Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Verkostoituminen nykypäivänä ilman someja


Noison
62 viestiä

#1 kirjoitettu 18.11.2022 12:27 Muok:18.11.2022 15:44

Tälleen musiikkia ja kaikkea siihen liittyvää toimintaa hyvin intohimoisesti yli puolen elämän verran harrastaneena persoonana on ollut kaikessa raakuudessaan ikävää huomata, että verkostoituminen näiden asioiden osalta on oikeasti äärimäisen vaikeaa nykypäivänä ilman sosiaalistamediaa.

Oman tuotannon, keikkojen ja varsinkin tapahtumatuotannon markkinointi ei vain onnistu ilman kunnollisia alustoja ja jatkuvaa hypetystä tänä päivänä, vaikka kyse olisi ihan vain ruohonjuuritason underground toiminnasta. Facebookilla ja sen omistamilla muilla alustoilla on tässä kiistaton valta-asema, koska kyseisiä alustoja käyttää valtava määrä ihmisiä maailmanlaajuisesti.

Se vituttaa itseäni henkilökohtaisesti todella paljon, koska kiinnostaa kyllä edelleen toimia musiikin ja tapahtumien parissa, mutta haluaisi irtaantua niistä somen tuomista pakottavista kahleista ja tehdä vain näitä juttuja ilman mitään jatkuvia teasereita ja tuputusta. Koska se tuntuu olevan sitä tänä päivänä, että et tavoita ihmisiä ja asiasi kohdeyleisöä, jos et ole jatkuvasti äänessä ja esillä. Se on todella raskasta ja uuvuttavaa kaikinpuolin.

Onhan sitä ennenkin tehty näitä juttuja aikoinaan ilman someja, mutta se oli silloin huomattavasti pienemmän yhteisön juttu ja siihen haluaisin tänäkin päivänä kyllä pyrkiä, mutta maailma on muuttunut sen verran, että on hyvin vaikeaa verkostoitua ilman näitä alustoja samanhenkisten ihmisten kanssa.

Mikseri.netin merkitystä asiassa ei voi kuitenkaan lainkaan väheksyä tai poissulkea. Aikoinaan tämä oli itselle juuri se alusta, josta ammensin kaiken musiikin ja tietoni siihen liittyen sekä nimenomaan tuli verkostoiduttua ihmisten kanssa tätä kautta. Se kulta-aikojen yhteisöllisyys toki loistaa nykyään poissaolollaan ja aika verkkaista on nykypäivänä yleisestiottaen tahti täällä, mutta silti tänne laitan edelleen jakoon kaiken musan mitä tulee itse tehtyä.

Lähtökohtaisestihan olen ihan alusta asti tehnytkin musiikkia ja siihen liittyviä juttuja ihan vain omaksi ja muiden iloksi harrastusmielessä intohimo pohjalta ilman, että olen saannut siitä minkään näköistä rahallista korvausta. Hyvän mielen ja muistettavia hetkiä saannut lähinnä pitkäksi aikaa itselle tai muille. Se onkin se tärkein ja olennaisin asia itselleni tässä koko hommassa.

Vaikka aina olen ollut hyvinkin introvertti ja viihtynyt omissa oloissani paremmin kuin hyvin puuhastelemassa itseä kiinnostavia juttuja, niin ollut myös jopa aika inhottavaa huomata, kuinka paljon se oma henkilökohtainen ns. "sosiaalinen piiri" on kaventunut sen myötä, kun olen someista silleen vai vihkaa poistunut ja jättänyt päihteetkin tyystin pois elämästä tässä. Ei tule enää kutsuja oikeastaan minnekkään tai uteliaita kyselyitä, että tapahtuuko viikonloppuna jotain erityistä, koska olen ollut yleensä hyvin kartalla tulevista tapahtumista ja uusista jutuista. Ihmisiä tosiaan aika vähän kiinnostaa loppupeleissä mitä sulle ihan oikeasti kuuluu, jos ei niitä lähimmäisiä lasketa.

Tälleen saikulla ollessa ja muutenkin oman terveydentilan kanssa kamppaillessa on myös ollut taas vaihteeksi aikaa sekä jopa intoa tehdä just sitä omaa musiikkia, mutta eipä tuota saa oikein kellekkään jaettua tässä, kun on niin yksin sen oman makunsa ja keiken muunkin kanssa tässä.

Oli pakko purkaa tää yksinäisyyden tunne nyt johonkin tälleen tekstin muodossa. Jos löytyy edes vähänkään samaistumispintaa, niin jaa ihmeessä kokemuksiasi aiheesta.

^ Vastaa Lainaa


IT
IT Resurrected
13656 viestiä

#2 kirjoitettu 18.11.2022 14:27

Joo, sen verran vanhan kansan porukkaa taidan olla, etten ole noihin some alustoihin kuten Naamakirjaan, Twitteriin tms. lähtenyt ollenkaan mukaan... Muutoinkin ihmiskontaktit on nykyään rajattu aikas pieneen piiriin...

Mutta se on oikeastaan oma valintakin, joten en valita... Aika menee siivillä ja tekemistä piisaa... Tämän takia TV:n katselu on käytännössä jäänyt multa melkein kokonaan pois, mutta nyt pitää katsella futiksen mömmöm kisoja, kun ne alkaa... Ne kisat tulee kuitenkin vain kerran neljässä vuodessa...

Muutoinkin musiikin parissa on aikas tiiviisti tullut vietettyä aikaa viimeiset 10-12 vuotta, ja nyt vähän tuntuu siltä että olisi aika taas tehdä jotain muutakin siinä ohessa... Musta tuntuu etten musiikin tekijänä enää pysty juurikaan kehittymään näillä lahjoilla, jotka mulle on suotu, ja toisaalta olis mielenkiintoisia projekteja taas tarjolla, joiden parissa puuhastella...

Mutta joo, aloituksessa oli kyse myös yksinäisyydestä, ja en oikeastaan osaa sanoa muuta kuin että se on aikas subjektiivinen tunne... Yksinkin voi olla olematta yksinäinen, mutta jos yksinäisyys todella haittaa omaa olemista, niin suosittelen toki ihmiskontaktien etsimistä jossakin muodossa...

Ja näinhän se on, että tutut jää pois kuvioista yllättävänkin helposti jos ei pidä yhteyksiä... Ikää tulee ja porukka perustaa perheitä, ja toisaalta jos se yhteinen nimittäjän sille yhteiselolle on ollut viikonloppuisin baarissa istuskelu, niin aika kapealla pohjalla on homma... Yhteiset harrastukset voi toki pitää ihmissuhteita pitkäänkin elossa, mutta jos lapsuuden kaverit muuttaa kuka ties minne, niin ei ne aikuisena syntyneet suhteet ole koskaan ihan sama juttu...

Ja toisaalta jos musaprojektit on se juttu, niin mä odottelisin hetken aikaa jotta Mikserin uusi omistaja saa tuon älypuhelinskaalautuvuuden toimimaan tällä sivustolla... Meinaan vain, että sen jälkeen täälläkin voi alkaa saamaan ihan eri tavoin taas kuunteluja omille kappaleille, ja käyttäjäkuntakin voi sitä myöten taas kasvaa...

Tosiaan, nyky Mikserissä ei ole samanlaista yhteisöllisyyttä kuin silloin aikoinaan (jolloin itse en vielä ollut mukana), mutta kyllä tämä foorumi vielä hengissä on... Se vaan, että tää tuppaa välillä olemaan vaan tällaisten wanhempien herrasmiesten hiekkalaatikko... Lisää porukkaa toki kaivataan...

^ Vastaa Lainaa


geeli
3748 viestiä

#3 kirjoitettu 18.11.2022 14:48

Termi jota käytettiin joistakin räppäreistä vuosikymmenen 2000 alussa oli "netti MC". Se kuvasi sellaista hopparia, jonka kaikki promo ja julkaisut tulivat netin kautta. Se oli vastakohta sille tyypille, joka teki keikkoja, liikkui "kaduilla", otti kontaktia "in real life" faneihin ja toisiin artisteihin.

Suomi on vaan niin pieni maa. Jotkut otti tosissaan roolia jonkinlaisena gangsta-hahmona. Se on vähän naurettavaa ja lapsellista. Kyllä hiphop toimii Suomessa, mutta sitä pitää täällä tehdä omista lähtökohdista, kun ei tää ole mikään New York tai ghetto mestana.

Mut muistan kyllä, että netin kautta ne kontaktit, joita oli aika vähän kuitenkin, lähinnä jotain biittejä jollekin tai fiittaamaan jonkun biisiin tai jotain sinne päin, tuli luotua. Keikkaillut en edes ole juurikaan. Koskaan.

Samalla kun hiphopin suosio kasvoi, niin koko kotikutoisen musan tekemisen kenttä alkoi kasvaa ja elää täällä Suomessa. Sitten pitää mainita The Funkiest joka oli levykauppa Helsingissä. Sinne sai oman levyn myyntiin okmakustanteena, kun näki vähän vaivaa. Allekirjoittanutkin sai 2003 levyn sinne. Myin sitä myös CD-R-levyillä kädestä käteen...

Sitten ennenkuin Fintelligens teki läpimurron, niin se skene oli tosi pieni ja jutut liikkui puskaradioiden kautta. Sitten myös silloinen suomihiphop piste com alkoi heräillä eloon. Näistä voisi jauhaa vaikka minkä verran, mutta varmaan ne oleellisimmat pointit on tässä jo...

Internet muutti maailman. Mihin menevät ihmiset, ne jotka musaa tekevät?

^ Vastaa Lainaa


Noison
62 viestiä

#4 kirjoitettu 18.11.2022 14:57

Mutta joo, aloituksessa oli kyse myös yksinäisyydestä, ja en oikeastaan osaa sanoa muuta kuin että se on aikas subjektiivinen tunne... Yksinkin voi olla olematta yksinäinen, mutta jos yksinäisyys todella haittaa omaa olemista, niin suosittelen toki ihmiskontaktien etsimistä jossakin muodossa...

Yksinkin voi olla tosiaan olematta yksinäinen ja hyvin pitkälti ajan vietänkin yksinäni sekä nautin siitä. Ongelmana on vain ehkä se, että se yksinäisyyden kokemus tulee siitä, että kokee hyvin voimakkaasti niin, ettei yhtä intohimoisesti ja laajasti musiikista kiinnostuneita yksilöitä, kuin mitä itse on, tunnu löytyvän ainakaan täältä Suomesta.

Somejen pois jättäminen on aiheuttanut siis semmoisen lieveilmiön, että aikaisemmin hyvin läheiseltä tuntuneet ulkomaalaisetkin musiikkiyhteisöt ovatkin yht äkkiä todella kaukaisi eikä minkään näköistä reflektointia tapahdu. Tästä luultavasti kumpuaa se oma yksinäisyyden kokemus. Kunhan pohdiskelen siis.

^ Vastaa Lainaa


Noison
62 viestiä

#5 kirjoitettu 18.11.2022 15:04

Internet muutti maailman. Mihin menevät ihmiset, ne jotka musaa tekevät?

Itse ainakin yhden lahjakkaan tunnen täältä Mikserin kautta, joka oli ainakin jossain välissä Warner Musicilla tuottajana. Nykyään en oikein tarkkaan tiedä, että mille firmalle toimii, mutta oletettavasti edelleen tuotantohommissa kuitenkin. Eli luultavasti, ne jotka sitä musaa oikeasti tekevät, hakeutuvat semmoisiin paikkoihin, jossa sitä saa myös oikeasti tehdä ja siitä saa jopa elantonsa.

^ Vastaa Lainaa


Noison
62 viestiä

#6 kirjoitettu 18.11.2022 16:15

Suomi on vaan niin pieni maa. Jotkut otti tosissaan roolia jonkinlaisena gangsta-hahmona. Se on vähän naurettavaa ja lapsellista. Kyllä hiphop toimii Suomessa, mutta sitä pitää täällä tehdä omista lähtökohdista, kun ei tää ole mikään New York tai ghetto mestana.

Tämähän se on varmasti hyvin pitkälti kaiken muun musiikin kohdalla paitsi metallin, humpan, iskelmän ja klassisen kohdalla. Toki perus kaupallinen populäärimusiikki, jota radiossakin soitetaan menee kyllä kansalle ihan hyvin läpi nimenomaan sen riittävän pakotuksen kautta.

Oon itsekkin joskus silloin 2000-luvun alkupuolella kuunnellut enimmäkseen hiphoppia ja täältäkin sitä musaa tuli paljon kaivettua aikanaan. Myöhemmin aloin kuuntelemaan vähän laajemmin elektronista musaa ja oma tekeminen onkin hyvin pitkälti vakiintunut sitten niille urille.

Sen vaan osaa sanoa, että esimerkiksi progressiivisesta housesta syvällisemmin kiinnostuneita yksilöitä on varmasti alle kourallinen täällä Suomessa tai sitten pyöritään vaan aivan eri paikoissa.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu