Muumilaakson Jumala

Muumipeikko katsahti taivaalle. Taivas oli kirkas ja ilma viileä. Ilta tummui pikkuhiljaa, aurinko laski yksinäisten vuorten taa. Nipsu tuli hänen vierelleen muumitalon kuistille.
"Syksy on niin kaunis. Puut ovat kuin kultaa. Kultaa! Minä pidän kullasta." sanoi Nipsu. Hänen silmänsä kiiluivat jotain kaukaista tunnetta tavoitellen. Muumipeikkoa ei kulta kiinnostanut, eikä liiemmin syksykään. Nuuskamuikkunen oli juuri lähtenyt etelään, taas ilman Muumipeikkoa. Muumipeikko meni sisälle. Nipsu jäi vielä ihastelemaan syksyn värejä.

"Hei Muumipeikko!" Myyn terävä ääni kajahti yläkerrasta. "Tule katsomaan!". Muumipeikko juoksi portaat ylös. Jotain outoa oli tapahtumassa ikkunan luona. Ulkona oli jo pilkkopimeää, joten sisältä tuleva valo valaisi hyvin ikkunaan syntyneet jääkukkaset. Tähän aikaan syksystä sellainen ei ollut sinänsä ihmeellistä, mutta nyt jäähilettä syntyi niin nopeasti että muutaman kymmenen sekunnin kuluttua ikkuna oli kokonaan valkoisten hilekuvioiden peitossa. Äkkiä noussut pakkanen rasahteli talon hirsissä niin että ikkuna helähteli. Muu talon väki oli ollut jo nukkumassa, mutta nyt he kaikki heräsivät, sillä heistä tuntui oudolta. Kaikki ei ollut kohdallaan.

"AAARGHHH!!!" kuului vertahyytävä huuto. Se oli Nipsun ääni. Ulko-ovi pamahti, ja Nipsu juoksi perin säikähtäneen näköisenä yläkertaan sängyn alle. "M-m-m-mörkö! Mörkö tuli muumitalon pihalle!" huusi Nipsu. Koko muumitalon väki, Nipsua lukuunottamatta, ryntäsi alakertaan ja ulos etuovesta oudon jännityksen ja mielenkiinnon vallassa.

Siinä se oli. Muutaman askeleen päässä talosta. Oli vain, ja katsoi suurilla pyöreillä silmillään muumeja. Leveästä suusta kantautui välillä käheää, hiljaista ärinää. Jättimäisen, kääpää muistuttavan nenän sieraimet eivät liikkuneet. Mörkö hengitti yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Välillä pihlajanmarjojen hajuinen, jäätävä henkäys Mörön suusta ylsi muumeihin asti, jotka värisivät vilusta. Mörön tumma, möhkälemäinen hahmo sai ylleen hyytävän näköisen valon täysikuusta. Muumipeikko astui askeleen lähemmäksi, valmiina perääntymään takaisin jos tarve vaati. Hän yritti tavoitella äänessään rohkeutta, kun sanoi Mörölle: "Mitä sinä täällä teet? Mene pois, jäädytät vain kaiken!"

Mörön ääni tuli kuin syvältä maan alta. "Muumipeikko... Minä... olen... JUMALA."