Johannes Rojolan Tapporalli 2066 on aikamme findieleffojen viihdyttävintä antia sitten Star Wreck 6:n. Elokuvan hieman yli 90 minuuttia tarjoavat vauhtia, jännitystä, romantiikkaa ja huumoria. Tekijän suurimpana innoittajana on 80-luvun klassikkoelokuvat ja sarjat, kuten Mad Maxit, Robocop ja Ritari Ässä. Tämä kuuluu myös musiikissa, josta vastaa lähinnä tekijä itse. Elokuvan ääniraita tarjoaakin nostalgisia muistoja noista vanhoista klassikoista.

Elokuva on jatko-osa Tapporalli 2020:lle, jonka katsominen saattaa helpottaa ymmärtämään joitakin elokuvan tapahtumia paremmin, mutta ei mielestäni ole pakollista tästä elokuvasta nauttiakseen. Alkuperäisessä elokuvassahan suurta kansanviihdettä oli Tapporalli-niminen kilpailuohjelma, jossa useat kilpailijat ottivat toisistaan mittaa kilpa-ajossa, josta kukaan ei koskaan selvinnyt voittajana. Nyt, vuosien kuluttua, Tapporalli on lopetettu, kuten aika moni muukin asia kurjuudentäyteisessä, synkässä tulevaisuuden maailmassa. Tiet ovat yhtä taistelukenttää kun jokainen yrittää tulla toimeen parhaansa mukaan. Viidakon laki vallitsee kaikkialla. Jotkut ovat asettuneet aloilleen pieniin leireihin, ja taistelevat keskenään elintilasta.

Suunnilleen näistä alkuasetelmista lähdetään. Enempää en tohdi juonesta kertoa, kahdesta syystä: ensinnäkin, se pilaisi katselukokemuksen. Toiseksi: tarinankerronta on paikoin sen verran sekavaa, että on vaikea pysyä kärryillä ainakin ensimmäisellä katselukerralla. Juonta kuljetetaan toimintapainotteisesti, alkuun välillä turhankin sekavasti. Keskivaiheilla tuleva rakastelukohtaus on rehellisesti sanottuna pornoa, vaikka legoukoilla ei mitään strategisia osia näykään. Äänimaailma pitää kuitenkin huolen asiaan kuuluvien mielikuvien syntymisestä. Kyseinen osio on kuitenkin himpun verran liian pitkäksi venytetty. Lopun Avaruusseikkailu 2001-variaatio, ellei suorastaan kopio, on myös aivan liian pitkäksi venytetty, mutta se onnistuu yllättämään katsojan. Mistään perusjenkkileffalopetuksesta ei todellakaan ole kyse, sen voin sanoa.

Tekninen puoli on kunnossa. Kuvaus on suorastaan esimerkillistä, välillä unohtaa katsovansa legoanimaatiota. Kuvakulmien vaihdossa ei tapahdu pahemmin klaffivirheitä. Joissain kohtauksissa on paljastavia pikkumokia, kuten sormi kuvassa, mutta ne eivät haittaa. Edelliseen elokuvaan verrattuna kuvanlaatu on paremman välineistön takia parantunut roimasti. Ääniraita on taidokkaasti tehty. Autot kuulostavat autoilta, vuorosanat kuuluvat selkeästi ja ääniefektit kuulostavat siltä miltä pitääkin, unohtamatta tietenkään jo kehuttua musiikkia. Ääninäyttely on vaihtelevan laatuista. Osa rooleista on tulkittu jopa lähes uskottavasti, mutta esim. rakastelukohtaus on (todennäköisesti tarkoituksella) järkyttävän naurettavan kuuloinen.

Huumori ja toiminta ansaitsevat oman kappaleensa. Ne ovat ehdottomasti leffan parasta antia. Ritari Ässä-auton muutamat alkuvuorosanat ovat hulvattomia, kuten myös Hullu-Heikin toistuvat "Vittu mä tapan teidät kaikki"- yms. huudot.
Autot lentelevät, törmäilevät ja räjähtelevät hurjemmin kuin monessa "oikeassa" toimintaelokuvassa. Välillä tosin vaikuttaa siltä, etteivät elokuvan hahmot osaa ollenkaan jarruttaa, kun he pitkällä suoralla tiellä posottavat esimerkiksi poikittain olevaa bussia päin.

Elokuvan punaista lankaa on turha etsiä. Jos sellaista on, se löytynee parhaiten vain tekijöiden päästä. Elokuva kuitenkin kertoo tästä ajasta jotakin: rakastakaa toisianne nyt kun maailma on vielä paikka jossa rakastaminen on mahdollista ilman suuria menetyksiä ja taisteluja.

Loppumielipide: Paikoin esiintyvästä pitkäveteisyydestä ja keskinkertaisesta ääninäyttelystä huolimatta Tapporalli 2066 on loppujen lopuksi erittäin viihdyttävä. Se ansaitsee kolme ja puoli tähteä viidestä.

*** 1/2