Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Artistien listaaminen genren ja fanimäärän perusteella


Michikawa
268 viestiä

#1 kirjoitettu 18.10.2005 17:29

Monta kertaa olen ihan sattumalta törmännyt projekteihin, joiden tuotanto on vakuuttanut, mutta tämä törmääminen on ollut täysin sattuman kauppaa - en olisi osannut hakea kyseisiä artisteja mitenkään nykyisellä haulla, vaan olen päätynyt sinne esim. jonkun toisen ihmisen fanilista linkin avulla tai sitten vain puhtaalla tuurilla.

Minusta olisi aivan mielettömän hienoa, jos kaikkia mikserin projekteja pääsisi selaamaan vähän samalla tavalla kuin tällä hetkellä biisejä pääsee, mutta listan järjestys määräytyisi esimerkiksi fanimäärän perusteella. Ja samaan tapaan kuin biiseissä on mahdollista katsella eri genrejen omia alilistoja, olisi tämä mahdollisuus tietenkin luonteva osa artistilistoja.

Olen melko varma siitä, että katsoessani esim. alternative-tyylisuunnan artisteja fanimääräjärjestyksessä, olisin löytänyt monet lempiprojektini jo kahdelta ensimmäiseltä sivulta.

Toinen mahdollinen listausjärjestys olisi esim. projektin biisien arvosanojen aritmeettinen keskiarvo ja jälleen genrekohtaiset alilistat.

Onko tällaisia mahdollista/helppo tehdä?

^ Vastaa Lainaa


Laihanen
1649 viestiä
Ylläpitäjä

#2 kirjoitettu 18.10.2005 17:38

Kokeileppa mennä mieleisesi artistin sivulle ja paina harmaassa palkissa bändin nimen oikealla puolen näkyvää "etsi vastaavia" linkkiä.

^ Vastaa Lainaa


Michikawa
268 viestiä

#3 kirjoitettu 18.10.2005 17:43

Laihanen kirjoitti:
Kokeileppa mennä mieleisesi artistin sivulle ja paina harmaassa palkissa bändin nimen oikealla puolen näkyvää "etsi vastaavia" linkkiä.


Ah, nerokasta, tuo on kyllä tosi hyvä ensiapu - jotenkin jäänyt huomaamatta tuo työkalu.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu