Mikseri.net

#2 kirjoitettu 06.01.2005 13:54

jrnn kirjoitti:
Olenko minä ihan pihalla?


Ainoa mihin osaan vastata; Et ole

#3 kirjoitettu 06.01.2005 14:09

Joo, mustakin savellajeilla on merkitysta. En ole yrittanyt oikein analysoida. Mutta tunnelmallista ja syvallista vetoa on turha hakee D duurista. Eb soi huomattavasti paremmin.
Tyostin tossa juuri sellaista blues -vetoa joka ei oikein avautunut a-mollista. Vetasin sen Bb -molliin ja johan soundaa. Sikahanakala vaan kiibbarilla .....meikalaisen taidoilla.

Eli uskon etta noin yleisesti jotkut savellajit sointuu erilailla kuin toiset ja on tata varmaan joku tutkinutkin. SItten soppaan tarttee lisata eri instrumentit. Vetasen Dobroni avoimeen G viritykseen niin tottahan sielta G ja D (plus vastaavat mollit) tulee komeesti. Skitalla tavallisessa vireessa E, A, G .... SItten kun koitan tehda brassiarria niin huomaan etta Bb, F, EB on hyvia. Jne.

Naista tulee aika vaikeesti hallittava kokonaisuus ja se onkin mielenkiintoista. Tulee yllatyksiakin. Intensiivisessa tunteikkaassa biisissa ylospain transponointi joka usein viela jalostaa fiilista voi kokonaan pilata homman jos vaikka nostaa Bb:sta C:hen. Menee niinkuin iltayhdeksan turkoosista iltapaiva kello kahden seisovaan hetkeen.

...jopas tuli paskaa!

#4 kirjoitettu 06.01.2005 17:46

Itse tulin tuota sävyeroa ajatelleeksi sitä myötä, kun aloin epäillä, että alennetuissa ja ylennetyissä soinnuissa on erilainen fiilis kuin juurisävelissä (jos niitä nyt sellaisiksi kutsutaan). Tämän huomasin soittaessani kitaralla E-vireessä Slayerin biisejä, vaikka Slayerin vire on Eb. Riffit eivät kuulostaneet niin ilkeiltä kuin alkuperäiset.

Mutta olen oikeastaan jo aikaisemmin pitänyt eri säveliä eri sävyisinä, mutta ajattelematta asiaa sen syvemmin. Esimerkiksi D-molli oli aina suosikkini, koska pidin sitä muita sointuja surullisempana. Nykyään suosin myös paljon H-mollia ja Db-mollia. En pidä duureista itsessään, ne vain palvelevat surullisia melodioita, nimittäin pelkkiä mollisointuja sisältävä melodia kuulostaa yleensä kauniin sijaan sairaalta tai ylettömän synkältä.

#5 kirjoitettu 07.01.2005 02:50

Kaikki riippuu viristysjärjestelmästä.

#6 kirjoitettu 07.01.2005 04:17

Mä en nyt täst tajuu mitää mut mun mielestä korotettuja nuotteja paljon käyttäen saadaan synkempiö melodioitam joita tietyusti haetaa

#7 kirjoitettu 07.01.2005 08:23

NapalmHead kirjoitti:
...sairaalta tai ylettömän synkältä.


no toihan on joskus sangen hyvä asia vaan.

#8 kirjoitettu 07.01.2005 10:24

Kyllähän sävellajien välillä löytyy sävy/fiiliseroja,
vaikkapa tuollaisia kuin introssasi kuvasit.
Omat bassolla säveltämäni biisit syntyvät E ja D-molleissa;
leikin paljon oktaaveilla ja nuo ovat "ergonomisimmat"
sävellajit + saundaavat parhaimmalta + niihin on
helppo tehdä laulumelodiat(minun lauluskaalassani
ala-D# -) ylä-G# + falsetit).
Seuraavaksi yleisin käyttämäni sävellaji on A-molli,
muutama biisi on syntynyt myös F#/G# -osastolta
joista löytyy usein "tuoreita" fiiliksiä.

Kokonaan uusia sävyjä on löytynyt viime aikoina
kun olemme dropanneet virettä puolisävelaskeleen
verran eli suurin osa biiseistä soi nyt D# tai C# -molleissa.
Uudet biisit groovaavat nyt raskaammin mutta kaikkiin
vanhoihin biiseihin droppaus ei vörki; fiilis on väärä...

#9 kirjoitettu 07.01.2005 11:50

Jaa-a, mä olen kyllä melko rankalla kädellä heitellyt biisejä eri sävellajiin ihan kahdesta syystä: 1. huomannut että en pääse laululla tarpeeksi ylös, joten sävellajia täytyy laskea, tai 2. tajunnut, että kitaralla täytyisi päästä vielä alaspäin, ja nostanut biisin esim. E:stä Fissään. Jos biisi on pitkäänkin päässä hautonut, niin sävellajin muutos tuntuu omaan korvaan omituiselle, mutta en usko että kovin dramaattista muutosta sävelaskeleen heitolla biisin tunnelmaan saa.

#10 kirjoitettu 07.01.2005 12:06

Siddhartha kirjoitti:
NapalmHead kirjoitti:
...sairaalta tai ylettömän synkältä.


no toihan on joskus sangen hyvä asia vaan.




Näin on, mutta tuossa kirjoituksessani mielessäni oli ilmeisesti vain kaikki kaunis, ja näin ollen pidin noita adjektiiveja jotenkin ei-toivottuina. Esimerkiksi nyt, kun vasta heräsin, sairas ja synkkä musiikki miellyttäisi runsaasti enemmän.

#11 kirjoitettu 07.01.2005 12:22

jrnn kirjoitti:
Olen kokeillut transponoida mm. yhtä Chopinin Db-duuri nokturnia (en muista opusta, se on se paljon soitettu) C-duuriin, eikä se enää kuulosta samalta – jotenkin tehottomammalta, vähemmän "samettiselta".

Miksi ylipäätään monet säveltäjät tuntuvat suosivat tiettyjä sävellajeja, juuri tietynlaisissa kappaleissa? Käytännöllisistä syistä (nopeita juoksutuksia helpompi soittaa mustilta koskettimilta, kuten H-duuri)? Onko sinulla omia suosikkisävellajeja? Olenko minä ihan pihalla?


Olen itse huomannut saman asian. Kokeilin joskus transponoida yhtä J.S. Bachin h-mollisarjaa johonkin toiseen sävellajiin ja se kuulosti ihan kummalliselta. Vaikka sävellajia olisi nostanut tai laskenut vaikkapa vain puoli sävelaskelta suuntaan tai toiseen, niin se jo kuulosti oudolta. Toisaalta se voi johtua osittain myös siitä että kun sitä on aina tottunut soittamaan h:sta, niin sitten se kuulotaa oudolta kun sävellajia yhtäkkiä muutetaankin.

Kyllähän monet säveltäjät ovat valinneet sävellajin nimenomaan sen sointivärin perusteella, eikä siksi että se olisi helpompi soittaa jostain tietystä sävellajista.

#12 kirjoitettu 09.01.2005 15:50

No arvioitaessa tällaisia sävyeroja tulee ottaa huomioon ensinnäkin instrumentti jolla niitä (siis asteikkoja eri korkeuksilta) esitetään. Äänen väri, vire, soittotapa ja monet muut tekijät vaikuttavat tietysti nuottien "luonteeseen". Enpä ole vielä soittimeen törmännyt, joka tällaiset tekijät pystyisi ohittamaan.

#13 kirjoitettu 10.01.2005 14:11

kinetic kirjoitti:
Hohoo. Olipas huono vertaus.

Hehe, niin oli... Kirjoitin vain, mitä ensinnä mieleen tuli, kun ei sillä niin ollut merkitystä viestin sisällön kanssa.

captured kirjoitti:
Minusta maailman kauneimmat soinnut ovat A-pohjaisia. Ne maistuvat raikkaalta, tuoksuvat välimereltä ja piristävät mieltä. Niistä saa myös tarpeen vaatiessa äärimmäisen rentouttavia. Ehkä olen tykästynyt A:han pikkaisen liikaakin.. osaan sekä kitaralla että pianolla improvisoidta parhaita kappaleisiin jotka rakentuvat tälle soinnulle.

Itseasiassa minäkin pidän tavanomaista enemmän sekä A-duurista että a-mollista sävellajeina, etenkin pianokappaleissa. A-duuri kuulostaa oivalliselta (voi luoja mikä sana) nopeahkoissa, siroissa pilipalikappaleissa: sellaisissa Allegro con grazia-perhonen-lentelee tilutuksissa ylärekisteristä. A-molli taas tuntuu taipuvan vaikka mihin, äärimelankolisista elegioista scherzomaiseen vasarointiin.

Fum kirjoitti:
Esimerkkinä mainitsit epätoivoisen h-mollin. Olen täysin samaa mieltä. mielestäni epätoivoinen sointi johtuu nimenomaan h-sävelen luonteesta, joka minusta kuulostaa todella surulliselta, jokseenkin vääristyneeltä ja tuskaiselta.

Onkohan tämä vain yhteensattumaa, vai vaikuttavatko sävelet, tai pikemminkin sävellajit samalla tavoin ihmisiin? Tietääkö joku, onko tästä tehty tutkimusta? Jos vaikkapa juuri h-mollin voitaisiin todeta herättävän ihmisissä tavallista vahvemmin epätoivon tunnetta, niin dramaattista pontta vaativat kappaleet voisi surutta aina kirjoittaa kyseiseen sävellajiin.

Fum kirjoitti:
Luulen että viestiketjun aloittaja haki universaalimpaa sointiväriä johon ei sinäänsä soittimen valinta vaikuta. Se että keski C on vireeltään 261.6 hz on sama soittimesta riippumatta. Siispä se vaikuttaa siihen että c-duurissa on jotain pysyvää nuottien hertsikorkeuksista johtuvaa väriä joka ei muutu vaikka soitinta vaihdettaisiin kitarasta xylofoniin.

Tietenkin soittimen valinta ja kaikki muut seikat vaikuttavat valtavasti yleisvaikutelmaan mutta nuoteilla on silti absoluuttista muuttumatona arvoa ja se oli se juttu mitä tässä kai haettiin? Tätä voi olla vaikeata käsittää jos hahmottaa musiikkia täysin sävelten välisten suhteiden kautta eikä koe minkäänlaista absoluuttista pysyvyyttä nuoteissa.

Tätä juuri hainkin. Vaikka kappale transponoitaisiin – onkohan tämä nyt edes oikea termi, vai pitäisikö puhua modulaatiosta...? En oikein ole perillä tästä terminologiasta – f-mollista fis-molliin, niin sävelten väliset suhteethan pysyvät tismalleen samoina, mutta lopputulos voi olla... tai siis ainakin minun, ja ilmeisen monen muunkin korvaan ON sointiväriltään/-sävyltään erilainen.

Joku viisaampi saa oikaista, jos noviisiuudessani väärinkäytän musiikkitermejä...

#14 kirjoitettu 10.01.2005 21:31

jrnn kirjoitti:

Onkohan tämä vain yhteensattumaa, vai vaikuttavatko sävelet, tai pikemminkin sävellajit samalla tavoin ihmisiin? Tietääkö joku, onko tästä tehty tutkimusta?


Ei siitä mitään tukimusta tarvitse tehdä. Aika melkoisen itsestään selvää, että eri sävellejeilla on taipumusta vaikuttaa samoilla tavoin eri ihmisiin. Perempi kysymys on kysyä missä määrin siihen vaikuttaa kulttuuri ja missä määrin biologia.

Sen sijaan olisi kyllä kiintoisaa lukea tutkimusta aiheesta tarkemmalla tasolla, mutta tuota perus teesiä tuskin tarvitsee tutkia.

Tätä juuri hainkin. Vaikka kappale transponoitaisiin – onkohan tämä nyt edes oikea termi, vai pitäisikö puhua modulaatiosta...? En oikein ole perillä tästä terminologiasta – f-mollista fis-molliin, niin sävelten väliset suhteethan pysyvät tismalleen samoina, mutta lopputulos voi olla... tai siis ainakin minun, ja ilmeisen monen muunkin korvaan ON sointiväriltään/-sävyltään erilainen.


Itseasiassa nuottien väliset suhteet eivät pysy samoina, koska länsimaissa käytetään sellaista hassua keksitöä kuin "equal temperament", jossa sävelten väliset suhteet eivät suinkaan ole vakiot.

#15 kirjoitettu 10.01.2005 22:18

Haava kirjoitti:
Itseasiassa nuottien väliset suhteet eivät pysy samoina, koska länsimaissa käytetään sellaista hassua keksitöä kuin "equal temperament", jossa sävelten väliset suhteet eivät suinkaan ole vakiot.

Tarkoitin, että intervallit sun muut, sävelten etäisyydet toisistaan, pysyvät samoina. Sekstit pysyvät seksteinä, noonit nooneina. Ei esim. hertseinä mitattuna.

#16 kirjoitettu 10.01.2005 22:21

jrnn kirjoitti:

Tarkoitin, että intervallit sun muut, sävelten etäisyydet toisistaan, pysyvät samoina. Sekstit pysyvät seksteinä, noonit nooneina. Ei esim. hertseinä mitattuna.


No mutta hertsejähän ihminen kuulee, eikä intervalleja.

#17 kirjoitettu 11.01.2005 07:38

Haava kirjoitti:

Itseasiassa nuottien väliset suhteet eivät pysy samoina, koska länsimaissa käytetään sellaista hassua keksitöä kuin "equal temperament", jossa sävelten väliset suhteet eivät suinkaan ole vakiot.


Eli toisin sanoen ne tasavireisessä järjestelmässä pysyvät samoina ja tasavireisyyteen pyritään länsimaisessa musiikissa myös instrumenteilla, joiden toimintaperiaate perustuu yläsävelsarjaan, joka ei ole tasavireinen. (esim. puhaltimet) ja tasavireisyyteen mukaudutaan.

Toki siis vaikkapa intialaisessa musiikissa viritysjärjestelmä on erilainen. Pistää miettimään että miten siellä on sumplittu harmonioiden kanssa vai onko laisinkaan. En tiedä, pitänee tutustua.

Varmaan tässä kuitenkin puhutaan nyt länsimaisesta musiikista? En huomannut mitään erikoishuomautusta, joka olisi viitannut otiseen suuntaan. Oletetaan että mikseriläiset puhuvat tasavireisestä viritysjärjestelmästä ja länsimaisesta musiikista.

"Tasavireinen viritysjärjestelmäperustuu siihen, että saman nimiset intervallit ovat saman suuruisia. Pienen sekunnin värähdyslukujen kerroin on tällöin luku, joka korotettuna kahdenteentoista potenssiinsa. Kun käytetään tätä kerrointa, on edettävä pieninä sekunteina ylöspäin, ja koska kysymyksessä on päättymätön desimaaliluku, päädytään aina hieman epätarkkaan tulokseen." (http://www.uta.fi/mute...)

#18 kirjoitettu 11.01.2005 09:45

Haava kirjoitti:
jrnn kirjoitti:

Tarkoitin, että intervallit sun muut, sävelten etäisyydet toisistaan, pysyvät samoina. Sekstit pysyvät seksteinä, noonit nooneina. Ei esim. hertseinä mitattuna.


No mutta hertsejähän ihminen kuulee, eikä intervalleja.

Heh... Niinpä. No, sanotaan nyt näin, että nuottipaperilla sävelten väliset suhteen pysyvät samoina.

#19 kirjoitettu 11.01.2005 10:27

Cm ja Fm asteikot ovat mielestäni parhaita jazzissa/bluesissa varsinkin, jos asteikot muuntaa blues-pentatonisiksi.

C duuri sopii parhaiten lasten humppaan, H molli-asteikko sopii mainiosti vanhoihin suomalaisiin kansanhaikuihin ym. klassikkosävellyksiin (esim. vanhoja poikia viiksekkäitä..), Amolli -asteikolla parhaalta kuullostaa kasarimusiikki .

Onhan noissa sävyissä eroa. Riippuu siitä, kuinka niitä käyttää. Esim. aloittelevalle rock-kitaristille Fm asteikko saattaa kuulostaa hyvinkin hyvältä, koska sitä samaa Em tai Am asteikkoa on jauhettu monta vuotta ja monen vuoden samalla asteikolla soittamisen jälkeen vaihtaminen toiseen asteikkoon on kuin uusi ulottuvuus.

Muistan, kun pianolla jauhoin A mollissa kaiken, kunnes vaihdoin C molliin. Kyllä kuulosti paljon paremmalta tuo C molli kuin Amolli asteikko.

#20 kirjoitettu 11.01.2005 12:36

jrnn kirjoitti:

Heh... Niinpä. No, sanotaan nyt näin, että nuottipaperilla sävelten väliset suhteen pysyvät samoina.


Heh... En kyllä nyt lopeta jankkausta... Siis eihän ihminen nuottipaperia kuule?

Siis tämän jankkauksen pointtina oli nyt vain vesittää se sinun originaali kirjoituksesi, minkä se mielestäni myös tekee.

#21 kirjoitettu 11.01.2005 19:16

Henkilökohtainen "lempisävellajini" on varmaankin harmoninen C-molli. Siinä on jotain alkuvoimaista, en osaa oikein selittää sitä.
Muita mielekkäitä ovat D-molli tuttu ja turvallinen E-molli (josta saa oikein mielenkiintoisen kun pienen sekstin kohottaa suureksi. En tiedä mikä on sen asteikon oikea nimitys).

En kuitenkaan musiikkia tehdssäni ajattele oikeastaan sävellajeja, enemmänkin juuri niitä tunnelmia joita ne luovat. Useimmiten sävelkulut kulkevat sointujen mukana (luonnollisesti) ja kun ne (soinnut) nyt kun usein ovat sellaisia kieroja omia viritelmiä, eivät sävelasteikotkaan ole useinkaan kovinkaan selkeitä.