Unissani ilmestyy ryysyläisten armada
halki merenjään ja heistä kaksi pysähtyy
kun poikani kanssa heille mantereelta vilkutan
sisarelleni, isoveljeni
Syntymässänikö heistä harhaan ajauduin
aikaan kaukaiseen
josta jatkuva kaipuu menneeseen

Mustavalkokuvassa
isoisäni, jota koskaan en päässyt tapaamaan
kova, tuima katseensa
totinen ilmeensä
sulivat hymyksi ja kuva
väreihin lämpimiin

Viipyilee jo mielesi reunoilla
heikkona valona ja varjona
hiljaisena kuiskeena hipaisuina, tuoksuina
Näet polkuja ja reittejä
joita alat seuraamaan
kun hämärtää ja pitäisi kiiruhtaa
jatka kauemmaksi vaan
suuntaan johon puiden varjot lankeaa

Hiljaa, hiljaa, hiljaa, hiljaa vaan
ilman minkäänlaista suuntaa, suuntaa oikeaa
olet lähellä niin, ettet metsää nää
puilta, puilta, puilta, puilta huomaakaan
kun epäilystä vuodet, vuodet, vuodet kantavat
sieluasi yltäsi kalvavaa

Sisälläsi viimein aukeaa valtava maisema
puuttomalta laelta
silloin anna meidän saapua
mielesi metsässä tanssia
synapsien lomaan eksyä
virkeämpänä aina asti aamuun valoisaan
vaikka kuinka pimeään

Isiesi kädet täyttävät kätesi
nyrkkiin puristetut kätesi
aukeavat tahtonsa täyttäessä tahtosi
haavansa muuttuu haavoiksesi
kipunsa virtaa lävitsesi

Pystyt meidät haistamaan väkevästä virtsasta maan
kykenet jo kuulemaan kun kuljemme takanasi varjoissa
Kätkeytyä voimme mihin vaan silmiesi taa, alle askelen
hengityksemme telttakankaalla, sen kosteus pisaroina sisäpinnalla

Maalaukset kallioissa
samat kuin mielesi pohjalla
nousemme kivestä
kämmentesi läpi
suoniisi

Muuttuvat päivät pitkiksi taas
kun huomaat: mennyttä ei ollutkaan
et ole jättänyt milloinkaan oikeaa lapsuutesi kotia
Uniesi rauha lankeaa
aikaiseen aamuun kultaiseen
lomaan suven, talven suloisen
Ei vaivaakaan enää päivien
tukahduttava turtumus
tai vastaamaton kysymys
On uusi laulu ainoa vastaus
kaukana tahi lähellä
se liikkuu aina likellä
Uneksi tulevasta vaan
jotta aamu pääsisi alkamaan
sinne kanna kaipuuta ja kipua
ne pyhä tulesi on povella
vain syvin kipu kantaa muistoa
lohduttomin itku sanoja
eloon heräävät kuvat maan
jotka unistasi kumpuaa
revittyä maisemaa
pala palata eheyttää

Kun alkaa mielesi ihmetellä itseään
silloin meret aukeaa
maa paljastuu
ja ajat alkavat uudestaan

kultaisen kajon läpi purjehtii
viimeinkin hän joka kauan sitten souti pois
luoksemme takaisin.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu