Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Mr Lotharin viikko 31/2010

Maanantaina ajelin kotiin pääkaupunkiseudusta ja olo oli vieläkin kuin jyrän alle jääneelle viime viikonlopun juhlimisen jäljiltä, mutta jaksoin kuitenkin pienien päiväunien jälkeen hakea laituriin uusia laajennusosia rautakaupasta ja lähettää Mr Lothar Production vaatteita niitä tilanneille.

Tiistai menikin sitten huvilalla laiturin laajennusta kasaillessa.

Keskiviikkona oli varustehuoltopäivä, huvilallani kävi mm. alastonsiivooja ja illalla sain vielä pari vierasta huvilalleni saunomaan.

Torstaina päivä menikin sitten ihan vaan huvilalla laiskotellessa. Illalla sain taas vieraita sillä Simon ja parin esiintyjätytön oli määrä lähteä perjantaina minun kyydissä Seinäjoelle Pohjanmaan Pornopäiville ja niinpä he tulivat minun luokse jo torstai iltana.

Perjantaina läksimme jo kahdeksan aikaan aamulla kohti Seinäjokea ja niinpä olimmekin perillä jo puolen päivän aikaan, ensin kävimme tsekkaamassa Rytmikorjaamolla millainen esiintymispaikka on ja sen jälkeen menimme City-hotellille jossa oli meidän majoitus. Minulla oli kahden aikaan palaveri messujen järjestäjien kanssa jonka jälkeen kävin muiden esiintyjien kanssa syömässä ja sitten olikin jo aika suunnata Rytmikorjaamolle Ilkka-lehden haastatteluun. Haastattelun jälkeen oli vuorossa juontohommia ja 18.30 minun ensimmäinen oma show. Täytyy myöntää että tuossa vaiheessa paikalla oli vielä aika vähän porukkaa ja siksi fiiliksen ylle saaminen oli aika vaikeaa, mutta onneksi sain esityksen avustajaksi yhden tummaihoisen privastripparin joka oli kuumaakin kuumempi. Oman esitykseni jälkeen oli taas vuorossa juontohommia ja kymmenen aikaan taas minun oma esitys, tuolloin porukkaa olikin sitten ihan toiseen malliin paikalla ja fiiliskin ihan toista luokkaa kuin ensimmäisessä esityksessä ja niinpä minä otinkin yleisön joukosta neljä avustajaa esitykseeni. Yksi yleisön joukosta avustajaksi ottamistani tytöistä oli minulle ennestään tuttu Joanna jonka kanssa olen tehnyt yhden videonkin ja niinpä hän näytti hiukka mallia muille avustajille ja otti minulta esityksen lopuksi vielä suihinkin lavalla. Omien esityksieni jälkeen pidin jonkin aikaa huilia, mutta kahdentoista aikaan palasin taas juontohommiin yleisöstriptease kilpailun juontajan roolissa. Aluksi vaikutti siltä että kisasta tulee ihan pannukakku, mutta pienen yllytyksen jälkeen yleisöstä löytyikin ihan kiva määrä osallistujia ja loppujen lopuksi itse kilpailustakin tuli todella hyvä ja jouduin itsekin yleisöstrippareiden ahdistelun kohteeksi. Yleisökilpailun jälkeen lavalla esiintyi vielä puolen kymmentä ammattilaista ja sitten läksimmekin virallisille jatkoille City-hotellin yökerhoon, josta minä jatkoin matkaa valomerkin jälkeen epävirallisemmille jatkoille omaan hotellihuoneeseeni.

