Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Death metal growls yms. Miten?


Qwi
51 viestiä

#1 kirjoitettu 19.07.2009 20:18

Itse "opettelin" huutamaan aikanaan ihan kotosalla biisien mukana ensin huomattuani että ääntä kurkusta lähtee. Naapurit varmaankin arvostivat..

Mutta pikkuhiljaa sieltä se oma ääni löytyi ja tekniikka kehittyi, ei sitä ääntä ihan tyhjästä noin vain taiota DVDitä katsomalla. Pallean käyttäminen on aika ensiarvoista kun tekniikkaa alkaa hiomaan, mutta kyllä sen perussaundin pitäisi ulos tulla ilman erityisempiä tekniikoitakin, niillä lähinnä saa äänen kestämään ja siihen lisää voimaa, sekä välttää tuhoamasta kurkkunsa huutamalla "väärin". Mutta sama se on kuin laulamisessa muutenkin, ettei kaikilta lähde samanlainen ääni kuin King Diamondilta, Mike Pattonilta tai Ihsahnilta. Tarkoitus ei ole mitenkään latistaa, mutta mielestäni yleinen luulo "kaikkihan nyt tolleen koriseen pystyy öööörrgghh" on aika pahasti pielessä.

Mutta jos se ääni sieltä vielä löytyy, niin erinäisillä nesteillä ja eineksillä saa kurkkuun sopivan limaisen tilan, joka auttaa ainakin döödiskorinassa paljonkin. (kuulostaa ehkä absurdilta mutta monet näitäkin kikkoja käyttävät) Eri bändien ukoilla on omia suosikkejaan mutta esim. suklaata monet mussuttavat studiossa, samoin maito tuottaa hyvät limat. Behemothin Nergal muistaakseni vetää studiossa jotain taco-lastuja ja colaa.. Bläkkisrääkymiseen taas erinäiset minttua tai mentholia sisältävät tuotteet ovat joillekin avuksi. Mutta nuo ovat kaikki aikalailla yksilöjuttuja.

^ Vastaa Lainaa


Funereal
2858 viestiä

#2 kirjoitettu 19.07.2009 21:11

Itse olen käynyt tuon kivisemmän tien örinätekniikkani kehittämisessä, johon siis kuuluivat alussa verenmakuiset äänityssessiot ja äänen tehokas tuhoaminen, kunnes tajusin, ettei ääntä pidäkään tuottaa kurkulla...

Kuitenkin vaikka nuo DVD:t väistämättä ohjaavatkin alusta asti puhtaampaan suoritukseen, uskoisin, että vie oman aikansa, että itselle sopiva saundi löytyy. Ja pitää muistaa, että se on tosiaan oma saundi, joka sieltä palleasta lähtee, eikä pyrkiä vartavasten mihinkään tietynkuuloiseen lopputulokseen. En sano, etteikö sekin onnistuisi, mutta parempi lienisi hyväksyä, että itsellä on omanlainen ääni, ja muilla on toisenlainen. (Eikä kaikkia levytettyjä saundeja edes välttämättä saa "oikealla" tekniikalla, koska osa artisteista käyttää "väärää" tekniikkaa.)

Noissa DVD:issä ym. oppaissa on myös se, että örinän opettaminen kirjasta tai esimerkistä on vähän sama kuin yrittäisi opettaa puhumista kuvailemalla, kuinka ilman pitää kiertää suussa kielen ja hampaiden välissä saaden kielen värähtelemään tietyssä asennossa, jotta saisi tuotettua tiettyjä äänteitä.

Lämpimistä maidoista ym. taikatempuista en sen enempää tiedä kuin, että myös öristäessä ääni on avattava, jotta saa hyvää soundia ulos. Elikä suosittelisin ennemmin Satu meni saunaan -lauluja kuin jotain kola-maissilastu-kaurapuuro-systeemejä.

Tietenkin netistähän löytyy jo valmiiksi aiheeseen liittyen melkein niin paljon dataa kuin vain on mahdollista, jos vain lontoon kieli taipuu. Esim. http://answers.yahoo.c...

^ Vastaa Lainaa


Funereal
2858 viestiä

#3 kirjoitettu 19.07.2009 21:52

Antoni0 kirjoitti:
Mutta sitä vaan että siis onko se kuiskaus tekniikka "oikea", siihen en ole saanut vastausta. Meinaan siis sellaista, että kun henigittää normaalisti ulos, mutta sitten koittaa sillä imitoida DM vokaaleja.
Hmm... En nyt ihan tiedä, mitä meinaat, mutta itselläni ei oikein lähde mitään kunnollista ääntä ulos pienillä äänenvoimakkuuksilla (ainakaan niin, että samalla tekniikalla pystyisin tuottamaan myös kovaäänisempiä urahduksia). Mutta lähtökohtaisesti kuitenkin vokalisointitekniikka on "oikea" silloin, kun se kuulostaa hyvältä, eikä se satu.

^ Vastaa Lainaa


Qwi
51 viestiä

#4 kirjoitettu 19.07.2009 22:34

Funereal kirjoitti:

Lämpimistä maidoista ym. taikatempuista en sen enempää tiedä kuin, että myös öristäessä ääni on avattava, jotta saa hyvää soundia ulos. Elikä suosittelisin ennemmin Satu meni saunaan -lauluja kuin jotain kola-maissilastu-kaurapuuro-systeemejä.



Joo, äänenavaus on aika pakollista, en muistanut sitä edes mainita kun pidän suht itsestään selvyytenä. Mutta nuo "taikatemput" ovat ihan asiallisia, auttavat äänen kestämisessä kun kurkku ei kuiva aivan samantien. Tosin livetilanteessa noista nyt ei juuri hyötyä ole, mutta viikonlopunkin studiosessiossa kaikki ääntä ylläpitävät konstit ovat ainakin itselle varsin tervetulleita. Molempi parempi.

^ Vastaa Lainaa


Mordvablack

#5 kirjoitettu 19.07.2009 22:39

Löydät luontaisimman soundis/pitchis sillein että seuraavan kerran ku meet oikein kunnon paskalle ja ähistät nii kuuntelet. Se paine tulee nimenomaan palleasta ja on kaikista luonnollisin tapa tuottaa ördää. Se soundi joka tulee ähistyksessä ei tietenkään ole mitä haetaan, mutta sen päälle pystyy rakentamaan kaiken tarvittavan. Jos hengitystekniikka ei meinaa pelata ördässä niin kannattaa yrittää palata siihen schaissenvääntämis tunteeseen, se auttaa ainakin minua. Vola tulee ajan kanssa ja kokeilemalla
rajojaan, ihan kiinni siitä miten ääni kestää.

Mulle henkilökohtasesti toi suoranaisen huutamisen harrastus on ollut täyttä spedeilyä koska kenenkään ääni ei kestä sitä ja keikan/äänityksen aikana se oma soundi muuttuu joka sekuntti kun sä huudat. Tasaiseen ja kestävään soundiin kannattaa panostaa jos haluaa toteuttaa ördää suurella skaalalla. Huutolaulu oma juttunsa.

Itse soundin saamiseksi kuvittelen ainakin itse että se paine joka tulee kurkusta hidastetaan ennen kun se osuu varsinaisiin äänihuuliin. Sitä sit päästetään vähän ulos tasasella syötöllä ja rätinää vaan peliin. Hienosäädät pitchiäs ilmanpaineella ja suun muodolla. Kurkunpään on hyvä olla rento.

Toivottavasti täst oli jotain apua. Kokeilemaan vaan, ördäys on aika henkilökohtanen juttu kaikille. Ördään liittyy pientä kurkun rasitusta joka tapauksessa mut jos meinaa tulla suoranaista kipua ja äänenmenetystä nii silloin kannattaa yrittää toista lähestymistapaa.

Mordvablack muokkasi viestiä 22:41 19.07.2009

Ja muista juoda vettä. Säännöllisesti ja ördayksen aikana. Röökin poltto ja alkoholin juominen muuttaa sun soundia mut ei estä ördäystä. Ne vie myös kestävyyttä joten niitten kans pitää löytää omat rajansa.

^ Vastaa Lainaa


atheos
Virallinen
Mac-mies
2648 viestiä
Luottokäyttäjä

#6 kirjoitettu 19.07.2009 22:48

Melissan DVD:t ovat ihan ässäkamaa. Ykkönen käy perusteita ja kakkonen syventää.

Jos hengitystekniikat eivät kiinnosta niin älä laula ollenkaan. Hengitystekniikka kun on varmaan 3/4 koko laulamisesta/huutamisesta joten se pitää olla hanskassa, piste. Väärä tekniikka kuulostaa kauhealta ja tuhoaa äänen nopeasti ja ilman oikeaa hengitystä on ihan turha yrittääkään mitään teknisesti vaativaa vokalisointia. Siki Crosskin käy sitä niin paljon läpi.

^ Vastaa Lainaa


atheos
Virallinen
Mac-mies
2648 viestiä
Luottokäyttäjä

#7 kirjoitettu 19.07.2009 22:59

Jos hengitystreeni ei tehoa niin teet jotain väärin tai olet liian malttamaton.

^ Vastaa Lainaa


Mordvablack

#8 kirjoitettu 19.07.2009 23:04

Joo noista Crossin DVD:eistä. Niis on hyviä hengitystekniikka ja lämmittely ohjeita mut ne ei opeta sua tekemään sitä soundia. Mulle niistä ei ollut henkilökohtasesti kovinkaan paljoa hyötyä kun niissä ei puhuttu itse siitä soundista. Tottakai hengitystekniikka on mittaamattoman tärkeetä ördäs mut sitä voit harjottaa siinä samalla kun saat siitä soundista kiinni

^ Vastaa Lainaa


differer
63 viestiä

#9 kirjoitettu 19.07.2009 23:28

Ensiksi ja tärkeimpänä: jos se sattuu, lopeta heti.

Minulle toimii sellainen ratkaisu että kun ääni resonoi nenäonteloissa (eli koko päässä, tai siltä se ainakin tuntuu) niin soundi on voimakkain mahdollinen - luin tuosta ylempää että nimenomaan volan kanssa sulla on ongelmia...

Se löytyy ajan kanssa kokeilemalla, kaikkihan me ollaan anatomialtamme erilaisia.

Hengitysharjoituksista on hyötyä, mutta se sulle luonnollinen ääni löytyy vasta myöhemmin. Ei kannata hätäillä. Itsekin melkein tuhosin koko kurkkuni aikoinaan kun yritin saada aikaan "just sitä ääntä".

^ Vastaa Lainaa


differer
63 viestiä

#10 kirjoitettu 19.07.2009 23:43

Antoni0 kirjoitti:
"örise falsetto tyylillä" wut?


*shrug*

^ Vastaa Lainaa


Demotion
430 viestiä

#11 kirjoitettu 19.07.2009 23:58

Koska on tuota rääkymistä tullut harrastettua, kuunneltua ja toisinaan jopa vähän ajateltua, niin höpisenpäs tähän nyt jotain.

Itselläni kaikki perustuu voimaan ja hapenottokykyyn, eli siis suu auki ja huutoa tulemaan. En ole koskaan perehtynyt mihinkään asiaan koskevaan tekniikkaan, vaan se vaan ikäänkuin kun tuntuu hyvin luonnolliselta (ja kuulostaa omassa tapauksessani matalalta). Sen mitä olen omasta tyylistäni onnistunut analysoimaan on se, että homma tapahtuu parhaiten seisaaltaan ja selkeästi yläruumis jännittyy, eli jos haluaa mielikuvan niin yritetään pistään siihen ääneen koko vartalo mukaan.

Sitten muita asioita: 1) kannattaa lämmitellä, pieni alkurääkkääminen tekee yleensä hyvää suoritukselle 2) ympäristön melutason olisi hyvä olla iso, tämä on varmasti yksilöstä kiinni mutta itse huomaan aina hieman säästeleväni jos ympäriltä/luureista ei tule kamaa tarpeeksi kovaa. 3) kurkkupastillit ja maitojuomat, itse napsin pantteripastilleja niistä tulee jotenkin sopivaa limaa kurkkuun, sisu käy myös. Ei mitään fishermans frendejä tms. mentholia, koska se kuivattaa limakalvot ja sitten kuulostaa kyllä enää Vargilta, jos siltäkään.
Samasta syystä en suosittele juomaan viinaa, kalja sen sijaan pienissä määrissä voi toimiakin. Ylivoimaisesti parasta juomaa on kuitenkin maito, mikäli kurkku tuntuu kaipaavan voitelua.

En myöskään havainnut, että ketjussa olis puhuttu vielä kauheasti mikrofoneista ja soundeista. Väitän nimittäin, että deathmetal murinat yms. eivät ole parhammillaan tilamikitettynä 30m päästä, eli sillä on hiukan väliä millä ns. säädöillä vedetään.
Omaan settiini kuuluu Shuren sm57, ARTin etuaste ja delay-pedaali. Ilmeisesti tavalliseen pallomikkiinkin voi öristä onnistuneesti, mutta itse olen tuominnut kyseiset kapineet täysin toivottomiksi ja pysyn suosiolla noissa puikkomalleissa (mitä toisinaan instrumenttimikeiksi nimitetään).
Soundillisesti idis on saada laulua tiukemmaksi paketiksi, en nyt anna mitään patenttivinkkejä, mutta kompressio on yleensä pelkästään hyvä asia tälläisten laulujen osalta.

Sit olisin lopuksi itse sitä mieltä, että sen miten vetää pitäis tuntua sillä tavalla hyvältä, että sitä voi melko helposti tehdä 2-3 tuntia. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että soundi paranee iän ja treenin myötä kyllä kokoajan(itse aloitin rääkymishommat siinä 16v:nä). Ihan joka päivä ei kuitenkaan ole hyväksi huutaa koska ääni väsyy ja kuluu. On myös edullista mitä enemmän itseään kuuleee nauhoitettuna.

Ei minulla muuta.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#12 kirjoitettu 19.07.2009 23:58

nyrkkisääntönä kannattaa pitää mielessä, että jos jonnekkin alkaa sattumaan, lopeta ajoissa.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#13 kirjoitettu 20.07.2009 00:01

Mordvablack kirjoitti:
Joo noista Crossin DVD:eistä. Niis on hyviä hengitystekniikka ja lämmittely ohjeita mut ne ei opeta sua tekemään sitä soundia. Mulle niistä ei ollut henkilökohtasesti kovinkaan paljoa hyötyä kun niissä ei puhuttu itse siitä soundista. Tottakai hengitystekniikka on mittaamattoman tärkeetä ördäs mut sitä voit harjottaa siinä samalla kun saat siitä soundista kiinni


opettaapas. katsokaa vaikka kynätekniikka ykkös DVD:ltä.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#14 kirjoitettu 20.07.2009 00:04

Demotion kirjoitti:
3) kurkkupastillit ja maitojuomat, itse napsin pantteripastilleja niistä tulee jotenkin sopivaa limaa kurkkuun, sisu käy myös. Ei mitään fishermans frendejä tms. mentholia, koska se kuivattaa limakalvot ja sitten kuulostaa kyllä enää Vargilta, jos siltäkään.
Samasta syystä en suosittele juomaan viinaa, kalja sen sijaan pienissä määrissä voi toimiakin. Ylivoimaisesti parasta juomaa on kuitenkin maito, mikäli kurkku tuntuu kaipaavan voitelua.


kurkku ei kaipaa muuta kuin vettä. piste.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#15 kirjoitettu 20.07.2009 00:18

Antoni0 kirjoitti:
Joo kynätekniikka olis hauska, ja olen tehenyt sitä joka päivän nyt viikon ajan.


jepa, siit se lähtee.

^ Vastaa Lainaa


Demotion
430 viestiä

#16 kirjoitettu 20.07.2009 00:22

Antoni0 kirjoitti:
Joo, olen myös kuullu että kuppaaminen(?!), "madaltaa" laulua. Olen huomannu että useat deathcore laulajat käyttävät tätä tekniikkaa välillä


Joo siis kädet mikin ympärille sopivasti niin tulee tyypillinen goregrind-soundi. Ongelma on se, että sitten miksaaja ei tykkää sinusta enää yhtään, koska laulu menee todennäköisesti aivan puuroksi. Mutta kantsii kyllä pohdiskella sitä otettaan mikistä, itse otan aika ylhäältä kiinni, niin että se vaikuttaa kyllä jo selvästi soundiin kuin jos mikki olisi vaikkapa ständissä. Kuppiote toimii kyllä hyvin jos vetää jotain korkeampaa kirkunaa ja haluaa siihen vähän ylimääräistä tehostetta.

^ Vastaa Lainaa


Demotion
430 viestiä

#17 kirjoitettu 20.07.2009 00:40

Antoni0 kirjoitti:

Selvä. Itse onneksi omistan mikin ja olen harjoitellut sen kanssa, niin tulee tuntumaa mikkiin. Vaikka örinästä ei tulisi mitään esim. sen takia ettei ääni kestä, niin on osaa käsitellä mikkejä.

Kannattaako standia hankkia mikille?

Miten sitten esim. sanojen lausuminen selvästi/epäselvästi? Miten sen saa tehtyä


Koko mikseri hyökkää kimpuuni mikäli en suosittele standia, kyllähän se esim. sit kunnolla nauhoitattessa on olennainen. Mutta muuten se on kiinni siitä mistä tykkää, itse käytin jossain vaiheessa standia treenikselläkin, mutta en sit loppupeleissä pitänyt siitä ja nyt aina ilman.

Lausumisesta voisin sanoa, että se on sit sellanen hienosäätöosa, joka riippuu siitä että miten tärkeäksi asian kokee. Pääsääntöisesti on vaikeampaa vetää mitä tarkemmin yrittää artikuloida, koska se kuluttaa happea enemmän kuin "oikominen". Tuon kuppiotteen käyttö myös tehokkaasti laskee selvänsaamisen mahdollisuuksia. Mikki tottakai vaikuttaa myös selkeyteen. Minun mielestä puikkomallinen on parempi selkeydessä kuin pallo, ja sit tietysti konkkamikit poimii ehkä kaikista eniten detaljia(mutta ei taas sovellu treenis/livekäyttöön).

Kannattaa laittaa lyriikoihin sellaisia sanoja mitä on kiva huutaa.

^ Vastaa Lainaa


Pohjois-Korea
10911 viestiä

#18 kirjoitettu 28.07.2009 23:53

Noh siis murina on aika yksilöllistä niinku kaikki muukin laulu. itteltäni lähtee suusta sellanen ääni kuin haluan ilman kummosiakaan toimenpiteitä. Tärkeintä on ettei satu/ala yskittämään. Tosin veren oksentaminen on siistiä lavalla.

Ei sen teknistä pidä olla, kuhan veät tunteella.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#19 kirjoitettu 29.07.2009 00:45

Hyppymiina kirjoitti:
Ei sen teknistä pidä olla, kuhan veät tunteella.


sit voitki vuoden päästä mennä leikkauksee kyhmyjen takia

^ Vastaa Lainaa


Pohjois-Korea
10911 viestiä

#20 kirjoitettu 29.07.2009 12:19

GxBx kirjoitti:
Hyppymiina kirjoitti:
Ei sen teknistä pidä olla, kuhan veät tunteella.


sit voitki vuoden päästä mennä leikkauksee kyhmyjen takia


Niin.

Eiks oliski siistiä?

^ Vastaa Lainaa


sami_anttila

#21 kirjoitettu 29.07.2009 12:45

Itse komppaan Melissan DVD:n suuntaan. Sieltä tuli opittua ainakin hallitsemaan ääntä paremmin.
Karkit ja muut "kepulikonstit" on vähän kyseenalaista omasta mielestä. Limalla ei paljon laulella, jos siis cleaneja tykkää harrastaa myös. Rään keräämisen jälkeen joutaa varmaan mikin grilliä putsaamaan usein
Vesi vanhin voitehista.

Heitän tästä pitkän quoten jostain mailista jonka kirjoittelin jollekin.

"Sen verran täytyy ekana sanoa että örisemistyylejä ja tapoja on aika monenlaisia. Joillain toimii eri metodit kuin toisilla.

Itse olin aiemmin jotain biisejä äänitellyt ja yrittänyt saada jonkunlaista ördä-ääntä aikaan. Tulokset eivät olleet kovinkaan kehuttavia ja soundi oli todella kuiva. Samalla kun yritin lisätä säröä tuntui että kurkunpäänrasitus meni aivan överiksi. Tekniikka ei ollut kohdillaan.

Sitten satuin näkemään Melissa Crossin DVD:t joissa oli kaikenlaisia pikkuvinkkejä. Opettelin ensin fry äänen tekemisen joka on aluksi hirveän kuuloista narinaa kun voima ja kontrolli ei ole kohdillaan. Treenaamalla sitten ilmanpainetta saa kasvatettua ja voluumi ja särön määrä kasvaa automaattisesti. Fry-ääntä ei tosiaan tehdä kurkunpäällä vaan äänihuulet ovat käytännössä staattisessa jännitystilassa. Tästä johtuen aluksi paineen tuottaminen on hankalaa, sillä äänihuulet väsyvät nopeasti ja ilma pääsee pakenemaan keuhkoista liian nopeasti. Tämä johtaa siihen että ylikompensoi käyttämällä enemmän voimaa. Lopputulos voi olla ikävä kun äänihuulet joutuvat liialliselle rasitukselle.

Melissan DVD:stä valitsin jotain harjotteita jotka auttoi luomaan hyvän pohjan. Yksi on aakkosten öriseminen. Siinä öristään yksinkertaisesti aakkosia läpi. Ideana on alkuun aikaan saada pieniä purskeita ja aktivoida palleaa ja vahvistaa äänentuottoon tarvittavaa lihaksistoa. Aluksi yhden vokaalin pituus on aika lyhyt, mutta myöhemmin onnistuu esimerkiksi helposti yli 10sekunnin vokaalit.
Ja maltti on valttia. Liikaa ei kannata tehdä. Kannattaa ajatella äänen kehittämistä samanlaisena kuin esimerkiksi lihastreeniä. Treenin lisäksi tarvitaan lepoa ja ravintoa jotta kehittyy.
Toinen hyvä harjoitus on ns "c-exersice" jossa muutetaan kuvitteelisesti äänen tuoton paikkaa ja tehdään pitkää fry ääntä. Tämän avulla harjoittuu eri örisemis korkeudet. Korkeus määräytyy äänihuulten sijainnin mukaan sekä ilmatilasta. Mitä vähemmän ilmatilaa, sitä korkeampi ääni.
Aluksi matalia ja korkeita ääniä on hankala tuottaa. Matalalla tarvitaan enemmän palleaa ja korkealla äänihuulia joutuu puristamaan aika tiukasti.

Oikealla tekniikalla äänihuulten rasitus on suhteellisen pientä, eikä pitkälläkään örisemisellä ole vaikutusta puhe- eikä lauluääneen. "

Äänittelin treeniksellä demoa ja samalla videoin vähän matskua ja heitin juutupeen:


http://www.youtube.com...

Siellä videon puolivälissä kuulee miltä ääni kuulostaa ilman taustoja. Suhteellisen kuiva soundi siis mulla, ei mikään äärettömän syvä kuolonkorina.

^ Vastaa Lainaa


_Panzerfaust_
181 viestiä

#22 kirjoitettu 02.04.2010 21:48

j-venom kirjoitti:
Kuten yleensä kun jotain "liikuntaa" harrastat elimistö tarvitsee vettä ja happea, örkkäily alkaa meneen melkoisesta liikuntasuorituksesta ainakin omalla kohdalla ja ennen keikkoja ja studiosessioita valmistaudunkin aikalailla samoin menetelmin kuin urheilijat, nesteytystä ja kevyttä lämmittelyä.

Oma mielipide noista opetusvideoista yms. on vähä "huuhaata", itse sinun täytyy oma elimistösi opetella ja miten sitä käytät. Toki varmasti paljon hyviä vinkkejä noista videoista saa, mutta kai minä olen vähän tyhmä kun koen nuo jotenkin uus-avuttomien jutuiksi, kuten kitaratabit jne.

j-venom muokkasi viestiä 21:38 02.04.2010


Äh, krapula, batteryy ja sisu pastilleja... uskokee minua jo

^ Vastaa Lainaa


Azag
1332 viestiä

#23 kirjoitettu 02.04.2010 23:42

Matki Glen Bentonia.

^ Vastaa Lainaa


Thimns
4926 viestiä

#24 kirjoitettu 03.04.2010 00:52

Pakko muuten tässä kohtaa mainita että mä en oo koskaan nähnyt sekuntiakaan noista Melissa Gross vai mikä se nyt oli videoista, enkä aio katsoakaan. Mä haluan kuulostaa multa enkä miltään Melody Popsilta vai mikä se nyt oli.

^ Vastaa Lainaa


GxBx
4644 viestiä

#25 kirjoitettu 04.04.2010 13:36

Thimns kirjoitti:
Pakko muuten tässä kohtaa mainita että mä en oo koskaan nähnyt sekuntiakaan noista Melissa Gross vai mikä se nyt oli videoista, enkä aio katsoakaan. Mä haluan kuulostaa multa enkä miltään Melody Popsilta vai mikä se nyt oli.


etsä kyllä keneltäkää muulta tulis kuulostamaankaan no hätä.

^ Vastaa Lainaa


joona111
44 viestiä

#26 kirjoitettu 16.11.2011 01:04

http://www.mikseri.net... <-- Hei! teenkö ton perusteella ton rääkymiseni ja murinani ihan väärin vai jotenkin oikein edes. Ei tule pahemmin kurkku kipeäksi vaikka tunnin parikin olen treenailut, mut olisi kiva tietää kuinka väärältä kuulostaa?

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#27 kirjoitettu 16.11.2011 05:19

Minun harjoitukset noissa metallijuttuihin viittaavissa vokalisoinneissa (en kylläkään ole kovin hyvä ja niitä ei ole kuin muutamassa biisissäni) viittaavat kyllä siihen, että volyymia on vähän pakko käyttää. Sällaista kähinä-tyylistä BM-okalisointia voi toki tehdä hiljaisemmallakin volyymilla, mutta kyllä se huutaminen ja "erilaisten" huutamistyylien harjoittelu on vähän pakko. Onneksi on aikoinaan ollut sellaisia kämppiä missä on saanut rauhassa kiljua, karjua, murista ja rääkyä ihan niin kauan kuin jaksaa. Kursivoin, koska painotan, että kokeilla erilaisia juttuja mitä sieltä omasta kurkustaan/suustaan/palleastaan saa aikaan ja sitten koittaa etsiä niistä ne omat vahvuudet. Et voi kuitenkaan kuulostaa joltain toiselta ihmiseltä, unohda se. Sinä kuulostat sinulta, mutta se voi kuullostaa ihan helvetin hyvältä (eli myös turha vertailu muihin artisteihin kannattaa jäöttää pois ja olla vähän vähremmän itsekriittinen jos vokalisointi ei ole ihan ihanteellsita. Ei se ole koskaan)

^ Vastaa Lainaa


CurseUponPrayer
309 viestiä

#28 kirjoitettu 16.11.2011 07:53

joona111 kirjoitti:
http://www.mikseri.net... <-- Hei! teenkö ton perusteella ton rääkymiseni ja murinani ihan väärin vai jotenkin oikein edes. Ei tule pahemmin kurkku kipeäksi vaikka tunnin parikin olen treenailut, mut olisi kiva tietää kuinka väärältä kuulostaa?


Äänenlaatu on siihen malliin, että korkeammista rääkynöistä ei meinaa saada kunnolla selvää, joten en kyllä itse osaa niistä oikein mitään sanoa. Matalimpiin örinöihin voisin kuitenkin suositella enemmän pallean käyttöä, silloin saa huomattavasti voimakkaammat vokalisoinnit aikeiseksi

JM kirjoitti:
(eli myös turha vertailu muihin artisteihin kannattaa jäöttää pois ja olla vähän vähremmän itsekriittinen jos vokalisointi ei ole ihan ihanteellsita. Ei se ole koskaan)


Tässä olen kyllä aika vahvasti eri mieltä. Toki se oma tyyli on aina se paras, mutta itsekriittisyys kannattaa aina jos haluaa kehittyä. Ei tulisi niitä tapauksia, joissa lähdetään treenaamatta lavalle, kuulostetaan tukehtuvalta maahiselta ja lisäksi tekniikkakin on väärä. Muilta artisteilta saa paljon vaikutteita ja ideoita, joista on helppo lähtä kehittelemään sitä omaa juttuansa. Kannattaa olla itsekriittinen ja vertailla itseään muihin örisijöihin, mutta silti pitää se oma juttunsa.

^ Vastaa Lainaa


JM
18460 viestiä

#29 kirjoitettu 17.11.2011 20:11

MaliceCreeper kirjoitti:
Tässä olen kyllä aika vahvasti eri mieltä. Toki se oma tyyli on aina se paras, mutta itsekriittisyys kannattaa aina jos haluaa kehittyä.

Enhän minä näin sanonut tai tätä tarkoittanut...

Kannattaa olla itsekriittinen ja vertailla itseään muihin örisijöihin, mutta silti pitää se oma juttunsa.


Vaan enemmänki jotain ttällasta, tarkotin vaan, ettei pettyis siihen, jos ei kuulosta jolta in esikuvistaan, vaan joltain muulta, koska se on se oma ääni.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu