Mikseri.net

#2 kirjoitettu 15.06.2003 01:32

Kuolema on todella vaikea aihe ihmisille. Siitä puhuessa pitää hyväksyä ja sisäistää oma katoavaisuutensa ja kuolevaisuutensa, joka näin itserakkaalle rodulle on tietenkin erittäin vaikeata. Itse en ole asiaa juurikaan ajatellut kuten ei tässä iässä varmasti tarvitsekaan/kannatakaan. Kuolema on se suuri tuntematon joka voi tuoda mukanaan mitä vain, on se sitten positiivista, negatiivista, taivaallista, helvetillistä tai ei mitään.

En osaa pelätä kuolemaa, tiedänhän että niin monet ovat sen ennen minua kokeneet, olettaen että siihen jotain kokemista liittyy. Toisaalta en ajatuksesta pidäkään, onhan ikävää tietää miten rajallinen aikani täällä on.

Yleisesi voinen sanoa että suhtaudun kuolemaan tällä hetkellä melko neutraalisti. Se tuntuu kaukaiselta, ei minun elämääni kuuluvalta asialta, jonka kuitenkin tiedän olevan ehdoton ja väistämätön. Outo asiahan se on.

Mihin nämä "tulokset" muuten päätyvät?

#3 kirjoitettu 15.06.2003 02:54

Ihmisrodun tragedia on juuri siinä, että se tiedostaa kuolemansa. Mikään muu eläinrotu sitä ei osaa ajatella eikä murehtia. Tämä tietoisuus on saanut ihmiset hakemaan lohdutusta aina uskonnoista. Uskontoon turvautumisella kuoleman tuoma ahdistus on aina siirretty syrjään ja tuonpuoleisen elämän kohtalo on annettu "korkeimpien voimien" käsiin.

Ateistina ajatus kuolemasta on ahdistanut joskus teini-iässä kovastikin, mutta iän myötä ajatusta on voinut vaan siirtää pois mielestä ja luonnollista onkin, että ihmismieli pyrkii siirtämään ahdistavat ajatukset pois mielestä ajan myötä. Sinänsä kuolema ei pelota missään mielessä (olen ymmärtänyt oman pienuuteni tässä maailmassa), mutta tietenkin elonjäämisvaistoni pyrkii välttämään sitä viimeiseen hengenvetoon asti....

#4 kirjoitettu 15.06.2003 09:45

m.d.m. kirjoitti:
Kuolema on todella vaikea aihe ihmisille. Siitä puhuessa pitää hyväksyä ja sisäistää oma katoavaisuutensa ja kuolevaisuutensa, joka näin itserakkaalle rodulle on tietenkin erittäin vaikeata. Itse en ole asiaa juurikaan ajatellut kuten ei tässä iässä varmasti tarvitsekaan/kannatakaan. Kuolema on se suuri tuntematon joka voi tuoda mukanaan mitä vain, on se sitten positiivista, negatiivista, taivaallista, helvetillistä tai ei mitään.

En osaa pelätä kuolemaa, tiedänhän että niin monet ovat sen ennen minua kokeneet, olettaen että siihen jotain kokemista liittyy. Toisaalta en ajatuksesta pidäkään, onhan ikävää tietää miten rajallinen aikani täällä on.

Yleisesi voinen sanoa että suhtaudun kuolemaan tällä hetkellä melko neutraalisti. Se tuntuu kaukaiselta, ei minun elämääni kuuluvalta asialta, jonka kuitenkin tiedän olevan ehdoton ja väistämätön. Outo asiahan se on.

Mihin nämä "tulokset" muuten päätyvät?


Kiitoksia vastauksestasi...

Kysyit mihin tulokset päätyvät? Niin voisin sanoa että yksittäiset vastaukset eivät päädy kokonaisuudessaan mihinkään, joitakin lainauksia voin käyttää tulevassa tutkielmassani.
Hyvin mielestäni kirjoitit, poimin muutamia omaa itseänikin lähellä olevia mielipiteitä, mutta ehdottomasti jokaisella on oma tarinansa.

#5 kirjoitettu 15.06.2003 09:51

dip flirt kirjoitti:
Ihmisrodun tragedia on juuri siinä, että se tiedostaa kuolemansa. Mikään muu eläinrotu sitä ei osaa ajatella eikä murehtia. Tämä tietoisuus on saanut ihmiset hakemaan lohdutusta aina uskonnoista. Uskontoon turvautumisella kuoleman tuoma ahdistus on aina siirretty syrjään ja tuonpuoleisen elämän kohtalo on annettu "korkeimpien voimien" käsiin.

Ateistina ajatus kuolemasta on ahdistanut joskus teini-iässä kovastikin, mutta iän myötä ajatusta on voinut vaan siirtää pois mielestä ja luonnollista onkin, että ihmismieli pyrkii siirtämään ahdistavat ajatukset pois mielestä ajan myötä. Sinänsä kuolema ei pelota missään mielessä (olen ymmärtänyt oman pienuuteni tässä maailmassa), mutta tietenkin elonjäämisvaistoni pyrkii välttämään sitä viimeiseen hengenvetoon asti....


Kiitos myös erinomaisesta vastauksestasi.

Vertasit kuolemaa ja uskontoja, mikä olikin aika odotettavaa "vanhemman" polven kavereilta.

Kirjoitit: "ihmismieli pyrkii siirtämään ahdistavat ajatukset pois mielestä ajan myötä."

Niin.. totta joka sana, mutta se on ihme juttu miten jotkut ihmiset kuten allekirjoittanut ei välttämättä pystykkään tuohon että siirtää ajatukset pois mielestä. Ei välttämättä kuolema kummittele mielessäni ainiaan, mutta tietty melankolinen tunnelma silti valtaa päivittäin ajatukset..

Mutta kiitoksia vielä kerran kun annoit aikaasi tälle

#6 kirjoitettu 15.06.2003 15:06

mulle kuolema on tullut aikalailla tutuksi jo ennen kouluikää. sanotaan ettei pieni lapsi voi käsittää mitä kuolema on, mutta itse muistan monesti ajatelleeni sitä iltaisin unta odotellessa. Isäni oli hyvin sairas ja oli pitkään sairaalassa. iästäni huolimatta tiesin mitä se tarkoitti ja sen, että olisi mahdollista, että isää ei enää olisikaan. olenkin miettinyt miksi lapsi suljetaan juuri tuollaisen tilanteen ulkopuolelle? onko oikein suojella lasta noin väistämättömältä ja luonnolliselta asialta?onko kuolema aina ollut tabu, josta lapsille ei tulisi kertoa?itse olen äidilleni vasta pari vuotta sitten sanonut asiasta, ja hän myönsi ettei ollut tullut mieleenkään kertoa kuolemasta tuolloin.hän oli todella yllättynyt kun kerroin kuinka ahdistavaa oli saada kysymyksiin epämääräisiä vastauksia ja kuinka pieni mielikin voi käsitellä asioita.

isän parantumisen jälkeen perheessä ja lähipiirissä on ollut parikin kuolemaa jotka ovat nakertanut sisältä, ja yhäkin ajattelen heitä päivittäin...2 vuotta sitten jouduin tulikokeeseen, sairastuin itse. pitkien tutkimusten, tulosten odottelujen ja epätietoisuuden aikaan oli todella vaikea olla miettimättä kuolemaa. En pelännyt kuolemaa itsessään, vaan mietin miten perheeni selviäisi siitä. sama miten minulle käy kunhan he selviävät.no....kai se tuokin on pelkoa...pelätä kuolemaa perheen puolesta ja olla heistä huolissaan..ehkä pelkoa on monenlaista...tulosten saavuttua iski helpotus, mutta silti mielessä kummittelee ajatus yhä siitä kuinka tilanne voi vielä kääntyä..se tekee kuolemasta hyvin läheisen aiheen.

ehkä voin sanoa että kuolema huolestuttaa ja ahdistaa, ei pelota. se mikä kuolemassa pelottaa on suru.silti monesti ajattelen kuinka paljon kuoleman läheisyys on rikastuttanut elämääni ja tuonut ihmisiä lähemmäs. kannattaako siis kuolemaa pelätä?ei. Se kannattaa hyväksyä.


WandaT

#7 kirjoitettu 15.06.2003 15:53

WandaT kirjoitti:
mulle kuolema on tullut aikalailla tutuksi jo ennen kouluikää. sanotaan ettei pieni lapsi voi käsittää mitä kuolema on, mutta itse muistan monesti ajatelleeni sitä iltaisin unta odotellessa. Isäni oli hyvin sairas ja oli pitkään sairaalassa. iästäni huolimatta tiesin mitä se tarkoitti ja sen, että olisi mahdollista, että isää ei enää olisikaan. olenkin miettinyt miksi lapsi suljetaan juuri tuollaisen tilanteen ulkopuolelle? onko oikein suojella lasta noin väistämättömältä ja luonnolliselta asialta?onko kuolema aina ollut tabu, josta lapsille ei tulisi kertoa?itse olen äidilleni vasta pari vuotta sitten sanonut asiasta, ja hän myönsi ettei ollut tullut mieleenkään kertoa kuolemasta tuolloin.hän oli todella yllättynyt kun kerroin kuinka ahdistavaa oli saada kysymyksiin epämääräisiä vastauksia ja kuinka pieni mielikin voi käsitellä asioita.

isän parantumisen jälkeen perheessä ja lähipiirissä on ollut parikin kuolemaa jotka ovat nakertanut sisältä, ja yhäkin ajattelen heitä päivittäin...2 vuotta sitten jouduin tulikokeeseen, sairastuin itse. pitkien tutkimusten, tulosten odottelujen ja epätietoisuuden aikaan oli todella vaikea olla miettimättä kuolemaa. En pelännyt kuolemaa itsessään, vaan mietin miten perheeni selviäisi siitä. sama miten minulle käy kunhan he selviävät.no....kai se tuokin on pelkoa...pelätä kuolemaa perheen puolesta ja olla heistä huolissaan..ehkä pelkoa on monenlaista...tulosten saavuttua iski helpotus, mutta silti mielessä kummittelee ajatus yhä siitä kuinka tilanne voi vielä kääntyä..se tekee kuolemasta hyvin läheisen aiheen.

ehkä voin sanoa että kuolema huolestuttaa ja ahdistaa, ei pelota. se mikä kuolemassa pelottaa on suru.silti monesti ajattelen kuinka paljon kuoleman läheisyys on rikastuttanut elämääni ja tuonut ihmisiä lähemmäs. kannattaako siis kuolemaa pelätä?ei. Se kannattaa hyväksyä.


WandaT


Rakas Wanda,

Kiitän viestistäsi...

Melkeimpä voisin sanoa että rohkea teko oli kertoa noin avoimesti niinkin vaikeasta aiheesta kuin kuolema.

Kun kerroit minulle (ja muille Mikseriläisille) miten kuolema on koskettanut sinua, niin minun täytyy antaa vastine tuolle ja kertoa oma kokemukseni...

Niin, kaikki alkoi mallikkaasti, en aio nyt kumminkaan kertoa elämän eri vaiheitani, vaan ne mitkä liittyy aiheeseen kuolema.

Ensimmäinen menetys oli vaarini, joka olikin suuressa roolissa minun kasvamisessa. Häneltä opin paljon mm. käytöstavat, rehellisyyden, jne.
Olin muistaakseni 10 vuoden ikäinen, kun vaarini kuoli. Hän oli kuollessaan hyvässä kunnossa, mutta sydän petti. Surin menetystä niin, kuin oma isäni olisi kuollut.
Ymmärrän siis hyvin tunteesi silloin kun isäsi sairasti.

Tuosta kumminkin kasvoin niin paljon ihmisenä etten enää pelännyt kuolemaa ja ajatellut sitä päivittäin, kun yleensä oli tapanani tehdä pienenä poikansena, joten ymmärtää varmasti, miksi vaarini menetys oli niin kova shokki minulle.

Kumminkin, seuraavaksi olikin itseni vuoro... auto-onnettomuudessa meinasi mennä henki ja kyllähän sitä saikin sen verran vahvan opetuksen siitä kun 3kk sairaalassa ja ei siinä kaikki kun joutui aloittamaan kaiken alusta (opetella kävelemään, puhumaan...)
Se oli vaikea paikka minulle, mutta jaksoin kumminkin yrittää perheeni ja ystävieni tuella.

Ei menetykset siihen jäänyt... pääsin tammikuussa 1994 kotiin ja samaisen vuoden maaliskuussa äitini isä, eli toinen vaarini kuoli myös sydänkohtaukseen.
Samanlainen järkytys sekin oli, kun vielä tarkoituksena oli mennä kesällä vaariani tapaamaan, kun hän asusti toisella puolella Suomea.

Juhannuksena 1994 menetin ensimmäisen ystäväni ja viikko tapahtuneen jälkeen meni toinen...

Noh, elämä jatkui kaikesta huolimatta, niin pitkään kunnes minä itse sairastuin.

Meinasin jo että eikö tämä perhana hellitä ikinä, kun olin juuri päässyt sopeutumaan nykyiseen tilaani ja kaikki oli kohtalaisen hyvin...

Nykyisin elämä on jälleen mallillaan, koska en antanut periksi vaan voitin sairauden periksiantamattomuudellani ja voimalla mihin en uskonut ikinä saavuttavani.

Silti, vaikka elo on mallillaan, kuolema ei ole väistynyt takavasemmalle ja niin se on lähes päivittäin pohdinnan aiheena.
En nyt tarkoita että ajattelisin sitä pelätäkseni, se vaan on fiilis jonka joudun kohtaamaan.

Kiitos vielä kerran kun pystyit jakamaan kokemuksiasi!

#8 kirjoitettu 15.06.2003 18:28

Pitäisikö kuolemaa pelätä? Itse en koe siinä olevan mitään pelottavaa.

#9 kirjoitettu 15.06.2003 20:06

Kona kirjoitti:
Pitäisikö kuolemaa pelätä? Itse en koe siinä olevan mitään pelottavaa.


Arvoisa Kona,

Mainittiinko asia mielestäsi niin että kuolemaa pitäisi pelätä?
Halusin korjata asian vain jottei ristiriitaisia kommentteja tulisi tästä aiheesta, sillä tämän oli tarkoitus kerrata mitä tunteita kuolema herättää muissa käyttäjissä ja miten sen otatte vastaan (esim. pelkäätkö, tms.)

Toivottavasti selvensin tarpeeksi hyvin asian, ettei muutkin rupea samasta aiheesta jankkaamaan, sillä tarkoitukseni ei ollut kysyä mielipidettä "pelkäättekä kuolemaa"

Kiitän kumminkin ajastasi ja vastauksestasi.

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#10 kirjoitettu 15.06.2003 20:15

Bloodhound kirjoitti:
Joo, mulla on ollu aina äärimmäisen neutraali fiilis tosta kuolemasta ja en oikein tiedä onko se ihan normaalia kokea, että ku henki lähtee niin ei tarvi ainakaan huolehtia enää mistään...

Porukkaa on kuollu ympäriltä mun pienen elämäni aikana aina tasaisin väliajoin, mutta ehkä semmoinen todellinen "pysäyttäjä" vielä puuttuu syklistä. Tosin eräs luokkakaveri lopetti alkuvuodesta itsensä aika tylysti, mutta tämänkin kohdalla pystyin samaistumaan fiilikseen, että jos kerran on pakko mennä niin sitten kai on... En todellakaan puolla itsemurhaa tai kenenkään syyttä kuolemista tms. , mutta pystyn ymmärtämään sen tuskan mikä voi ajaa tuollaiseen tekoon.

Olen ehkä tässä suhteessa vähän monisäikeinen ihminen, mutta omaa kuolemaani tai kuolemaa yleensä en pelkää millään tasolla ja lähinnä se on juuri vain yksi etappi (se viimeinen) elämässä ja pidän sitä neutraalina kohtalona. Lähinnä pelkään kuolemaa edeltävää mahdollista tuskaa tai häpeää tai jotain vastaavaa, mutta en itse kuolemaa. Tässä elämässä on paljon enemmän pohdittavaa ja murehdittavaa kuin kuolema ja se on luonnollinen osa elämää, mitä kenenkään ei minusta tarvitsisi erikseen pelätä. Silloinhan pääset vihdoin maanpäällisestä eroon ja kenties suurempaan voimaan ja ennen kaikkea rauhaan, jos kaikkiin höpinöihin on uskomista. Tai kyllä se pelkkä tyhjiökin kelpaa, mutta ei ainakaan huolet enää paina!

OK, en lukenut kaikkia edellä olevia kommentteja (mikä kyllä pitäisi yleensä tehdä, ettei pompi kenenkään varpaille...), mutta näin ajattelen ja kuolema on minulle yksi hailee, jos niin voin sanoa ja toivottavasti en kuole tuskaisesti.

Pyydän ettei kukaan loukkaannu asenteestani kuolemaan kenties vaikeiden aikojen takia lähiomaisten parissa, sillä en halveksi kuitenkaan kuolemaa ja varsinkaan kuolleita. Heitä pitää aina kunnioittaa! Mutta elämä on elämistä varten, ei kuolemista vaikka jotkut näin asian näkevätkin.



Arvoisa Bloodhound,

Kiitän todella paljon vastauksestasi.

Otit asian hyvin esille ja toit oman mielipiteesi hyvin julki.

Kuolemaa ei tässä aiheessa kumminkaan tarvinnut pelätä, sillä kysymyshän ei ollut periaatteessa siitä, vaan ihan yleisesti...
En kumminkaan koe että olisit hyppinyt kenenkään varpaille, ainakin omasta puolesta menen takuuseen siitä.

Niinkuin mainitsit, et pelkää kuolemaa, mutta ehkä sitä edeltävää tuskaa, jne.
Kiinnostava pointti, sillä minulle ei ole vielä tullut vastaan ihmistä jotka käsittelisi asiat noin, vaikkakin olen itse kerran melkein kuollut ja tuskaisella tavalla...

OK, mutta kiitän vielä ajastasi ja oikein mainiota kesää sinulle!

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#11 kirjoitettu 15.06.2003 20:17

Toistan vielä; Tässä aiheessa ei ole kysymys siitä että pelkäättekö kuolemaa.. sana on vapaa, mutta älkää sekoittako tätä yhteen osa-alueeseen, mitä kuolemaan liittyy...

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#12 kirjoitettu 15.06.2003 22:12

Kuolema pelottaa yleensä niitäkin ihmisiä jotka uskovat jumalaan.
Ajatellaan, että pääsee taivaaseen, mutta toisaalta pelätään myös, että vaan kuolee ja on ikuinen pimeys edessä. Toi kuulostaa niin älyttömältä, että lakkaa olemasta yhtäkkiä vaan. Ei tiedä voiko siihenkään uskoa.
Me emme edes ymmärrä sanaa ikuisuus. Se ei lopu koskaan, mutta voitko elämäsi jälkeen olla sitten ikuisesti kuollut? Vastaus: Et.
koska jos olisit ikuisesti kuollut olisit nyttenkin kuollut, etkä olisi koskaan elänytkään...

#13 kirjoitettu 15.06.2003 23:25

Kuolema ei juuri tällä hetkellä pelota mua.. Se itseasiassa vois myös kiehtoakkin, sillä olis hieno tietää, mitä on kuoleman jälkeen. (Onko joku toinen "maailma", jossa on samanlaista elämää, vai jäädäänkö me johonkin keskitilanteeseen kuoleman jälkeen. Minne me edes menemme? Onko sielunvaelluksia, onko kuolemanjälkeistä elämää..) Kauheesti kysymyksiä, mutta kukaan ei voi vastata niihin. Kuolema on sinänsä myös hieno asia. Ihminen saa ikuisen levon.
Sinänsä se läheisen tai kenen tahansa kuolema satuttaa, jos lukee sanomalehdistä. Onko juuri ne henkilöt ansaitseet kuolevansa, vai onko se niille kuolleille helpotus. Kysymys jää meidän elävien keskuudessa aivan tietämättömäksi asiaksi.

Mä en voi enää käydä hautajaisissa. Mua alkaa jo ahdistamaan ja itkettämään kun edes astunkin johonkin hautausmaalle. Mun eräs läheinen henkilö kuoli noin kolme - neljä vuotta sitten, ja se oli oikeasti yhtä tuskaa olla siellä arkun vieressä, pitämässä itkua sisällään. Hetken kuluttua, sen mun läheisen henkilön sisko kuoli noin vuoden kuluttua.. Mä en voinut mennä sinne hautajaisiin. En edes koskaan ollut puhunutkaan melkein sen ihmisen kanssa, mutta se muistutti niin paljon sitä mulle olevaa läheistä ihmistä! Harmittaa, kun en voinut / päässyt sanomaan sille rakkaalle ihmiselleni hyvästejä, halaamaan tai edes sanoa, että mä välitän siitä! Miks sen aika tuli niin nopeasti?! Pääseeköhän edes kaikki ihmiset ikuiseen lepoon.

#14 kirjoitettu 16.06.2003 00:13

Kuolema ei tuo muuta mieleen kuin elämän lopun, ja sitähän se noin käytännössä vain on.
Mulla kuolema maalaa piruja seinille, vaikka se ei olis lähimaillakaan. Eli totta helvetissä se pelottaa, oma kuolema tai jonkun rakkaan ihmisen kuolema. Oikeestaan se oma kuolema ei niinkään pelota, jos tietäisin että kerkeän sitä ennen tehdä kaiken mitä haluan, ja jos olisin elänyt hyvän, onnellisen ja piiiiitkän elämän. Jos mulla on tarpeeksi hyviä muistoja elämästä, niin mikäs siinä lähteä pois, silloin sen aika varmaan jo onkin tullut.

#15 kirjoitettu 16.06.2003 00:29

En pelkää kuolemaa yhtään,mutta en sitä niinkään toivoisikaan. Meinasin kuolla auto kolarissa noin 3vuotta sitten. Jos kuski ei olisi tehnyt yhtä pientä liikettä,niin olisi auto tullut suoraan kylkeen ja ovesta läpi. Paku tuli sillä voimalla että olisi henki varmasti lähtenyt. Kuski tajusi siinä sitten kääntää auton niin että paku tulee edestä,kulmasta. Minulle ei siinä sitten muuta käynyt kun jalat oli vaikea saada pois sieltä,ovea en saanut auki, kädet oli todella kipeät,ja turvavöistä tuli todella paha ruhje. Se sattuu vieläkin. Pitäisi varmaan käydä näyttämässä lääkärissä. Käytän todella harvoin turvavöitä mutta juuri silloin satuin käyttämään. Aika sattuma..

#16 kirjoitettu 16.06.2003 06:22

Piiska kirjoitti:
Kuolema pelottaa yleensä niitäkin ihmisiä jotka uskovat jumalaan.
Ajatellaan, että pääsee taivaaseen, mutta toisaalta pelätään myös, että vaan kuolee ja on ikuinen pimeys edessä. Toi kuulostaa niin älyttömältä, että lakkaa olemasta yhtäkkiä vaan. Ei tiedä voiko siihenkään uskoa.
Me emme edes ymmärrä sanaa ikuisuus. Se ei lopu koskaan, mutta voitko elämäsi jälkeen olla sitten ikuisesti kuollut? Vastaus: Et.
koska jos olisit ikuisesti kuollut olisit nyttenkin kuollut, etkä olisi koskaan elänytkään...


Arvoisa Piiska,

Kiitän vastauksestasi.

Niin, oikeassahan olet juuri siinä asiassa että yleensä Jumalanpelossa elävä ihminen, kärsii myös kuolemanpelosta.

Onhan se niinkin, että kaikki yhtäkkiä vaan loppuisi, kumma ajatus, mutta kyllä se kaikki loppuu aikanaan, sillä minun käsitykseni mukaan, emme kuolemamme jälkeen siirry taivaaseen tai helvettiin vaan hautausmaalle mätänemään ja muisto joka meistä on jäänyt, elää sitä ikuista elämää läheistemme keskuudessa.

Kiitän mielipiteestäsi. Hyvää kesää

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#17 kirjoitettu 16.06.2003 06:42

ZätGä kirjoitti:
Kuolema ei juuri tällä hetkellä pelota mua.. Se itseasiassa vois myös kiehtoakkin, sillä olis hieno tietää, mitä on kuoleman jälkeen. (Onko joku toinen "maailma", jossa on samanlaista elämää, vai jäädäänkö me johonkin keskitilanteeseen kuoleman jälkeen. Minne me edes menemme? Onko sielunvaelluksia, onko kuolemanjälkeistä elämää..) Kauheesti kysymyksiä, mutta kukaan ei voi vastata niihin. Kuolema on sinänsä myös hieno asia. Ihminen saa ikuisen levon.
Sinänsä se läheisen tai kenen tahansa kuolema satuttaa, jos lukee sanomalehdistä. Onko juuri ne henkilöt ansaitseet kuolevansa, vai onko se niille kuolleille helpotus. Kysymys jää meidän elävien keskuudessa aivan tietämättömäksi asiaksi.

Mä en voi enää käydä hautajaisissa. Mua alkaa jo ahdistamaan ja itkettämään kun edes astunkin johonkin hautausmaalle. Mun eräs läheinen henkilö kuoli noin kolme - neljä vuotta sitten, ja se oli oikeasti yhtä tuskaa olla siellä arkun vieressä, pitämässä itkua sisällään. Hetken kuluttua, sen mun läheisen henkilön sisko kuoli noin vuoden kuluttua.. Mä en voinut mennä sinne hautajaisiin. En edes koskaan ollut puhunutkaan melkein sen ihmisen kanssa, mutta se muistutti niin paljon sitä mulle olevaa läheistä ihmistä! Harmittaa, kun en voinut / päässyt sanomaan sille rakkaalle ihmiselleni hyvästejä, halaamaan tai edes sanoa, että mä välitän siitä! Miks sen aika tuli niin nopeasti?! Pääseeköhän edes kaikki ihmiset ikuiseen lepoon.


Arvoisa ZätGä,

Kiitän vastauksestasi.

Olen itsekkin pienempänä miettinyt samaa, että onko mitään paikkaa olemassa, johon kuoleman jälkeen ihminen päätyy.
Sielunvaelluksen otin tuolta rivien välistä ja se vasta onkin kiinnostava aihe spekuloida, sillä enemmän siihen "uskon" kuin uudelleensyntymiseen.
Sieluhan elää muistona meidän sydämmissä..

Kirjoitit "Ihminen saa ikuisen levon". Kyllähän tuossakin on pointti, joka on todellakin miettimisen arvoinen asia.. moni ei sitä tiedä eikä tule varmasti elämäns aikana tietämään, jos ei ole aikaa keskittyä miettimään noita juttuja ja tehdä itselleen selväksi mihin kuolemansa jälkeen "pääsee/joutuu", sillä jos ajattelee ettei joudu kuin hautuumaalle kiven alle mätänemään, niin siinä varmasti ihminen elää jonkinasteita kuolemanpelkoa!

Positiivinen asenne tuossakin asiassa takaa meille yhä kiehtovamman elämän.

Kirjoitit lisäksi ettet voi käydä hautajaisissa..

Sama tilanne se minullakin on, syynä on minun yliherkkyys, tunnelataus on suuri, joten en viitsi ajaa itseäni piippuun, vaan ennemmin muistan vainajaa hautajaisten jälkeen omassa rauhassa

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#18 kirjoitettu 16.06.2003 06:45

neitsytlumi kirjoitti:
Kuolema ei tuo muuta mieleen kuin elämän lopun, ja sitähän se noin käytännössä vain on.
Mulla kuolema maalaa piruja seinille, vaikka se ei olis lähimaillakaan. Eli totta helvetissä se pelottaa, oma kuolema tai jonkun rakkaan ihmisen kuolema. Oikeestaan se oma kuolema ei niinkään pelota, jos tietäisin että kerkeän sitä ennen tehdä kaiken mitä haluan, ja jos olisin elänyt hyvän, onnellisen ja piiiiitkän elämän. Jos mulla on tarpeeksi hyviä muistoja elämästä, niin mikäs siinä lähteä pois, silloin sen aika varmaan jo onkin tullut.



Arvoisa Neitsytlumi,

Kiitän vastauksestasi.

Sinulla oli aika realiteettinen mielipide kuolemasta. Tarkemmin ajatellen, eihän ihminen juuri muuta halua kuin niitä asioita mitä mainitsit.

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#19 kirjoitettu 16.06.2003 06:49

*~GraffitiGirl~* kirjoitti:
En pelkää kuolemaa yhtään,mutta en sitä niinkään toivoisikaan. Meinasin kuolla auto kolarissa noin 3vuotta sitten. Jos kuski ei olisi tehnyt yhtä pientä liikettä,niin olisi auto tullut suoraan kylkeen ja ovesta läpi. Paku tuli sillä voimalla että olisi henki varmasti lähtenyt. Kuski tajusi siinä sitten kääntää auton niin että paku tulee edestä,kulmasta. Minulle ei siinä sitten muuta käynyt kun jalat oli vaikea saada pois sieltä,ovea en saanut auki, kädet oli todella kipeät,ja turvavöistä tuli todella paha ruhje. Se sattuu vieläkin. Pitäisi varmaan käydä näyttämässä lääkärissä. Käytän todella harvoin turvavöitä mutta juuri silloin satuin käyttämään. Aika sattuma..


Arvoisa Graffitigirl,

Kiitos vastauksestasi.

Käytäs niitä turvavöitä vaan, katsos on kokemusta sen verran että kun en käyttänyt itse (vanha auto, ei ollut takana vöitä) niin meinasin päättää tämän elon nopeasti...

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#20 kirjoitettu 16.06.2003 11:18

Scorpinicus kirjoitti:
Kona kirjoitti:
Pitäisikö kuolemaa pelätä? Itse en koe siinä olevan mitään pelottavaa.


Arvoisa Kona,

Mainittiinko asia mielestäsi niin että kuolemaa pitäisi pelätä?
Halusin korjata asian vain jottei ristiriitaisia kommentteja tulisi tästä aiheesta, sillä tämän oli tarkoitus kerrata mitä tunteita kuolema herättää muissa käyttäjissä ja miten sen otatte vastaan (esim. pelkäätkö, tms.)

Toivottavasti selvensin tarpeeksi hyvin asian, ettei muutkin rupea samasta aiheesta jankkaamaan, sillä tarkoitukseni ei ollut kysyä mielipidettä "pelkäättekä kuolemaa"

Kiitän kumminkin ajastasi ja vastauksestasi.

Kunnioituksella,

Scorpinicus


En sanonut tota "pitäisikö kuolemaa pelätä" juttua mitenkään tollein miten sä sen ajattelit. Vaan meinasin kyllä ihan vaan kysyä sitä sulta, että onko susta kuolema pelättävä asia.

Piiska kirjoitti: "Kuolema pelottaa yleensä niitäkin ihmisiä jotka uskovat jumalaan.
Ajatellaan, että pääsee taivaaseen, mutta toisaalta pelätään myös, että vaan kuolee ja on ikuinen pimeys edessä" en ymmärrä. Kun uskoo Jumalaan ja on ottanut Jeesuksen vapahtajakseen, ei pitäisi olla mitään pelättävää.

#21 kirjoitettu 16.06.2003 11:28

Kona kirjoitti:
Scorpinicus kirjoitti:
Kona kirjoitti:
Pitäisikö kuolemaa pelätä? Itse en koe siinä olevan mitään pelottavaa.


Arvoisa Kona,

Mainittiinko asia mielestäsi niin että kuolemaa pitäisi pelätä?
Halusin korjata asian vain jottei ristiriitaisia kommentteja tulisi tästä aiheesta, sillä tämän oli tarkoitus kerrata mitä tunteita kuolema herättää muissa käyttäjissä ja miten sen otatte vastaan (esim. pelkäätkö, tms.)

Toivottavasti selvensin tarpeeksi hyvin asian, ettei muutkin rupea samasta aiheesta jankkaamaan, sillä tarkoitukseni ei ollut kysyä mielipidettä "pelkäättekä kuolemaa"

Kiitän kumminkin ajastasi ja vastauksestasi.

Kunnioituksella,

Scorpinicus


En sanonut tota "pitäisikö kuolemaa pelätä" juttua mitenkään tollein miten sä sen ajattelit. Vaan meinasin kyllä ihan vaan kysyä sitä sulta, että onko susta kuolema pelättävä asia.

Piiska kirjoitti: "Kuolema pelottaa yleensä niitäkin ihmisiä jotka uskovat jumalaan.
Ajatellaan, että pääsee taivaaseen, mutta toisaalta pelätään myös, että vaan kuolee ja on ikuinen pimeys edessä" en ymmärrä. Kun uskoo Jumalaan ja on ottanut Jeesuksen vapahtajakseen, ei pitäisi olla mitään pelättävää.


Arvoisa Kona,

Kiitos selvennyksestä.

Vastaukseni tuohon kuolemanpelko kysymykseen on että en pelkää kuolemaa.

Ota kantaa vastaisuudessakin muitten kirjoittamisiin... mielenkiintoista nähdä miten ihmiset suhtautuvat.

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#22 kirjoitettu 16.06.2003 12:42

Scorpinicus kirjoitti:
Arvoisa Piiska,

Kiitän vastauksestasi.

Niin, oikeassahan olet juuri siinä asiassa että yleensä Jumalanpelossa elävä ihminen, kärsii myös kuolemanpelosta.

Onhan se niinkin, että kaikki yhtäkkiä vaan loppuisi, kumma ajatus, mutta kyllä se kaikki loppuu aikanaan, sillä minun käsitykseni mukaan, emme kuolemamme jälkeen siirry taivaaseen tai helvettiin vaan hautausmaalle mätänemään ja muisto joka meistä on jäänyt, elää sitä ikuista elämää läheistemme keskuudessa.

Kiitän mielipiteestäsi. Hyvää kesää

Kunnioituksella,

Scorpinicus



Ymmärsit ihan oikein! Albert Einstein kehitteli ennen kuolemaansa teoriaa, että ihminen on ikuinen. Hän tarkoitti, että sielu olisi olemassa. Hän sanoi:
"ihminen on sähköinen, eikä sähköisyys lopu kun kuolee. Siksi ihminen kykenee näkemään unta vielä kun ruumis kuolee. Eli jos kuolet synnyt mahdollisesti uudestaan, mutta unessa. Tämä voi myös tarkoittaa, että olemme nytkin unessa edellisestä kuolemastamme"

Kelatkaa tota!

#23 kirjoitettu 16.06.2003 12:51

Arvoisa Piiska,

Olet kyllä hyvin asian ytimessä

Ei tuota ollut mitenkään vaikea päätellä, kun uskon sielun vaellukseen ja lopulta sielun elämiseen jossakin ihmisessä (läheinen, kaveri, jne.).

Tuosta voisin sanoa että totta osittain, meinaas kun se on ihmisestä kiinni että pystyykö tuntemaan/näkemään, esim. 10 vuotta sitten kuolleen isoisänsä sielun 3 vuotiaassa pikkusisaressaan.

Edellämainittu tapaus kävi minulle, sillä pikkuveljeni toi minulle isoisäni mieleen aivan selkeästi.
En usko että kyseessä olisi hallusinaationtapainen elämys, vaan täyttä totta...

Kyllä se ihmismieli on kummallinen...

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#24 kirjoitettu 16.06.2003 14:19

Ei mulla ole ainakaan kuolemaa vastaan mitään negatiivisia asenteita. Sehän on luonnollinen jatko elämälle. Mutta jos tekee itsemurhan niin siinnä vaiheessa katson hiukan kieroon ja pahasti ja muutan suhtaumista asiaan aika radikaalisti.
Olen sitä miettinyt etttä voiko niin huonosti mennä että on pakko ottaa henki itseltään...musta se on ääreisraukkamainen teko!

#25 kirjoitettu 16.06.2003 20:20

Arvoisa Elohopea,

Kiitos vastauksestasi.

Mielenkiintoisen asian vedit mukaan keskusteluun, nimittäin itsemurhan (jota kyllä en ajanut keskustellu takaa, mutta uusia asioita tästäkin aiheesta on tervetullut)

Kyllä, niinkuin kirjoitit... kuolema on luonnollinen jatke elämälle ja sehän on kaikkien tiedossa ennenpitkään elämän varrella.

Itsemurhasta omaan katkeria kokemuksia sen verran, että omaan siitä varsin "vittumaisia" muistoja.

Todellakin. Itsemurha on maailman itserakkain teko. Siinä ei ihminen ajattele että voi tehdä läheisten ihmisten elämästä helvettiä loppu ajaksi.

Kaikella kunniotuksella ja hyvää kesän jatkoa sinulle!

Scorpinicus

#26 kirjoitettu 16.06.2003 20:32

Arvoisa Viltsuh,

Kiitän vastauksestasi.

Kerroit että lähipiirissäsi olet kuullut paljon itsemurhalla pelottelua.

Alkoholi kyllä on se kuoleman "kaveri" joka esiintyy useassa kuoleman tapauksessa, niinkuin silloin kun olin tuossa auto-onnettomuudessa, jolloin jouduin välttämättä katsomaan kuolemaa silmiin ensimmäisen kerran.

Mainitsit Wandan viestissäsi ja minäkin arvostan hänen avautumistaan tässä aiheessa suuresti ja muutenkin kun on saanut kestää niinkin paljon elämässään...

"ihmiset, jotka ajattelevat taukoamatta kuolemaa, päätyvät sinne itsekin yllättävän aikaisin. Kun ajattelee asiaa, alkaa tekemään sitä mitä ajattelee."

Niin, voit varmasti perustella tuota myöhemmin, sillä en aikonut mennä vielä mullan alle, niinkuin asiasta saatoin ymmärtää... korjaa minua jos olen väärässä?

"Mieli ja keho on sen verran lähellä toisiaan, että iloset ajatukset vaan tollasen manaamisen sijasta esiin! Se on ainoa tapa selviytyä"

Niin, positiivinen mieli ja asenne elämään on se jolla selviytyä, mutta kyllä siihen saa lisätä aika suuren tahdonvoiman, jos meinaa lopulta selvitä hengissä.

Todellakin, mainitsit aikaisemmin että tämän voi vaan ymmärtää ne ketkä ovat katsoneet kuolemaa silmiin ja ymmärtänyt sen viestin...

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#27 kirjoitettu 17.06.2003 00:26

En edes nähnyt toista vaariani,äidin isääni,koska hän kuoli veneonnettomuudessa.Ja fakta se on,että ei sitä osaa kaivata sellaista ihmistä niin paljon,jota ei ole tuntenut.
Onnettomuudet,sairaudet ja vanhuus on vienyt läheltäni ihmisiä,mutta ikinä en olis kuvitellu,et olisin joutunu käsittelemään aiheen,jossa ihmisen henki on viety toisen ihmisen käden kautta.Niin kuitenkin kävi.En pelkää kuolemaa,mutta en sitä halua liiemmin ajatellakaan.Se on kuitenkin ainoa asia,mitä elämässä pitää syntymisen lisäksi tehdä,joten ei pelleillä sillä asialla.

Weera muokkasi viestiä 00:30 17.06.2003

Mä pelkään kuolemaa,mut en tunne sitä ajankohtaseks joka päiväisessä elämässä,mut kaikkein eniten mä pelkään,et jokumun läheinen lähtee pois.Se sattuu niin vitusti.

#28 kirjoitettu 17.06.2003 06:16

Arvoisa Weera,

Kiitos kommentistasi.

Ajattelin luettuasi viestisi, että olenkohan minä tehnyt suuren virheen kun tämmöisestä aiheesta pistin jutun kulkemaan...

No enivei. Tulin kumminkin siihen päätepisteeseen että mitäs siitä, jos joku ei aiheesta pidä.

Kerroit että et ole edes nähnyt toista vaariasi. Se ei ole kovin uuttakaan, sillä avovaimoni ei ole nähnyt kumpaakaan vaariaan, koska he ovat kuolleet jo silloin kun avovaimoni äiti on ollut nuori (15-16).

Mainitsit samaisen jutun yhteydessä myös ettet osaa kaivata vaariasi. Noh, se ei ole mikään outo asia, sillä en minäkään kaipaa isoisoisääni, mutta tietysti mielenkiinnolla olisin hänet tavannut.

"en olis kuvitellu,et olisin joutunu käsittelemään aiheen,jossa ihmisen henki on viety toisen ihmisen käden kautta.Niin kuitenkin kävi"

Maailma on julma paikka, jossa ei voi tietää mitä tulee vastaan, joko itselle tai parhaalle ystävälle. Otan osaa että olet saanut kestää yllämainitun.

"Se on kuitenkin ainoa asia,mitä elämässä pitää syntymisen lisäksi tehdä,joten ei pelleillä sillä asialla."

Niinhän tuo sattuu olemaan.. vai onko ainoa asia jota pitää syntymisen lisäksi tehdä tässä maailmassa? Voin väittää ettei tuo pidä paikkaansa, täytyyhän ihmisen elääkkin, eikä vain syntyä ja kuolla...

Ja mitä tulee pelleilyyn, niin sitä minä tällä asialla en harrasta! Sillä minä olen jo mielestäni tehnyt selväksi, että en halua satuttaa tai ärsyttää ketään ihmistä tällä aiheella. Tai voihan tätä aihetta olla seuraamatta.

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#29 kirjoitettu 18.06.2003 08:01

Arvoisa Viltsuh,

Kiitän taas viestistäsi,

Kirjoitit;

”Oli tarkoitus pistää "esim. WandaT". Sen "esimerkiksi" -sanan puuttuminen varmasti johtuikin juuri siitä, että hänen viesti kosketti mua todella paljon, niinpä se jäikin mieleeni niin helposti. Turhaa tämäkin selittely. Mutta oon pahoillani tuosta sinunkin tapauksestasi, todella.”

OK, Ymmärsin asian.

Kiitoksia myös minulle kohdistetuista sanoista, mutta eihän sinun pidä olla pahoillasi, vaan päinvastoin… positiivinen ajattelu kaikesta (minustakin, vaikka se on vaikeaa, heh, heh) on pelastus monelle päivälle.

Poimin tekstistäsi erään lauseen, jonka haluan välttämättä korjata: ”Vaikka lapsellinen olenkin, niin en niin lapsellinen.”

Tuohon sanoisin että jos olisit vähääkään lapsellinen, niin et olisi vastannut tähän aiheeseen, tai sitten tyyliin ”mitä viddua se sulle kuuluu”.
Arvostan näkemyksesi ulostuontia, sillä moni sinunkin ikäinen on edelleen niitä ns. ”vanhoja pentuja” joiden ajatusmaailmaan ei mahdu syvemmälle meneviä ajatuksia…

”Voin puhua vain omista kokemuksistani ja ajatuksistani asian suhteen, joten niitä ei tarvitsee ottaa syyttä suotta henkilökohtaisesti vastaan. Kömpelyyteni ilmaista itseäni näkyy yleensäkin harmittavan usein teksteissänikin, mutta teen parhaani, vaikka se vaatiikiin tällaista tekstin uudelleen selittämistä/muokkaamista. Kunnioitan sua tosi paljon, kun oot tällasen threadin uskaltanut tehdä, sillä vaikea aihe tämä tosiaankin on.”

Noh, tuo tuli selväksi minulle. Eli, en ota ”sanatarkasti” enää huomioon jokaista sanaa…
Ja eikä se mitään haittaa jos tunnet olevasi ”kömpelö” kirjoittamaan, sillä niin me kaikki. Pääasia on että kirjoittaa tuntemuksistaan juuri tuota aihetta kohtaan…

Tuosta aiheen vaikeudesta lopuksi, että kunnioitan teitä ketkä on jaksanut panostaa aiheeseen ja jakanut mielipiteitänsä. Ei se loppujenlopuksi vaikeaa ole, kun sen vain itselleen sisäistää.

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#30 kirjoitettu 18.06.2003 09:19

Bill and Ted start to climb the stairs,
Grim as the front man.

BILL - "Hey, Ted! ...Don't Fear The Reaper!"

GRIM - "I heard that!"

#31 kirjoitettu 18.06.2003 09:25

Loadus kirjoitti:
Bill and Ted start to climb the stairs,
Grim as the front man.

BILL - "Hey, Ted! ...Don't Fear The Reaper!"

GRIM - "I heard that!"


Arvoisa Loadus,

Huvittava näkemys sinulla...

Hyvää päivänjatkoa!

Scorpinicus

#32 kirjoitettu 18.06.2003 10:58

Ihminen on kuolevainen. Joskus se pelottaa kun tietää, että saattaa kuolla hetkenä minä hyvänsä, kun lähtee ylittämään tietä väärään aikaan, katto saattaa romahtaa niskaan, tai oma elimistö vaan lopettaa toimimisen.

Minua kuolema ei pelota, se on täysin hyväksyttävä asia. Mutta se että millä tavalla tulee joskus kuolemaan, niin sen ajattelu pelottaa.

Elikkäs en pelkää itse kuolemaa/kuolemista vaan sitä millä tavalla joskus kuolen.

#33 kirjoitettu 18.06.2003 11:08

Arvoisa R-Ranja,

Kiitän vastauksestasi,

Poimien tekstistäsi, "ei kuolema pelota, vaan se tapa millä lähteä"...

Se on ollut kyllä mielessäni monia kertoja, varsinkin uoruudessani, kun elo oli kovaa menemistä "Life fast, die young" -mentaliteetillä. Mutta aina jostakin kumman syystä sitä ajatteli samaa asiaa yön pimeinä tunteina, että millä tavalla sitä tuleekaan lähtemään...

Kunnioituksella,

Scorpinicus

#34 kirjoitettu 18.06.2003 11:35

*~GraffitiGirl~* kirjoitti:
En pelkää kuolemaa yhtään,mutta en sitä niinkään toivoisikaan. Meinasin kuolla auto kolarissa noin 3vuotta sitten. Jos kuski ei olisi tehnyt yhtä pientä liikettä,niin olisi auto tullut suoraan kylkeen ja ovesta läpi. Paku tuli sillä voimalla että olisi henki varmasti lähtenyt. Kuski tajusi siinä sitten kääntää auton niin että paku tulee edestä,kulmasta. Minulle ei siinä sitten muuta käynyt kun jalat oli vaikea saada pois sieltä,ovea en saanut auki, kädet oli todella kipeät,ja turvavöistä tuli todella paha ruhje. Se sattuu vieläkin. Pitäisi varmaan käydä näyttämässä lääkärissä. Käytän todella harvoin turvavöitä mutta juuri silloin satuin käyttämään. Aika sattuma..


Toi on kauhea kokemus. Mulle ja mun perheelle meinas käydä noin. Siitä on ehkä noin pari vuotta aikaa, juuri ennen ensilumien tuloa. Me oltiin tulossa sukuloimasta Porista juuri. Lähdimme Porista kohti kotia, oltiin melkein siirtymässä moottoritielle, kun alko satamaan lunta (meillä oli vielä sillon kesärenkaat --> isän piti vaihtaa kotona renkaat sen matkan jälkeen) Yhtäkkiä meijän auto vaan lähti tieltä, ja lähti heittelemään toiselle puolelle vasentakaistaa.. Vasentakaistaa tuli rekka. Ei siinä pystynyt ajattelemaan mitään. Jotenkin (Luojan kiitos!) äiti pysty vetämään meijän auton takaisin oikeallekaistalle, jolloin me ajettiin tien pientareelle. Mä nousen autosta kauheessa paniikissa, koira sylissä ja kaadun siihen maahan, kun kunnon jääkerros vei jalat alta. Meijän takana oleva autolle oli käynyt samalla tavalla. Se tunne sillon oli niin kauhea, mä en uskaltanut mennä takaisin autoon sen jälkeen enää. Sillä hetkellä kun auto lähti heittelemään sen rekan alle, ei voinut käsittää kuinka lähellä se tilanne ja ehkä kuolemakin olisi ollut. On kyllä vieläkin kauhea kammo mennä autoon talvisin, mutta voihan se tapahtuakkin kesälläkin, mutta koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu.

#35 kirjoitettu 18.06.2003 12:56

Arvoisa ZätGä,

Kiitos vielä lisäyksestä/kannanotostasi

Hurja tapaus tuo minkä koit.. onneksi ei käynyt mitään.

Isäni omaa samanlaisia kokemuksia, kun 80-luvulla hän joutui matkustelemaan paljon autolla ja isäni pahimillaan törmäsi hirven kanssa, mutta onneksi ei käynyt mitenkään.

Hyvää kesää ja turvallisia auto-reissuja sinulle!

Scorpinicus

#36 kirjoitettu 18.06.2003 13:33

Aikoinaan, kun olin siinä vuoden ikäinen pikku poika, perheemme omisti suurehkon saksanpaimenkoiran, joka oli kuulemma ihan mukava elikko aina siihen asti, kun mokoma hyökkäsi kimppuuni ja raateli kasvoni. Mitään näkyviä jälkiä tapahtuneesta ei ole onneksi jäänyt, vaikka hengenlähtö ja sokeutuminen olivat lääkärien mukaan hyvin lähellä. Muistan tilanteen enää vain alitajuntaisesti, enkä ole oikein koskaan pitänyt koirista.

En pelkää kuolemaa, mutta heitä, joita se kiihottaa, voin vain sääliä.

#37 kirjoitettu 18.06.2003 13:46

Arvoisa Random Sam,

Kiitän vastauksestasi.

Uusi aihe... kiinnostavaa ja hyvähän se on että keskustelu elää, eikä pyöri vain paikoillaan..

Selvisit onneksi säikähdyksellä tuosta raatelemisesta.
Koirat on usein arvaamattomia otuksia, varsinkin Sakemannit, sillä kokemusta Sakemanneista on, kun meilläkin oli Saksanpaimenkoira ja yllättäviä "hyökkäyksiä", mutta onneksi vältyimme pahimmalta.

Kirjoitit lopuksi;

"En pelkää kuolemaa, mutta heitä, joita se kiihottaa, voin vain sääliä"

Kyllä, kuolemassa ei ole mitään kiihottavaa, mutta tosin ei mitään pelättävääkään.

Kunnioituksella

Scorpinicus

#38 kirjoitettu 18.06.2003 14:55

Ja ikävintä koko hommassa on, että tyttöystäväni perhe hankki tuossa vuosi sitten uuden koiran, eikä enempää tai vähempää kuin saksanpaimenkoiran. Mokoma on vuodessa kasvanut hurjasti ja on nykyään sellainen tappajan kokoinen. Siinä sitten kehottavat silittämään ja leikkimään sen kanssa...

Scorpinicukselle kiitokset ymmärryksestä ja antaa sen kuoleman tulla, kun se on tullakseen.

Respect.

#39 kirjoitettu 18.06.2003 15:19

Arvoisa Random Sam,

Vai niin...

Se on todellakin ikävää, kun tyttöystäväsi perhe hankki vielä Sakun ja sinun pitäisi ns. tottua siihen... kyllähän koirat mukavia on, mutta sitten kun ne on "lehmän" kokoisia, mutta ei yhtä leppoisia, niin siinä tuleekin pikkusen pulmallinen paikka...

Lisään vielä itse tämän sen, vaikka se ei liity aiheeseen, muutakuin sinun viestisi kautta että joudun pakostakin tekemisiin koiran kanssa lähes päivittäin, sillä anopillani on koira (puoliksi lapinkoiraa & puolet labradorinnoutajaa, eli rotu "Frakki" ja kyllähän minullakin oli yhteen väliin lievä pelko koiria kohtaan, mutta se on täysin nyt kadonnut, vaikka tuo Anopin koira välillä kyllä suuttuu sukulaispojille ja naukkaisee.Silti, jaksamme olla kamuja Pepin kanssa... onneksi!

Eipä tuo nyt mittään, kun ymmärsin sinua... pääasia että ihmiset saavat jotakin irti mielipiteistäni ja siitä kun jaan kokemuksia heidän kanssaan.
Eli, kiitokset sinulle Random Sam

Scorpinicus

#40 kirjoitettu 23.06.2003 12:40

Kiitän kaikkia vastanneita...

Kunnioituksella,

Mr. Scorpinicus

PS. Aihe on loppuunkäsitelty?