Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

Kirjoittaja Kämäset nuortenelokuvat

IdiotPunk
375 viestiä

#1 kirjoitettu 18.07.2006 03:55

Miksi Suomeen ei koskaan tule niitä hyviä nuortenelokuvia levitykseen? MIKSI? Kuka idiootti niiden tuomisesta päättää? Aina tulee kaikki huonot komediat, mutta ne kunnolliset jäävät jonnekin mistä niitä ei koskaan voi löytää. Miksi te pakotatte meidät hankkimaan ne hyvät elokuvat laittomista lähteistä, kun laillisesti niitä ei tavallinen pulliainen mistään löydä?

Napoleon Dynamite oli erittäin menestynyt elokuva, ainakin Jenkeissä, mutta sitä ei julkaistu kuin dvd:llä Suomessa. Eikä siitäkään ilmoitettu missään mitään!

Japanissa (nii-in, luvatussa nousevan auringon maassa) tehdään hyviä nuortenelokuvia. Olen nähnyt jopa kolme hyvää elokuvaa putkeen, tätä voi harvemmin sanoa amerikkalaisista nuorille suunnatuista elokuvista.

Esimerkiksi Kamikaze Girls, eli Shimotsuma monogatari. Tätä esitettiin vallan kaksi kertaa vuoden 2005 Rakkautta ja Anarkiaa-festivaaleilla, näytökset olivat loppuunmyytyjä. Miksei tätä elokuvaa ole sen koommin nähty esimerkiksi dvd-levityksessä? Varmasti se myisi hyvin, elämmehän me kasvavan Japani-buumin alaisena.

Amerikkalaiset nuortenelokuvat ovat yleensä "komedioita", jotka ovat täynnä tissi/pissi/kakki/muut ihmiseritteet-"vitsejä". Mutta esimerkiksi nämä japanilaiset elokuvat, mitä olen nähnyt, ovat käsitelleet nuorille tärkeitä aiheita! Ei niihin kakkavitseihin voi samaistua!

The bottom line is Finland, tuokaa parempia nuortenelokuvia ihmisten ulottuville. Me tarvitsemme valinnanvaraa!

~~~
En löytänyt aiheesta forum-haulla tähän hätään mitään. Ja anteeksi, jos on kirjoitusvirheitä yms., mutta tajuatte varmaan hädän?

^ Vastaa Lainaa

Airola
6416 viestiä

#2 kirjoitettu 18.07.2006 10:50

Se on mukavampi löytää vaikkapas juuri tuo Napoleon Dynamite vuokraamon hyllyltä aivan yllättäen suuren valitsemisen tuskan keskellä. Tulee välitön helpotus ja myöhemmin vielä ilo itse elokuvaa katsellessa.

Cannibal Holocaust on yhä aivan kärkipäässä myydyimpien elokuvien listalla Japanissa, mutta ei tule Suomeen teatterilevitykseen, ei. Ehkä Suomessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi suurta kysyntää Napoleon Dynamiten kaltaiselle komedialle, toisin kuin Japanissa on kysyntää shokkisplatterille.

Kun asennoituu näpsäkästi, niin kaikki on taas hyvin. Että kiva kun eivät tuo kaikkia parhaita juttuja aivan nenän eteen. Löytyy sitä katsottavaa sitten myöhemmin. Ja vielä oikean löytämisen ilolla.
Tai sitten ei.

Mutta juu'u, olishan se kyllä kivaa jos vaikka kaikki elokuvat saisivat Suomessakin teatterilevityksen. Olisi lukuisia pikkuteattereita esittämässä pikkuelokuvia megateatterien megaelokuvien vastapainoksi. Mutta kun ei niin ei.
Kyllä olisi kaunista katseltavaa nähdä jokin pienenpieni teatteri, jonka ulkopuolella olisi mainos "Kaksi yhden hinnalla! Peter Cushing elokuvassa Horror Express ja bonusnäytöksenä I Eat Your Skin!" tai "Tuplapornot yhden hinnalla! Deep Throat & Behind the Green Door!"
Siitäpä!

Kaarne kirjoitti:
IdiotPunk's recliner of rage!

Piti heti lukea toi aloitusviesti uudestaan ja kuvitella se Pierren tyyliin lausuttuna. Aivan samaa tavaraa

^ Vastaa Lainaa

Henrik Olofsson
2003 viestiä

#3 kirjoitettu 18.07.2006 12:16

Tuleehan amerikoistakin sentään Larry Clarkin nuorisopornoa, jotka Ken Parkia lukuunottamatta ovat ihan hyviä leffoja. Ja nämä löytää helposti Anttilan DVD-laarista.

Ja kaikesta hollywoodactionrainasta on nykyään vaihdettu verenlennätys entistä isompiin räjähdyksiin, että saadaan ikärajat alemmaksi ja nuoriso katsomaan niitä. Ongelma on tietysti se, ettei ne leffat enää kiinnosta kuin ala-asteikäisiä poikia, joilla ei ole ikää niitä katsoa, ja kolmikymppisiä miehiä, jotka eivät saa tyttöystäviään mukaan niitä katsomaan.

^ Vastaa Lainaa

hapou
21350 viestiä

#4 kirjoitettu 18.07.2006 12:23

Mun mielestä Fuckin Åmol on hyvä nuortenelokuva, mitä ollaan suomassakin mainostettu. Siinä ei oo mitään pissijuttuja. Ruotsista tulee muutenkin aika laadukkaita ja (kohtuu)hyviä nuorisoelokuvia. Suomesta tulee Pitkä kuuma kesä jonka uskoisin että se on kohdistettu nuorelle yleisölle. Sekin on mahtava elokuva. Ja sairaan kaunista maailmaa ei saa unohtaa.
Etsi jos haluat löytää.

hapou muokkasi viestiä 12:16 18.07.2006
Niin ja valitettavan suuri osa nuortenelokuvia, jotka saavat suomessa levityksen, on juuri näitä jenkkiläisiä pissis elokuvia. Ja ne on suunnattu teinitytöille eikä nuorisolle. En minäkään suosiolla katsoisi tuhkimotarinaa. Tosin olen sen jo katsonut. Ei se lopulta niin surkea ollut. Ehkä vähän vaan huono.

^ Vastaa Lainaa

hapou
21350 viestiä

#5 kirjoitettu 18.07.2006 12:27

Henrik Olofsson kirjoitti:
Tuleehan amerikoistakin sentään Larry Clarkin nuorisopornoa, jotka Ken Parkia lukuunottamatta ovat ihan hyviä leffoja. Ja nämä löytää helposti Anttilan DVD-laarista.

Näitä elokuvia tulee Canal+:lta tietääkseni. Ainakin Ken Parkia on tullut sieltä.

^ Vastaa Lainaa

Airola
6416 viestiä

#6 kirjoitettu 18.07.2006 12:30

hapou kirjoitti:
Mun mielestä Fuckin Åmol on hyvä nuortenelokuva, mitä ollaan suomassakin mainostettu. Siinä ei oo mitään pissijuttuja. Ruotsista tulee muutenkin aika laadukkaita ja (kohtuu)hyviä nuorisoelokuvia. Suomesta tulee Pitkä kuuma kesä jonka uskoisin että se on kohdistettu nuorelle yleisölle. Sekin on mahtava elokuva. Ja sairaan kaunista maailmaa ei saa unohtaa.
Etsi jos haluat löytää.

Åmål.

Silloin joskus kuvittelin sen olevan sellasta Kids -tyylistä teinilesboeksploitaatiota ja tokihan sitten sen elokuvani itselleni ostinkin. Tuli kuitenkin huomattua, että eihän se sellaista ollutkaan. Ei lähimaillekaan. Pari tyttöpusua ja kerran käsi housuun ja hinkkausta toisen tytön kuvaa katsellen, eivätkä nuokaan kohtaukset vaikuttaneet millään tavoin eksploitaatiolta. Siitäkin huolimatta elokuva oli välittömästi yksi parhaista ikinä ja sitä se on vieläkin.

En tiedä mikä siinä viehättää. Ehkä silloin nuorena ja herkkänä poikana osasi hyvin samastua nuoreen tytöstä tykkäävään tyttöön

Mutta herkkää on, herkkää!

Airola muokkasi viestiä 12:26 18.07.2006

Ja sillä Agnesilla oli niin saatanan nätit silmät.

^ Vastaa Lainaa

IdiotPunk
375 viestiä

#7 kirjoitettu 18.07.2006 13:40

Joo, kylhän ne on Ruotsista tuoneet pari nuortenleffaa tänne Suomeen. Ja Pitkä kuuma kesä on tosiaan erittäin hyvä elokuva. Mutta miksi niitä timangeja tuodaan NIIN HARVOIN? Kyllä niitä jossain tehdään!

(Tai sitten ne hyvät tulee TV2:selta, ilman mitään mainostusta, keskiviikkoiltana klo 00:25. >_<

Mutta, mutta.

Kyllä niitä pikkuteattereita oli ennen melkein joka kadunkulmassa, mutta kun tuli suuri ja mahtava Tennispalatsi, niin jäi niiden bisnes vähemmälle ja ne yksi kerrallaan katosivat olemattomiin. :( Muistan, kun isän kanssa aina käytiin niissä pikkusissa. Mannerheimintielläkin oli yksi, jossain siinä Chaplin-mestan lähistöllä.

Ja sitten vielä; miksei aasialaisia leffoja koskaan näe missään muualla kuin Anttilan dvd-osastolla (ja pari korealaista sinne ja tänne yhdessä Helsingin harvoista pienistä leffateattereista)? Ja nekin ovat lähinnä äkshööniä tai kauhua.

Yhyy.

^ Vastaa Lainaa

Hombre Muerto
3489 viestiä

#8 kirjoitettu 18.07.2006 21:14

Henrik Olofsson kirjoitti:
Tuleehan amerikoistakin sentään Larry Clarkin nuorisopornoa, jotka Ken Parkia lukuunottamatta ovat ihan hyviä leffoja. Ja nämä löytää helposti Anttilan DVD-laarista.

Jumalauta! Miten mä voin edelleen olla suunnilleen ainoa joka pitää tota Ken Parkia ihan helvetin hyvänä, kaikkien muiden vihatessa. :(

^ Vastaa Lainaa

Henrik Olofsson
2003 viestiä

#9 kirjoitettu 18.07.2006 21:35

Hombre Muerto kirjoitti:
Jumalauta! Miten mä voin edelleen olla suunnilleen ainoa joka pitää tota Ken Parkia ihan helvetin hyvänä, kaikkien muiden vihatessa. :(

Koska olet sellainen Krap Nek...

^ Vastaa Lainaa

Raikali
517 viestiä

#10 kirjoitettu 18.07.2006 21:35

Hombre Muerto kirjoitti:

Jumalauta! Miten mä voin edelleen olla suunnilleen ainoa joka pitää tota Ken Parkia ihan helvetin hyvänä, kaikkien muiden vihatessa. :(

En sitä helvetin hyväksi sanois, ihan hyvä kylläkin, en vihaa. Graffiti meissä oli kans hyvä, tiedä sitten kuinka nuorten leffaksi tuon voi laskea.

^ Vastaa Lainaa

Hombre Muerto
3489 viestiä

#11 kirjoitettu 18.07.2006 23:40

Henrik Olofsson kirjoitti:
Koska olet sellainen Krap Nek...

Meen nuolemaan tyttöystäväni äitiä.

^ Vastaa Lainaa

Pastori
Henkinen tuki
7422 viestiä
Luottokäyttäjä

#12 kirjoitettu 19.07.2006 09:01

Hombre Muerto kirjoitti:
Jumalauta! Miten mä voin edelleen olla suunnilleen ainoa joka pitää tota Ken Parkia ihan helvetin hyvänä, kaikkien muiden vihatessa. :(

Siis Ken Park on juurikin loistava elokuva, kun taas mm. Kids on aivan paska.

^ Vastaa Lainaa

Hombre Muerto
3489 viestiä

#13 kirjoitettu 19.07.2006 10:00

Pastori kirjoitti:
Siis Ken Park on juurikin loistava elokuva, kun taas mm. Kids on aivan paska.

Itse pidän myös Kidsistä, mutta ihmettelen, miten se on nostettu jalustalle Ken Parkin ollessa yleisenä sylkykuppina.

^ Vastaa Lainaa

Henrik Olofsson
2003 viestiä

#14 kirjoitettu 19.07.2006 11:49

Hombre Muerto kirjoitti:
Itse pidän myös Kidsistä, mutta ihmettelen, miten se on nostettu jalustalle Ken Parkin ollessa yleisenä sylkykuppina.

Koska Kids valmistu ensin ja hätkädytti tyylillään. Bully jatkoi vähän samaan malliin, mutta leffassa oli myös juonen tynkä. Ken Park taas vaikuttaa siltä, että on koostettu näiden ylijääneistä otoksista. Hyvinkin paljon voi olla kysymys myös siitä missä järjestyksessä leffat näkee. Itse näin Kidsin joskus vuonna miekka ja pipo, sitten Bullyn joskus muutama vuosi sitten ja sen perään aika nopeasti Ken Parkin. Jätti Ken Park jo aika viileäksi.

^ Vastaa Lainaa

Airola
6416 viestiä

#15 kirjoitettu 19.07.2006 12:09

Vielä kun vilkaiset Teenage Cavemanin, niin jo tulee arvoasteikkoon uusi pohja, uskoisin.

Airola muokkasi viestiä 12:03 19.07.2006

Tuossa elokuvassa ne teinit ovat näistä neljästä elokuvasta vähiten teinin näköisiä. Vaikka onhan siinä mukana Ken Parkin Tiffany Limos, joka jossain vaiheessa elokuvaa kertoo ihaileville silmäpareille, että se tuolla alhaalla on paljaaksi ajeltu. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin pian huomaa parin framen verran television alanurkasta, että karvaa löytyy sittenkin.
Ilmankos ei tuossa elokuvassa hänellä olekaan lainkaan full frontal -alastonkohtauksia, kun kerta ei käy karvoitus käsikirjoitukseen.
Mielenkiintoista ainakin minusta. Ja varmasti osasta teistäkin. Salaa.

^ Vastaa Lainaa

akhi

#16 kirjoitettu 19.07.2006 16:46

Junttu kirjoitti:
IHAN SAMAA MIELT! En jaksais koko aja katella niit amerikan "Mä oon räppäri ja hetero, sä oot hevari ja homo ja sä imet lekaa" ja kauhee taustanauru...

mitä vittua sä oikeen katsot?

^ Vastaa Lainaa

Hombre Muerto
3489 viestiä

#17 kirjoitettu 20.07.2006 12:40

Henrik Olofsson kirjoitti:
Koska Kids valmistu ensin ja hätkädytti tyylillään. Bully jatkoi vähän samaan malliin, mutta leffassa oli myös juonen tynkä. Ken Park taas vaikuttaa siltä, että on koostettu näiden ylijääneistä otoksista. Hyvinkin paljon voi olla kysymys myös siitä missä järjestyksessä leffat näkee. Itse näin Kidsin joskus vuonna miekka ja pipo, sitten Bullyn joskus muutama vuosi sitten ja sen perään aika nopeasti Ken Parkin. Jätti Ken Park jo aika viileäksi.

Pointti. Itse näin myös Kidsin ensin, sitten Ken Parkin, sitten Bullyn (Gummon jossain siellä välissä).

Ken Park on minusta hyvä esimerkki elokuvasta, joka varsinaisen juonikulun puuttuessa kertoo kuitenkin tarinan. "Tavallisessa" elämässä voi tapahtua vaikka mitä mielenkiintoista ilman sen suurempaa viitekehystä tahi punaista lankaa. Jos nämä periaatteessa toisiinsa liittymättömät tarinanpätkät saa nidottua yhteen tyylikkääksi kokonaisuudeksi, olen myyty. Ken Parkissa tämä onnistui mielestäni hyvin.

^ Vastaa Lainaa

JM
18460 viestiä

#18 kirjoitettu 23.07.2006 16:27

katoimpa tuossa tuon "tyttö sinä olet tähti" -elokuvan. ei oikein iskenyt. Ei sillai huonokaan, mutta jotenkin hirveän pitkäveteinen. Ei voi ymmärtää miten puolentoista tunnin elokuvaan on saatu niin monta kohtaa joissa alkaa tympimään kun mitään ei tapahdu. Näyttely oli aika keskinkertaista. Ne kaksi räppäriä (sen miespääosan kaverit tms.) oli parhaat hahmot ja parhaiten näytelty. Levy-yhtiö pomo oli kanssa aika hyvä. Muut oli vähän jäykkiä. Tarina oli ehkä hiukan turhan yksinkertainen joissain käänteessä, mitään kunnon yllätystä ei tullut elokuvan aikana kertaakaan.

JM muokkasi viestiä 16:20 23.07.2006
öö siis ohan tää tavallaan aiheeseen liittyvää, eli anteeksi "puoli-offtopic"..

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu