dbgirl

#1 kirjoitettu 16.04.2008 16:51

Tarjoilija löydettiin syrjäkadulta maasta makaamassa. Häntä oltiin viilletty syvälle kylkeen takaapäin aiheuttaen siten hitaan ja tuskallisen kuoleman. Hänen molemmat silmänsä oltiin syöty, jäljellä ei ollut kuin ammottavat kuopat. Hän oli yhtä kalpea kuin Lumikki mutta seuranaan hänellä ei ollut ketään, toisin kuin Lumikilla jota kaikki rakastivat. Paitsi tietenkin katkeraakin katkerampi äitipuoli.

Tarjoilija eli yksin rähjäisessä talossaan New Yorkin synkeimmällä kadulla. Se oli niin synkeä että jopa rotat pelkäsivät asua siellä ja siksipä ne muuttivatkin pikkuhiljaa sieltä pois, muiden harmiksi. Nuoren tarjoilijatytön isä ei voinut käsittää miksi ihmeessä hän muutti kotoa juuri sinne missä Kuolemakin pelkää liikuskella. Mutta tyttö väitti kivenkovaan että isä tässä ei käsitä mitään. Hän haluaa ehdottomasti itsenäistyä ja mikään muu paikka ei kelpaa niin hyvin kuin kyseinen kaupunginosa jonka nimeä ei sovi lausua. Siellä oppii pitämään itsestään huolen, ei pelkästään taloudelliselta vaan myös itsepuolustuksen kannalta. Äitiä ei moinen asia tuntunut hetkauttavan juuri lainkaan, tuskin edes välitti. Äiti oli vain onnellinen että pääsi yhdestä ylimääräisestä syömäristä eroon.

Nimi, jonka he olivat tytölle antaneet, kuvasti häntä erinomaisen hyvin. Hän oli pullukka ja lehahti aina välillä punaiseksi mutta oli myös yhtä hehkeä kuin tuore omena. Apple aluksi vihasi nimeään mutta viime vuosina hän oli alkanut pitää nimestään ja kantoi New Yorkin lempinimeä ylväästi. Hän todellakin oli isokokoinen mutta se ei häntä haitannut, paitsi korkeintaan kesäaikoina jolloin oli tuskallista työskennellä 38 asteen helteessä. Hän kuitenkin piti tarjoilemisesta vaikka se oli raskasta. Siinä ei tarvinnut kärvistellä keittiössä vihaisten kokkien keskuudessa vaan sai olla viihtyisämmällä puolella asiakkaita palvelemassa. Silloin kun heitä oli, ja niin kävi harvoin. Asiakkaita kävi kuitenkin sen verran joka päivä että hän sai juuri ja juuri vuokransa maksettua. Mutta mihinkään muuhun ei ollut varaa. Siksipä hän oli yleinen näky roskalaatikoita penkomassa. Hän ihmetteli miksi ihmeessä ihmiset heittävät kaikkea hyvää tavaraa ja ruokaa pois. Hän oli aivan varma että joitain vaatteita ei ollut pidetty yhtä kertaa pidempään eikä kaikissa ruoissa ollut eräpäivä vielä mennyt. Tällä tavalla hän selviytyi jopa kaikkein kylmimmistä talvista. Hänen talossaan ei ollut pattereita eikä sähköä mutta vesi tuli taloon joten hän pystyi kylpemään ammeessa jonka veden hän lämmitti kamiinassa.

Kuten aiemmin mainitsin, hän piti työstään suuresti. Hän kiiruhti joka ilta töihin innosta puhkuen. Ainoa harmittava puoli asiassa oli että hän teki yövuoroa jatkuvasti. Päivällä toiminta ei kannattanut vaan asiakkaat tulivat vasta iltamyöhällä. Asiakkaisiin kuuluivat elokuvista tulevat nuoret sekä laitapuolen kulkijat jotka eivät koskaan uskaltautuneet lähteä ravintolasta ennen sen sulkemisaikaa, kello aamuneljää. Siksipä hänen töihinsä kuului myös asiakkaiden viihdyttäminen johon kuului muun muassa eroottinen tanssiminen mistä hän ei lainkaan pitänyt mutta josta hän sai lisäpalkkaa eikä siksi voinut olla tekemättä sitä. Lisäksi se oli asiakkaiden lempiesitysnumero. Tietenkään hän ei tehnyt sitä silloin kun hänellä oli kuukautiset ja niiden aikana hänen palkkansa oli pienempi. Hän kirosi naisellisia ominaisuuksiaan miehisessä maailmassa. Hän oli aina toivonut olevansa poika mutta hän ei voinut pitää lyhyempiä hiuksia sillä ne olisivat korostaneet hänen muutenkin pullukoita kasvojaan. Hän korvasi asian käyttäytymällä yhtä karkeasti ja toiminnallisesti kuin pojat ainakin. Hän harrasti kahdenkymmenen kilometrin pituisia kävelylenkkejä paitsi talvisin jolloin hän jääkiekkoili löytämillään hokkareilla. Ja pyöräili aina kun sattui löytämään hylätyn, hieman rikkonaisen maastopyörän.

