Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Pilaako sanat musiikin?


Furry
237 viestiä

#1 kirjoitettu 31.12.2010 14:25 Muok:31.12.2010 16:31

Puran tähän nyt vähän ajatuksia, mitkä juolahtivat päähäni. Niitä on tosin aika vaikea pukea sanoiksi, huomasin sen kun rupesin kirjoittamaan niitä. Koittakaa saada pointti selville, mitä haen.

Eli instrumentaalimusiikkihan ei periaatteessa kerro mistään, niihin yleensä uppoudutaan. Kun taas sanoitetussa musiikissa sanat tekevät tietyn teeman, aiheen tai muuten "vangitsevat" musiikin. Ero on kuin kirjalla ja elokuvalla - kirjan kanssa käytetään mielikuvien ja tilanteiden kuvittelua hyödyksi, mutta elokuvassa se on tehty puolestasi ja kuvat piirtyvät näyttöpäätteelle, ei tarvitse itse kuvitella tarinan tilannetta.

Instrumentaalisessa musiikissa on enemmän ulottuvuuksia, siinä missä jonkun biisin voi kuvitella soivan hautajaisissa tai silloin, kun on yksin kotona, tai biisin voi kuvitella tilanteeseen, jossa kaksi ihmistä rakastuvat - niin jos biisissä olisi sanat, jotka kertovat esimerkiksi hautajaisista, se sulkee nämä kaksi muuta tilannetta pois. Vähän vaikeasti selitetty...

Tietenkin, jos biisin genre on esim. punk tai hiphop, jossa musiikki ei näyttele pääosaa, on tietenkin parempi, että on ne sanat, mutta entäpäs vaikka joku chillout-tyyppinen tai klassinen kappale?

Minun oma mielipiteeni on 50/50, joissain tapauksissa sanoitukset ovat häiritsevästi kappaleiden musiikin tiellä, joskus taas sanoitukset ovat välttämättömät. Joskus taas ei edes kiinnosta - usein silloin, kun musiikkin ei tarvitse/halua "syventyä". (Esimerkkinä taustamusiikki jossain pippaloissa)


Niin ja ei kannata sekoittaa laulamista ja SANOJA keskenään.

^ Vastaa Lainaa


Ynz
340 viestiä

#2 kirjoitettu 31.12.2010 14:28

Mun mielestä melkein jokaisessa tapauksessa lyriikat pilaa kappaleen. (Voxit on jees.)

Mut, mitäpä mä mitään tiiän kun oon teknohomo.

^ Vastaa Lainaa


d fast
Boogiejalka
1066 viestiä
Luottokäyttäjä

#3 kirjoitettu 31.12.2010 14:38 Muok:31.12.2010 14:39

En ole ikinä jaksanut kuunnella sanoituksia sillä korvalla, että tajuaisin jonkinlaisen lyyrisen pointin. Henkilökohtaisesti pidän tarttuvista hokemista sekä rytmiltään mukavista sanoista ja tietty siitä miltä sanat itsessään lausuttuna/laulettuna kuulostaa, sisällöstä viis. Instrumentaalimusiikkia on toisinaan mukavempi kuunnella, koska itsellä pyörii jatkuvasti musiikki mielessä ja miltei jokaisen biisin päälle tekee mieli lauleskella omia melodioita, vaikkakin sitten jonkun instrumentin soittamaa melodiaa.

Muutamia esimerkkejä:

Tarttuva hokema (right about now, the funk soul brother, check it out now, the funk soul brother)

Sanoissa miellyttävä soundi ja rytmitys (kävikin niin, että sodat ovat monimutkaisia kansallisia konflikteja, joissa ammutaan ja joissa kuolee aina vähän ihmisiä kerrallaan)

Mukava instrumentaalihyräilybiisi

^ Vastaa Lainaa


Coivisto
8780 viestiä

#4 kirjoitettu 31.12.2010 14:39 Muok:31.12.2010 14:41

Vastaus on ei.

Huono mikä tahansa voi pilata muuten hyvän kappaleen.
Esimerkkinä en voi enää sietää Paloma Faithin New York biisiä toisen kertosäkeen aikana mukaan tulevien tyttöjen taustalla tuon New York sanan vammaisen kuuloisen hönkäilyn johdosta.

^ Vastaa Lainaa


.Trauma
558 viestiä

#5 kirjoitettu 31.12.2010 14:51

Mun mielestä onnistuneet lyriikat voi tehdä keskinkertaisesta biisistä hyvän ja huonot sanoitukset taas hyvästä biisistä keskinkertaisen tai huonon. Enemmän oma mielenkiinto painottuu melodioihin ja rytmiin kun sanotusten sisältöön, mutta kyllä ne voi parhaimmillaan nostaa biisin kuin biisin toiseen potenssiin. Ihan tapauskohtaista.

^ Vastaa Lainaa


Deadful
3813 viestiä

#6 kirjoitettu 31.12.2010 14:57

Moni musiikki olisi tyjhää ilman laulua ja sanoja. Sitten on musiikkia, joka ei kaipaa minkäänlaista vokalisointia kuulostaen silti eheältä. Laulu on minusta ikään kuin yksi soitinelementti, jota voi käyttää kappaleen niin vaatiessa. Sillä voi pilata mainion instrumenttiraidan tai sillä voi täydentää sitä.

Sanat eivät minusta yksistään pilaa musiikkia. Yleensä, jos biisissä on paskat sanat, niin joku muukin asia kappaleessa ontuu. Tietysti täysin genreen sopimattomalla tematiikalla voi aiheuttaa hallaa muulle biisille, mutta sekään ei minusta absoluuttinen totuus ole. Eri asia tietysti on sitten paska laulu, mikä pilaa yleensä miltei kaiken.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#7 kirjoitettu 31.12.2010 15:39

Furry kirjoitti:

Pilaako sanat musiikin?


Joskus tekevät senkin.

Eli instrumentaalimusiikkihan ei periaatteessa kerro mistään, niihin yleensä uppoudutaan.


No siis niin.. Kyllä minun tekemäni instrumentaali musiikki kertoo miltei aina jostain. Ei että sen tarvitsisi, mutta tapansa kullakin.

Ero on kuin kirjalla ja elokuvalla - kirjan kanssa käytetään mielikuvien ja tilanteiden kuvittelua hyödyksi, mutta elokuvassa se on tehty puolestasi ja kuvat piirtyvät näyttöpäätteelle, ei tarvitse itse kuvitella tarinan tilannetta.


Ei ole. Ero on paljon pienempi. Rajuimmillaankin se pienempi kuin kirjalla ja elokuvalla.

Instrumentaalisessa musiikissa on enemmän ulottuvuuksia, siinä missä jonkun biisin voi kuvitella soivan hautajaisissa tai silloin, kun on yksin kotona, tai biisin voi kuvitella tilanteeseen, jossa kaksi ihmistä rakastuvat - niin jos biisissä olisi sanat, jotka kertovat esimerkiksi hautajaisista, se sulkee nämä kaksi muuta tilannetta pois. Vähän vaikeasti selitetty...


Ei vaan instrumentaalista biisiä voi ehkä tulkita vapaammin, mutta siinä ei ole sen enempää ulottuvuuksia. Lyriikallinekin biisi voi myös olla hyvin laajatulkintainen ja käyttöinen.

Tietenkin, jos biisin genre on esim. punk tai hiphop, jossa musiikki ei näyttele pääosaa, on tietenkin parempi, että on ne sanat, mutta entäpäs vaikka joku chillout-tyyppinen tai klassinen kappale?


Genrestä viis! Tosiin biiseihin sopii paremmin sanat ja toisiin ei. Riippumatta siitä onko kyseessä punk, metalli vai klassinen.

Minun oma mielipiteeni on 50/50, joissain tapauksissa sanoitukset ovat häiritsevästi kappaleiden musiikin tiellä, joskus taas sanoitukset ovat välttämättömät. Joskus taas ei edes kiinnosta - usein silloin, kun musiikkin ei tarvitse/halua "syventyä". (Esimerkkinä taustamusiikki jossain pippaloissa)


Huono musiikki pilaa joskus hyvät sanat ja hyvät sanat pilaavat joskus huonon musiikin. Huono mikä tahansa voi pilata hyvän jonkun. Huonot kehykset voivat pilata huono taulun ja ruma fontti hyvän runon.

^ Vastaa Lainaa


Furry
237 viestiä

#8 kirjoitettu 31.12.2010 15:57 Muok:31.12.2010 15:57

Haava kirjoitti:

Ei ole. Ero on paljon pienempi. Rajuimmillaankin se pienempi kuin kirjalla ja elokuvalla.

Elokuva-kirja -vertaus olikin vain vertauskuva, auttamaan ajatusten pukemista sanoiksi. Siis tietenkään ero ei ole yhtäläinen instrumentaalisten ja sanoitettujen biisien välillä.

Ei vaan instrumentaalista biisiä voi ehkä tulkita vapaammin, mutta siinä ei ole sen enempää ulottuvuuksia. Lyriikallinekin biisi voi myös olla hyvin laajatulkintainen ja käyttöinen.

Mutta kun kappaleen sanoissa lauletaan rakkaudesta ja ikävästä, on teema ja mielikuvat myös jotain niihin liittyvää. Jos taas sama biisi kuunnellaan ilman sanoja, voi mielikuvat olla aivan erilaiset ja enemmän toisistaan poikkeavia. Toisaalta jokainen kappale on yksilöllinen, mitään tinkimättömiä sääntöjä tulkitsemiseen tai niiden käyttämiseen ei varmasti ole.
Minun mielestäni instrumentaalimusiikin kuuntelu vain antaa enemmän tilaa tunnelmille ja mielikuville, kuin sanoitetut. Mutta ehkä tässä tapauksessa ihmisten erilaiset kuuntelutottumukset ratkaisevat.

Huono musiikki pilaa joskus hyvät sanat ja hyvät sanat pilaavat joskus huonon musiikin. Huono mikä tahansa voi pilata hyvän jonkun. Huonot kehykset voivat pilata huono taulun ja ruma fontti hyvän runon.

Kun jätetään hyvyyttä ja huonoutta indikoivat sanat lainauksesta pois, niin päästään takaisin alkuperäisen kysymyksen pariin.

Furry muokkasi viestiä 15:57 31.12.2010

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#9 kirjoitettu 31.12.2010 16:05

Furry kirjoitti:

Mutta kun kappaleen sanoissa lauletaan rakkaudesta ja ikävästä, on teema ja mielikuvat myös jotain niihin liittyvää. Jos taas sama biisi kuunnellaan ilman sanoja, voi mielikuvat olla aivan erilaiset ja enemmän toisistaan poikkeavia. Toisaalta jokainen kappale on yksilöllinen, mitään tinkimättömiä sääntöjä tulkitsemiseen tai niiden käyttämiseen ei varmasti ole.
Minun mielestäni instrumentaalimusiikin kuuntelu vain antaa enemmän tilaa tunnelmille ja mielikuville, kuin sanoitetut. Mutta ehkä tässä tapauksessa ihmisten erilaiset kuuntelutottumukset ratkaisevat.


Enhän minä väittänytkään vastaan? Kritisoin "enemmän ulottuvuuksia"-ilaisua ja sanoin, että sanallinen musiikki ei aina ole tulkinnan suhteen kamalan rajoittava, mutta muuten olen ihan samaa mieltä.

Kun jätetään hyvyyttä ja huonoutta indikoivat sanat lainauksesta pois, niin päästään takaisin alkuperäisen kysymyksen pariin.


Laitoin ne sinneihan tarkoituksella. Hyvät sanat lisäävät kappaleeseen jotakin. Ne luovat siihen tunnelmia ja asioita joita sanattomalla musiikilla ei voi mitenkään luoda. Hyvät sanat luovat uuden ulottuvuuden. en sijaan instrumentaali biiseillä voi tehdä asioita joita sanallisilla biiseillä ei voi ikinä tehdä. Molemissa on omat ulottuvuutensa.

^ Vastaa Lainaa


Furry
237 viestiä

#10 kirjoitettu 31.12.2010 16:21

Haava kirjoitti:
Enhän minä väittänytkään vastaan? Kritisoin "enemmän ulottuvuuksia"-ilaisua ja sanoin, että sanallinen musiikki ei aina ole tulkinnan suhteen kamalan rajoittava, mutta muuten olen ihan samaa mieltä.

Joo, meikäläisen virhe. Enemmän ulottuvuuksia -ilmaisulla tarkoitin sitä, että kappaleeseen pääsee sisälle niin eri tavalla. Ehkä sanallisissa ja sanattomissa biiseissä ei ole toisiaan enemmän ulottuvuuksia, vaan ne ovatkin erilaisia?...

Laitoin ne sinneihan tarkoituksella. Hyvät sanat lisäävät kappaleeseen jotakin. Ne luovat siihen tunnelmia ja asioita joita sanattomalla musiikilla ei voi mitenkään luoda. Hyvät sanat luovat uuden ulottuvuuden. en sijaan instrumentaali biiseillä voi tehdä asioita joita sanallisilla biiseillä ei voi ikinä tehdä. Molemissa on omat ulottuvuutensa.

... kuten sen totesitkin.


Ja nyt taidan vastata ehkä enemmän itselleni, mutta kuuntelutottumuksistahan se riippuu, pilaako sanat musiikin. Ja on aika paljon liukuvia muuttujia, lähtien aina tilanteesta, sanoista, musiikista, kuuntelijan fiiliksistä ynms. jotka määrittävät sen.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#11 kirjoitettu 31.12.2010 17:07

Furry kirjoitti:
Ehkä sanallisissa ja sanattomissa biiseissä ei ole toisiaan enemmän ulottuvuuksia, vaan ne ovatkin erilaisia?...


Näin minä sen asian ilmaisisin.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu