Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Mr Lotharin viikko 18/2009

Maanantaina ajelin vihdoin kotikulmille pääkaupunkiseudulta.

Tiistaina oli vuorossa Halonhakkaaja videon julkaiseminen.

Keskiviikkona suuntasin auton keulan kohti Vaasaa ja Tutti Ry:n Amarillossa järjestämiä Erotiikka Iltamia. Vaasaan päästyäni kävin moikkaamassa Erotic Marketin omistajaa hänen liikkeellään, jonka jälkeen kävin syömässä ja sitten siirryin hotellihuoneeseen katselemaan Suomen lätkämatsia. Yksi tyttö kutsui minut grillibileisiinsäkin, mutta koska minä en ehtinyt sinne he tulivat sitten hotellille hakemaan itselleen hiukka Mr Lothar Production vaatteita illan keikkaa varten. Illan keikka alkoi juuri sopivasti Suomen matsin jälkeen eli ensimmäinen esitys oli puoli yhden aikaan, minä esiinnyin ensin ja sitten oli tyttöjen vuoro. Kahden aikaan oli minun toisen esityksen vuoro, siihen otin avustajan yleisöstä ja miten ollakaan valitsin kyseiseen tehtävään tarjoilijan johon olin törmännyt aiemmin illalla syömässä käydessäni. Avustamisen jälkeen kyseinen tyttö läksi vielä käymään minun huoneessakin, huoneeseen tupsahti hiukan myöhemmin kaksi muutakin tyttöä joista toinen jäi sitten vielä yöksikin minun huoneeseen.

Torstai alkoi aamupalalla käymisellä, jonka jälkeen kömmin takaisin peiton alle ja jatkoin laiskottelua puolille päiville saakka. Sitten olikin aika lähteä ajelemaan Puolangalle jossa minulla oli Ladies Night keikka Ravintola Mustassa Kissassa. Olin hiukka ajoissa sillä ensimmäinen esitys oli vasta puolen yön aikaan, niinpä ehdin hyvin syödä ja käydä hiukka lepäämässä ennen keikkaa. Ensimmäisen show:n jälkeen porukka vaati että minun pitäisi näyttää enemmin ja lupasin tehdäkin sen seuraavassa esityksessä. Toisessa esityksessä otin sitten yleisöstä parikin eri tyttöä tarkastelemaan esitystä hiukka lähempääkin ja toinen heistä pääsi näkemään senkin todella läheltä, itse asiassa jopa koskemaan siihen jota hän sitten esityksen jälkeen pahoitteli sanoin: ”oli ihan pakko kokeilla onko se oikea”. Minun piti kuitenkin lähteä ajelemaan keikan jälkeen kohti kotia vaikka luvassa olisi varmaan ollut aika railakkaat jatkotkin. Puolangalta on Mäntyharjulle n. 480km eli minulla oli edessä aikamoinen urakka, matkalla jouduin pysähtymään pari kertaa lepäilemään mutta pääsin kuin pääsinkin lopulta perille kellon ollessa yhdeksän aamulla.

Perjantaina ehdin nukkua pari tuntia ennen kuin minun piti lähteä huvilalle odottelemaan vieraitani. Huvilalla oli sitten vielä sauma hiukka laiskotella auringossa makaillen, sillä vieraat saapuivatkin vasta neljän aikaan. Sen jälkeen oli grillailun ja Ferrarilla suoritetun vappu ajelun aika, niiden jälkeen minulla oli tarkoitus katsoa Suomi-Slovakia lätkämatsi mutta nukahdin jo ennen kuin se edes alkoi.

Lauantaina jatkoin samalla kaavalla kuin perjantaina eli laiskottelin auringossa, grillailin, kävin ajelemassa Ferrarilla, söin jäätelöä ja illalla pysyin jopa sen verran myöhään hereillä että katselin Suomen lätkämatsin telkkarista.

Sunnuntaina kävin huvilalla, katselin telkkarista Moto GP:n Jerezin osakilpailun, grillailin ja söin jäätelöä eli vietin lomaa oikein huolella.

Kirjoitettu Sunday 03.05.2009

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: