Ikuinen

The Fauna | 15.08.2011 | Rock
Hei, sinulla on joko JavaScript pois päältä tai vanha versio Adoben Flash Playerista. Hae uusin Flash Player.

(San. Pekka Ruissalo, säv. Pekka Ruissalo / The Fauna, sov. Pekka Montin / Matias Nummelin / Janne Rantanen / Antti Reunamo / Pekka Ruissalo)

”Keväällä 2010 bändi onnistui kehittämään itselleen kiitettävän kiireen. Keikka oli edessä, mutta biisejä ei ollut riittävästi. Siispä sellaisia piti alkaa tehdä.

Biisi on myös siinä mielessä historiallinen, että kun vanha kannettavani hajosi vappupäivänä, oli tämän runko ensimmäinen joka uuden koneen avustuksella tuli tehtyä. Aivan ensimmäisessä demossa on pelkät koskettimet, laulu sekä koskettimista tuleva klikki. Biisi kantoi nimeä This is you. Jokainen, joka on käyttänyt joskus yhteisöpalvelu Livejournalia, on törmännyt fraasiin this is you: kun sinne on kirjautunut, lukee kulmauksessa this is you. Tuon pohjalta oli aika ruveta raapimaan kasaan tarinaa ihmisestä, joka on tottunut saamaan sitä mitä haluaa keinoja kaihtamatta ja mitään säästämättä. Ensimmäinen demo biisistä kuulosti Soundsilta huonosti laulettuna. Kuvittelin päässäni Maja Ivarssonin äänen ja jonkinlaisen elektrotaustan.

Sitten Poriin treeneihin. Avausriffi ilmoille ja Janne ilmoittaa, että tämähän on kasariheviä. Ei aikaakaan, kun Matias toteaa, että onko muuten säkeistön sointuvaihdoksissa liikaakin Iron Maidenia. Muutama kuukausi myöhemmin soitamme Tampereen Vastavirta -klubilla ja tupakkapaikalla nuoriso on sitä mieltä, että tämä on muuten plagiaatti Trooperista. Soittakaas piruuttanne biisiä tämän säkeistöjen päälle, huomaatte varmaan eron.

Suomenkieliseen versioon lisäämme jyrkkyyttä vielä entisestäänkin. Enää kokonaisuus ei kuulosta ainakaan Soundsilta, vaan ihan ehdalta kasariheviltä, jossa on seassa vielä iskelmällisiäkin elementtejä. Suomenkielisessä tekstissä tarinan sankari saa yhä mustempia piirteitä vieläpä niin, että hahmoa alleviivataan vielä erikseen tekstin fonetiikkaa ja lauseiden rytmiä terävöittämällä. Bändin sisällä käydään jotain keskustelua siitä, onko tulkinta jo turhankin jyrkkä vai saisiko olla vähän huumoriakin seassa. Lopulta jätämme huumorin kokonaan pois. Porissa ei ole paljon naurattanut ennenkään, eikä naurata nytkään. Taatustihan tämä herättää jotain mielipiteitä, mutta niin pitääkin. Jos naurattaa, ei muuta kuin naama puolikaarelle!

Teksti kertoo suomenkielisenäkin edelleen siitä samasta tyypistä, joka on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa keinoja kaihtamatta ja lihaa säästämättä. Onko se tyyppi sankari vai mulkku, sen päätät sinä. Siitä olemme varmasti kaikki samaa mieltä, että näitä kavereita liikkuu keskuudessamme erittäin runsaasti. Sellainen saattaa aika ajoin morjenstaa jopa peilistä.

Jokaisella levyllä pitää olla yksi hevibiisi. Meillä se on tämä. Faunan suositus onkin: nyrkki pystyyn ja nahkahousut kireiksi.”

Faunan puolesta
Pekka R.

9,00   193 kuuntelua

Kappaleen sanat

Sä olet kaikkien kaveri
nöyrä renki sekä peluri
pelaa paljon älä rakasta
muuten ässät loppuu pakasta

ajan henki on mene vaan
kulje jokaisesta ovesta
juo kaikki noista laseista
ja vaa (lisää)

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

9
uninen runoilija 15.08.2011
Hyvän kuuloista rockia!
0   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat

MoonTV Kellari
uusin jakso 30.11.