Treeneissä pojat olivat sitä mieltä, että meillä pitäisi olla ainakin yksi hidas blues ja alkoivat veivata peruskuviota. Evääksi pojilta sain sanoituspuolelle aihepiirin, joka bluesissa on yleistä vakiokamaa…eli elämä menee alamäkeä ja nainenkin jättää.

Mieleen muistui legenda blues-kitaristi Robert Johnsonista, jonka mukaan hän myi sielunsa paholaiselle valtateiden 61 ja 49 risteyksessä vastineeksi soittotaidoistaan. Niinpä kirjoitin tarinan, jossa päähenkilö saa potkut töistään eikä hän halua lopputiliä rahana, vaan pelkästään "tiketin" tienristeykseen.
”If I haven’t got love and money, would you let me go down below?”

Kappaleen peruskuvio ei anna melodialle suuria liikkumatiloja, muttei se tässä tapauksessa ollut edes tarpeen. Blues on fiilispohjaista musaa! Treeneissä ja äänityksessä pienin viilauksin sanat loksahtelivat paikoilleen.

Rummuissa käytettiin sähkörumpujen sensoreita sekä luonnollista mikitystä, jolloin mm. lautaset erottuivat edukseen ns. sähkörumpujen vastaavista. Tarkoitus oli saada aikaan karu soundi ja se mielestäni onnistui nappiin. Pekka soitti klikin, demokitaran ja basson pohjalle oman osuuden. Lopussa Pekka intoutui hakkaamaan lautasia, josta sitten muotoutui kappaleen hillitön loppuryminä.

Rumpujen äänityksen jälkeen soitin kaksi akustista kitaraa tukemaan komppia, jotka erosivat toisistaan siten, että soitin perussoinnut otelaudan eri kohdista. Tässä vaiheessa tuntui luonnolliselta korostaa kitaroilla edelleen rytmiä.

Jouni soitti basso-osuuden samalla tavalla komppia tukemaan, jolloin biisi alkoi entistä enemmän saada ”junttausvivahteita”.

Nopean demolauluraidan jälkeen Jouko äänitti oman peruskomppikitaran sekä lisämausteeksi slide-kitaran. Komeuden päälle tuli lisäksi Joukon soolot, joissa kussakin osassa soundi muuttuu karkeammaksi sitä mukaan kun kappale etenee runttaukseksi. Äänitin pohjalle lisäksi vielä clean-strato-soundin sekä loppuun särösoundi-Gibsonin.

Tässä vaiheessa rumpujen ja basson päällä komppia tukemassa on lopussa kaksi akustista kitaraa, Joukon särökomppi ja slidekitara, minun clean-strato sekä särö-Gibson eli kuusi komppia tukevaa kitararaitaa!

Laulu ei saanut olla siloteltu tai tuotetun makuinen. Sopiva mielentila löytyi, kun eräänä sunnuntaina jouduin ylitöihin ja myöhään illalla palatessani päätin mennä treeniksen kautta. Biisin päälauluraita ja yksi kertsiä tukeva taustalaulu oli tehty 40 minuutissa, siten että treenikämpän ”ovesta sisään ja ulos”.

Loppurymistelyn villi huuto syntyi demolauluvaiheessa, jolloin rytinän keskelle täytyi jotain laulettavaa keksiä. Kun sanat olisivat kuitenkin hukkuneet mekastukseen, niin karjuin kitarisat soikeana pelkkää luolamiehen huutoa.

TOB:n kolme ensimmäistä kappaletta oli syntynyt sävellystyön, äänitysten ja miksausten suhteen suhteellisen helposti, mutta seuraavien biisien kohdalla homma ei sujunutkaan enää kuin tanssi.