Frankenstein

Thunderbaum | 12.11.2006 | Hard Rock
3:31

Demo 2006

8.88   2011 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Begemot 13.10.2007
Mukavan rosoista soundia. Tälläisistä bändeistä ja biiseistä on pikkasen ylitarjontaa nykyisin, mutta mistäpä musasta ei olisi.

Meininki ja biisit on kyllä kohdillaan, mutta sanoituksien "pilke silmäkulmassa" -meininki ehkä rokottaa multa pisteitä, sillä hieman asiallisemmat sanat tekisi tästä paljon paremman.

Eli hieman kun tota klisee osastoa ja "kasarisanointuparodiaa" lieventäisi, niin tämä olisi kiitettävän arvoista musaa minun näkökulmasta.
0   +1 +2
 
7
Piru Kange 12.10.2007
No niin. Peruspaletti on hyvässä kuosissa, eli tuotanto, soitanta ja laulu pelaavat. Kappaleessa on hyvin hanskassa kaikki genrelle kuuluvat kikka-vitoset. Hyvä meininki säilyy läpi biisin ja kitarariffi on ihan tiukka. Mutta sitten tullaan siihen toiseen asiaan: Tällaista perus-hardrockia on soitettu iät ja ajat. Tuntuu siltä, ettei tämä genre ole jalostunut ajan kanssa yhtään mihinkään. Eikä tämäkään biisi oikein erotu mitenkään massasta. Näitä samoja sointu- ja melodiakulkuja on viljelty jo turhan kauan. Nämä löytävät aina kuulijansa, joten siinä mielessä ei mitään tehdä väärin. Minä en vaan oikein jaksaisi tällaista soittaa. Noh, olen kieroutunut friikki, joten jättäkää omaan arvoonsa tuo.
0   +1 +2
 
esw 11.10.2007
Tuon rähjäisen ja kelvottoman huonolaatuisen mp3-koodauksen alta on kuuluvinaan melko hyvälaatuinen tuotanto, mikäli en erehdy. Tavallaan tällainen 80-luvun tyyppinen rokki on ihan miellyttävää kuunneltavaa pieninä annoksina silloin tällöin. Tämä biisi esimerkiksi on selkeästi hyvin toteutettua, ei liian erikoista tai omaperäistä, vaan asiallista perusrokkia. Varmasti toimii erityisen hyvin livenä.
0   +1 +2
 
9
Zebhyr 11.10.2007
Rankka pläjäys. Laulaja on ääneltään ja artikulaatioltaan mahtava sekoitus Bon Scottia ja Ronnie Dioa.
0   +1 +2
 
9
Telaketju 11.10.2007
Rokkia erittäin tiukalla asenteella, asenne korvaa tunkkaisen soundin tässä biisissä ehdottomasti ja olettasin että tässä kuuluu asiaan tuo "klubimaisuus" Erittäin asiallisen kuulosta vaikken yleensä tällaista kuuntele
0   +1 +2
 
8
((((-!-)))) 11.10.2007
Räväkästi lähtee.. Palikat on paikoillaan. Selkeästi hyvä biisi, mutta ripaus kunnon studiomagiaa eli parempaa tuotantoa ei haittaisi. Hyvät soolot. Nyt ei oikein irtoa enempää.
0   +1 +2
 
9
Kitara 24.07.2007
Kuulostaa hyvin tehdyltä "vanhalta" rokilta, ette ole hosunu nauhotellessa. Biisin soundia ei ole juuri liikaa pyritty hienostelemaan, näin se pitääkin tämän kaltasessa musassa. Biisissä ei kaikki ole ennalta arvattavaa ja sitä jaksaa kuunnella uudestaankin.
0   +1 +2
 
8
Guitarwall 23.02.2007
Aika peruskamaa, mitä päällisinpuolin jäi mieleen. Menevää rokkiahan tämäkin on, kuten kaikki nämä biisinne. Tässä biisissä laulajanne paras suoritus, ehdottomasti. Löyty sitä räkää ja munaa kunnolla. Soolossa muutama nuotti särähti ikävästi korvaan, mutta tuo menee jo pilkun viilaamiseksi. Perushyvää menoa.
0   +1 +2
 
9
Osat pysyivät kasassa, ja tuo ääni, vaikka ko. mieshenkilö laulaisi puhelinluettelon takaperin, niin tuntuisi (kalpenee) yhtä hyvältä. Ja, toden totta, kitarat soivat upeasti kun niitä osataan hivellä oikeilla otteilla (sanat vois olla esillä, hmm, joo vois)...
0   +1 +2
 
9
Veee 18.11.2006
itseasias aika kova biisi.. helvetin groovaavaa
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2

Löytyy soittolistoilta