Hän ei ollut koskaan käynyt kaupungin ulkopuolella mutta kuvitteli usein miten kaataisi metsällä harmaakarhun, tai ainakin jäniksen jos ei muuta. Ja ennen kaikkea nauttisi hiljaisuudesta mitä metsällä oli antaa yllin kyllin. Täällä kaupungissa hiljaista hetkeä ei ole kuin hautajaisissa ja senkin hetken yleensä joku pilaa laulamalla Swing Low, Sweet Chariotia joka tunnetaan myös nimellä Carry Me Home. Ei sillä, etteikö se olisi hyvä traditionaalisspirituaalinen folk-laulu, mutta täällä New Yorkissa ei osata kunnioittaa hiljaista hetkeä vaan kaikki ovat suuna päänä pölpöttämässä kuin maailmanlopun edellä.

Apple tunsi jokaisen asiakkaansa etunimeltä, mutta eräänä iltana Xiuxiu’s Restaurantiin käveli sisään likomärkä, tummaan lierihattuun ja pitkään nahkatakkiin pukeutunut mies jota hän ei aiemmin ollut nähnyt. Mies tuijotti ensin asiakkaita ja sen jälkeen Applea hyvin pitkään ja intensiivisesti kunnes käänsi päänsä pois ja käveli raskain askelin ravintolan nurkkapöytään. Mies ei tehnyt elettäkään varttituntiin ja asiakkaita rupesi hermostuttamaan miehen käytös sen verran että pyysivät tyttöä ottamaan selvää haluaako hän kenties jotakin ja jos ei niin saisi kernaasti mennä pihalle vaikka kuinka rankkasade olisi. Applea rupesi itseäänkin mies hermostuttamaan mutta hänen oli pakko tehdä työnsä joten hän käveli reippain, tosin silti aroin, askelin miehen luokse. Hän kysyi mieheltä, josko hän tilaisi jotakin heidän menustaan, erityisesti uppopaistetut kanat ja chilillä maustettu riisi ovat tänään maukasta. Tai jos kiinteä ruoka ei mene alas niin misokeitto on myös erittäin suositeltava vaihtoehto.

Mutta mies vain murahti. Tyttö hermostui entistä enemmän ja kivahti että menköön sitten hitto vie kadulle jos ei maita mutta turha täällä on itseään kuivatella ja alkoi marssia keittiöön päin mutta mies otti tiukan otteen hänen oikeasta kädestään ja vaati häntä olemaan hiljempaa ja istumaan hänen seurakseen. Mies löysensi otettaan tytöstä joka riuhtaisi itsensä irti niin että löi vahingossa itseään leukaan. Mies naurahti käheästi mutta Apple tuijotti miestä jäätävillä silmillään ja potkaisi häntä surutta nivuksiin niin että miehen hymy hyytyi. Mies kiristi hampaitaan yhteen ja käski häntä olemaan vaiti ja kuuntelemaan mitä hänellä on asiaa. Tyttö istuutui sitten vastentahtoisesti pehmeälle penkkisohvalle mutta otti esiin veitsen, joka hänellä on aina mukana tällaisten epämääräisten tapauksien varalta, ja kuunteli.

Mies kertoi hänelle hyvin, hyvin pitkän tarinan ja kun se loppui, Apple oli kalvennut sydänjuuriaan myöten. Hän juoksi kadulle ja lierihattuinen mies ryntäsi hänen perässään. Kukaan ei vielä tänäkään päivänä tiedä mitä Apple mieheltä kuuli ja mitä heidän välillään tapahtui, mutta veitsestä ei löytynyt miehen sormenjälkiä lainkaan vaan pelkästään Applen. Myöhemmin kuolinsyyntutkija löysi Applen silmistä syvälle kaivetun lapun jossa luki: ”Apple Eater, From Hell.”