Lauantaina heräsin jo yhdeksän aikaan siihen kun Susu soitti minun puhelimeen ja sanoi että haluaa aamupalaksi kunnon munaa, vaikka minä en ollut ehtinyt nukkua kunnolla silmällistäkään ja vieressäni makaili jo yksi tyttö niin päätin käydä auttamassa Susua. Susun huoneeseen päästyäni Susu kaivoi minun kullin välittömästi esiin ja aloitti raivokkaa suihinoton samalla omia vaatteitaan vähennellen. Tuossa vaiheessa minä huomasin että huoneessa oli toinenkin tyttö, hän tosin nukkui tai ainakin yritti nukkua toisessa sängyssä. Noin kymmenen minuutin suihinoton jälkeen päätin antaa Susulle munaa ja huolella, niinpä käänsin Susun sopivaan asentoon ja survaisin kullini yhdellä työnnöllä suoraan pohjaan saakka, jossa vaiheessa Susu parkaisi että ei noin syvälle. En nyt viitsi kertoa tässä sen enempää tapahtumista ja siitä heräsikö toinen huoneessa ollut tyttö mukaan toimintaa vai ei, mutta voitte käydä itse toteamassa sen videolta joka julkaistaan heti kun vain ehditään osoitteessa www.Mrlothar.fi/kuvatvideot.php Aamupanon jälkeen kävin aamiaisella ja menin takaisin huoneeseeni jääneen tytön viereen lepäilemään. Kahden aikaan kävimme syömässä lounaan ja sitten olikin jo aika suunnata Rytmikorjaamolle, sillä minun lauantain ensimmäinen juonto Pohjanmaan Pornopäivien toisena päivänä oli Jaden juontaminen lavalle 15.00. Jaden jälkeen oli vuorossa Mr New Yorkin juonto 15.30, sen jälkeen lesboshow 16.00 ja sitten olikin jo minun lauantain ensimmäisen esityksen vuoro johon otin taas avustajan privastrippareista. Lauantaina oli paljon helpompi heittää ensimmäinenkin esitys kuin perjantaina, en tiedä miksi mutta niin se vain oli. Oman esitykseni jälkeen juonsin lavalle Johanna Tukiaisen, sen jälkeen Sophie Evansin ja sitten oli vuorossa Carlos. Carloksen juonnon jälkeen siirsin juontovastuun joksikin aikaa kokonaan Henry Saarelle ja pidin itse hiukka taukoa. 20.00 oli sitten taas minun oman shown vuoro ja tuossa esityksessä otin yhden avustajan yleisön joukosta. 22.00 ohjelmassa luki Mr Lotharin Puuhat eli periaatteessa minulla oli aika vapaat kädet tehdä lavalla melkein mitä vaan, niinpä kokeilinkin ensin onko yleisö miten innokasta esiintymään mutta koska he eivät olleet vedin ensin itse oman shown kaksi kappaletta ja sitten pyysin yleisön joukosta kaikki lavalle haluavat naiset avustajiksi. Loppujen lopuksi lavalle uskaltautui viisi tyttöä jotka minä laitoin öljyämään itseni, mutta melkein heti neljä tytöistä alkoi ottaa minulta vuorotellen suihin ja niinpä showsta tulikin sitten ainakin minun mielestä varsin loistava. Shown jälkeen minulla oli reilu kahden tunnin hengenvetotauko ennen yleisöstripteasekilpailun finaalia. Yleisöstripteasekilpailun finaalissa nähtiin kolme miestä ja kolme naista, kahden ensimmäisen biisin aikana tehtiin hiukka vielä karsintaa ja lopulliseen finaalien finaaliin selviytyi kolme naista ja yksi mies. Viimeisenä finaalibiisinä toimi minunkin esityksissäni käyttämä Pornstar biisi ja meno alkoikin sitten olla sen mukaista, lavalla nähtiin pillunnuolentaa ja suihinottoa. Itse asiassa minäkin jouduin vai pitäisikö sanoa pääsin osalliseksi toimintaan ja loppujen lopuksi vedin jopa liveaktinkin yhden finalistitytön kanssa. Ehkäpä juuri siksi että minäkin pääsin osalliseksi noihin orgioihin, venytin kilpailun kestoa viidestätoista minuutista melkein puoleen tuntiin mutta sitten tulikin jo vastaan messujen varsinainen aikataulu ja jouduimme lopettamaan hommat hiukka kesken. Yleisöstripteasekilpailun jälkeen loput esiintyjät esiintyivätkin sitten melkein yhteen putkeen ja viimeisessä esityksessä lavalla nähtiin ohjelmassa luvatun lesboshown lisäksi Jade, Mr New York ja osallistuinpa minä itsekin tuohon esitykseen. Messuilta siirryimme taas virallisille jatkoille City-hotellin yökerhoon ja sieltä taas valomerkin jälkeen jatkojen jatkoille hotellin puolelle. Minun huone tuntui olevan todella suosittu sillä sinne yritti änkeä kokoajan jotain sakkia, en tiedä oliko syy siinä että Sophia Evanskin oli siellä vai siinä että pari tyttöä lesboili sängyllä siten että koko toiminta näkyi avoimesta ovesta suoraan käytävälle. Jossain vaiheessa vetäisin kuitenkin oven kiinni ja liityin itsekin mukaan tuohon sängyllä sekstailevaan ryhmään, harmi vaan että tästä toiminnasta ei tullut videota.

Sunnuntaina heräsin ensimmäisen kerran yhdeksältä siihen että kirkonkellot soi korvissa, kaipa sitä sitten oli tehty jotain syntiä että ansaittiin tuollainen herätys mutta jatkoin kuitenkin unia. Kymmenen aikaan samat kirkonkellot herätti minut uudestaan ja niin heräsi muutkin huoneessa olleet, sillä ne oli viereisen kirkon oikeat kellot eikä pelkästään minun päässä soivat ja niinpä läksimme aamupalalle. Aamupalan jälkeen pakkasimme sekä tavarat että esiintyjät autoihin ja läksimme Mäntyharjulle harrastamaan hiukka vesileikkejä.

PS. Kuvia viikon tapahtumista löytyy osoitteesta www.kuvake.net/photos.php?username=MrLothar&folder_id=693305

Kirjoitettu Monday 09.08.2010

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: