Vähän artsumpaa kamaa.

Kirjallisempi sanoitus, jota oli helppo seurata, kun miljöö ja henkilöt olivat tuttuja. Eläytymisen lahjoja tai syntymähumalaa laulussa. Itselle ääni saa tuollaisia ulottuvuuksia vain darrassa.

Lopussa tuli sitten musiikkipuolellakin hyvää maalailua, tai olihan se alkukin maalailua, mutta vähän kuin maitolasin takaa (siis sen ikkunalasin).

Hirveän paljon ei tule suomalaisia vastineita mieleen. Kohdallani mainitaan välillä Kauko Röyhkä, niin hänen Helvetti on itselle paras suomenkielen puhelaulukappale. Ja jossain määrin tässä oli päästy sellaisiin tomwaits-viboihin, mitä Kakekin varmaan hakee.

Kaiken kaikkiaan tästä jäi päällimmäisenä ajatuksena tämä - halu kuulla artistilta Ei tukea kokonainen (teema)levy, jossa olisi tälläinen biisi.