Olin noin viikko takaperin pohjoisessa, jossa etsin kadonneita tavaroitani. Tällä hetkellä kateissa on enää noin 60euroa rahaa, nahkalompakko, opiskelijakortti, kaksi pankkikorttia sekä passi. Tuolloin oli vielä kateissa lisäksi toinen lompakko, noin 1e rahaa, kaksi muuta pankkikorttia, ajokortti, opiskelijakortti, tussi, hanskat, filmejä, tupakka-askeja sekä laukku. Elin muutaman päivän ilman minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. Siitä alkoi elämäni suurin seikkailu.

Olin siis pohjoisessa, jossa rajavartijat ilmoittivat nähneensä laukkuni liikehtivän rajan tuntumassa etsien ylityspaikkaa. Menin kiireellä paikanpäälle. Saavuin hylättyyn kaupunkiin illan suussa ja etsin yösijaa. Menin hylätyn motellin tiskille ja pyysin huonetta. Tiskin takana seisoi vanha pariskunta, jonka isännällä oli päällään koinsyömä villatakki, ruskeat suorat housut ja silmälasit lepäsivät nenän päällä. Emäntä oli kuta kuinkin samantyylinen, tahriintunut essu, harmaantuneet hiukset oli laitettu siististi nutturalle ja kädet vapisivat pienestäkin liikkeestä. Ilmoitin tarvitsevani huoneen ainakin yhdeksi yöksi ja mahdollisesti useampanakin yönä. Vanha nainen otti hyllystä juuri semmoisen avaimen, joita näkee amerikkalaisissa elokuvissa. Pöllyttynyt avaimenperä oli iso ja siitä roikkui kaksi pientä avainta. Toinen ulko-oveen ja toinen kaappiin. Pöly täytti nopeasti eteisaulan. Isäntä seisoi paikallaan katsoen tarkasti liikkeitäni ja olemustani. Tilanne ei ollut uhkaava, mutta sitäkin ahdistuneempi. Huoneen täytti tuulen aiheuttamat narisevat äänet, kun tuuli hakkasi verannan porttia edes takaisin. Seinät olivat kellastuneet, tiski oli pieni ja pölyttynyt. Minut valtasi nopeasti tunne siitä ettei kaikki ollut kohdallaan.

Sain avaimen ja maksoin ensimmäisen yön. Siirryin huoneeseen, joka oli kolmannessa kerroksessa. Kaikkialla oli hiljaista, eikä ketään näkynyt missään. Tuulen saattoi tuntea sisälläkin kävellessäni natisevaa käytävää pitkin kohti huonettani. Huoneeni numero oli 147. Se oli pieni yhden ihmisen asuttava huone, jossa oli sänky keskellä huonettani. Sen vieressä oli pieni pöytä, jonka yläpuolella oli likainen peili. Nurkassa oli lukollinen kaappi ja huoneen toisessa päässä oli ovi kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneessa oli allas ja hana, joka tiputti taukoamatta pieniä vesipisaroita altaaseen. Ääni ei ollut kova, mutta se tarttui suoraan takaraivoon. Tunsin kuinka kuulin millintarkasti jokaisen vesipisaran hajoamisen osuessaan ammeeseen. Pönttö oli sijoitettu aivan oven viereen. Se vedettiin pienestä ketjusta ja se oli seisonut paikallaan jo aivan tarpeeksi aikaa yksikseen. Raotin jalallani pöntön kantta. Haju tarttui suoraan nenääni. Se täytti mieleni jokaisen pienenkin raon ja sai minut voimaan huonosti. Jokin kuitenkin pakotti minut avaamaan kannen kokonaan. Avattuani kannen kohtasi järkyttävän näyn. Pönttöön oli kuollut puolen tusinaa rottia. Säikähdin ja lensin vessan lattialle niin kovalla vauhdilla, että repäisin vahingossa pöntön ketjun mukanani. Löin kannen kiinni ja siirryin salaman nopeasti huoneen puolelle ja löin vessan oven kiinni. Hengitin kiihtyneesti nojaten vessan oveen. Pidin silmiäni kiinni, ja yritin rauhoittua. Menin yöpöydän ääreen ja istahdin sängylle. Yöpöydällä oli lasinen tuhkakuppi, jonka pohjalla oli säröjä. Sytytin Lucky Strike savukkeen ja karisitin tuhkaa tuhkakuppiin.

Yht'äkkiä heräsin sängyltä. Huomasin savukkeen sammuneen ja palaneen kokonaan tuhkakupissa. Olin nukahtanut. Katsoin ikkunasta ulos, mutten tiennyt mikä vuorokaudenaika oli sillä hetkellä. Yritin hamuilla puhelintani ja laukkuani, mutta en löytänyt niitä enää mistään. Minut valtasi nopeasti pelon ja ahdistuksen sekoittuma tunne. Minun oli pakko päästä ulos huoneesta, minun oli pakko saada tietää missä minä olin, minun oli pakko saada tietää mikä vuorokauden aika oli. Pakko. Hamuilin huoneessani ja kurkistin lopulta sängyn alle, jossa oli laukkuni, mutta sen sisältö oli kadonnut. Samalla tunsin oudon kosketuksen yläselässäni. Käännyin nopeasti katsomaan ja näin kuinka motellin isäntä roikkui hirttäytyneenä yläpuolellani. Isännän silmät tuijottivat minua ja huusin niin kovaa kuin jaksoin. Mutta se ei riittänyt. Kukaan ei kuullut minua. Juoksin ovelle, josta puuttui kahva sisäpuolelta. Minut oli teljetty huoneeseeni. Ikkuna lennähti auki ja verhot hulmusivat tuulessa. Juoksin ikkunan luo ja silloin näin jotain mitä ei olisi pitänyt nähdä.

-jatkuu seuraavalla kerralla-