Aaltoja.. Ääniä.. Hyppivät näkökenttäni edessä apaappisina, mutta vilkkaina. Pieni rätinä pääni sisällä kehottaa katsomaan muualle, mutta en tahdo. Tahdon katsoa apaattisin silmin toistuvaa esitystä, jonka tiedän vievät minut huulluuteen... RAKASTAN! SAATANA RAKASTAN! TAHDON NÄHDÄ KAIKEN! ...myös sen minkä olen jo nähnyt, sillä jokaiselle kerralla se näyttäytyy minulle uudeleen samanlaisena. Monotonisuus, jonka äänestä nouse loputtomasti sitä lukemattomat määrät erilaisia asioita. Asioita, jotka kaikki kuvaavat sitä samaa olematta kuitenkaan itse se samuus.

Kokonaisuus ei ole summiensa osa. Kokonaisuus on sitä, kun samankaltainen hahmo toistuu niin monta kertaa, että se ei enää ole se hahmo itse. Pääni on se joka rakentaa kaiken. Sitä ei kiinnosta onko joku sama vai eri. Sillä se tietää, että kaikki on eri vaikka kaikki kuvaa samaa.