Jag heter 0

Ollila lähti koikkelehtien kohti merta. Hän kahlasi vyötäisiään
myöten veteen ja nosti päänsä ja nauroi. Hän nauroi pitkään, ja
kohta se ei ollut enää naurua vaan pitkää ja syvää kurnutusta.
Auringon viimeiset säteet pyyhkivät Keilaniemen öljyistä meren pintaa.
Katsoin auringon sillan rippeitä ja näin kun taitavasti uiva hahmo
erkaantui meistä ja puhalteli välillä vettä suihkuna ilmaan.