Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 393 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lokosa - Satansgod 16.05.2022

Lokosa - Satansgod
Ammattimaisesti tehty veto. Ei tosin mikään perus rokkibiisin rakenne, pelkkä A-osa ja sitten hiukan kaottinen loppu. Tuo kohinan jättäminen raidan loppuun oli jännä ratkaisu, en ihan tiedä pidinkö siitä vai en. Tarinankerronnallinen peruste sillä on tietysti vahvana läsnä, onhan tuossa lauluosuuden lopussa oleva toistuva "Älä muistele pahalla" aika pahaenteinen ja sitten siirrytään rymistelyosuuteen jonka jälkeen kuuluu vaan huminaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Samon laari - Iso Pää 16.05.2022

Samon laari - Iso Pää
Tämän kappaleen sanoitukset on ihan parhautta. Säkeistössä voi olla alle 10 sanaa ja niillä on onnistuttu maalaamaan selkeä kuva tilanteesta. Eikä tuo riffi mikään kämäinen ollut, juuri sellainen kun pitää. Monimutkaisempi tiluttelu ei olisi mitenkään toiminut tässä kontekstissa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Meanwhile - Gaalan jälkeen 16.05.2022

Meanwhile - Gaalan jälkeen
Kaunis laulu. Ratkaisu soittaa sähkökitaralla tuo näppäily jonka kaikki olettaisi soitettavan akustisella oli yllättävä, mutta ehkä juuri sellainen mikä teki biisistä sopivasti erilaisen. Sovitus oli kunnossa, kappale kasvoi ja sai uusia elementtejä loppua kohti, aivan kuten pitää. Huuliharpun soundi oli hyvä, tosin vähän rohkeampi melodia pelkkien soinnun perusäänien sijaan olisi voinut tuoda aavistuksen lisää mielenkiintoisuutta sävellykseen. Mutta hyvähän tämä on tälläisenään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalkutan Konepaja - Sly Cocker the Ultimate Rocker 15.05.2022

Kalkutan Konepaja - Sly Cocker the Ultimate Rocker
Tämä on tälläistä 50' rockia steroideilla. Genreen kai kuuluu että vokaalit on aika syvällä muiden instrumenttien keskellä eikä nykymusan tyyliin kaiken muun yläpuolella. Hetittäin laulusoundiin oli saatu hyvin rock 'n roll meininkiä talteen. Välissä olevat puheosuudet toimi kivasti. Kitarat on vähän turhan terävät ja kuulaat mun makuun. Jotain midbass-osastoa olisi voinut olla enemmän ja vastaavasti yläpäätä olisi voinut ihan pikkuisen leikata. Nämä toki makuasioita, ja ehkä genrekin ajaa tämän tyyppiseen soundimaailmaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Darkest Steps - Earth's Black Womb 15.05.2022

The Darkest Steps - Earth's Black Womb
Yleensä tällä genremäärityksellä olevat biisit tulee skippailtua, on niin kaukana omasta mukavuusalueesta. Mutta kitarasoundit ja siististi stereokuvaan istutetut rummut pitivät biisin soimassa loppuun asti. Toivottavasti laulajalla on tekniikka kunnossa, itsellä rupesi kurkku sattumaan pelkästä kuuntelemisesta. Sen verran oli rouheutta mukana että ilman hyvää tekniikkaa äänihuulet saa kyhmyille tuossa tuokiossa. Tuossa 1:50 tietämillä alkanut MIDI-jousikohta tuli vähän puskista. Siihen voisi löytyä joku vähän paremman kuuloinen soundfontti jostain, ellei sitten ole ihan tarkoituksella haettu tuollaista 90-luvun midi-tunnelmaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empirisch Abnormal - 0002 Progress 15.05.2022

Empirisch Abnormal - 0002 Progress
Alku on juuri sopivan häiriintynyt ja sopivan mittainen. Blendaa musikkiin hyvin ja biisi on mukavan strukturoitu ja käsiteltävä alun kaoottisen tunnelman jälkeen. Tuo alussa ja myöhemminkin kuuluva "Mä en oo tehnyt mitään" -huuto on hieno. Juuri hyvin miksattu niin että sen kuulee mutta se ei hypi korville. Muista sanoista ei saa oikein selvää. Onko tuo samplattu jostain vai äänitetty ihan tätä biisiä varten? Jos äänitetty, niin on hyvin vedetty (ei niin että samplaamisessa mitään väärää olisi), sellainen tunnelmaan sopiva pakokauhu saatu hyvin talteen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Peiliband - Pako 15.05.2022

Peiliband - Pako
Tyylilajille uskollinen kuulokuva. Bassolinja on hieno ja siinä käytetty soundi toimii hyvin. Omaan korvaan se on tämän biisin parasta antia. Tuo tosi prosessoitu soundi joka tuplaa vokaalit melkein läpi biisin toimisi hetkittäin tehokeinona mutta on vähän raskas koko ajan käytettynä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elämä jatkuu - Lupaus 15.05.2022

Elämä jatkuu - Lupaus
Tässä biisissä on muutama tosi hämmentävä elementti. Periaatteessa sävellyksenä perinteinen kolmijakoinen vahvasti valssiin (tosin varmaan oikeasti 6/8) kallellaan oleva kappale, tälläinen sävellys voisi soida kun tanssitaan kesähäitä. Mutta sitten nuo soundit on ihan eri planeetalta, 80-luvun sytsasta revityt soundit, eteenkin kompin suhteen. Yleensä pidän kontrasteista mutta tämä ei jostain syystä luonut sellaista mielenkiintoa herättävää jännitettä vaan lähinnä hämmennystä. Perinteisillä soittimilla toteutettuna toimisi paremmin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mr.Maggot - Flatline (Demo) 15.05.2022

Mr.Maggot - Flatline (Demo)
Sillä hetkellä kun vokaalit tuli mukaan - eli melkein heti - otettiin kuulijalta luulot pois. Selkeästi nu-metal vaikutteita nautittu. Mutta ei liikaa. Kontrasti tuo aggressiivisen vokaaliosuuden ja sitten sen vähän leikittelevän B-osan laulannan välillä on hyvä. Soundit tosi tuotetun oloiset niin hyvässä kuin pahassakin. Jos nyt jotain rakentavaa palautetta voisi antaa, niin biisi loppuu kuin seinään. Tavallaan ok tehokeino, mutta 2:11 pitkään raitaan olisi voinut jonkin outron miettiä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roni Samuli - Pelonmurtaja 15.05.2022

Roni Samuli - Pelonmurtaja
Tämän kappaleen esillepano ei ole tehty kuuntelijalle mitenkään erityisen helpoksi. EQ:ta on käytetty omaperäisellä tavalla ja melkein joka elementistä on leikattu raa'alla kädellä yläpäätä pois. Bongot on ainoa missä on vähän heleyttä mukana. Laulusoundi on arka, tulee vähän sellainen fiilis että laulut on nauhoitettu kerrostalokämpässä aamuyöllä ja laulaja koittaa olla herättämättä naapureita. Lisäksi nauhalle on saatu itse soittamisen lisäksi melkoisen paljon erilaisia surinoita ja särinöitä. Osa ehkä joidenkin soundivalintojen sivu(?)tuotteena. Tämä kaikki ylläoleva on sääli, koska sävellys on hyvä ja soitto toimii. Erityisesti tuo loppuosassa oleva lyhyt soolo istuu biisiin mainiosti. Vähän fokusta tuotantopuoleen ja oikein hyvää tulee.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Samo - Mennään Kotiin Vaan 15.05.2022

Samo - Mennään Kotiin Vaan
Biisi tuli vastaan Kesäbiisi 2022 -kilpailun osallistujia selaillessa. Ei nyt ihan perus kesäviisu, syvissä vesissä mennään. Laulu itsessän on synkkä ja kaunis, juuri sellaista mikä osuu ja uppoaa ainain tänne.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crookmachine - D.B. Cooper 15.05.2022

Crookmachine - D.B. Cooper
Lähes täydellistä! Soundit juuri tasapainossa ja miellyttävät. Soitanta taidokasta. Ja kuten esittelyteksti lupasi tuotannon laatua ei todellakaan ole unohdettu. Yksi asia tästä puuttuu, se instrumenteista hienoin ja moniulotteisin, eli ihmisääni. Eli hanki nyt hyvä mies laulaja bändiin! Biisiin sopivat ja muun soitannan kanssa yhtä laadukkaat vokaalit tähän mukaan niin lähtee tuo "lähes" sana tuosta täydellisen edestä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Arpikudos - Mikä Elämä 15.05.2022

Arpikudos - Mikä Elämä
Genre "alternative rock" ja hiukan erikoiset soundit introssa herätti vähän epäilyksiä mitä mahtaa olla tulossa. Tätä kesti onneksi vain pari kolme tahtia, vauhtiin päästyään tämähän on ihan tosissaan tehtyä musiikkia. Laulussa sellainen Timo Rautiainen -ote, soundi paranee biisin loppua kohti. Ja sovituspuolella paljon pieniä mausteita jotka pitää mielenkiintoa yllä. Tuo selkeästi oikealle panoroitu takapotkuja soittava kitara on siisti idea. Soitinlistassa mainittua saksofonia sai etsimällä etsiä, enkä ole ihan varma löysinkö sittenkään. Nuo puhaltimet on niin harvinaista herkkua rokissa että sitä olisi voinut vähäne enemän tuoda framille.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Neon Angel - Love Addiction 15.05.2022

Neon Angel - Love Addiction
Tämä on vanhan liiton hard rockia ja tämä pelkästään positiivisena kommenttina. Myös tuo syntsasoolo kumartaa sinne 80-luvun stadionbändeile. Ja tähän vielä päälle 10/10 laulusoundi joka miksattu juuri sopivasti pintaan. Karheutta ja rock-soundia on riittävästi muttei yhtään liikaa. Tälläistä hard rockia on ihan liian vähän naisvokalistien laulamana. Tuotantopuolella samoin kuin soitossa on ammattimainen meininki, selkeästi asiansa osaavat ihmiset tekemässä ja touhuamassa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Pious Love 15.05.2022

Fiona's Scarlet Swan - Pious Love
Ensimmäinen asia mikä kiinnittää huomion on jämäkkä kitarasoundi ja perään alkavat rummut kuullostaa kanssa juuri sellaiselta kuin pitää. Lopun pianosoundi toimii kanssa mainiosti. Oikeastaan soundimaailmassa ainoa asia joka saa rakentavaa palautetta on laulusoundi. Itse asia jotenkin peittyy efektien ja tuplausten alle. Tämä oikeastaan kuullosti vähän siltä että laulaja itse on päästetty miksaamaan ja koska kukaan ei ole tottunut kuuntelemaan omaa ääntä, sitä koittaa muokata turhan paljon ja piilottaa jonnekin biisin kerrosten syövereihin. 2:50 kohdalla oleva suvantokohta tuli vähän puskista, joku sovituksellinen jippo voisi tehdä sen vähän helpommaksi kuuntelijalle. Mutta kaikkineen oikein toimiva tummansävyinen rock-biisi. Maistui, kiitos!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Cavaa 15.05.2022

P. M. Kostiainen Project - Cavaa
Vuosien jälkeen kun palaa Mikseriin ja napsauttaa kommenttiringistä biisin kuunteluun, niin mikä voisi olla parempi paluu kuin Kostiaisen biisi. Soundi on tuttu, vähän rosoisuus tasoittunut vuosien takaisesta. Tämä hyvässä mielessä. Ihan huippua soitantaa, alussa snare tulee vähän korville, mutta elementtien lisääntyessä biisin loppua kohden sekin tasapainottuu hyvin. Hyvä ralli kiva tätä on kuunnella. Vielä kun jostain löytyisi sitä Cavaa....
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele SyvänVeden Varjot - Kuihdu pois, Kaikki. 09.10.2014

SyvänVeden Varjot - Kuihdu pois, Kaikki.
Olihan maalailevaa ja mahtipontista musaa. Vokaalit olisi olleet kiva lisä, nyt kun kerran oli runokin valmiina johon biisi perustui. Mutta toimi instrumentaalinakin hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Punainen Operetti - Pakkopaitaan 28.09.2014

Punainen Operetti - Pakkopaitaan
Genremäärittelyyn liittyen: punkin löysin, mutta missä se post on...? Kyllä tämä mun korvaan kuulostaa ihan peruspunkilta, joskin tietysti pitkä biisi genressään. Ainakin minun korvaan tässä soi alkuaikojen Eppujen tai Sielun Veljien perintö. Ihan perusasioiden äärellä siis ollaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belfast - Why I Didn't Run 27.09.2014

Belfast - Why I Didn't Run
Kaunista folkia, hieno tunnelma tähän saatu taiottua. Kitarat soi hyvin yhteen, ehkä cajon tai vaikka jokin kehärumpu tai muu vastaava folk-kolistin olisi voinut jossain vaiheessa liittyä vielä mukaan vähän ryhtiä antamaan. Mutta toimii näinkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - Relinquere 27.09.2014

Klawie - Relinquere
Hienoa jälkeä, mahtipontista bittersweet tunnelmaa. Soundit kohdallaan, erityisesti naisvokaali ja viulusoundi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tons Of Monarchy - Native American People 27.09.2014

Tons Of Monarchy - Native American People
Aika raskas sisääntulo Kouvola Indians Ladiesilla. Ei kai siinä mitään, hyvin tuo tuplabasari tuolla hakkaa. Kyllä siinä voisi olla vierailijat ihmeissään jos saisi täyden stadionin yleisön huutamaan kertsiin mukaan. Eri juttu tietysti on jaksaajo naisten jefu vetää ihan täysiä stadioneita Kouvolassakaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toni Pandora - Hail Kraken - 02 - Hail Kraken 27.09.2014

Toni Pandora - Hail Kraken - 02 - Hail Kraken
Kommenttiringissä tuli biisi vastaan, eikä muualla tule räppiä kuunneltuakaan. Soundista tulee jotenkin mieleen Paleface. Aika painostava tunnelma tähän onnistuttu saamaan aikaan. Vaikkei genre tai biisin sisältö jaksa napata, niin viimeistellyn kuuloista tavaraa tämä on. Jaksoin kuunnella loppuun asti, se on jo aika paljon räp-biisiltä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aava - Medication (live) 27.09.2014

Aava - Medication (live)
Soitto toimii hienosti livenäkin, meininki yleisön edessä jotenkin mittaa bändiä paremmin kuin studiossa hiottu soundi. Äänite ei tee vokalisteille oikeutta, saisi laulu olla hiukan paremmin pinnassa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aava - Medication 27.09.2014

Aava - Medication
No nythän lähti kommenttiringistä tulemaan tiukkaa musiikkia. YUP meets Broadway -meininkiä. Hieno svengi läpi biisin ja erityisesti tuo vuorottelu säkeistössä on mun mieleen. Naisvokalistin 50-luvun laulutyyli ja miesäänen rouhea soundi täydentää toisiaan täydellisesti. Harvoin tulee numeroita annettua, mutta nyt tippuu kymppiä. Kaikki palaset kohdallaan ja toteutus on vielä ihan priimaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Taas sataa vettä 27.09.2014

P. M. Kostiainen Project - Taas sataa vettä
Tämä on sitä parempaa Kostiaista. Vähemmän kokeellisuutta ja enemän tunnelmaa. Nyt mentiin vitossoinnulla koko biisi, ehkä dynamiikkaa olisi tuonut vähän tyylin muuttaminen johonkin kohtaan. Toisaalta lyhyeen biisiin ei montaa käännöstä mahdu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kimmo Pyy - Ihana elämä 22.09.2014

Kimmo Pyy - Ihana elämä
Vaikka biisi on tehty selkeästi vähän kieli poskessa, niin jälki on hyvää. Tulee Aarne Tenkanen mieleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kanslia - Juoksukalja 22.09.2014

Kanslia - Juoksukalja
Onhan hyväntuulista punkkia. Way to go!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haltia - Tämän Kaiken Uneen Istutan 22.09.2014

Haltia - Tämän Kaiken Uneen Istutan
Herkkä ja tunnelmallinen veto, tarpeeksi minimalistinen että kuulija pysyi oikeassa mielentilassa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Segis V - Segis V- Pintaa Syvemmällä 22.09.2014

Segis V - Segis V- Pintaa Syvemmällä
Merkittävästi keskimääräistä parempaa rap-juttua. Biisissä jotain sanottavaa ja hyväsoundinen biitti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anna ja Pekka - Kesäkuun ilta 29.05.2014

Anna ja Pekka - Kesäkuun ilta
Letkeä kesäbiisi. Piano soi hienosti, vaikka sävellyksenä ollaan aika vahvasti hissimusiikkiosastolla. Onneksi muutama sointu on rikottu ja pientä jazz-henkeä on saatu mukaan. Lisääkin olisi kaivattu. Soittosuorituksena ei ollut kyllä mitään nokan koputtamista, viimeisen päälle laadukasta tavaraa. Lopussa mukana ollut sointumatto ei välttämättä ihan puollustanut paikkaansa, mielummin se akkari sinne helisemään. Tämän laulun parhautta oli kyllä vokaalit. Kaunis ja tunnistettava soundi. Olen erittäin suurella todennäköisyydellä kuullut Annan laulamia biisejä täällä Mikserissä toisissakin projekteissa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ääretön umpio - Me vielä nähdään siellä 29.05.2014

Ääretön umpio - Me vielä nähdään siellä
Unenomainen biisi, raskaskin aihe taipuu kauniiksi. Laulu on paikoitellen vähän pinnassa ja pientä tiivistystäkin olisi voinut harkita; seitsemän minuuttia on aika paljon näin vähäelementtiselle kappaleelle. Mutta tässä epäilemättä haetaan jotain muuta kuin kolmen minuutin radioystävällistä lähestymistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maapauha - Janoisen laulu 29.05.2014

Maapauha - Janoisen laulu
Hyväsoundinen kappale, tosi ennakkoluulottomia valintoja kitarasoundeiksi ja jotain elementtejä on maltettu jättää tosi taakse. Laulusoundi on myös kohdallaan, mutta nyt paikoitellen vähän turhan taka-alalla mun makuun. Biisissä tapahtuu aika vähän, en nyt sano että tylsä, mutta ei välttämättä siitä kaukanakaan. Tämä menisi jonnekin levyn puolen välin jälkeen rauhoittamaan tunnelmaa. Ei kuitenkaan ihan sinkkuainesta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mr. Lucky Day - Waiting 29.05.2014

Mr. Lucky Day - Waiting
Kivaa kitarointia ja laulusoundi sopii hyvin tämän tyyliseen musaan. Laulumelodiaa voisi miettiä, nyt se seuraa varsinkin rytmisesti kitaraa tosi tiukasti. Lyriikat heijastaa 17-vuotiaan sielunmaisema; niin tietysti kuuluukin. Laulun tuplaaminen 'kertseissä' on onnistunut hyvin. Kitarat on nyt tosi omissa reunoissaan, itse siirtäisin molemmat kitarat vähän keskemmäs stereokuvaa. Lisäksi paikoitellen tuntuu, että rytmi ei ihan pysy kasassa. Efektiä korostaa se, että biisissä on muutama ihan tyhjä kohta jossa ei soi mikään. Joku pehmeä bassoraita alle olisi voinut tehdä hyvää. Ehkä myös metronomi äänityksiin, vaikaa siinäkin on riskinsä. Ja biisin olisi voinut lopettaa vaikka yhteen pitkään sointuun. Kun muuten äänityksessä oli sellainen hyvä läsnäoleva tunnelma, niin tuo fade out vähän pilasi sitä. Muutenkin lopun häivytykset on henkilökohtainen inhokki. Mutta siis, hyvää settiä. Lisää vaan tänne.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Keisari - en näe meitä enää 17.05.2014

Keisari - en näe meitä enää
Hieno kokonaisuus. Nuo eteenkin introssa kuuluvat kansanmusiikkivaikutteet tekee muuten perinteisestä poprock-biisistä kiehtovan ja uniikin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lost With You - Never Enough (2014) 13.05.2014

Lost With You - Never Enough (2014)
Pakko tykätä! Tässä on sellaista isojen kasariheavybändien akustisen balladin tuntua. Soundit tuhteine laulun tuplauksineen tukee pakettia. Arvostettavaa, että akustinen äänite kuulostaa oikeasti akustiselta, ei mitään synamattoa tekemässä lisää massaa. Ja silti biisistä on saatu eeppisen iso. Tämän äärelle palataan vielä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anna Sipilän Lapsi - Kevätjuhla (akustinen) 12.05.2014

Anna Sipilän Lapsi - Kevätjuhla (akustinen)
Indiefolk toimii mun korvaan paremmin akustisen. Tämä oli jotenkin enemän iholla kun taas tuo bändiversio on - kuten taisin sinne jo joskus aikoinaan kommentoida - sellainen aika tasapaksu iskelmäveto. Vieläkin olisi voinut vähän karsia elementtejä säestyksestä, aika paljon tavaraa siellä on nytkin. Sellainen leirinuotio ja Landola -tunnelma. Pieni epätarkkuus ja rosoisuus tekisi terää, tässäkin on vielä läsnä sellainen iskelmällinen kliinisyys. Elämästähän tässä puhutaan. ps. tuulen kosketus kasvoilla on paljon parempi kuin sen kuiskinta puiden latvoissa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound of Wood - Our Time Is Now 10.05.2014

Sound of Wood - Our Time Is Now
Shakiraa on kuunneltu, vokalistin soundissa on paljon samoja elementtejä. Onneksi sieltä on ammennettu hyviä juttuja eikä niitä ärsyttäviä maneereita. Soittaminenhan on ihan huikealla tasolla, kaikki on kohdallaan. Bassosoolo ja hetken päästä vielä huuliharppua, kyllä kuulijaa hemmotellaan. Erityisen miellyttäväksi kuuntelukokemuksen tekee se, että paketti pysyy tiukasti kasassa. Tosi monessa Mikserissä olevassa vedossa häiritsee rytmipuolen ongelmat mutta tässä ei ollut mitään kompurointeja.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belfast - I Couldn't Love You Now 10.05.2014

Belfast - I Couldn't Love You Now
Hyväsoundista kitarointia ja laulustemmoja. Varsinkin tuo 50 sekunnin tietämillä mukaan tullut kitara teki äänimaisemalle hyvää. Joissakin sointujen vaihdoissa hiukan tuntuu meno kompuroivalta, niissä kohdissa missä rumpu on mukana pysyy paketti paljon paremmin kasassa.

Mutta kelpo folkkia kaiken kaikkiaan. Itse pitäisin todennäköisesti enemän suomeksi lauletusta versiosta, varsinkin kun suomalainen aksentti pikkuisen puskee läpi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toinen Vuodenaika - Viimeinen yö 09.05.2014

Toinen Vuodenaika - Viimeinen yö
Tässä on kyllä todella maanläheinen ja autenttinen ote. Harmi että laulaja on miksattu ihan taka-alalle. Tai itse asiassa kuulostaa että tätä ei ole juurkaan miksailtu, ehkä jopa otettu yhdellä mikillä talteen. Ja mikäs siinä, tunnelma välittyy näin raakana. Varsinkin laulusoundista- ja melodisasta tulee CMX vieleen. Otetaan tähän nyt muutama hajanainen huomio ekan kuuntelukerran jälkeen: Vokalistin falsetit toimi hyvin, ehkä jopa paremmin kuin normaali lauluääni. Pianostemman sovitus kertissä voisi olla parempikin. Ykköselle mätkähtävä sointu tulee vähän silmille. Vokaalit on tosiaan ihan muiden elementtien jaloissa. Pieni kaikukaan ei välttämättä tekisi pahaa. Soitossa rytmit tuntuu välillä olevan hakusessa. Ehkä on haettu artikulaatiota, mutta kuulostaa horjuvalta. Kun kertissä lauletaan 'ovat verhot laskeutuneet ikkunoiden eteen' kitaralla on ilmeisesti jokin hankala soinnun vaihto. Soundi katkeaa ja siinä on hetkellinen, mutta melko häiritsevä, musiikillinen tyhjiö joka meinaa imaista kuulijan. Vaikka taas tuli listattua korviin ottaneita epäkohtia, niin hyvä biisihän tämä on. Huonoon ei viitsisi näin paljoa kirjoitella. Seuraavaksi äänittelemään jonnekin missä saa instrumentit omille raidoilleen ja vähän miksausta mukaan. Ennen äänitystä vielä kitaristeille vähän treeniä kertsin sointujen vaihtoon ja metronomi mukaan harjoitteluun.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jarmo Antikainen - Dance Macabre 09.05.2014

Jarmo Antikainen - Dance Macabre
Onhan tämä kova. Laulukin on ok, mutta kyllä nuo puhaltimet tässä sovituksessa on sitä parasta antia. Ja koko äänimaisema muutenkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toni Pandora - Hail Kraken - 09 - Reportaasi maan alta 09.05.2014

Toni Pandora - Hail Kraken - 09 - Reportaasi maan alta
Soundista tulee mieleen Petri Nygård. Biitti oli hiukan yksitoikkoinen. Paras juttu tässä oli tuo biisin lähtö, otti aika hyvin luulot pois kun mentiin suoraan asiaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Väritön Persoona - Kesähuti 07.05.2014

Väritön Persoona - Kesähuti
Tarttuva ralli, ei ehkä aivan kesäbiisiosastoa vaan vähän vakavampaa menoa. Kertsi toimi erityisen hyvin. Alun rumpufilleissä oli jotain joka hiukan särähti korvaan ja jotkin riimit oli hiukan turhan ilmeisiä mun makuun. Mutta varsin hyvää settiä, täytyy sanoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Rantaviiva 04.05.2014

Kaarnekorpi - Rantaviiva
Tiukkaa soitantaa. Örinä ei yleisesti ottaen tipu, mutta heleä-ääninen naisvokalisti ja örinälaulu toimii kontrastina hyvin. Lyriikasta plussaa, ehdottomasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Tänään juon itseni suohon 04.05.2014

P. M. Kostiainen Project - Tänään juon itseni suohon
Onhan tässä etnomeininkiä kotitarpeiksi. Loppua kohti alkaa afrikkalainen rumpulooppi juoksemaan vähän omia teitään, mutta ei kai sillä niin väliä ole.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Keisari - pimeään 30.03.2014

Keisari - pimeään
Kovaa settiä! Ammattimaiset soundit ja erityisesti vokalistilla on homma ilahduttavasti hallussa. Apulanta tulee väkisinkin mieleen, ja se on pelkästään positiivista se.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anna Sipilän Lapsi - Vuodet 29.03.2014

Anna Sipilän Lapsi - Vuodet
Jees, taas on osuttu kultasuoneen. Tässä on yksi teidän parhaista kappaleista, juuri sopivaa bittersweet-meininkiä. Ja raskaat soundit toimii tässä hienosti, ne muodostaa kivan kontrastin lauluäänen kanssa. Muuten tummasävyiseen kappaleeseen sopii hienosti parissa kohtaa oleva duurihenkisempi kitarariffi. Jos nyt jotain kritiseerattavaa täytyy sanoa, niin toisen kertsin jälkeen tullut soolo kuulosti vähän irralliselta, varsinkin sen jälkiosassa ollut sitarasoundinen osuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele smälberi - väsyneet jäsenet doomday 27.12.2013

smälberi - väsyneet jäsenet doomday
Bootleg-äänitteen kuuloista menoa. Ehkä juuri siinä tämän tallenteen suola, ei turhaa kikkailua vaan kamat päälle ja soittamaan. Selkeästi tämä otos ei ole ekoista treeneistä nauhoitettu, sen verran mukavasti yhteissoitto kulkee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Unknown State of Mind - Blue Stream 27.12.2013

Unknown State of Mind - Blue Stream
Easy listening kyllä toteutuu. Instrumentaalibiiseissä on vaan se haaste, että niiden täytyy olla jotain todella eeppistä että lyriikan jättämä aukko saadaan täytettyä. Sanoilla ryyditettynä tämä olisi antanut paljon enemän. Paikoitellen miksaajalta on lähtenyt kaiun käyttö lapasesta, vähempikin olisi riittänyt. Mutta siis, kelpo kitarointia ja tunnelman maalailua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - Omnis Lux in Extremis 27.12.2013

Klawie - Omnis Lux in Extremis
Mahtipontista tavaraa. Jälleen kerran leffamusiikkiosastoa. Oli ihan juhlavaa kuunneltavaa kuulokkeet päässä sohvalla silmät kiinni maaten.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Murtajat - Kahdeksan vuotta 27.12.2013

Murtajat - Kahdeksan vuotta
Ennen play-nappulan painamista nousi jo hymy huulille kuvaustekstiä lukiessa. Hyvin biisi lunasti kuvauksensa, jos nyt niitä melodisia koukkuja en löytänyt. Maistuvia rytmisiä kikkailuja kyllä. Sellainen miksaukseen liittyvä juttu, että räminäkohdissa laulu jäi pikkuisen jalkoihin eikä sanoista saanut selvää. Suvantovaiheessa taas vokalisti tuli vähän silmille. Ainakin olisin siivonnut särökitarasta laulun taajuuksia alemmas. Tuo suvantovaiheiden vokaalien lähestyminen äänikuvassa on varmaan tarkoitettu tehokeinoksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Peloukoufa - Enkeli 27.12.2013

Peloukoufa - Enkeli
Ruotsinlaivanmakuinen biisi. Bassolinja on hallitseva ja sillä on hauskasti korvattu myös perinteinen rumpukomppi. Harmi että basson soundi on aika muovinen. Vähän juurevampi toteutus toimisi näihin kuulonystyröihin paremmin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Mehiläiset 22.12.2013

Lahkonen / Pena - Mehiläiset
No kantaahan tämä, vaikka tälläisenään. Jos tästä kappaleesta on työn alla isomman kokoonpanon versio, niin olethan varovainen ettei kappaleen tunnelma kärsi. Nyt ollaan iholla ja isommalla kokoonpanolla se voi olla vaikeaa. Lyriikoista sen verran, että tuo 'mikäs tässä on ollessa, maailman saunan takana' on hieno oivallus. Muutenkin lyriikka toimii, lauletaan pienistä isoista asioista. Niinkuin saunan lämmittäminen tai mehiläiset. Tai niin mä ainakin sen tulkitsin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mio - All The Times 22.12.2013

Mio - All The Times
On se sääli että näin hieno kappale on ollut puoli vuotta mikserissä ja kerännyt alle 20 kuuntelua. Kaikin puolin radiokelpoinen balladi, myös toteutus ehtaa ammattitasoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Joululaulu 21.12.2013

P. M. Kostiainen Project - Joululaulu
Tässä on samaa otetta kuin legendaarisissa joululauluissa: Juicen Sika ja M.A Nummisen Joulupukki puree ja lyö. Musiikillisesti parasta antia tuo kulkusten kilkatus taustalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Syksyinen sävelmä 25.11.2013

P. M. Kostiainen Project - Syksyinen sävelmä
Kostiaisen tunnistettava soundi on läsnä. Kitaran soindi on miellyttävä ja lyriikoissa kiva viittaus erääseen porilaiseen bändiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ronda - Pieni Hiljainen 06.11.2013

Ronda - Pieni Hiljainen
Nyt olen muutaman kerran palannut tämän biisin äärelle. Tässä on paljon hyvää ja mielenkiintoista. Varsin puhutteleva lyriikka. B-osan raskaahkon soitannan ja hentoisen laulun välillä on pieni ristiriita. Voisi olla että vähän angstisempi ote vokalistilta toimisi paremmin B-osissa. Muissa kohdissa sitten kevyemmällä otteella. Bändi vetää hyvin, bassolinja ei ole kovin pinnassa ja parissa kohdassa bassottelu ansaitsi paikan vähän enemän pinnalla miksauksessa. Nyt soitanta on ehkä vähän turhankin siloitellun oloista, sekä soundeihin että itse soittamiseen voisi kaivata aavistuksen lisää rosoisuutta. Mutta kuten sanottu, tässä on biisi jonka äärelle on tullut palattua pariin otteeseen. Jotain koukuttavaa tässä kyllä on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Suonpää - Lapin Kulta 06.11.2013

Suonpää - Lapin Kulta
Hyvää suomirockia kaikin puolin sekä soittamisen että laulun puolesta. Mutta miksauksessa on tehty aika erikoisia ratkaisuja. Hämäävää, että B-osaan mentäessä, kun intensiteetin pitäisi kasvaa, kuulija heitetään vokalistin kanssa yht'äkkiä sadan metrin päähän bändistä. Efektin tekee erityisen hämmentäväksi se, että soundimaailma muuttuu raskaammaksi. Tämä voisi johtua siitä, että elementtejä tulee B-osaan reilusti lisää ja jossain vaiheessa biisi lytätty kasaan turhan raskaasti kompressorilla. A-osien cleanit näppäilyt syntsamattoineen toimii hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Unelmien reunalta 05.11.2013

Lahkonen / Pena - Unelmien reunalta
Ei tämä muuta tarvitse kuin äänen ja akustisen. No, ehkä huuliharppu mukaan, niin tunnelma olisi ihan täydellinen. Tässä on autenttinen meininki juuri näin. Pistin silmät kiinni ja siirryin marraskuisesta pimeydestä auringonpaisteeseen nurmikolle.

Sävellys siis toimii hyvin. Lyriikat on aika harmittomat, mutta tälläisessä pikkuisen katkeransuloisessa feelgood-biisissä se on sallittua. Jos tämä tulee bändin soitettavaksi, niin käsitelkää kappaletta hellästi.

Toki siis soittoon reippaasti lisää tarkkuutta ennen varsinaista julkaisuversiota. Laulu toimi ihan tälläisenäänkin tosi hyvin. Mutta nämä yksityiskohdathan ei ollutkaan tämän julkaisun juttu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele J-P PitkäMö - Huoleton elämä 04.11.2013

J-P PitkäMö - Huoleton elämä
Tässä on tekemisen meininki. Sisällökäs tarina, siitä on hyvä lähteä. Laulu on aika dominoivassa osassa ja se menee pikkuisen huutamisen puolella ajoittain. Taustalla tapahtui pieniä mielenkiintoisia piano- ja kitarajuttuja jotka olisivat ansainneet paikan vähän enemän pinnalla. Riffissä kitaran ja kiipparin unisonon tilalle voisi harkita jotain muutakin. Muutenkin pieni uskallus ottaa intensiteettiä alas välillä voisi tehdä biisistä vielä mielenkiintoisemman. Mutta kyllähän tässä kuuluu wanhan liiton rosoisen suomirockin perintö. Pitkästä aikaa kommenttiringissä tuli vastaan biisi jonka jaksoi kuunnella loppuun eikä vaan painanut 'seuraava' -nappulaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Ole ylpeä 04.11.2013

P. M. Kostiainen Project - Ole ylpeä
Primitiivinen ote ja miellyttävät soundit. Erityisesti rumpuraidassa. Biisistä itsestään jäi hiukan monotoninen olo, mutta toisaalta se tukee tuota primitiivistä tunnelmaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mahvis feat. Huttunen Goes Jee Jee - Kesäyö 01.11.2013

Mahvis feat. Huttunen Goes Jee Jee - Kesäyö
Kappale alkoi lupaavasti, kiva tunnelma ja kitarasoundi. Tuli sellainen J- Karjalainen tunnelma. Mutta laulu ei oikein miltään osin yltänyt muun kappaleen tasolle. Sekä äänitys että laulusuoritus jätti aneemisen vaikutelman. Kappaleessa oleva bongorumpu toimii yllättävän hyvin, tosin paketti ei ihan pysy kasassa ja rumpu korostaa näitä rytmisiä ongelmia. Kitaran äänitus on parhaiten onnistunut osuus, siitä on saatu luonnollinen soundi talteen. Mutta biisissä on ainesta. Pikkuisen tempoa ylös, paketti tiukemmin kasaan, kappale tiiviimmäksi ja pituus sinne kolmen minuutin tietämille. Sitten vielä vokaalit vähän riuskemmalla ottella narulle. Sitten voisi käsissä olla kesäinen hitti myös vuodelle 2014.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ToniR - Delfiinien marssi 01.11.2013

ToniR - Delfiinien marssi
Harvoin jaksaa instrumentaalimusaa kuunnella, mutta tämä piti otteessaan hamaan loppuun asti. Tunnelmallista ja maalailevaa soitantaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anna Sipilän Lapsi - Haaveilija 31.10.2013

Anna Sipilän Lapsi - Haaveilija
Tämä ei missään tapauksessa ole mikään helppo kappale, vaan biisi joka vaatii ehdottomasti useamman kuuntelun ennen avautumistaan. Rivien välissä on todella rankka tarina. Mutta se ei tule silmille, ihan hyvä niin. "Sä olit herkkä lapsi, sitten herkkä aikuinen" on hieno laini. En tiedä onko tarkoituksellista, mutta tämä ei kuullosta ihan niin viimeistellyltä kuin muut teidän äänitykset. Laulu on tosi pinnassa ja soundi on aika terävä. En vaan oikein osaa sanoa häiritseekö se vai onko se juuri se juttu joka tekee tästä niin mystisen ja koukuttavan kappaleen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Andy & studio 05 - Siivet 31.10.2013

Andy & studio 05 - Siivet
Biisi on melodioiltaan, rakenteeltaan ja miksei jopa lyriikaaltaan aika iskelmänomainen. Soundit puolestaan on aika raskaat, erityisesti rumpuosastolla. Kiva kontrasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Linda & Katariina - Yksin 31.10.2013

Linda & Katariina - Yksin
Tämä kuulostaa minimalistiselta Ultra Bralta. Ehkä UB:n mahtipontisuus puhaltimineen toimii tyylilajissa paremmin, mutta tämänkin oli vangitseva veto. Soitto toimii hienosti ja sanoissa oli sopivasti mielenkiintoisuutta. Sellainen parannusehdotus olisi tarjolla, että nyt laulusoundi oli aika kuiva. Pieni kaiku olisi saanut sen elämään paremmin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Slivers of Silence - All the Good 27.10.2013

Slivers of Silence - All the Good
Lajityypille uskolliset soundit ja viimeistellyn kuuloinen kokonaisuus. Pidin cleanista laulusoundista ja siitä, että säkeistössä oli uskallettu ottaa intensiteettiä alaspäin. Örinälaulu ei vaan miellytä, mutta se vika on kuuntelijassa, ei biisissä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The D.G - boogeyman 27.10.2013

The D.G - boogeyman
Tämän tahdissa voisi rullailla jonkin herrasmiessalapoliisisarjan alkutekstit. Pituudenkin puolesta ihan loistavaa tunnarikamaa. Ainoa asia mikä hiukan häiritsi, oli rummut. Tuota konemaista tomifilliä tuli ehkä hiukan liikaa. JA soundikin rummuissa oli turhan kliininen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele L. Silver - Falling Down 27.10.2013

L. Silver - Falling Down
Hyvä kun tulee uusia artisteja Mikseriin. Pakko kommentoida heti tuoreeltaan. Sävellyksessä kuuluu Joni Mitchellin perintö, varsinkin kun laulu menee vähän korkeammalle. Varsin kehityskelpoista settiä. Pari asiaa joita lähtisin seuraaviin äänityksiin muuttamaan: Kaikua on nyt ihan liikaa, varsinkin pianosoundissa. Varmaan johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että kaikupdeaali viihtyy pohjassa turhan pitkään ja turhan usein. Toiseksi soittoon kaipaisi lisää tarkkuutta. Nyt todennäköisesti äänität biisin kerralla purkkiin ja soittaminen häiritsee laulamista ja päinvastoin. Kannattaisi kokeilla äänittää piano ja vokaalit erikseen. Silloin saisi keskityttyä kumpaankin osa-alueeseen paremmin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lassi Heiskanen - Taivaan laulu 16.10.2013

Lassi Heiskanen - Taivaan laulu
Odotusten mukainen biisi tämä Heiskasen uusin. Eli huipputavaraa. Hyvin tuotettu kokonaisuus, biisi kasvaa mukavasti ja soundit on kohdallaan. Hatunnosto kitaristille, huikea soolo ja paljon hyviä juttuja myös säkeistöjen taustalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Misstep - Show Me 16.10.2013

Misstep - Show Me
Kelpo demo. Ihan balladiksi en tätä osaa määritellä. Tässä on paremminkin eeppisen ysäriheavyslovarin ainekset. Tosin melodiat, varsinkin säkeistöissä, tuo mieleen jonkin hollywoodlaisen estradimusiikin. Musiikin teoriaa syvemmälti tuntematta tuntuu siltä, että tässä vähän kikkaillaan sävellajeilla. Hieno biisi kaiken kaikkiaan. Mielenkiintoinen ja omaperäinen sävellys joka kaappaa otteeseen. Lopullista sovitusta odotellessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kilpa-Snacke - When Johnny Comes Marching Home Again 16.10.2013

Kilpa-Snacke - When Johnny Comes Marching Home Again
Juurevaa ja rosoista, juuri niin kuin musiikki kuuluu nauttia. Youngin vaikutteet näkyy selvästi sekä soundissa että biisin rakenteessa. Tuo joka säkeistön välissä olevaa kitarointia olisi ehkä voinut harventaa. Biisitäkin olisi saanut samalla sellaisen radiosoittomittaisen. Laulusoundi on parhaimmillaan joka säkeistön loppupuolella kun mennään vähän korkeammalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ARTOmusic - Pysähtyneet 16.10.2013

ARTOmusic - Pysähtyneet
Omaan korvaan peruspoppia. Hyvin tehtynä, toki. Siellä täällä ihan hyviä sovituksellisia juttuja; esimerkiksi siinä 1:45 tietämillä "Kello ollut ikuisuuden kahdeksan" kohdalla vokaalit jäi ainoaksi elementiksi. Ei välttämättä kamalan omaperäistä, mutta siinä kohtaa toteutus toimi mainiosti. Ehkä suurin häiritsevä piirre oli kertseissä rauhattomat rummut jotka jotenkin hyppi korville ja kuullosti niin kovin synteettisiltä. Jossain määrin soundimaailma oli aika muovisen oloinen. Veikkaan, että laulua lukuunottamatta koko kappale oli tehty koneella. Ei siinä, popissa tämäkin on sallittua. Itse pidän vaan luomummasta otteesta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Slivers of Silence - Funeral Day 30.09.2013

Slivers of Silence - Funeral Day
Ihan pikkuisen turhan metallista mun makuun. Mutta hyvin tehty biisi. Tässä oli ihan maksimit örinää jota itse jaksaa kuunnella. Vaihtelut cleanin laulun ja murinoiden välillä teki biisiin hyvin vaihtelua. Iso hatunnosto rumpalille; rumpuraita oli komiaa kuunneltavaa, tuplabasarit ja kaikki. Samoin kitara(t) vetää soolot kunnialla kotiin. Bassoa olisi ollut kiva kuulla enemän, nyt se jäi vähän taustalle.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Taikinaa 30.09.2013

Lahkonen / Pena - Taikinaa
Akustinen + cajon on yksi parhaista yhdiestelmistä.

Vaikutteita J. Karjalaisesta ei voi huomaamatta. Soundi, lyriikat ja erityisesti laulu on kovin Jukan kuuloista. Mutta ei siinä, J on kovimpia suomalaisia lauluntekijöitä.

Yksi tämän biisin hienoimpia juttuja oli A ja B -osien välinen ero. Juuri sopiva jännite saatu osien välille aikaan. Siitä pidin.

Cajonista olisi voinut kaivaa vähän muhkeampaa soundia, siitä saa pienellä mikitysaskartelulla kivasti myös tukevat basarisoundit. Sellaista olisi hiukan kaivannut. Muuten soittamiseta täydet pisteet.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaasunaamari - Summertime 30.09.2013

Kaasunaamari - Summertime
Tämä kommenttirinki on siitä hieno systeemi, että tulee kuunneltua musiikkia mihin ei muuten tutustuisi. Dance on juuri sellaista. Siksi on paha antaa mitään kauhean kehittävää kommenttia. Mutta yritetään nyt silti. Tuo käsienläpsyttely on hyvä mauste, mutta nyt sitä oli aika paljon kappaleen alkupuolella. Kappale on aika pitkä näin kuuntelemalla kuunneltavaksi. Toisaalta bilemusaahan tämä on eikä vajaa viisi minuuttia tanssilattialla varmaan pitkältä tunnu. Kyllä tälle varmasti kuuntelijoita löytyy, vaikken itse niihin kuulukaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound of Wood - Hometown 30.09.2013

Sound of Wood - Hometown
Pakko vielä kirjoittaa jatkokommenttia. Kun tuli hyvä bändi vastaan täytyi tietysti katsastaa muukin tarjonta. Näköjään Sound of Wood ei ollutkaan ihan uusi tuttavuus, ilmeisesti Odotus on ollut joskus aiemmin jo kommenttiringissä tai sitten olen muuten vaan kirjoittanut siihen kommenttia. Kappaleiden julkaisuajankohdan välissä on reilu puoli vuotta. Sinä aikana on kyllä menty eteenpäin, tässä vedossa oli soundit ja ennen kaikkea laulusuoritus merkittävästi paremmalla tasolla. Way to go!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound of Wood - Hometown 30.09.2013

Sound of Wood - Hometown
Tästä kappaleesta jäi ehdottomasti päällimmäiseksi upeaääninen laulaja! Seuraavaksi toimiva ja hyväsoundinen basso. Muutenkin tasapainoinen kokonaisuus. Sound of wood meni heittämällä seurattavien artistien listaan. Tälläisiä biisejä varten kannattaa kommenttirinkiä koluta läpi. Kiitos!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Slivers of Silence - The Cold Grey Swallows 30.09.2013

Slivers of Silence - The Cold Grey Swallows
Laulun alkamiseen asti kuulosti todella hyvältä. Tämä örinätyyli ei vaan tipu. Vika ei tässä kohden ole biisissä vaan kuuntelijassa. Muuten kahdehdittavan hyvät soundit. Varsinkin tuossa äänittämisen kuninkuuslajissa eli rumpujen tallentamisessa. Mutta muutenkin varsin hyvää jälkeä studiolla on saatu aikaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Notch Above - Stay 28.09.2013

Notch Above - Stay
Todella valmiin kuuloista voimarockia. Radiosoittoon vaan, ei tähän osaa mitään rakentavaa komenttia antaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The D.G - The world of a piano - back to wild west 24.09.2013

The D.G - The world of a piano - back to wild west
Silmissä alkoi vilisemään pikseliukot ajoilta jolloin konsolin bittimäärä mahtui kahden käden sormiin. Taustamusakamaa, mutta ei tätä yksinään välttämättä jaksaisi montaa kertaa kuunnella. Mutta hymy nousi huulille tätä kuunnellessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Matala profiili 24.09.2013

P. M. Kostiainen Project - Matala profiili
Rosoista on meininki, juurevasti ollaan aidon asian äärellä! Mutta täytyy sanoa, että tässä toimii moni asia paremmin kuin joskus aiemmin kommenttiringissä - ja muuallakin - vastaan tulleissa kokeellisen makuisissa balalaikajutuissa. Pikkuisen hymyilytti tuo soolo. Kuulostaa hetkittäin ihan 8-bittiseltä syntsasoundilta. Pari hiukan yllättävää nuottiakin taisi olla mukana, mutta ei se menoa haittaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Järjen ääni 17.09.2013

P. M. Kostiainen Project - Järjen ääni
Omaperäistä settiä. Lauluosuuksissa säestys seuraa laulumelodiaa orjallisesti, jollain muulla ratkaisulla olisi päässyt mielenkiintoisempaan lopputulokseen. Samoin muutama elementti lisää olisi tehnyt terää. Vaikka sitten jokin itämainen kilkutin tai kopistin. Parasta antia oli lyriikoiden fraasi "vääriä virheitä tehdessä". Se herätti ajatuksia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Niccolo Paganini's Little Finger - In the Grove 12.09.2013

Niccolo Paganini's Little Finger - In the Grove
Mahtopontista menoa. Tämä on selkeästi tälläistä elokuvan tai pelin soundtrackia. Ja juuri siihen isoon kohtaukseen. Sävellys on hieno ja soundit kohdallaan. Mitä sitä muuta voi toivoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The D.G - that one guitarist 06.09.2013

The D.G - that one guitarist
Taidokasta bluesrock-kitarointia. Leadkitarassa pikkuisen ohut soundi. Ja kyllä se vokalisti tähänkin hyvää tekisi. Mutta osaamista on, siitä ei pääse mihinkään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ville Kotiranta - Syksyn Tuuli 06.09.2013

Ville Kotiranta - Syksyn Tuuli
Tässä on jotain maagista. Eka mielikuva oli Dj Bobo meets Timo Kotipelto, mutta oktaavia alempaa......

Kommentti kappaleesta Kuuntele Wedgie - 4th Of July 06.09.2013

Wedgie - 4th Of July
Tyylipuhdasta skeittipunkkia. Tämä on ehkä paras Wedgien biisi niistä kolmesta jotka nyt mikserissä on kuunneltavissa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dr.Groove - Silmät sumeina 19.08.2013

Dr.Groove - Silmät sumeina
Aika iskelmäotteella mennään. Mutta hyvältähän tämä kuulostaa. Tässä kuitenkin pari ajatusta miksaukseen liittyen. Akustisessa kitarassa on hyvä syke. Se ansaitsisi enemänkin tilaa varsinkin siinä vaiheessa kun biisiin tulee lisää elementtejä. Kitarassa on kaikua turhan paljon, kuivempi soundi tai ainakin erilainen kaiku voisi toimia paremmin. Sama kaiku taitaa vaivata myös soolokitaraa. Rytmiryhmä jää tässä miksauksessa vahvasti paitsioon. Kompressorilla rummuista ainakin basari sekä bassoraita vaan rohkeasti lyttyyn ja enemän framille. Biisi saisi siitä lisää selkärankaa. Rumpujen pellitkään ei oikein tule esille, vaikka muuten ylä-äänissä olisi ilmeisen hyvin tilaa. Miksauksessa on myös sellainen tukkoisen kumiseva soundi. Yksi syy voi olla jo aiemmin mainittu tynnyrimäinen kaiku ja toinen tekijä ehkä hiukan turhan pinnassa oleva syntsajousijuttu. Nuo synajouset tietysti tuovat lisää massaa, mutta en ole ihan varma tarvitaanko sitä ainakaan näin paljon. Usein tälläinen kumisevaan kokonaisilmeeseen voi pureutua EQ:lla. Veikkaan että tässä miksauksessa on aika paljon tavaraa jossain 200 - 800 Hz: välissä. Lopun köörilaulanta oli hienosti toteutettu. Kööreissä (oletan että itse laulat nekin) laulusoundi oli jopa parempi kuin itse laulussa. Jotenkin rohkeampaa. Sama ote varsinaiseen vokaalraitaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Historia 18.08.2013

P. M. Kostiainen Project - Historia
Onhan villi rumpukomppi, vielä kun rytmiryhmää olisi vahvistettu sopivala bassolinjalla, niin avot. Nyt jää alataajuudet hiukan autioiksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Appiukko - Pastillikeisarin vapaapäivä 08.05.2013

Appiukko - Pastillikeisarin vapaapäivä
Hip hei, tästähän kurkkaa YUP. Aivan loistavaa! Varsinkin tuo simppeli rumpukomppi ja hyvin läpi tuleva snare sopii kuin nenä päähän.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Appiukko - Tehtaan jälkeen oikealla 08.05.2013

Appiukko - Tehtaan jälkeen oikealla
Aika rohkea veto tuo alun lauluosuus noinkin ohuella säestyksellä. Molemmilla vokalisteilla on aika ohut ja kouliintumattoman kuuloinen soundi äänessä. Mun puukorviin kuulostaa siltä, että sävelpuhtaudenkin kanssa olisi vähän hiomista, mutta intonaatio-asioissa olen usein väärässä. Soitto-osastolla ei sitten olekaan mitään moitteen sijaa, taustalaulut mukaan lukien. Tässä on jotain samaa kaikessa aitoudessaan kun alkuaikojen suomirock -bändeillä. Sanatkin on jotenkin naivistiset ja kerronnaltaan lastenlaulumaiset; kiinnitetään huomiota irrallisiin yksityiskohtiin "Hiki sekoittuu kulmakarvoihin, olen tottunut liikennevaloihin". Jotain kiehtovaa tässä on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Closed Group - Kaukana sinusta 06.05.2013

Closed Group - Kaukana sinusta
Tässä raidassa oli jotain aika lumoavaa herkkyyttä. Ehkä siksi, että kaikki Closed Groupin biisit tähän mennessä on ollut rämpytyskompilla soitettuna, tämä näppäilyjuttu toimi hieman paremmin. Miten tulikaan vahva mielleyhtymä Dingon Kulkuri ja Kaunotar -biisiin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anna Sipilän Lapsi - Kevätjuhla 06.05.2013

Anna Sipilän Lapsi - Kevätjuhla
Ihan ensin täytyy tunnustaa että pieni pettymys iski tämän kappaleen kohdalla. Tämä oli sellaista harmitonta iskelmää kun odotukset teidän aikaisempi tuotanto huomioon ottaen oli aika korkealla. Ei niin, että tämä olisi ollut huono, mutta ei yltänyt esimerkiksi Välitilassa tai Sano Saatana -kappaleiden tasolle. Jäi sellainen ohut olo, vähän hajuton ja mauton. Kaikesta huolimatta tasaisen varmaa hyvää suorittamista. Menisi hyvin Radio Novan soittolistalle tai levyn täytebiisiksi mutta ei houkutellut samalla tavalla jäämään kappaleen äärelle kuten monet muut teidän biisit.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Deliverance (fin) - Leper's Hand That Feeds 27.04.2013

Deliverance (fin) - Leper's Hand That Feeds
Hyvin rullaava biisi. Soundit toimii hienosti, mutta vokaalit on hiukan turhan taustalla. Alussa ja lopussa on ihan turhaan ylimääräistä rapsahtelua, kun raidan siistiminen olisi vienyt korkeintaan minuutin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Aamu tulee 27.04.2013

Lahkonen / Pena - Aamu tulee
Tämä on tälläistä feel good -musaa jossa J. Karjalainen hymyilee jossain taustalla. Ja mikäs on hymyillessä, kaikin puolin kelpo kappale kun on kyseessä. Laulusoundi sopii tähän biisiin ihan täydellisesti. Nuo syntsasoundit tekee paikoitellen miksauksesta aika tukkoisen, olisin siirtänyt niitä miksauksessa aika paljon enemän taka-alalle. Niiden sijaan tai lisäksi joku rytmisoitin, vaikka shaker tai cajon, olisi voinut antaa vähän ryhtiä. Vaikka toisaalta tuo kitarakomppi on riittävän ryhdikäs pitämään homman kasassa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Marian Jamit - Al Pacino 27.04.2013

Marian Jamit - Al Pacino
Groovaava paketti. Tässä biisissä on kyllä todella vahva tunnelma, tämän siivillä siirtyy kesäiselle terassille paikkaan joka on juuri kokemassa metamorfoosia kahvilasta klubiksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound of Wood - The Beast and the Prey 27.04.2013

Sound of Wood - The Beast and the Prey
Ensimmäisenä huomi kiinnittyy rouheaan ja rock-uskottavaan laulusoundiin. Sitten tuo akustisen kitaran soundi, onneksi ei ole lähdetty hakemaan mitään surisevaa särökitaraa. Tällä setupilla on onnistuttu loihtimaan heavy tunnelma. Pidän todella! Pari 'rakentavaa' kommenttia on kuitenkin pakko esittää. Jotenkin korviin särähti rumpufilli 2:20 tietämillä, ihan kuin olisi vähän päässyt ote notkahtamaan. Mutta toisaalta sitä seurannut taputus toimi hyvin. Tuossa 1:25 tienoilla alkanut urkusoolo oli pikkuisen päälleliimatun oloinen. Mutta tämä on puhtaasti makuasia. Ja tuolla biisin loppupuolella taustalla kuulunut urkujuttu sopi kokonaisuuteen mainiosti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Tiensä Pää 26.04.2013

Kaarnekorpi - Tiensä Pää
Sävellys ja soitanta toimii hienosti, tunnelma on juuri sopivan melankolinen ja katkeransuloinen. Laulusoundi on turhan rouhea minun makuun, mutta hyvin laulaja onnistuu artikuloimaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Haaparantaan 26.04.2013

P. M. Kostiainen Project - Haaparantaan
Nyt ei oikein iskenyt, nuo rytmiset ongelmat ehkä iskivät korville kaikkein koviten. Peräkammarilivemeininki on hyvää jos onnistuneessa vedossa aito tunnelma välittyy. Siis jotain sellaista jota Bruce Springsteen teki Nebraska-levyllään. Mutta huolimaton soitto ei saisi olla mikään taiteellisuuden merkki tai itseisarvo. Uskallan nyt mennä näin sanomaan, koska Kostiaiselta on myös paljon tarkasti ja hyvin soitettettuja biisejä. Kyse ei siis ole siitä etteikö osaisi tai pystyisi. Tämä peräkammarijuttu on vaan sellainen suuntaus joka ei minulle tipu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lassi Heiskanen - Ei muistot kuole 24.04.2013

Lassi Heiskanen - Ei muistot kuole
Lassilta tulee kyllä tasaisen varmasti laatutavaraa! Soundit sekä toteutus kaiken kaikkiaan huipputasoa ja kokonaisuus on helppo kuunnella. Itse ehkä olisin jättänyt tuon lähes koko biisin taustalla soivan urkumaton jostain kohdin pois. Se tuo ehkä massaa, mutta jotenkin syö herkkyyttä. Tuo ranskankielinen laulu tuli pikkuisen puskista, mutta se teki yllätyksenä hyvää muuten ehkä hiukan tasaiseen sävellykseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jasu J. - Kävisikö niin 15.04.2013

Jasu J. - Kävisikö niin
Tässä kuuluu Eppu Normaalin perintö hyvällä tavalla läpi niin lyriikoissa, soundeissa kuin tunnelmassakin. Tuotanto on ihan viimeisen päälle, joka sinällään ei ole ihme kun katsoo kuka on vastannut äänityksestä ja miksauksesta.

Sivu: 1 2 3 4