Tätä leimasi jonkinasteinen epävireisyys. Soitannon kohdalla se ei kiusannut oikeastaan ollenkaan, mitä nyt soolon tuntumassa tuli vähän kiusaantunut olo, mutta laulannon nuottihakuisuus oli oikeasti tuskallista. Laulajan ääni oli oikein mukava, herttainen ja tavallaan naiivi, mutta vire oli aika hyvin hukassa. Vähäinen tekniikkavikakin taisi olla olemassa, sillä kun mentiin korkeammalle, ääneen ilmaantui pakotettu sävy joka ei koskaan ole merkki hyvästä.

Äänimaailma oli varsin persoonallinen, pelkistetty ja kaunis. Vähäisillä elementeillä oli saatu aikaan tunnelmallinen äänimaisema, joka jaksoi kiinnostaa useampaankin otteeseen.

Sanoituksessa vilisti runsain mitoin iskelmällisen kliseisiä riimejä. Siitä huolimatta lyriikasta löytyi ajoittain hyvinkin oivaltavaa ironista runollisuutta. Kaiken kaikkiaan sanoitus oli tavallaan lapsenmielinen ja silti raadollinen, arkipäivän kurjuutta korostava ja kuitenkin viihdyttävä.