Mikseri.net

#2 kirjoitettu 06.04.2010 02:48 Muok:06.04.2010 02:51

Kurkkasin. Nopealukuinenhan tuo tosiaan oli.

Jos kyse oli lähinnä silkasta kirjoittamisen ilosta tehdystä tekstistä, mikä jottei! Tarina eteni suurimman osan ajasta loogisesti, eivätkä pienet oikoreitit haitanneet lukukokemusta erityisemmin. Voimakkaita hetkiä, näkökulmavaihtelua, jokseenkin oksettava kiveen liittyvä yksityiskohta. Mikä jottei! Seuraavia tekstejä ajatellen suosittelisin lähinnä lisää muotokieleen liittyvien yksityiskohtien hiomista sekä yleisemmällä tasolla hiukan lisää huolellisuutta. Tekemällä oppii ja niin edelleen.

Täytyy kuitenkin rehdisti sanoa, että minulle jäi hieman ikävä tunne siitä, ettei tämä novelli lopulta jaksanut kammeta itseään perinteikkään eksploitaatiotekstin muotin ulkopuolelle. Tai sitten minulta yksinkertaisesti meni jotain ohi. En osaa sanoa. Tältä kuitenkin vaikutti. Oli julmaakin julmempi viattomana kuvatun hahmon pahoinpitely, oli kostotoimenpide. Molemmista lisäksi tiesi etukäteen tarinan nimen ansiosta, mikä luonnollisesti suuntasi huomion siihen, miten lupailtuja tapahtumia kuvattiin.

Muotokielen yksityiskohtiin lisää panostamalla tarinan esitystapa olisi varmasti iskenyt kovemmin. Hetkittäin teksti tuntui töksähtelevän hieman, vaikka tapahtumat muuten rivakasti etenivätkin. Kirjoitus ikään kuin pysähteli selittämään joitain asioita liiaksi, eikä oikein saavuttanut luonnollisesti soljuvaa liikettä. Pysähtelevään liikkeeseen saattoi osaltaan vaikuttaa myös heikkojen verbien käyttäminen sellaisissa lauseissa, jotka suorastaan kerjäsivät lisäpontta viestilleen.

Vaikka enimmäkseen kyläläisten reaktioon keskittynyt tarinan loppu ehkä jättikin hieman kylmäksi, liittyi siihen myös yksi lempihetkistäni koko tarinassa. Isästään puhuessaan minä-kertoja tuntui nimittäin olevan aidoimmillaan ja vähintäänkin haavoittuvainen. Tilanne nosti hahmon ainakin hieman stereotyyppisen kostoa janoavan uhrin statuksen yläpuolelle. En ehkä silti aivan vakuuttunut hänen kostonhimostaan; se ei oikein tuntunut niin polttelevalta, kuin hänen tekonsa lopulta osoittivat. Tarinan mieshahmot olisivat silti kaivanneet sitäkin enemmän lihaa luidensa ympärille. Yksinkertaisesti sanottuna ohuiksihan nuo jäivät. Ah, etten unohda mainita, sanon nyt, että kaikilla tarinan hahmoilla oli kyllä mielestäni oikein toimivat nimet. Jäivät mieleen, erottuivat toisistaan.

Pahoittelen, ajatus alkaa polkea paikallaan, enkä taida jaksaa tämän enempää tällä erää. Loppuun totean, että jatka ihmeessä kirjoittamista! Tekstiä tuntuu syntyvän ja tästäkin aiheesta kehkeytyi näppärä pieni kostotarina. Seuraaviin töihin lisää hiontaa ja hyvä tulee.

#3 kirjoitettu 07.04.2010 02:39

Taas aivan turkasen väsynyt, mutta mun oli tarkoitus selventää tätä jo aiemmin tänään, joten rustaan vielä vastauksen ennen nukkumaanmenoa.

Rääväsuu kirjoitti:
Toki päämotivaattori on ollut ihan oma ilo saada jotain luoduksi. Toisena tulee se, että jokin muukin pitäisi tekstistä. Sitä en tarkoita, ettenkö kirjoittaessani silti parastani yrittäisi - en noita tekstejäni ihan ajattelematta hutiloi vain koska on kivaa.


Joo, enpä minä kuvitellutkaan, että näitä jotenkin hutiloisit. Näin jälkikäteen en oikein edes hahmota, mikä tuon avauslauseeni funktio oli. Taisin yrittää hieman pehmentää myöhempää kritiikkitulvaa, mutta tuohon jäi kieltämättä tuollaisen ärsyttävän kaksoismerkityksen mentävä kolo. No joo, eteenpäin.

Varmaan vaikuttaa aika paljon sekin, että tuossa juonessa itsessään ei ole juuri mitään persoonallista. Tiesin sen toki, kun aloin tätä kirjoittaa, mutta en antanut sen haitata. Ainakin sen vertaa erilaisen näkökulman toin tähän, että ensimmäistä kertaa päähenkilöni on nainen ja tarina erottuu selvästi modernista kaupunkiympäristöstä.


Mietin nimenomaan tuota astetta persoonallisemman otteen uupumista, mutten sitten lopulta saanut sanotuksi. Tällaisten ... hemmetti että väsyttää.. pikanaputan loput. Pakko päästä nukkumaan.

Nimenomaan tuollaisten tarinoiden skenaarioihin tehtyjen muutosten kokeileminen auttaa osaltaan viemään kirjoitustyötä eteenpäin. Kun miettii, mitä haluaisi tehdä aivan uudenlaisille hahmoille uudenlaisessa paikassa, keksii usein myös uusia ratkaisuja. Tuen tällaisia temppuja lämpimästi.

Taidan tietää mitä tarkoitat, joskus jää tekstini vähän ravaamaan ympyrää. Jossain kohdissa päätin jo poistaakin lauseita, kun pohtisin, etteivät ne varsinaisesti tuo mitään uutta tekstiin. Pitää varmaan lukea tuo taas kerran pari läpi, ja kiinnittää huomioita noihin verbeihin ja niiden voimakkuuteen. Koska tarina ei ole juonellisesti hirmuisen moniulotteinen, niin tosiaan olisi tärkeää saada kieli kuntoon. Siinä sitten on tekemistä.


Novelli on tekstilajina siitä mielenkiintoinen, haastava ja mitä näitä ylentäviä adjektiiveja nyt onkaan osaltaan juuri siitä syystä, että kaikella on lähes pakon edessä oltava jonkinlainen funktio. Jokaisen lauseen ja virkkeen merkitys korostuu äärimmäisyyksiin asti, kun teksti on tiivis, lyhyt. Kehää ei oikein parane jäädä kiertelemään.

Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö saisi jäädä vaikkapa nautiskelemaan hetkestä. Päin vastoin. Yksittäinen rauhallinen hetki saattaa hyvinkin olla kaikki kaikessa muuten hieman hektisemmän tarinan keskellä. En nyt tarkoita, että tämä olisi välttämättä sopinut juuri tähän tarinaan, enkä sitä muutenkaan tällä erityisemmin kommentoi. Tarkoitan vain, että lähestymistapoja on mo... äfsafhälklisekollaasi. Novellit ovat jänniä. Kirjoitustyylejä on niin monia kuin on kirjoittajiakin. Jos hyvä idea sattuu sopimaan omaan tyyliin, mikä jottei.

Itse ajattelin asiaa niin, että se päämäärätietoisuus lähteä kostoretkelle kaikesta kivusta ja yhteisön normeista huolimatta toimivat sellaisena vakuutuksena. Mutta muutkin ovat huomauttaneet samasta asiasta, joten lienet oikeassa. Olisiko pitänyt pidentää osuutta, jossa Anana varsinaisesti vain höpisee raiskaajistaan?


Tuo kostonhimon välittyminen oli oikeastaan pääsyy sille, että halusin vielä tarkentaa vastaustani.

En ole varma, olisiko pidentäminen itsessään ollut oikea ratkaisu. Tekstillä oli kuitenkin kohtausten määrään verrattuna jonkin verran mittaa. Lisäpituus ei siis välttämättä olisi itsessään tuonut mitään lisää tarinaan. Pikemminkin olisi voinut olla tarinalle eduksi, jos Anana-kertoja olisi kuvaillut jotenkin eläväiseen tapaan esimerkiksi jotain arjen vaikeuden yksityiskohtaa tai että pelkotilojen kuvailua olisi elävöitetty hieman.

Täsmennän. Tehokkaampaa ei ainakaan omasta mielestäni ole se, että kertoo että nyt pelottaa. Jos sen sijaan kirjoittaa tarinaansa vaikkapa kohtauksen, jossa pelko alkaa hiljalleen kalvaa kertojan mieltä jossain vaarattomassa tilanteessa, saattaa olotila välittyä hyvinkin tehokkaasti. Jotain konkreettista, lähestyttävämpää! Yksi hyvä temppu on myös jättää sana pelko itsessään mainitsematta ja yrittää välittää tunne muilla tavoin. Toimii melko usein. Toki, joskus teksti itse sanelee toisin, mutta näihin asioihin voi kuitenkin vaikuttaa.

Tuo mieshenkilöiden ohuus on helppoa ymmärtää. Toisaalta tarinan rytmitys olisi varmaankin muuttunut aika paljon, jos erillisiä kohtauksia olisin raiskaajien elämästä esittänyt. Toisaalta jotenkin tuntuisi väkinäiseltä, jos kauheasti lisäilisin tuonne tekstin välikköihin sitä sun tätä raiskaajista. Kuitenkaan Ananan mieleen tuskin tulee mitään positiivista raiskaajistaan heistä kertoessaan, ja toisaalta pahojen asioiden korostaminen ehkä loisi jo liian uberpahuutta.


Joo, rytmityksen ylläpitäminen on joskus todella haastavaa. T'ässä tarinassa pääosassa oli tapahtumien osalta lopun kostotoimenpide (jota ei muuten sitten lopulta mainittukaan itse tarinan nimessä vaan ketjun otsikossa [menivät sekaisin aiemmin, kun ei ollut tarkkaavainen]) ja alkua lisää painottamalla olisi tosiaan saattanut tehdä hallaa rakenteelle. Nämä ovat vaikeita asioita näin ulkopuolisen silmin tarkasteltuina.

Oli minulla jokin toinenkin pointti aiheeseen liittyen, mutta eöähh...

Ai niin! Ne ohuemmat hahmot! Yksi temppu olisi saattanut olla siinä, että nämä tyypit olisivat tehneet jotain muutakin kuin lorvineet, juoneet ja raiskanneet. Kaikki nuo ovat melko - no - epämiellyttäviä ominaisuuksia ainakin tuolla tavalla yhdistett... joo, en puolustele raiskaajia. Hahmon ominaisuuksina nuo eivät ole kovinkaan mairittelevia, vaikkeivat lorviminen ja juominen nyt mitään erityisen hirveitä piirteitä itsessään ole. Kuitenkin, passiivista ja helposti hahmosta ällöttävämmän vaikutelman antavia.

Entäpä jos hahmot olisivat vaikkapa käyneet jonkinlaista keskustelua? Tai oikeasti tehneet töitä jonkin aikaa? Töitä oltaisiin voitu kuvailla. Esimekriksi peltotyöhön liittyy monia mielenkiintoisia askareita. Jokin auraan tai kyntämiseen liittyvähän olisi tietenkin luonut mahdollisuuden joko äärettömän - suorastaan naurettavan helpolle symboliikalle tai sopivasti piiloon jätettynä jopa oivaltavalle, hienovaraiselle. Aura osuu työnnettäessä kiveen. Vetojuhta älähtää. Jotain vastaavanlaista. Vaihtoehtojahan kirjoittajalla löytyy, kun kyse on työstä ja symboliikasta.

Siinä voisi myös olla yksi kehittämismahdollisuus tuleville teksteillesi. Kokeile antaa kuvakielellesi merkitys. Sanotaan nyt vaikka, että lukittu ovi voi kuvata halua eristäytyä, ehkä pelkoa ulkomaailmasta. Kitaran katkennut kieli voi olla viite ilmaisuongelmista, autotallissa lojuva peitelty tai liian siisti auto voi olla kirjoittajan tapa sanoa, että hahmolla olisi halu liikkua, mutta hän on jumissa aloillaan. Tai jotain vastaavaa.

Yksi ehdoton ei: rikkinäinen peili hahmon persoonallisuuden ongelmien symbolina. EI! EI! EI! No joo, voihan tuotakin käyttää, jos siihen heittää jonkinlaisen pienen tvistin. Hahmo vaikka kävelee vessaan, ottaa kaapista lääkkeitä syö lääkkeensä ja laittaa kaapin peilioven kiinni. Ovessa on särö. Ja sitten rikotaan neljäs seinä. Hahmo esimerkiksi kiinnittää huomiota siihen, kuinka kirjoittaja on sortunut halpaan symboliikkaan ja lähtee etsimään reittiä tosimaailmaan antaakseen kirjoittajalleen litsarin laiskan kirjiottamisen johdosta! Tai ihan vain puhtaasti repeää näkemälleen, kokeilee peilin säröjä hieman sormellaan ja miettii sitten keskenään, että pitäisi muuten korjata tuo vessan peili, koska tuo nyt on vain aivan naurettava klisee.

Piti sanomani, että vaihtoehtojahan on tässäkin.

Nimien yhteyksissä tosiaan selailin internetin kätköjä löytääkseni mieluisia afrikkalaisia etunimiä. [...] Ihan lystikäs tapa antaa nimi, joka oikeasti tarkoittaa jotain, eikä ole vain väännöksiä Raamatusta.


Netti on kyllä hyvä aivan kaikkeen tiedonhakuun. Ja käteväkin on! Kaikkeen se ei kuitenkaan valitettavasti tai ehkä onneksi riitä. Joutuu välillä käymään esimerkiksi kirjastossa tai ylipäätään ulkona! Omalla kohdallani touhu lähti jossain vaiheessa hieman käsistä ja olen sittemmin lukenut hämmentävän määrän nimiin liittyvää kirjallisuutta. Kaikkea sitä tekee taiteen eteen.

Kirjoitit loistavan kommentin, kiitos siitä valtavasti! Arvostan sitä oikeasti, että jaksoit näin paljon sanoa tarinastani. Pitää tosiaan oikeasti miettiä, miten saisin kehitettyä itseäni keskivertaista kotikirjoittelijaa paremmaksi. Ehdottomasti jatkan kirjoittelua.


Yksi kullanarvoinen idea on alkaa pitää mukanaan kirjoitusvihkoa, johon merkkaa ylös aivan kaikki saamansa ideat, oivallukset, sanailut ja kaikki vastaavat. Itse siirryin jokunen vuosi sitten sanelukoneeseen, mutta kyllä vihkoakin tulee edelleen mukana kuljetettua, jos vaikka sattuu tarvitsemaan esimerkiksi jotain graafisempaa kuten taulukoita tai täytyy ihan vain piirtää tekstin jatkeeksi jokin yksityiskohta tai muuta vastaavaa.

Vihko aina mukana, kaikki ideat vihkoon. Vähitellen tulee varmasti tapahtumaan kehitystä. Jossain vaiheessa päähän nimittäin tulee putkahtamaan idea, jossa on tavallista enemmän ytyä. Sitä haluaa työstää eteenpäin. Siihen liittyviä merkintöjä alkaa kutsua omalla etuliitteellään. Päivämäärän ja kellonajan viereen tulee lyhenne merkinnän aiheelle. Yksinkertainen ajatus paisuu paisumistaan ja jossain vaiheessa tajuaa työstäneensä itselleen uuden pääprojektin.

Täytyy sanoa, että se on melkoisen palkitseva tunne.

Mutta niin, ala pitää kirjoitusvihkoa ja jonkinlainen kehitys on lähes taattua.