemme sopivan, asiansa osaavan, levy -yhtiön tukea. Piirola ja J.Angel poistuivat yhtyeestä vuoden 2005 aikana. Uusi kokoonpano on kuitenkin kasattu ja edistystä syntyy kohisten. Olemme painaneet oheismateriaalia myös yhtyeelle, kuten T-Paitoja ja huppareita. Kaikki on tehty omakustannepohjalta. Olemme suunnitelleet täyspitkät valmistamista samalla toimenpiteellä jos emme nappaa yhtiön koukkuun.
Jäsenet: M.Malminen, T.Franck, Alg, J.Neuvonen, P.Virtanen
Idolit/vaikutteet: enochian crescent, progressiivinen ja melodinen black- death metal
Laitteet: Marshall, Jackson, Charvel, Behringer, Tama, Axis, Paiste, Pearl, Sabian, BC Rich
Tilastot: 30 fania, 5 281 kuuntelua

Perustaja: Khand

Black/Death

Roihu !! UUSI VERSIO !! Laittakaa kommenttia. 06.06.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Maistiainen uudelta levyltä "Chaos conjuration". Julkaistaan kesäkuussa '07.

9,33   8 1232 kuuntelua
Black/Death

Kaosmatick !! UUSI VERSIO !! Laittakaa kommenttia. 06.06.2007

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Toinen raapaisu uuden karhealta levyltä. Ja eikun ennakkotilaamaan ->mental-transformation.net

9,5   1 730 kuuntelua
Black/Death

Näkyjeni Vanki 25.10.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Toinen kappale uusimmalta demoltamme "Lukituissa Kammioissa" (2005).

-   0 595 kuuntelua
Black/Death

Nimetön 25.10.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Ensimmäinen kipale uusimmalta demoltamme "lukituissa Kammioissa", joka on nauhoitettu 2005 Pop Studiossa Loimaalla

-   0 481 kuuntelua
Black/Death

Julistus (re-done) 25.10.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

kolmas ja viimeinen kappale uusimmalta "Lukituissa Kammioissa" -demolta (2005). Kappale on uusintaversio ensimmäisen demomme Balothron - s/t (2001) kappaleesta.

8   1 1537 kuuntelua
Black Metal

Sanakammio 31.10.2006

Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

Toinen kappale ensimmäiseltä demoltamme (2001), bändin toimiessa vielä nimellä Balothron.

8   2 706 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.