YKSINÄISTEN OLOHUONE

Nurkkapöydän kaljupäisen herran karvahattu
riippunut jo narikassa toista viikkoa.
Polvet puhki kuluneina, napit takin kadonneina
tapailee hän vanhaa kansanlaulua.

Ikkunalla nainen pöydän yli kurkottaa
ja kasvot lasiin peilikuvan heijastaa.
Tukkaa kohentaa, sopertelee lapsistaan
ennen poikkesivat, nyt ei enää milloinkaan.

Yksinäisten olohuoneessa saa yksinäinen olla
yksin taikka toisten yksinäisten seurassa
oottaa viikonloppuu, oottaa auringonlaskuu
oottaa viimeistä iskuu joka korjais mukanaan.

Vielä viimeiset ja valomerkki illan katkaisee
hanat suljetaan ja baaritiski hiljenee
peiliään vilkaisee, nainen vielä kertaalleen
viima tarjoo kylmyyttään hiipiessään eteiseen.

Koura pyytää kolikoita ja takin ojentaa
ovensuussa vielä hyvää yötä toivottaa.
Kädet nyrkkiin puristaa, ilman hattuaan
tuon kaljupäisen herran päätä paleltaa.

Tuulenpuuska kurittaa naisen otsakiehkuraa
etsii suojaa huivin alta jonka nuoska kastelee.
Jalanjäljet lumivaippa kadun pintaan merkitsee
kahdet askeleet, kahteen kotiin horjuneet.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu