Instrumental Rock

Huomenna mikään ei ole toisin (Blacklisted) 11.07.2013

4:38

Suoraviivaista rock-paahtoa. Kappale sai alkunsa jo tammi-helmikuussa 2012, ja ensimmäisen version kyhäsin makkarissani saman vuoden heinäkuussa. Vanhahko biisi siis. Tätä on soitettu Random Flyn treeneissä ja muutamilla keikoillakin nimellä "Blacklisted". Laulumelodia on tällä hetkellä vielä vähän työn alla, mutta ehkä siitä tulee vielä ihan toimiva kokonaisuus. Tässä on joka tapauksessa viimeisimpien soundi- ja äänityskokeilujen tuloksena uusi instrumentaaliversio, pistin kitarat ja bassot soittaen kaikki uusiksi. Konerummuista korjailin muutamia...

9   1 125 kuuntelua
Instrumental Rock

Ilmeinen 02.09.2011

2:55

Uutta matskua! Tästä ei ensin meinannut tulla kuin harmaita hiuksia, sen verran vaikeasti projekti lähti käyntiin. Runko oli akustisella pistetty kasaan jo kauan sitten, mutta kun ryhtyi sähkökitaraa suristamaan, niin huomasi että monen asian sai sovittaa uusiksi. Yritin montaa eri lähestymistapaa, eri soundeja, erilaisia rytmityksiä, ties mitä. Lopputuloksesta muotoutui viimein selvästi suoraviivaisempi, raskaampi ja lyhyempi kuin mitä olin uumoillut.

8.67   1 176 kuuntelua
Instrumental Rock

Välinpitäjä 23.07.2011

3:00

Alle keskitempoista kitarasähellystä. Anteeksi soittotaitoni puolesta. Melodian pohjalta piti ensin muodostuman jotain keskiaikahenkistä balladismia, mutta biisi vääntyi lopulta omalla mittapuullani hieman progehtavaksi rock-maalailuksi. Melkein luovutin. Keskenhän tämäkin jää, mutta eikös ne kaikki.

8   0 139 kuuntelua
Instrumental Rock

Keinu 10.07.2011

4:26

Hidastempoinen rokkiballadi, instrumentaali tämäkin. Perustuu vuosia vanhaan ideaan, jonka viimein sain jalostettua jonkinmoiseksi kokonaisuudeksi. Piti kyllä säveltämäni tähän vielä C-osakin, mutta loppui inspiraatio kesken. Biisi kasvaa mielestäni aika hyvin. Ja kitaransoitto on oikeasti aika vaikeaa, sen ainakin huomaa... Mutta taas oppi Reaperista jotain uutta, tosin projektin äänittäminen ja hallinnointi -- soittimet piuhoineen sylissä -- pienen läppärin ruudulta ei ole kovin mukavaa. :)

8   2 201 kuuntelua
Gothic Rock

Viima 06.07.2011

2:52

Ensimmäinen kunnon Reaper-harjoitukseni heinäkuulta 2011. Muutama riffi kasattuna yhdeksi kokonaisuudeksi, EZdrummer kapuloissa. Instrumentaali. Hieman latenssiongelmia joissain kohdin. Osaanpahan nyt ainakin auttavasti äänityksen perusteet Reaperilla, pari kesälomapäivää tähän tuhrautui. Biisin osat syntyivät sitä mukaa kun niitä äänitteli ja kokeili, varsin suunnittelematonta siis. Ja sen kyllä huomaa, ei ehkä kaikkein ehjin kokonaisuus... Ja ensimmäinen kitarasooloni koskaan, näillä herkillä basistinkourillani. :)

7.67   3 150 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.