Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Keikkaa pukkaa...

Alkaa olla ne hetket käsillä taas, kun koulut loppuu, kadut täyttyy nuorisosta kaljapullot käsissään ja sitä rataa. En usko että Kankaanpäässä koulujen päätöksen juhliminen mitenkään poikkeaisi tästä hyvinkin tavallisesta kaavasta. Sitä sitten yötä myöden örvelletään, rällätään ja rellestetään ja aamulla sitten herätään virkein mielin uuteen päivään miettien, mitähän sitä tulikaan taas illalla tehtyä.

Noh, mitäpä tuosta. Toivottavasti kuitenkin tänä vuonna muistiin jää edes jotakin, sillä 31.5. Kankaanpään torilla juhlitaan koulujen loppumista, ja lavalle nousee Crystal Snow. Kuitenkin ennen kuin Crystal Snow päästetään vauhtiin, Painshock hyppää lauteille vetäisemään muutaman nopean kappaleen alkuillan ratoksi. Näin saadaan myös uusi basisti ajettua kunnolla sisään ja täytyy kyllä sanoa, että hyvältä näyttää jo nyt.

Toivotaan, että paikalla olisi mukavasti jokseenkin hevi -henkistä porukkaa poppareiden lisäksi, jotta saadaan hyvät juhlat aikaan, ja kesäriehat parhaimmilleen!

Pikaisiin kuulumisiin ja näkymisiin.

Kirjoitettu Sunday 18.05.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: