Kansalle koitti surun päivä, kun yksi heitä puolustaneista sankareista menehtyi. Sankarin rakastettu ja lapset jäivät kyynelsilmin kaipaamaan häntä.

Mutta sitä he eivät tiedäkään, että sankareista parhaat eivät vielä menehtyessäänkään luovu urotöiden teoista. Mitä vielä! He saavat aivan uudenlaisen kosmisen kypärän ja selkäänsä siivet, jotta voivat pitää kansan turvassa vieläkin hirmuisemmalta pahalta! Tuonpuoleisessa käy henkien taisto! Se siellä käy!

Vaan tosiaan, sitä ei kansa tiedä, vaan surumielisinä muistelevat mennyttä sankariaan. Sankariaan, joka tekee entistä vaativampaa työtä pitäessään avaruuden (ja/eli henkimaailman) pirut kaukana rakkaistaan.

Pidemmälle tulevaisuuteen mennessä ennusmerkit maailmanlopusta lisääntyvät.

On aika sankarien kohdata kohtalonsa.
On aika pariskuntien yhtyä viimeisen kerran.
On aika ihmisten tarttua toistensa käsistä kiinni lujasti.

Ennen, kuin sekä hyvä sankari että paha vihollinen saavat tuta jumalaisen tasa-arvon henkirievuissaan, he kohtaavat toisensa vielä kerran tässä maailmassa.
Tässä maailmassa, joka on jokaisen oma, järjestys luodaan vielä kerran ennen viimeisen ennusmerkin toteutumista.

Maailmanlopun ennusmerkit näkyvät tietokoneella.

Toisinaan on tarkka aika, jonka sisällä pitää olla tietyssä määränpäässä. Toisinaan taas, kuten erään Pelastaja Keskisen kohdalla, ei saa tietää tuota aikaa. Se aika on Vastustaja Rantasalon käsissä! Hän yksin päättää, milloin Pelastaja Keskisen tytär menehtyy... ellei sitten Keskinen ehdi ajoissa paikalle! Mutta koska jäljellä olevaa aikaa ei aurinkolasiscreenillä näy, saattaa määränpäähän kulkeminen käydä vähän enemmän hissukseen, kuin normaalisti. Silleen iltasella fiilistellen vastuun mukanaan tuoman ahdistuksen kera, mutta kuitenkin vähän kiirehtien! (koska tytär on vaarassa, niin siksi tietenkin!!)

Kokkolassa päätettiin järjestää olympialaiset ihan vaan yhtäkkiä yllättäen. Yrittivät elvyttää vanhaa olympialaisperinnettä. Ja ONNISTUIVAT!

Kisaan saapui aivan mielettömän paljon osanottajia. Oli sankareita, pahiksia, normaaleja, vääränlaisia, homoja, vammaisia, lapsia, aikuisia, intiaaneja Intiasta, ruskean värisiä, oransseja, mutantteja ja sairaanhoitajia. Ja monia muitakin siellä oli!

He kaikki kilpailivat rehdisti ja innolla. Oli juoksemista ja heittelyä. Oli venkoiluja toisten ohi, jättäytymisiä toisten perään. Oli pitkiä heittoja ja lyhyitä työntöjä. Oli vanhoja ja uusia lajeja.

Ritari Jätkä kunnostautui erityisen hyvin ilmavirtapyöräilyssä ja Vastustaja Rantasalo nosti kansan suosioon kansanammunnan.

Yleisö hurrasi ja jännitti, kun pääsivät yhdessä kannustamaan Agentti Tulevaisuuden pyrkyä kohti juoksun voittoa.

Tapahtuma yhdisti kansaa ja sai sankareille ja muille aikaan vaihteeksi jotain erilaista jännityksentunnetta tavanomaisten elämän ja kuoleman rajamailla käytyjen arkiseikkailujen vastapainoksi.

Näissä jännittävissä mittelöissä ei kukaan kuollut. Ja jokainen hymyili edes pienen osan ajasta, vaikka kisatilanteet paikoin lievää stressiä aiheuttivatkin. Ja vaikka ihan tosissaan piti välillä ponnistella, että voittaisi kanssamittelöijän.

Tulevaisuuden kansantanssien rytmissä soi venho ja tenho. Melodia vie pariskuntia ja yksineläjiä liikkeeseen. Liikkeestä syntyy valo ja ääni. Valosta ja äänestä syntyy audiovisuaalinen nautinto. Ja se nautinto yhdistää maailmoja, kansoja, ilman ansoja. Rauha saapuu, kun kansantanssi raikaa. Taikaa.

Sankari Viitaniemi oli legenda jo eläessään. Sitä hän oli myös katoamisensa jälkeen. Maailmalla liikkui huhuja Sankari Viitaniemen kohtalosta. Kukaan ei tiennyt totuutta. Kukaan ei osannut aavistaakaan kuinka ikävän kohtalon Viitaniemi joutui kokemaan... KUNNES!

Eräänä päivänä, kun iltahämärä alkoi jo laskeutua, Ritari Jätkä huomasi kesken seikkailujensa maassa erään pienen elektronisen tietokoneen. Hän nosti sen ylös maasta ja yllättäen kuuli elektronisen äänen sanovan "Iltaa Viitaniemi, vihdoinkin saavuit takaisin."

Ritari Jätkä sanoi, ettei hän ole Viitaniemi. Hän säkenöi jännityksestä aavistellen, että mahtaakohan tuo vempele olla SANKARI VIITANIEMEN ystävätietokone.

Tietokoneen kulkumuisti paljasti Ritari Jätkälle Viitaniemen kohtalon.

Viitaniemi oli ikävästi joutunut huomaamaan, että hänen vaimonsa ja lapsensa oli kaapattu. Kaappaaja oli kytkenyt Viitaniemen ystävätietokoneeseen ääni- ja kuvayhteyden kaapattujen luo. Viitaniemi lähti shokin vallassa etsimään perhettään.

Hän juoksi niin lujaa kuin ikinä vain saattoi ja toivoi, että ehtisi ajoissa perille. Aiemmin Sankari Viitaniemeä oli ohjannut järki. Nyt häntä ohjasi tunteet.

Oi niitä karmeita ajatuksia, jotka Viitaniemen päässä pyöri, kun hän juoksi aikaa vastaan. Kuvayhteys paljasti kaapattujen ahdingon. Viitaniemi tiesi, että hänen perheensä tulisi kokemaan karmean kohtalon ellei hän ehtisi ajoissa paikalle.

Sitten tapahtui shokki! Kamalat ajatukset kävivät toteen! Yksi kerrallaan Viitaniemen omaiset kylmästi teloitettiin. Voi sitä kauhua, jonka Viitaniemi joutui kokemaan!

Kaipuusta johtuvan ahdistuksen ja kostoajatusten voimin Viitaniemi kyynelsilmin jatkoi juoksuaan.

Ahdistuksissaan hän pudotti ystävätietokoneen maahan. Hän tiesi missä julma kaappaaja asui. Ahdistuneena hän juoksuaskel juoksuaskeleelta saapui lähemmäs kaappaajaa... mutta samalla myös joutui kauemmas ystävätietokoneestaan.

Ystävätietokone joutui katselemaan Sankari Viitaniemen juoksua kohti auringonlaskua. Tietokone katsoi ja katsoi. Viitaniemen ahdistus näkyi tietokoneen ruudulla tunnesirun ansiosta... kunnes tietokone suuren etäisyyden takia joutui sammuttamaan itsensä.

(täst on tollane toine 30sek versio tuol kilpailubiisit -projektis http://www.mikseri.net/artists/?id=59808 jos jottai kiinnosta tai jottai)

On olemassa seinä. Ja on olemassa toinenkin seinä, jossa on nappi. Miehellä on 3 minuuttia 19 sekuntia aikaa juosta toiselta seinältä toiselle ja painaa sitä nappia.

Aika alkaa NYT!!!

0:00-3:19
Juoksuun on lähdettävä välittömästi. Jokin seinä näyttäisi olevan tuolla jossain kaukana, mutta sitä riskiä ei viitsi ottaa, ettei ehtisikään ajoissa seinälle. Ties mitä kamalaa tapahtuisi!
JuoksuJuoksuJuoksuJuoksuJuoksu!!!

0:20-3:19
Mitä jos kyseessä onkin maailman tuhoutumisen estävä nappi! Tällä kovalla kiirellä on siinä tapauksessa äärimmäisen suuri merkitys.
Tällaisia tehtäviä voi tulla vastaan vain SANKAREILLE! Onneksi ajatus suuresta sankaruudesta antaa lisävoimia rankkaan juoksuun.

0:39-3:19
Jos maailma tuhoutuu, tuhoutuu sankari itsekin. Jos maailma tuhoutuu, tuhoutuvat kaikki sankarille rakkaat ihmiset. Niin nykyiset kuin hekin, jotka tulevaisuudessa tulevat olemaan hänelle rakkaita. Tulevaisuus saatta olla nyt vaakalaudalla. Ei pidä antaa haikeiden mielikuvien viedä pois sitä ekstrapuhtia, jonka ajatus SANKARUUDESTA saa aikaan.

0:58-3:19
SANKARUUS! Se on pidettävä mielessä, vaikka kuinka alkaisikin hengästyttää!

1:18-3:19
Seinä alkaa lähestyä! Onko nappi suuri vai pieni! Näkyykö nappi tänne asti! Mistä tiedän olenko saapumassa sille kohdalle seinää, jossa se nappi on?

1:37-3:19
Seinä! Siinä se seinä on! Mutta mitä!? Nappia ei näy! Missä on nappi! Pitää juosten tutkia löytyykö sitä nappia yhtään mistään. Ei nappia... Mutta mitä?! Seinän viereen on kasattu suuri määrä puulaatikoita. Näyttää siltä, että tarkoituksena on nousta niitä pitkin ylös ja mennä seinän toiselle puolelle! Seinän toiselle puolelle on päästävä niin nopeasti kuin mahdollista. Siispä nopea kiipeäminen laatikoiden avulla seinän päälle ja sieltä sankariloikka seinän toiselle puolelle! KIIPEYS! LLLLOIKKA!

1:56-3:19
Toisella puolella! Mutta mitä!? Kauempana näkyy toinen seinä, mutta edessä on suuri määrä VARTIJAROBOTTEJA!!!

2:07-3:19
Robotit näyttävät erittäin tappavilta, mutta niiden ohi on päästävä. Miten ihmeessä siinä voi onnistua? Löytyykö ympäristöstä mitään tilannetta helpottavaa esinettä? Ei löydy.

2:19-3:19
Pitää sitten laittaa taas juoksuvaihde päälle ja rynniä läpi vaikka väkisin!

2:30-3:19
Robottien tappajaraajat yrittävät vahingoittaa sankaria! Laserit sinkoilevat ympäriinsä! Väistöliikkeitä on tehtävä ennennäkemättömän taidokkaasti ja nopeasti!

2:42-3:19
Sitten alkaa sankarillinen ohittelu! Eteenpäin on päästävä! Pienempien robottien yli voi loikkia käyttäen käsiä tukena robottien päällä. Jotkut suuremmat robotit voi alittaa.

2:52-3:19
Ammuskelua piisaa! Onneksi osa roboteista sinkoilee niitä lasersäteitään niin kovasti sinne sun tänne, että jotkut roboteista tuhoutuu näiden kanssarobottien tulituksiin.

3:05-3:19
Seinä on aivan lähellä! JUOKSE, HYPI, ISKE, LOIKI! Viimeisiä sekunteja viedään, kun viimeisten robottien yli käy sankarimme loikka!
NAPPI!
Nappi näkyy seinässä! On pakko LOIKATA ja toivoa, että sillä loikalla pääsee tarpeeksi nopeasti ja tarpeeksi lähelle sitä nappia!

3:16-3:19
SANKARI PAINAA NAPPIA! MITÄ TAPAHTUU? TAPAHTUUKO MITÄÄN?! ONKO SILLÄ TIEDOLLA MITÄÄN MERKITYSTÄ? NAPPIA ON PAINETTU!

Kun sankari on päihittänyt pääpahiksen, on edessä joko lepoloma tai uusi koitos. Kuitenkin yleensä lepolomastakin huolimatta sankarille koittaa elämänsä jossain vaiheessa jatko-osa. Tällöin on otettava huomioon pari asiaa.

1. Jos edellinen taistelu on käyty juuri vähän aikaa sitten läpi, kannattaa uusi seikkailu aloittaa rauhallisesti. Keho ei ole vielä välttämättä parantunut koettelemuksista.

2. Jos edellisestä taistelusta on jo aikaa eikä sankarilla ole aikoihin ollut töitä, kannattaa uuteen taistoon käydä rauhallisesti. Huippu-urheilijatkaan eivät voi urheilla ilman kunnon verryttelyjä. Repeää paikat.

---------------------------

Oli asia kuinka tahansa, sankari mitä todennäköisimmin aloittaa uuden seikkailunsa juoksemalla niin paljon perhanan nopeasti eteenpäin ja hyppimällä ja ampumalla tiensä läpi vihollisjoukkojen.

Ensimmäinen uuden koitoksen paha pomovastustaja on yleensä joko iso ja vahva mutta hidas, tai pieni ja heikko mutta nopea. Kummankin olemuksen heikkoutta kannattaa käyttää hyväksi, mutta se on hankalaa, jos sankari on pahasti hengästynyt jo ensimmäisen suuremman pahiksen luona. Tästä syystä kannattaakin ennen pahiksen luo menoa jäädä hetkeksi rauhoittumaan ja vaikka keräilemään voimapillereitä ja aseita avuksi taisteluun.

Tietenkin se ensimmäinen kovempi pahis tulee päihitettyä melko helposti, mutta jos on liian hengästynyt, saattaa tulla ikäviä haavereita ja ainahan sitä on seuraavaan paikkaan parempi mennä ilman naarmun naarmua.

Päihitä kaikki, sankari!! Jumaliste!!!1

(ja tylsästi pitää tänne esittelyn perään laittaa maininta siitä, että teen tästä ehkä vielä uudemman version, jossa on vähemmän tuota tylsähköä väliosaa ja muutenkin muutoksia runsaasti)

Kaikille sankareille, kuten Ritari Jätkälle ja Agentti Tulevaisuudellekin, on tuttua juttua se, että vielä viimeisen vihollisen voitettuakin pitää selviytyä vielä yhdestä haasteesta.

Alkaa kova kamppailu aikaa vastaan, kun päävihollisen rakennuksen, planeetan tms. paikan itsetuhomekanismi käynnistyy. Räjähdys saattaa olla hyvinkin jopa ydinräjähdys, joten pakko on päästä mahdollisimman kauas räjähtävästä paikasta.

Jos hyvin käy, paikasta löytyy uusi ajoneuvo, jolla pääsee nopeasti kauas. Ja tietenkin jos sinne paikkaan on tullut omalla vielä käyttökelposella ajoneuvolla, kannattaa sillä hurauttaa menemään. (Oikein hyvällä tuurilla tuo ajoneuvo on joku aivan hyperhieno vekotin, jota kelpaa ennen pakomatkaa vähän silmilläkin nauttia.)

Todennäköisesti se suuri räjähdys ulottuu melkein sankariin asti, vaikka tämä olisi kuinka kaukana. Silloin täytyy pitää hermot kurissa ja mennä vauhdilla eteenpäin liekkien ja paineaallon nuollessa selkää.

Sankari tietysti selviää täpärästä tilanteesta, mutta kun seikkailu on ohi ja päävihollinen voitettu, ovat menneisyyden muistot vieläkin läsnä. Kaikki paha, mitä päävihollinen sai aikaan, on edelleen näkyvissä sankarin elämässä. Ehkä päävihollinen oli tuhonnut kokonaan jonkun kylän, ehkä hän oli kylmästi tappanut sankarin sisaren tai rakastetun, ehkä koko sankarin perhe oli kuollut päävihollisen aiheuttamassa happikadossa tai ehkä koko maailma on miltei kuoleman kourissa päävihollisen käsittelyn jäljiltä...

Tiettyjä muistoja sankari ei saa koskaan itseltään pois, mutta hän voi olla iloinen siitä, että sai oikeuden toteutumaan ja esti Vastustaja Rantasalon suunnitelman toteutumisen.

Ritari Jätkä ja Agentti Tulevaisuus ovat vihdoin lähestymässä päämääräänsä. Pahiksia on päihitetty ja happikadolta ja happosateelta selvitty.

He ovat molemmat nuoruudessaan pelannut paljon erilaisia videopelejä videopelimuseoissa, joten he tietävät mikä meininki loppusuoralla odottaa. Tilanteet ja viholliset ovat entistäkin hankalampia päihittää, mutta loppusuoralla olemisen fiilikset tuovat mukanaan uutta voimaa ja puhtia.

Edessä häämöttää Vastustaja Rantasalon jättimäinen laboratorio. Taivas alkaa tummua ja kylmä vesisade pieksee sankareitamme. Kun tie laboratorioon saadaan raivattua, alkaa viimeinen taistelu.

Mikä heitä odottaa? Mikä on heidän tulevaisuutensa? Se on varmaa, että Vastustaja Rantasalolla on takataskussaan pahoja yllätyksiä, mutta niin niitä on meidän sankareillammekin...

Mutta nyt pitää keskittyä vain ja ainoastaan tähän viimeiseen matkaan kohti viimeistä koitosta ja jättää arvailut määränpään tapahtumista erittäin lähellä olevaan tulevaisuuteen...

3.5.2037
Kuljin pitkän matkan Kiteen tynnyriviidakosta Euran kuivasavannille.
Osan matkasta piti kulkea jalkaisin, mutta onneksi tömäsin taas kerran hylättyyn autonromuun, jonka taidoillani kunnostin matkustusta varten.
Kiteeltä Euraan johtava tie taitaa olla tällä hetkellä turvallisin mahdollinen kulkureitti.
Voitko kuvitella, etten nähnyt YHTÄKÄÄN mutanttia eikä vastaani tullut yhtäkään katurosvoa.
No, ehkä se johtuu siitä, ettei tuolla tiellä voi kovinkaan kauan edes viipyä. Tulee muuten myrkytys.
Siitä tulikin mieleeni, että oli äärimmäisen hyvä juttu, että löysin sen hylätyn autonromun.
Ei sillä ettenkö olisi muuten pärjännyt. Onhan minulla keuhkosuodattimet, mutta hyvä se on niitäkin välillä vähän säästellä.

7.5.2037
Vihdoin ja viimein löysin tarkoin varjellun Pomarkun elektroniikkatehtaan.
Siellä on aivan mieletön määrä erilaista tekniikkaa. Lentolaudat näyttivät erittäin käytännöllisiltä, tehokkailta ja turvallisilta.
Niistä olisi kovasti hyötyä tavalliselle kansalle, mutta näillä valmistajilla taitaa olla aivan muut suunnitelmat.
Eräässä kellarihuoneessa näin erittäin suuren laitteen, jonka välittömästi oletin olevan se ulottuvuuskone, josta olen kovasti kuullut huhuja.
Työntekijät yllättivät minut sitä tutkiessa, mutta pitkän lentolautatakaa-ajon jälkeen pääsin turvaan.
Pitää käydä siellä vielä kerran, mutta ei ihan vielä...

4.10.2067
Se Pomarkun ulottuvuuskone toimii myös aikakoneena!
Aivan uskomatonta teknologiaa! Olin taas jäädä kiinni elektroniikkatehtaalla, mutta pääsin ulottuvuuskoneella pois sieltä.
Mielenkiintoisin ominaisuus siinä on se, että ulottuvuuksien välissä voi lentää vapaasti ja valita itse se ulottuvuus, johon haluaa mennä.
Siellä lensin pakoon työntekijöitä ja taistelin heitä vastaan minkä kykenin.
Vahingossa jouduin tähän aikaan ja paikkaan, mutta onneksi pääsin eroon niistä pirulaisista.

15.5.2037
Pääsin takaisin omaan aikaani ja ulottuvuuteeni. Työntekijät jäljittivät minut ja jostain kumman syystä ulottuvuuskoneeseen alkoi käydä ylikierroksilla ja tuhoutui.
Onneksi pelastuin räjähdyksestä. Jälkeenpäin huomasin, että taskussani oli ulottuvuuskoneen rakennusohjeet.
En kyllä muista itse nitä sieltä ottaneeni... Mahtoikohan joku muu olla seuraamassa tilannetta...
Oli miten oli; nyt olen taas ajelemassa pitkin katuja ja odottamassa seuraavaa tehtävää...

Taisteluvalmisteluissa poseerataan ja kohotetaan taistelutahtoa laittamalla vyötä ja otsanauhaa tiukemmalle nopeasti riuhtaisten ja samalla tuima ilme päällä poseeraten. Sitten koetaan joukkohenki. Yhtenäisyys. Ryhmä.

Ajatukset ovat vain ja ainoastaan tulevassa taistelussa. Kuitenkin, ajatuksissa on tilaa myös kovalle hingulle saada vihdoin ja viimein laserase käyttöön. "Voi kun jo saatais ne aseet", ajattelee Toikkanen. Muut sanovat välinpitämättömästi, että eivät ne aseet ole se pääasia tässä tulevaisuuden armeijassa, vaan hyvä joukkohenki, veljeys ja joutomaiden puolustus. Tosiasiassa kaikilla kyllä pyörii mielessä sama toive, kuin Toikkasella. Eivät vaan kehtaa sanoa. Toikkasella on sentään edes jotain kanttia. Ihme esittäjiä ne muut.

No jokatapauksessa lopulta saadaan laseraseet ja kaikki hihkuvat sisäisesti onnesta, mutta ulospäin näyttävät rauhallisilta, mutta valppailta.

Ja autoilla ajetaan kohti taistelutantereita niin, että joutomaan hiekkapöly vain kaaoksessa suhmuaa.

Kasarihenkistä meininkiä. Mukana kasarihenkisen Tapporalli 2066 -legoelokuvan kasarihenkisellä soundtrackilla!

Sankarit juoksevat tai ajavat autolla (mieluummin autolla kun jalat väsyy), mutta pääpointti on se, että sankari OSAA juosta kovaa, vaikka autolla vihollisia jahtaisikin.

Joskus sankareilla on myös robottipuku. Tai sidekick-robotti. En mä noista sankareista niin hirmusesti loppujen lopuks tiedä, vaikka tykkäänki sankaripeleistä esimerkiksi Commodore 64:lla. Turrican on hieno. Ja Rastankin periaatteessa, vaikka aika kälynen ja vaikea onkin.

Kasarinkaltaista hitaahkoa, mutta melkoisen tiukkaa raastoa. On turha kuvitella, että robotit aina haluaisivat tehdä töitä. Eivät hitto vie halua!

On olemassa kone, jolla voi katsoa takaisin menneisyyteen.
Kaukana, kaukana 80-luvulla on nuori tyttö ja poika herkkinä tytön huoneessa.
Pinkki peitto on vedetty valmiiksi syrjään. Pinkki lakana näyttää hyvältä.
Kaunis tyttö sipaisee permanentattuja hiuksiaan ja laittaa kasetin soimaan.
Tunnelmallinen hidas musiikki soi. Tyttö ja poika aloittaa hitaan tanssin.
Menneisyyskoneen käyttäjä vuodattaa onnen kyyneleen.
Hän elää uudelleen ensisuudelmansa hetken.
Toisella puolella valtakuntaa on toinen menneisyyskone. Kehittyneempi menneisyyskone.
Mies, joka olisi silloin 80-luvulla halunnut olla tuon ensisuudelman kokeneen pojan paikalla,
käyttää konetta vääriin tarkoituksiin. Tällä kehittyneemmällä versiolla voi näet vaikuttaa niihin asioihin, joita näkee.
Hän katsoo aikaa ennen tuota ihanaa iltaa. Hän iskee tytön ennen kuin tyttö ja poika olisi kohtalon ohjauksesta kohdannut.
Hän vie tytön neitsyyden. Hän saastuttaa tytön.
Hyvän miehen käyttämä vähemmän kehittynyt menneisyyskone sekoaa, mutta hän ehtii nähdä miksi tuo kaikki paha tapahtuu.
Hän kutsuu paikalle Agentti Tulevaisuuden ja tämän robotin.
Niin alkaa lyhyt, mutta tehokas pahiksen etsintä, joka päättyy onnellisesti.
Tyttö ja poika voi taas tanssia...

Nykypäivän (jälkeen vuoden 2020) paras jekku on sirkkelinterävä parkkikiekko.
Ei hypi silmille bensavarkaat. Ei iske turbotappokädellä varustetut Parkki-Pirkot.
Ei hyökkää Kuusamon surullisenkuuluisan ydinkatastrofin luomat mutantit.
Ei ainakaan ilman parkkikiekon tervehdystä.
Yritätkö purra? Yritätkö ryöstää? Yritätkö saastuttaa minut?
Hei, tuuhan tänne! Parkkikiekolla ois vähän asiaa...

Olen agentti tulevaisuudesta. Nimeni on Agentti Tulevaisuus. Minulla on robottikäsi, jolla voin tehdä kaikkia tulevaisuusjuttuja. Te ette vielä niistä mitään ymmärrä, mutta odottakaa kunhan vuosi 2050 tulee. Silloin jo tiedätte osan niistä salaisuuksista, jotka vain minä tiedän.

Minulla on myös apulaisrobotti. Se kyllästyi tekemään jatkuvasti töitä. Töitä, töitä ja töitä. Otin sen -siis HÄNET (hän on minulle kuin oma veli tai poika tai joku sukulainen) - mukaani seikkailuihin. Sitä hän on oikeasti halunnut tehdä kaikki valmistamisensa jälkeiset vuodet. Robottimainen työ liukuhihnan äärellä ei ollut hänen juttunsa. Nyt hän kokee elävänsä elämänsä antoisinta aikaa. Aivan kuten minäkin.

Olen Tulevaisuus, Agentti Tulevaisuus. Mielimusiikkiani on Johannes Rojolan Fuck The Pitch With Stick (www.mikseri.net/rojola). Ikäni on nykyteknologian ulottumattomissa. En kaipaa enää virtuaalinaista. Paras ystäväni on minun uskollinen robottini.

Menemme kohti uusia uskomattomia seikkailuja.
Piuuuuu!