Vieläkin väsyttää. Tulin lauantai-aamuna kolmepäiväiseltä Tallinnan opintomatkalta, joka oli juuri niin opintomatka kuin olettaa voi. Tarkoitus oli tutustua Viron lastentarhakuvioihin ja tavat opiskelijakollegoita. Tutustuimmekin paikalliseen yliopistoon, jonka itse tosin jätin välistä, koska edellisillan epämääräinen ravinto tahtoi pois vatsasta kaikkia mahdollisia reittejä pitkin. Vierailimme myös parissa paikallisessa päiväkodissa ja voin todeta, että yllättävän hyvä on meno, mutta neuvostoajoilta on nähtävissä kyllä vaikutteensa edelleen.

Kävin tätä ennen viimeksi Virossa 1999 ja kaupunki oli muuttunut jo tuossa ajassa toiseksi. Uutta rakennetaan ja vanhaa kunnostetaan minkä keritään. Uudempi rakennus jos toinen oli ilahduttava näky rohkean arkkitehtuurin vuoksi. Saisi kotopuolessakin nähdä värikkäämpää jötikkää harmaiden pökkelöiden sijasta.

Illat kuluivat syöden halpaa ja hyvää ruokaa, mutta yöelämään en kovinkaan jaksanut ja hyvä näin. Perjantaiaamuna sain 5:30 herätyksen opiskelijatovereideni toimesta, jotka palasivat urhoolliselta paarireissultaa hotelliimme. En saanut enää nukuttua ja odottelin aamupalalle pääsyä. Itseni täytettyä lähdin hortoilemaan rauhalliseen aamukeskustaan, joka oli melko autio, lukuunottamatta raksamiehiä tuuheine pensseleineen.

Kiipesin "sinne korkealla olevaan paikkaan, jossa on se pääministerin virkahuone ja muut" ja katselin alas vanhaan kaupunkiin. Yhtäkkiä minua lähestyi hieman aamuhumalainen laitapuolenkulkija ja mietin hetken joskos hipsisin pois, mutta tämä ystävällisen oloinen miekkkonen puhuikin suhteellisen hyvää suomea ja vaikutti rauhalliselta tapaukselta. Uusi tuttavani esitteli itsensä Juriksi ja alkoi kertoa oitis Tallinnan historiasta ja merkittävistä paikoista. Hetken kuluttua Juri kaivoi muovikassinsa esiin ja tarjosi suklaata ja Saaremaa vodkaa. En edes ystävällisyyttäni voinut kuvitella hörppyä Jurin pullosta. Hieman epäilevänä kuitenkin otin kohteliaasti palan suklaata.

Jurin kierros jatkui ja sain kuulla kaiken kirkoista ja neuvostoajoista lähtien syntyperäiseltä tallinnalaiselta. Pitkän rupattelun jälkeen Juri teki lähtöä kaverinsa Mishan tullessa puheleman jotain venäjäksi. Annoin Jurille 6 euroa ja Juri antoi minulle rahan, jossa komeilee kirjaimet CCCP, toisella puolella taasen kuva Leninistä. Lopuksi Juri osoitti tien halvimmille tuliaisapajille ja käski etsiä hänet käsiinsä myös ensi reissulla. Lähdin virnistellen jatkamaan matkaani.

Takaisintulo oli melkoista säätämistä, mutta onnistui kuitenkin. Matkan parasta antia oli aamuinen, omituinen kohtaaminen Jurin kanssa. Paljon jäi perehtymättä siihen mitä bussin ikkunasta näki ajeltaessa ympäri Tallinnan laitakaupunkia. Uusi reissu paikatkoon nämä puutteet. Tallinna on hieno paikka.