02112003
Juna jylisee eteenpäin, mutta jylinä katoaa Macy Grayn "Young World"in alle. Kappale vaihtuu. Mikä lie.
Lähiön valot vilahtelevat ohi. Suurin osa on oransseja. Miksiköhän? Valkoiset valaisevat enemmän. Pah, arkkitehdit! Humpuuki suunnittelijoita kaikki...
Yhtäkkiä valot katoavat. Pimeys söi ne! Voi kun junan valot voisi sammuttaa, että näkisi ulos. Tuolin selkiä ja valoa. Tämä elottomuus saa minut voimaan pahoin. Vai olisiko se sittenkin se jugurtti...
Vaikka on myöhä ja pimeys on syönyt elämän, on ulkona silti henkeä. De La Soulin "Ring ring ring (Ha ha hey)" saa jalan hakemaan biittiä. Hassua miten sitä lähtee mukaan musiikkiin. Kai se on veressä. Ihan kuin verisolujen tilalla olisi nuotteja ja suonet ovat nuottiviivasto, ja sydän on beatbox. Sävelten virta. Wau...
Valoja. Ne hohtavat pimeydestä kuin sielut. Yhtä yksinäisiä, yhtä hukassa. Kuin eksyneinä ne vaeltavat sumussa. Ehkä ne joskus löytävät toisensa, ehkä eivät... Tuntemattomat ovat ihmisten tiet. Tietääkö kukaan oikeasti kohtaloaan? Ei ihminen päätä kohtaloaan. Ihmiskunta päättää. ainut varma kohtalo on kuolema.
Kaikkea sitä miettiikin. Ei sitä oikeastaan mieti. Ajatukset ovat. Ja menevät.
Missäköhän sitä on? Juna pysähtyi. Hassua vaan istua tietämättä yhtään missä on. No, määränpää on sentään varma. Tai, eihän sitä koskaan voi olla varma mistään. Ainoa varma asia on, että huomenna on uusi päivä. Mutta kenelle?
Aika kuluu vaikka maailmankaikkeus tuhoutuisi. Liikkuva määre. Se jatkaa kulkuaan, vaikka kellot kuolisivat.