Today is Setting Orange, day 3 in the season of The Aftermath, 3173.

Hurraa, osaan seisoa käsilläni! Ainakin jotenkuten. Eiköhän siitä vyökokeesta läpi päästä.
Oli kovin mielenkiintoista pelata Heroesia noin puoli kahteen yöllä ja sitten herätä kymmeneltä (se ON aikaisin, ainakin lomalla. Yli-inhimillinen varhainen kellonaika itse asiassa) pelaamista jatkamaan. Vähänkö ownaan ne keltaiset urpot...
Hauskaa on myös, että viime päivinä on tullut nenästä verta melkein pienimmästäkin hipaisusta ja välillä ihan itsestään. Ju-jutsusta selvisin kuitenkin yllättäen ihan ilman suuria verenhukkamenetyksiä, joten Erisille kiitos taijotainsinnepäin. Whee.
Jahas, kyberpunkia. Mistäköhän se tyyppi senkin keksi. *Rolleyes* Ärsyttää, mutta väliäkö hällä. Olen aika innoissani Karmanvartijan kirjoituksen suhteen, taitaa laajentua novellista puoliromaaniksi peräti. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että teksti oikeasti elää koko ajan enkä lykkää sitä pöytälaatikkoon puoleksi vuodeksi; jo kuudetta sivua menossa ilman edes hetkellistä kirjoitusblokkia, melko historiallista. Samaan on yltänyt ehkä yksi aiempi novelli, ja sekin oli saman tarinan edeltävä osa, vaikkakin lopputulos saattoi olla melko hätäinen enkä saanut henkilöistä ihan niin syviä kuin tahdoin. Mutta kuitenkin. Ja löysin täysin randomilla toteutettujen levyostosteni lomasta sellaisenkin helmen kuin No Festival of Light, joka vaikuttaa täydelliseltä taustamusiikilta kyberpunk-scifi- paskaisissa viemäreissä rämpimiseen ihmiskunnan tuhoutumisen kynnyksellä, joten syysloma kulunee sitä säheltäessä ja Heroesia pelatessa ehkä myös. Kunhan saan The Swarmin luettua loppuun. *Hymy*

Saksikäsi Pekan seikkailut, osa 2.
Kyseisen ikävän sattumuksen jälkeen Pekka sai lempinimensä. Tämän lisäksi muut oppilaat ottivat tavaksi näyttää peukaloa Pekalle ja kysyä iloiseseti virnistäen, kuinka tällä menee. Tähän Pekka vastasi: "Kaks sanaa: Ei Kuulu Sulle."