Hiljaa mieltä
hirressä viri kiikuttaa
pienoissansa
nyörin nirhimät lovet

mikä lie
mielessä liikkuu, liikuttaa
saranoita sielun
joissa taivaan on painavat ovet

aatos häilyvä
joka kulkee ikkunoista
siinä missä
toiset kulkee piipuista

ei välitä
kutsuu itsensä tykö
pyytämättä
lukon läpi ja pään riipuista

aukoo, ratkoo, rikkomatta
kihlat kylmän kalvon
kurkottaa, ottaa, ottamatta
kaiken, mitä palvon

vie pois yöt
yöt
jotka valvon

saapuu aina
lupaa keltään kysymättä
kevät
luihin, varsiin, ruotoihin

ei välitä
kutsua ketään nimeltä
ei tiedä, halua
juuttua seikkoihin, muotoihin

vaateita vailla
vaivihkaa käskee vain
nostaa miestä
naista, villoista niskan

ei välitä
pyytää ketään nousemaan
yhtälailla
istualtaan sielut tiskaa

ja musta vesi viemärissä
nieluun vaipuu nuristen
hoippuu illan hämärissä
juovuksissa muristen

kohti jotain
mitä vain
rattaat raskaat huristen

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu