Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

Kirjoittaja Linkin Park

Latexi94

#1 kirjoitettu 28.06.2008 09:02

Mitä mieltä olette Linkin Parkin musiikista ja tuotannosta? Minusta Linkin Park on paras bändi jonka tiedän.

Parhaita kappaleita:

What i've done
Breaking the habit
Numb
Leave out all the rest

^ Vastaa Lainaa

Seria
386 viestiä

#2 kirjoitettu 28.06.2008 10:54

Hyvä bändi, eka levy tiukin herrojen tuotannosta, Meteora kakkosena. Uusin levy on vähän erikoisempi, jotenki ei aiheuttanu sellast "WAU!" fiilistä niinku edelliset, mut sitäki kuuntelee.

^ Vastaa Lainaa

blindspot
792 viestiä

#3 kirjoitettu 28.06.2008 11:17

Eka levy oli tiukka silloin vuonna 2000. Jokin siinä soundissa teki silloin suuren vaikutuksen. Jälkeenpäin ajateltuna on hyvin vaikea sanoa että miksi se iski niin hyvin, mutta kuten Riesen-mainoksessa osuvasti sanotaan: "Siitä nyt on aikaa."

Eka levy iskee yhä puhtaasti nostalgiamielessä tosi hyvin, mutta uudemmat eivät ole tehneet minuun yhtään mitään vaikutusta (edes negatiivista). Varmaan juuri siksi, että niihin ei liity mitään nostalgiaa, mikä puolestaan on ainut syy joka saa Hybrid Theoryn yhä toimimaan. Itselleni kyseessä on nostalgiabändi ilman mitään todellisia musiikillisia ansioita.

^ Vastaa Lainaa

Disintegr8
11309 viestiä

#4 kirjoitettu 28.06.2008 12:00

Aina tulee vähän sellainen "voi saatana" -olo kun Linkin Parkkia tulee radiosta. Muistan kun joskus 7: llä luokalla tuli kuunneltua mm. biisiä In the End, joka nykyisemmin on alkanut vain vituttamaan. Crawling on saavuttanut ystäväpiirissäni sellaisen ranteidenviiltelybiisin statuksen (joskin Simple Planin Untitled (How Could This Happen To Me) on sitä edellä tässä mielessä).

MUTTA, viime aikoina olen tajunnut yhden jutun: Linkin Parkin instrumentaalibiisit ovat (todella) hyviä. Esim. Matrix-soundtrackiltäkin löytyvä Session on varsin miellyttävä biisi ja Minutes to Midnight -levy alkaa petollisesti erinomaisella, joskin lyhyellä instrumentaalibiisillä Wake. Valitettavasti sitä seuraa 12 biisiä varsin masentavaa, no, paskaa.

Tästä syystä jos joku kysyy pidänkö Linkin Parkista niin en voi rehellisesti vastata että vihaan sitä. PAHUS!

^ Vastaa Lainaa

Coivisto
8780 viestiä

#5 kirjoitettu 28.06.2008 13:29

Tästä bändistä inhoan eniten sen takia kun tekevät musiikkia juuri sen mukaan mikä myy.
Sanoivat noin suoraan haastattelussa.
*Meille on tärkeämpää tehdä musiikkia joka myy kuin sellaista mikä on hyvää.*

Ensimmäinen levy on vieläkin ihan jees platta mutta muuta materiaalia en kestä ollenkaan.

^ Vastaa Lainaa

Disintegr8
11309 viestiä

#6 kirjoitettu 28.06.2008 14:31

Eikö ketään muu tunnusta että ne instrumentaalibiisit ovat ihan siedettävää kamaa verrattuna siihen muuhun jöötiin? Höh.

^ Vastaa Lainaa

voi
165 viestiä

#7 kirjoitettu 28.06.2008 15:58

Disintegr8 kirjoitti:
Eikö ketään muu tunnusta että ne instrumentaalibiisit ovat ihan siedettävää kamaa verrattuna siihen muuhun jöötiin? Höh.

paska mikä paska.

^ Vastaa Lainaa

Goatsemencommando
18200 viestiä

#8 kirjoitettu 28.06.2008 16:24

Se niitten ensimmäinen hittisinkku joskus kauan sitten oli ihan siedettävän kuuloinen. Muuta vähänkään kuunneltavaa ei ole sitten tainnut bändiltä tullakkaan.

^ Vastaa Lainaa

Coivisto
8780 viestiä

#9 kirjoitettu 28.06.2008 18:17

Penguinator kirjoitti:
linkki

I'll say no more!

Parhautta nuo kommentit tuolla

u suck
LP is 1,000,000 times better than u will ever be u retard

i hate you i hate you, you are the dummest men or woman(?) in the hole world

^ Vastaa Lainaa

atheos
Virallinen
Mac-mies
2648 viestiä
Luottokäyttäjä

#10 kirjoitettu 28.06.2008 20:42

Kyllä se LP oli ekan levyn aikoihin ihan toimivaa matskua ja edelleen Chester Benningtonin melodinen huutoääni on aivan mieletön, editoitu tai ei. Tarkoitus pyhittää toisinaan keinot.

Itsellekään ei kyllä kauheasti uppoa myöhemmät tuotokset mutta ekan levyn biisien pahin ongelma on puhkisoittaminen sillä oikeasti pahaa sanottavaa siitä ei kyllä ole. Olkoonkin kliinista Pro Tools -metallia mutta on sillekin kysyntää. Pientä industrial-henkeä kun tuossa on niin en pidä liiallista "koneistamista" edes pahana juttuna.

Ulkomusiikilliset seikat taas eivät juurikaan vaikuta meikäläisen mielipiteeseen musiikista ja koska bändin funktio on soittaa musiikkia niin aika sama meikäläiselle millainen visuaalinen ulosanti kelläkin on. Jotain 15v angstiteiniä tuollainen saattaa ehkä napata mutta ei kuulu mulle.

^ Vastaa Lainaa

dbgirl
4818 viestiä

#11 kirjoitettu 28.06.2008 23:38

Hybrid Theory iski muhun kovaa kun olin teini, ja kyllä sitä tulee ihanan nostalginen olo kun sitä joskus sattuu kuulemaan jossain. Muu tuotanto ei iske, ei sitten millään. Kauheeta kuraa.

^ Vastaa Lainaa

Raikali
517 viestiä

#12 kirjoitettu 29.06.2008 00:04

Minä (ja threadin aloittaja) ollaan kai sitten jollain tavalla hulluja, itsellenikin uppoaa ja kovasti. Tai no, hybri theory ja minutes to midnight uppoaa. On vain sellainen bändi minkä lyriikat ei isoja merkitse mutta soitanta vaan on niin mukavan kuuloista.

^ Vastaa Lainaa

Zim0
470 viestiä

#13 kirjoitettu 03.07.2008 16:28

Joskus tuli sitä ekaa levyä kuunneltua tuhottoman paljon. taisi olla ensimmäinen levy mitä ikinä ostin omilla rahoillani. aitokin vielä ^^ ekaa kertaa kun kuulin MTV:ltä tais olla crawling biisi niin silloin olin aivan mömmöissä. nykyään aika yhdentekevä bändi.

Kai ne coolit tietokone soundit ja muut kitara rallit silloin joskus iski ja lujaa.

^ Vastaa Lainaa

vade-
313 viestiä

#14 kirjoitettu 03.07.2008 17:02

Joo hybrid theoryn aikaan se soundi oli jotenki tuore. Meikä oli jotai 13 sillo ja se sopi siihen aikaan. Tykkäsin eritoten biiseistä a place for my head ja cure for the itch. Sit ku linkin parkin musavideot oli mtv:l ja levymainokset maikkarilla ni olin jo melko kyllästyny. Sitä levyä nimittäin myytiin ainaki stockmannilla joku puol vuotta ennenku se alko tosissaan myydä. On se salee vaikuttanu munki musaan jotenki. Sit meteora tuli ku olin ysillä ja siltä levyltä en tykännykkää enää yhestäkää biisistä samalla tavalla. Muistoja noihin liittyy paljon.

^ Vastaa Lainaa

Talonmiäs

#15 kirjoitettu 03.07.2008 22:59

Just sattumalta tuli ostettua toi hybrid theory toiseen kertaan kun oon edellisen jo ehtiny hukatakkin.Pitkän tauon jälkee kuulosti taas helvetin hyvältä,meteora levy iskee melkein yhtä hyvin.

Talonmiäs muokkasi viestiä 22:59 03.07.2008

^ Vastaa Lainaa

timppa16
90 viestiä

#16 kirjoitettu 03.07.2008 23:49

Ostin ton Hybrid Theoryn joskus 7 vuotta sitten, niihin aikoihin kun se ilmesty ja vieläkin jaksan soittaa sitä aina välillä. Uudemmista biiseistä en oo niinkään tykänny.

^ Vastaa Lainaa

Fitz
15364 viestiä
Luottokäyttäjä

#17 kirjoitettu 04.07.2008 11:11

Näköjään moni on jo minun ajatukseni täällä sanonut, mutta niin.. Omasta mielestäni Hybrid Theory aikoinaan toimi hemmetin hyvi ja toimii vieläkin, hyvin pitkin aikavälein kuunneltuna ja pienissä erissä, oikein hyvin. Tarttuvia biisejä, kun osaa vain asennoitua siihen ei-niin vaativasti. Ettei odota musiikilta mitään hillitöntä omaperäisyyttä tai uuden aikakauden aloittamista.

Ja niin, asiat jotka bändissä vituttavat ovat kaupallisuus, paskat lyriikat, samojen ideoiden käyttäminen joka biisissä, Pro Tools, tyyppien naamat ja mielikuvituksettomuus.

Paikoin hyvän kuulosta paskaa siis .

^ Vastaa Lainaa

dasx

#18 kirjoitettu 04.07.2008 11:25

Ei nappaa yhtään. Ei siis yhtään.

^ Vastaa Lainaa

Epoche
5248 viestiä

#19 kirjoitettu 04.07.2008 11:37

Niil on se yks hyvä biisi vissiin, mä en tiiä ku en sitä o kuullu..

^ Vastaa Lainaa

Juztuz

#20 kirjoitettu 04.07.2008 12:47

Linkin Parkissa hyvää on Mike Shinoda, joka on siis tää räppärihemmo, se säätää niit taustoja bändissä.
Hyvää on siis se, että Shinoda on tehnyt omaa musiikkia nimellä Fort Minor, ja tuottanut myös muuta räppiä. Pysyis erossa Linkin Parkista niin hyvä.

^ Vastaa Lainaa

Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#21 kirjoitettu 04.07.2008 13:01

Linkin Parkissa huonoa on Mike Shinoda, joka on siis tää räppärihemmo, se säätää niit taustoja bändissä. Pysyis erossa Linkin Parkista niin hyvä.

^ Vastaa Lainaa

tomaattiturpa

#22 kirjoitettu 04.07.2008 13:37

vuosi sitten kuuntelin linkin parkia ihan hulluna ja mulla oli(tai no.. on vieläkin) joka ikinen linkin parkin levy sitä remixiä lukuun ottamatta.. en oikein muuta silloin kuunnellakkaan..

nykyään pidän linkin parkia jonain ¨teinipoppina¨...
kaverit käänsi metalliin.. olen tyytyväinen etten enää kuuntele sitä... (linkin parkia siis)

Zeinus muokkasi viestiä 13:38 04.07.2008

^ Vastaa Lainaa

Epoche
5248 viestiä

#23 kirjoitettu 04.07.2008 13:50

Zeinus kirjoitti:

Nykyään kuuntelet sitten? Mitäs se ei teinipoppi metalli on? Oikeasti kiinnostaa..

^ Vastaa Lainaa

tomaattiturpa

#24 kirjoitettu 04.07.2008 14:08

Epoche kirjoitti:

Kuuntelen nykyään trash- ja death metallia.. otetaan esimerkiksi ny vaikka iron maiden ja opeth.. sanoisin ettei se ole tuota ¨teinipoppi metallia¨

^ Vastaa Lainaa

tomaattiturpa

#25 kirjoitettu 04.07.2008 14:11

No mitäs valitat?? Kun et itekkään kuuntele tuommosta musaa kuin linkin park..

^ Vastaa Lainaa

Epoche
5248 viestiä

#26 kirjoitettu 04.07.2008 14:53

Zeinus kirjoitti:
Kuuntelen nykyään trash- ja death metallia.. otetaan esimerkiksi ny vaikka iron maiden ja opeth.. sanoisin ettei se ole tuota ¨teinipoppi metallia¨

No hyvä sulle. Iron Maiden on toki ihan hyvä alottelijan hevibändi, en nyt toki ymmärrä onko se sitten sitä rässiä vai döödistä mielestäsi..Opeth taas on yliarvostettua kikkelikakkaa..

Enkä nyt tosissaan yritä saada taistelua aikaseksi, mul on vaan tylsää enkä oo nuggunu pariin yöhön..

^ Vastaa Lainaa

Taakka

#27 kirjoitettu 04.07.2008 19:05

dbgirl kirjoitti:
Hybrid Theory iski muhun kovaa kun olin teini, ja kyllä sitä tulee ihanan nostalginen olo kun sitä joskus sattuu kuulemaan jossain. Muu tuotanto ei iske, ei sitten millään. Kauheeta kuraa.

Komppaan, eikä ole kauheasti lisättävää. Nämä olivat vielä niitä vanhoja hyviä aikoja, kun sattui käyttämään paljon erästä nimeltämainitsematonta, nykyään maksullista, musiikkikanavaa.

^ Vastaa Lainaa

Seria
386 viestiä

#28 kirjoitettu 14.07.2008 13:19

Zeinus kirjoitti:
Epoche kirjoitti:
Zeinus kirjoitti:
vuosi sitten kuuntelin linkin parkia ihan hulluna ja mulla oli(tai no.. on vieläkin) joka ikinen linkin parkin levy sitä remixiä lukuun ottamatta.. en oikein muuta silloin kuunnellakkaan..

nykyään pidän linkin parkia jonain ¨teinipoppina¨...
kaverit käänsi metalliin.. olen tyytyväinen etten enää kuuntele sitä... (linkin parkia siis)

Zeinus muokkasi viestiä 13:38 04.07.2008

Nykyään kuuntelet sitten? Mitäs se ei teinipoppi metalli on? Oikeasti kiinnostaa..

Kuuntelen nykyään trash- ja death metallia.. otetaan esimerkiksi ny vaikka iron maiden ja opeth.. sanoisin ettei se ole tuota ¨teinipoppi metallia¨

Iron Maidenhan on se kaikkein pahin, kaikki wannabe-pikkuhevarit popittaa ja jumaloi ja ylistää Maidenia, ja nolaa itsensä hyvin nopeesti...

Niinkuin jossain oon nähny lauseen: "Vaikka se musa jota kuuntelet on coolia, se ei tee sinusta coolia."

Enkä nyt väitä siis sitä, että Zeinus olisi tällainen, mutta yleisesti.

^ Vastaa Lainaa

bowman
218 viestiä

#29 kirjoitettu 14.07.2008 15:57

Homopaskaa.

^ Vastaa Lainaa

kaupunkihaissi

#30 kirjoitettu 14.07.2008 16:44

Vuosituhannen alusssa en voinut sietää kyseistä orkesteria, mutta kuluvan vuoden aikana Hybrid Theory on ollut koko ajan kasvavassa kuuntelussa. Meteoran lainasin joku aika sitten kirjastosta, mutta se ei jättänut muuten mitään erikoista vaikutusta, paitsi kappaleen "Somewhere I Belong", joka taitaa olla yksi iskevimmistä biiseistä, joita olen kuullut. Minutes To Midnightin olen kuullut vasta kerran, ja sillä kuuntelukerralla ei muuta jäänyt mieleen, kuin että jos Chester Bennington ei olisi laulanut levyllä, en olisi tunnistanut orkesteria.

Kyllähän ne huonot sanoitukset nakertavat korvia, sekä ymmärrän jos bändin ainoasta ideasta ei tykkää. Mutta silloin kun siitä tykkää...

Offtopic: näin kahdenkympin kynnyksellä myös Limp Bizkitin Chokolate Starfish on minulle samankaltainen "uusi" löytö

^ Vastaa Lainaa

Seria
386 viestiä

#31 kirjoitettu 14.07.2008 23:57

Veri kirjoitti:
Seria kirjoitti:
Iron Maidenhan on se kaikkein pahin, kaikki wannabe-pikkuhevarit popittaa ja jumaloi ja ylistää Maidenia, ja nolaa itsensä hyvin nopeesti...

Ai pahin kaikista? Nolaa itsensä?

Selitä tarkemmin tai vedä sanasi takaisin.

Lähinnä siis kommentissani tartuin tuohon teinipoppi-hevi sanan käyttöön. Tarkotin vaan, et just ku kaikki aloittelevat hevarit (kuten edellä käytettiin termiä) fanittaa Iron Maideniä, käyttää t-paitoja ja hihamerkkejä yms. ja jauhaa bändistä vaikka ei mitään siitä tiedäkkään, ja näin siis nolaavat itsensä. Ja tämä on jossain vaiheessa ollut kasvava trendi (paikoittain valtakuntaa edelleen), joten aika pahalta vaikuttaa.

Tarpeeks selkeetä?

^ Vastaa Lainaa

v4ltsu
393 viestiä

#32 kirjoitettu 18.09.2010 15:36

LP julkaisi tässä tällä viikolla uuden albumin A Thousand Suns. Levyä ennakoitiin ja hehkutettiin täysin vallankumoikselliseksi.

Itse olen nyt ehkä 10 kertaa kuunnellut lätyn läpi ja tykkään kyllä pirusti. Hieman sekava mutta silti jonkin lainen kokonaisuus. Jos pitäisi nimetä paras biisi, niin se on ehdottomasti Burning In The Skies. Se vaan löi jotenkin ällikällä.
Edellinen levy oli hienoinen pettymys mutta tämä paikkaa aika lailla. Ei kuitenkaan aiheuta samanlaista "FUCK YEAH!!!1" -fiilistä kuin Hybrid Theory tai Meteora.

Linkin Park on ollut itselle muutenkin SE lempi bändi sitten since 2003 kun lainasin Hybrid Theoryn kirjastoautosta

^ Vastaa Lainaa

Fitz
15364 viestiä
Luottokäyttäjä

#33 kirjoitettu 18.09.2010 23:12

tomaattiturpa kirjoitti:
Epoche kirjoitti:
Zeinus kirjoitti:
vuosi sitten kuuntelin linkin parkia ihan hulluna ja mulla oli(tai no.. on vieläkin) joka ikinen linkin parkin levy sitä remixiä lukuun ottamatta.. en oikein muuta silloin kuunnellakkaan..

nykyään pidän linkin parkia jonain ¨teinipoppina¨...
kaverit käänsi metalliin.. olen tyytyväinen etten enää kuuntele sitä... (linkin parkia siis)

Zeinus muokkasi viestiä 13:38 04.07.2008

Nykyään kuuntelet sitten? Mitäs se ei teinipoppi metalli on? Oikeasti kiinnostaa..

Kuuntelen nykyään trash- ja death metallia.. otetaan esimerkiksi ny vaikka iron maiden ja opeth.. sanoisin ettei se ole tuota ¨teinipoppi metallia¨

Se on Se on se onnn!!!

^ Vastaa Lainaa

Epoche
5248 viestiä

#34 kirjoitettu 18.09.2010 23:23

Fitz kirjoitti:

Sä et oo ku pari vuotta myöhässä..

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu