Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

TOMORROWS DREAM on melodista metallia soittava yhtye lapista, Kemin kaupungista. Bändi sai alkunsa vuonna 2005. Nykyisellä kokoonpanolla on soitettu vuodesta 2007 asti ja tuolloin tehtiin myös bändin toinen "epävirallinen" demo "Buried And Gone". Demon valmistumisen jälkeen bändi vietti "hiljaiseloa" jäsenten suorittaessa vuoron perään varusmiespalvelusta ja siinä ohessa tehden myös uusia biisejä. Nyt kuitenkin SA-Intti on kaikkien jäsenten osalta suoritettu ja bändi on päässyt painamaan taas täysillä eteenpäin. Vuoden vaihteessa 2010 TD julkaisikin "Before I Die" EP:n, joka sai yllättävän hyvän vastaanoton. EP:n biisi "Keep Those Feelings" valittiin mukaan 5Street tanssipeliin ja sittemmin EP:n kaikki viisi biisiä pääsivät myös mm. MTV3-Storeen, Radio Rock Storeen ym. palvelimille. Kesä 2010 meni keikkaillessa ja uusia biisejä vääntäessä. Loppuvuodesta 2010 lähdettiin studiolle nauhoittamaan bändin ensimmäistä pitkäsoittoa. Nauhoituksiin vierähti noin 3kk ja vuoden 2011 maaliskuussa albumi näki vihdoin ja viimein päivän valon. Albumi julkaistiin virallisesti maaliskuun loppupuolella ja se kantaa nimeä "Ruin Your Life". Uuden levyn myötä bändi haluaa tuoda omalla tavalla esille melodista metallia ja sitä omaa soundia. Tomorrows Dream onkin nyt palannut entistä ehompana takaisin ja tästä saammekin kiittää taustajoukkojamme ja uskollisia faneja!!

 

Ystävällisin terveisin, Tomorrows Dream

  

www.tomorrowsdreamband.com

http://hitlantis.com/#/tomorrows-dream

http://www.myspace.com/tomorrowsdream1



Pikaviestit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: