Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

< Edellinen 1 2 3

Kirjoittaja Älyttömät kysymykset jotka päässä käväisee.


Psylocke

#81 kirjoitettu 26.11.2002 16:49

Jos joku ohjelma on suomennettu, miten olisi Venäjän tai Ukrainan käännöksen laita.Venäjännennetty ja Ukrainantanut?

^ Vastaa Lainaa


Nebula_Meltdown
431 viestiä

#82 kirjoitettu 26.11.2002 19:13

Pastori kirjoitti:
-Kadulla vastaan tuleva mies sanoo: " Se mitä nyt sanon on valetta." Puhuuko tämä mies totta vai valehteleeko hän?

-Jos menisitte ajassa taaksepäin aikaan ennen syntymäänne ja tappaisitte oman isänne ennen kuin hän olisi ehtinyt siittää teidät, mitä tapahtuisi?

Minä ja ystäväni pidimme ammattikoulussa äidinkielen tunnilla esitelmän aikamatkustuksesta. Saimme siitä vielä aika hyvän numeron. Todennäköisesti siksi, että opettaja alkoi olemaan niin pihalla lopulta, ettei sillä ollut hajuakaan mistä puhuimme.

Yksi teoria muuten on se, että aika jakautuu koko ajan rinnakkaistodellisuuksiksi jokaisen tekemämme päätöksen myötä. Ja aikamatkustus ei olisikaan aikamatkustusta, vaan siirtymistä tästä todellisuudesta rinnakkaiseen.

Myös Last Horizon -elokuvassa esitetty teoria valon nopeuden ylittämisestä oli mielestäni mainio. Avaruuteen luotiin kaksi reikää ja avaruutta taivutettiin niin, että nämä rei'ät menivät päälekäin. Kulkemalla näistä rei'istä päästiin pisteestä A pisteeseen B valoa nopeammin.
Jos joku on ko. leffan nähnyt, ymmärtää mistä puhun. Muuten voi olla himena vaikea ymmärtää...


Jos saan korjata, niin kyseinen elokuva on kylläkin Event Horizon, ei Last Horizon.

^ Vastaa Lainaa


Taiza

#83 kirjoitettu 26.11.2002 20:19

Mistä ja miten kaikki alkoi.... Onko maailman kaikkeus aina ollut olemassa, onhan senkin täytyny jostain ja jotenkin syntyä.

Aika klassinen

^ Vastaa Lainaa


Error303

#84 kirjoitettu 26.11.2002 20:21

Pastori kirjoitti:
Myös Last Horizon -elokuvassa esitetty teoria valon nopeuden ylittämisestä oli mielestäni mainio. Avaruuteen luotiin kaksi reikää ja avaruutta taivutettiin niin, että nämä rei'ät menivät päälekäin. Kulkemalla näistä rei'istä päästiin pisteestä A pisteeseen B valoa nopeammin.
Jos joku on ko. leffan nähnyt, ymmärtää mistä puhun. Muuten voi olla himena vaikea ymmärtää...
Mainio teoria se on mutta tuskinpa vain siinä Event Horizonissa (josta taitaa olla kyse) keksitty sentään. Pidin vuosi sitten esitelmän Einsteinista ja etsiessäni tietoa mustista aukoista törmäsin myös aikamatkailuun ja madonreiän käsitteeseen. Siinä puhuttiin juuri tuosta teoriasta ja se onkin periaatteessa mahdollista. Sen toteuttaminen sitten vaatisikin ns. eksoottista ainetta jolla nämä madonreiät päällystettäisiin että ne pysyisivät koossa. Reikien välille pitäisi saada aikaero ja niiden päät pitäisi yhdistää toisiinsa jolloin niistä läpi kulkemalla päästäisiin (suunnasta riippuen) joko ajassa taaksepäin tai eteenpäin. Silloinkaan emme pystyisi siirtymään ajassa taaksepäin ennen tämän aikakoneen valmistusta. Tämä selittäisi myös sen miksei tulevaisuudesta ole vielä tullut vieraita joita saattaisi tullakin mikäli joskus tämä "kone" saataisiin valmistetuksi.

Toivottavasti joku tajusi.

^ Vastaa Lainaa


Verimyrsky

#85 kirjoitettu 26.11.2002 20:22

Taiza kirjoitti:
Mistä ja miten kaikki alkoi.... Onko maailman kaikkeus aina ollut olemassa, onhan senkin täytyny jostain ja jotenkin syntyä.

Aika klassinen



Niin, jos maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, jossa valtava määrä tiivistynyttä ainetta räjähti, niin mistä se aine sitten oli tullut?

^ Vastaa Lainaa


Taiza

#86 kirjoitettu 26.11.2002 20:27

verimyrsky kirjoitti:
Taiza kirjoitti:
Mistä ja miten kaikki alkoi.... Onko maailman kaikkeus aina ollut olemassa, onhan senkin täytyny jostain ja jotenkin syntyä.

Aika klassinen



Niin, jos maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, jossa valtava määrä tiivistynyttä ainetta räjähti, niin mistä se aine sitten oli tullut?


Jep, ja jos alku räjähdykselle keksii jonkun syntyteorian, niin tälle uudelle teorialle pitää keksiä taas joku selitys.

^ Vastaa Lainaa


traumacoma

#87 kirjoitettu 26.11.2002 20:44

Löytyyhän multakin näitä:

1. Oliko Jeesus oikea elävä anarkisti/separatistihenkilö?
2. Mitähän Paavi ajattelee aina aamuisin?
3. Miltä mä näytän jos pääsis vierailee jonkun oman kaverin pään sisälle ja näkisi minut sen silmillä?
4. Olisinko oikeasti ihan viileänä kun voittasin lotossa? Asuisin paska-hoas talossa viel seuraavat vuodet ja sitä rataa..?
5. Eletäänkö me useammalla aikajanalla rinnakkain? Vai onko se muu kuin jana, esim. aikaspiraali?
6. Kävikö jenkit oikeasti kuussa?
7.Jos Elvis eläisi niin oisko se niin kuuluisa kuin se on tänäpäivänä?
8. Jos pääsisin Mikseri.netin ylläpitoon niin tulisiko maailmasta parempi paikka asua?

..Tälläistä pientä.
Hyvä että ihmisellä on ajateltavaa, turhaakin sellaista. Unohtuu harmaa arki..

^ Vastaa Lainaa


forward
335 viestiä

#88 kirjoitettu 26.11.2002 20:52

Andy Hc kirjoitti:

Mutta miten leipä aina tippuu lattiaan yleensä voi puoli alaspäin?Legendaarinen kysymys mutta ihan hyvä


<br>Ehkä siksi, koska olet laittanut painavan ja ison kökön voita leivän päälle.



dj forward muokkasi viestiä 20:53 26.11.2002

^ Vastaa Lainaa


variant
Luottokäyttäjä

#89 kirjoitettu 26.11.2002 22:28

Huh... luin tätä threadia ja ihmisillä vaikuttaa olevan erityisin mielenkiintoisia ajatuksia elämän ihmeellisyyksistä. Olen henk.kohtaisesti päättänyt olla ajattelematta liian monimuotoisia asioita kuten käsitettä aika. Mutta fysiikka ratkaisee todellakin suuren osan tämän threadin ongelmista tai antaa ainakin selityksen, lähes kaikkeen.

Nyt kun kerran vaivasin sormiani ja erittäin kallisarvoista aikaa, niin kuitenkin sain päähäni aivan uskomattoman kysymyksen:

Jos energia ei voi hävitä. Miten avaruus voi laajentua? Vai leviääkö energia vain ympärilleen laajantaen " maailmankaikkeutta ".

huh, kahvi on sitten hieno juttu.

^ Vastaa Lainaa


Infratuna
723 viestiä

#90 kirjoitettu 27.11.2002 10:58

traumacoma kirjoitti:
Löytyyhän multakin näitä:

1. Oliko Jeesus oikea elävä anarkisti/separatistihenkilö?
2. Mitähän Paavi ajattelee aina aamuisin?
3. Miltä mä näytän jos pääsis vierailee jonkun oman kaverin pään sisälle ja näkisi minut sen silmillä?
4. Olisinko oikeasti ihan viileänä kun voittasin lotossa? Asuisin paska-hoas talossa viel seuraavat vuodet ja sitä rataa..?
5. Eletäänkö me useammalla aikajanalla rinnakkain? Vai onko se muu kuin jana, esim. aikaspiraali?
6. Kävikö jenkit oikeasti kuussa?
7.Jos Elvis eläisi niin oisko se niin kuuluisa kuin se on tänäpäivänä?
8. Jos pääsisin Mikseri.netin ylläpitoon niin tulisiko maailmasta parempi paikka asua?



1. GSus oli ehdottomasti satanisti. Mieti nyt, kui se muuten ois ristiinnaulittu ?? : )
2.Paavilla käväsee tietty mielessä et huh huh mikä aamukanki.
3.Osta videokamera. Niin se ajatuksellinen puoli ei tolla kyllä irtoa mutta ulkonen sitäkin pahemmin = )
4.Et
5.Luulempa että Micromachines sarjat on pitkälti mallinnettu aikajanan perusteella. Myös Puuha-Petellä on mielipiteensä tähän asiaan.
6.Musta tuntuu kun jenkkien johto on nyttenkin kohtuu (käytetään hyväksi uusinta tekniikkaa) [[MIKUEL]] , eivät ne kuussa silloin olleet.
7.Eikös se oo fakta et kaikki on kuuluisempia kuolleina???
8.Ei. Erkasta Pro Ry kylläkin tekisi maailmasta paremman paikan.

Variant: Toi on kyl huoma kysymys. Ehkä sen takia maailmankaikkeus kuoleekin kun energia leviää liian isolle alueelle?? Vähän niinkuin desibelimittari kädessä pierasis avaruudessa. Ei värähdä sentin senttiä

Noista uusistas ikoninaamoista sen verran et sovitaanko ettei tästä eteenpäin päivitetä Mikseriä kännispäiten

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#91 kirjoitettu 28.11.2002 09:57

Nebula_Meltdown kirjoitti:
Jos saan korjata, niin kyseinen elokuva on kylläkin Event Horizon, ei Last Horizon.


Niinpäs olikin. Pahoittelut. Ei voi muistaa kun en katsonut ko. elokuvasta kuin juuri sen kohdan missä se selitti tätä teoreemaa.

Error303 kirjoitti:
Mainio teoria se on mutta tuskinpa vain siinä Event Horizonissa (josta taitaa olla kyse) keksitty sentään.


Juuh, en kai sentään väittänyt, että se siinä olisikaan keksitty. Kyseinen teoreema vain esitettiin tässä elokuvassa.

verimyrsky kirjoitti:
Niin, jos maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, jossa valtava määrä tiivistynyttä ainetta räjähti, niin mistä se aine sitten oli tullut?


Totta. Ja onhan pakko olla ollut jokin paikka missä se räjähdys on tapahtunut. Miten on voinut olla räjähdys, jos maailmankaikkeutta ei ole vielä ollut?

Jos muuten avaruus laajenee koko ajan, niin missä se laajenee?

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#92 kirjoitettu 28.11.2002 12:41

Centre of Eternity kirjoitti:

Minkälainen kala on vastarannan kiiski?



Eiköhän se ole ihan samanlainen kuin se tälläkin rannalla asuva kiiski. Ja räkäkiiskiksi epäilisin.

^ Vastaa Lainaa


Infratuna
723 viestiä

#93 kirjoitettu 28.11.2002 12:43

Biologiankirjan mukaan Vastarannankiiski (the Kiiski of the coast ahead) on sympaattinen, ylipainoinen mutta hyvin urheilullinen kala. Lajin yleiskuvaan kuuluu raa'at melontakilpailut ja juustoleivät.*lisää suolaa huomattuaan olevansa mauton* .
Aamuisin vaikuttaa täysin se seikka, mihin täytyy herätä. Eli jos aamulla
täytyy ei siitä mitään tule! Jos kohteena on esim. Himoksen rinteet ja rinnekahviloiden kuuma Tazza (eng.Tazza), eivät edes tunnin yöunet ole liian vähäiset. Jotenkin alitajunnassa kait.

^ Vastaa Lainaa


u.n.i

#94 kirjoitettu 28.11.2002 12:56

Miksi kissan ruoka ei maistu hiirelle?
Jos liikutaan valoa nopeammin ja laitetaan valot päälle, niin huomaako sitä?
Miksi AINA jos nainen on väärässä, se johtuu siitä mit mies teki tai sanoi.. tai ei tehnyt tai sanonut..?
Miksei aika kulu nopeammin kun odottaa jotain?
Miksi aika kuluu HUOMATTAVASTI nopeammin kun vanhenee?
Oisko hyvät neuvot tarpeen???

u.n.i muokkasi viestiä 12:57 28.11.2002

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#95 kirjoitettu 28.11.2002 13:00

u.n.i kirjoitti:
Jos liikutaan valoa nopeammin ja laitetaan valot päälle, niin huomaako sitä?


Todennäköisesti, koska myös valonlähde kulkee valon nopeutta.

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#96 kirjoitettu 28.11.2002 13:02

Miksi muuten rumat, lihavat, Karhun lippikseen pukeutuvat, teiniviiksiset, nappiverkkaripilottirunkkarit jotka ajavat toria ympäri autonlouskuillaan luukuttaen PELKÄLLÄ subbarilla eilispäivän hittejä, saavat aina kauniit naiset?

^ Vastaa Lainaa


Drakmin
443 viestiä

#97 kirjoitettu 28.11.2002 13:09

Infratuna kirjoitti:
Ootteko muuten koskaan kalisuttanu hampaita kovaa yhteen ja samalla kattonu herätyskellon näyttöä. Pomppii ku perkele vaiks kaik muu on suhtkoht paikallaan : ) Mistähän TOI muuten johtuu ???


Kun pesee sähköhammasharjalla hampaita ja kattoo samalla digitaali vaa-an näyttöä niin pomppii kanssa En kyl tiiä mistä johtuu.... samoin näytön kuva näyttää vammaselta jos niit hampaita pesee.... Ja sitten kun heiluttelee kättään nopeesti näytön edessä niin tulee ihme efektiä.

^ Vastaa Lainaa


Infratuna
723 viestiä

#98 kirjoitettu 28.11.2002 13:56

Joo toi ajankuluminen on kyl metka juttu. Ja sitä totisesti on vaikee miettiä : ) Niin onko yksinkertaista selitystä sille miksi aika kuluu hitaammin jos esim. seuraa kellon sekuntteja???? Taas äärimmäisen nopeaan kello pyörähtelee yhd**nän (sencured) aikana. Nukkuminen on ajan kulun mega-aikaa. Huh huh.

1st: Joudun tyytymään hampaiden kalisuttamiseen, en näet electrohammaspyykkäriä omista : (

Pastorille: Kaikki amikset saavat parhaat naiset? Tässä täytyy luottaa siihen että miehillä on erikäsitys kauneista naisista

^ Vastaa Lainaa


Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#99 kirjoitettu 28.11.2002 14:00

Pyrin tietoisesti välttämään termiä "amis" koska itsekkin olen ammattikoulusta joskus valmistunut. Mutta siis monesti ravintolassa olemme ihmetelleet, kuinka ravintolan junteimman heebon (yleensä vielä räkä poskella) käsivarressa roikkuu kaunis nainen. Vastaavia tilanteita näkee myös narkkaririkollisten kohdalla.

Yksi selitys tietysti on naisten hoivavetti. Ehkä se on se syy.

^ Vastaa Lainaa


glxblt
499 viestiä

#100 kirjoitettu 28.11.2002 14:25

Minulla pyörii aina päässäni vain, että elämäni tarvitsisi Rewind, Pause, Fast Forward ja Play -napin.


..niin ja volyymikontrollin.

^ Vastaa Lainaa


Infratuna
723 viestiä

#101 kirjoitettu 29.11.2002 13:04

Mielessä on monta kertaa käynyt kysymys miten ihmeessä auton keskipeilistä voi nähän takimmaisen valot vaiks sen kääntää niin et vaan katto näkyy? Keskipeilillä leikkineet tietää = ) ..

Ps. Näin viimeyönä sellasta unta et Janina Frostell tuli helikopterilla tohon meijän etupihalle = ) "Go see a doctor..."

^ Vastaa Lainaa


Barbara Stewart-Baxter
2490 viestiä

#102 kirjoitettu 29.11.2002 16:28

verimyrsky kirjoitti:
Taiza kirjoitti:
Mistä ja miten kaikki alkoi.... Onko maailman kaikkeus aina ollut olemassa, onhan senkin täytyny jostain ja jotenkin syntyä.

Aika klassinen



Niin, jos maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä, jossa valtava määrä tiivistynyttä ainetta räjähti, niin mistä se aine sitten oli tullut?
kannattaa lukee tieteen kuvalehtee vaikka lähimmässä kirjastossa sieltä löytyy esim uusi syklinen teoria..

^ Vastaa Lainaa


maijudaiju

#103 kirjoitettu 29.11.2002 16:29

just tässä on tullu naurettua useasti noita "tyhmiä"mutta samaan aikaan järkeviä kysymyksiä..

yks kysymys mihin en oo viel vastausta saanu..:Mut miks ihmiset pettää toista ihmistä?..mitä ne siitä hyötyy?

^ Vastaa Lainaa


Verimyrsky

#104 kirjoitettu 29.11.2002 16:46

Pastori kirjoitti:
Miksi muuten rumat, lihavat, Karhun lippikseen pukeutuvat, teiniviiksiset, nappiverkkaripilottirunkkarit jotka ajavat toria ympäri autonlouskuillaan luukuttaen PELKÄLLÄ subbarilla eilispäivän hittejä, saavat aina kauniit naiset?


Ehkä ne uhkailee niitä, että tulee turpaan muutes. Ehkä teiniviiksissä on taikaa.. Itse ajelen teiniviikset pois..[[MIKUEL]]

verimyrsky muokkasi viestiä 17:10 29.11.2002


eikös tälläset henkilöt yleensä kuuntele Klamydiaa?

^ Vastaa Lainaa


corter

#105 kirjoitettu 29.11.2002 17:04

Pastori kirjoitti:
-Kadulla vastaan tuleva mies sanoo: " Se mitä nyt sanon on valetta." Puhuuko tämä mies totta vai valehteleeko hän?

-Jos menisitte ajassa taaksepäin aikaan ennen syntymäänne ja tappaisitte oman isänne ennen kuin hän olisi ehtinyt siittää teidät, mitä tapahtuisi?

Minä ja ystäväni pidimme ammattikoulussa äidinkielen tunnilla esitelmän aikamatkustuksesta. Saimme siitä vielä aika hyvän numeron. Todennäköisesti siksi, että opettaja alkoi olemaan niin pihalla lopulta, ettei sillä ollut hajuakaan mistä puhuimme.

Yksi teoria muuten on se, että aika jakautuu koko ajan rinnakkaistodellisuuksiksi jokaisen tekemämme päätöksen myötä. Ja aikamatkustus ei olisikaan aikamatkustusta, vaan siirtymistä tästä todellisuudesta rinnakkaiseen.

Myös Last Horizon -elokuvassa esitetty teoria valon nopeuden ylittämisestä oli mielestäni mainio. Avaruuteen luotiin kaksi reikää ja avaruutta taivutettiin niin, että nämä rei'ät menivät päälekäin. Kulkemalla näistä rei'istä päästiin pisteestä A pisteeseen B valoa nopeammin.
Jos joku on ko. leffan nähnyt, ymmärtää mistä puhun. Muuten voi olla himena vaikea ymmärtää...


Hyvin ymmärrän, last horizon oli hyvä leffa.
Kerrankin jotain älykästä puhuttavaa[[MIKUEL]]

^ Vastaa Lainaa


glxblt
499 viestiä

#106 kirjoitettu 29.11.2002 17:50

Niin tuosta teflon -dilemmasta..

Tietääkseni teflon -pinnoitteisissa pannuissa aluksi pannun muotoon tehdään pannun alusmetallista ja teflonista tehty sekametalli, joka sitten tarttuu pannuun sekä tefloniin. Tämän "liima-metallin" päälle sitten laitetaan itse teflon -kerros, tasoitetaan, ja sitten siihen ei tartu pirukaan.

^ Vastaa Lainaa


Infratuna
723 viestiä

#107 kirjoitettu 30.11.2002 14:56

Aattelin, kun tähän threadiin on tullu nyt niin paljolti vastauksia ja lataaminen kestää vuosia, alottaa saamaa aihetta jatkavan threadin -Kysymyksiä, vastauksia ja kaikkea siltä väliltä- .. Kiiiitos kaikille osallistuneille = )
Case closed

^ Vastaa Lainaa

< Edellinen 1 2 3

Vastaa Aloita uusi keskustelu