Epätoivo ja ahdinko nujertaa nimettömän kaupungin asukkaiden psyyken... Mukavaa fiilistelyä.

Periaatteessahan tämä on aika kliseinen tapaus. Mutta mielenkiintoinen, kyllä, sitä ei käy kiistäminen.

Raadollisen synkkää paahtoa. Äänimaisema on Intialaisen riksataksikyydin mukaisesti ns. täyteenahdettu. Ja se on hyvä vaan, tälläkertaa. Tässä nimittäin ei ole sellaista pientä rakoa, josta saisi happea juurikaan. Kuusi minuuttia silkkaa audiomyrskyä ja henkistä turpaanvetoa - toimii aina. Liekkö melodiassakaan enempää kuin kolme eri sointua? Paha sanoa, koska kaikki muu jylinä peittää sen alleen.

Kaiken paahdon jälkeen outro oli oikein helpottava kokemus. Toisen kuuntelukerran aikana aloin funtsia sitä, mitä kerroit Campissa - liittyiköhän se tähän prokkikseen sittenkään? Nimittäin sitä, että äänipaljetti on disainattu ja miksattu 5.1 -ämyreille ja että kaikki taajuudet huitelee ikäänkuin 'kulmasta kulmaan'? Whatever. Näillä Creativen suolakurkkupurkeilla kuulostaa jokatapauksessa ihan vitun hyvältä, sen enempää välittämättä kaikista 'piilotetuista' hienouksista. Ääni ei särje liikaa ja täyteenahtamisesta huolimatta tästä saa ihan kohtuuhyvin selvää. Puistattaa.

Helvetin hyvin tehty. Herätti paljon ajatuksia. Jos on arvosana pakko antaa, olisi tämä aikalailla tasan, melkein, ehkä, ysiplussa tai jotakin. Mutta arvosanat on aika gay, koska ne eivät kerro koko totuutta. Nimittäin huomenna tämä voi kuulostaa aivan erilaiselta.

Kappaleen edetessä aloin funtsia, miltähän tämä kuulostaisi livenä...?

Vitun kova, kiitos.

Mielestäni hieman liian paljon kaikua.