Se tapahtuu joka vuosi samoihin aikoihin.

DING DONG. Herään aamulla ovikellon ääneen. Ylösnousuni sängystä saa norsun raahautumisen juoksuhiekassa näyttämään ketterältä.

DING DONG. Toinen painallus hyvin pienen ajan sisään kertoo että ovella odottaa jokin, joka on kovin kärsimätön pääsemään sisälle.

DING DONG. Kolmas painallus kertoo minulle, että jos en pian avaa ovea niin se on viimeinen kerta kun kuulen kyseisen äänen. Se myös herättää minut unen ja hereilläolon välisestä tilasta ja huomaan olevani sängyn sijaan matkalla kohti ulko-ovea.

Eteisessä on lämpömittari, jonka sivusilmällä huomaan. Se näyttää -23 celciusastetta. Minulle alkaa selviämään miksi ulkonaolija on kovin innokas pääsemään sisälle. Samalla minulle valkenee myös miksi minun paljas yläruumiini taistelee kovasti oven avaamista vastaan. Avaan oven. Tunnen ulkoa tulevan ilman kietovan minut jääkylmään pyyhkeeseensä. Hampaani yrittävät lähes välittömästi ilmoittaa minulle, että lämpötila on enemmänkin suunnattu jääkarhuille tai joillekkin vedessä eläville hylje-eläimille kuin pelkissä alushousuissa kekkuloivalle lämminveriselle.

Edessäni seisoo musta mies. Jalassaan hänellä on mustat saappaat, housujen virkaa toimittaa yönpimeät, likaiset housut, jonka materiaalia on vaikea tunnistaa. Myös takki näyttää olevan tuota samaa mustaa. Kasvot ovat mustat. Eivät tasaisen mustat, mutta punaisen ja mustan sekoitus, niin kuin seepran raidoitus. Päässään hänellä on musta päähine, josta minulle tulee mieleen veturimiehen päähine. Hän höyryää. Hän sanoo jotain, luultavasti jotain liittyen kylmään säähän. Katseeni on kuitenkin kohdistunut hänen kädessään olevaan mustaan laatikkoon, joka on selvästikkin keskiajalta peräisin oleva taistelupakkaus. Mitä lie tikareita se sisältääkään. Adrenaliini auttaa viemään loputkin unen hiutaleeni pois kehostani, ja tajuan päästää likaisen ritarin sisään.

Onneksi minulla ei ole valkoisia mattoja, tämä aatelinen kun ei tunnu välittävän ottaa kenkiä pois sisään tullessaan. Jostain syystä hän tuntuu tietävän missä saunani sijaitsee, ja kävelee mitään kysymättä sinne. Seuraan häntä ensin hieman mietteissäni, mutta päätän pysähtyä jääkaapin kohdalle nauttimaan hieman tuoremehua, koska minua kovasti janottaa. Outoa, koska luulin tankanneeni itseni hyvinkin täyteen eilisiltana kavereiden kanssa.

Noin puoli litraa mehua myöhemmin musta mies viuhahtaa ohitseni ja löytää takan. Ei sillä että hän sitä olisi edes etsinyt, hyvin kun tuntuu tietävän taloni pohjapiirrustuksen. Yritän syödä mehupurkin vierestä löytämääni puoliksi syötyä hampurilaista. Sen makuhermoja hyväilevä koostumus kilpailee tasaväkisesti eilispäivänä jauhetun purukumin kanssa. En tiedä koska moinen ravintoaine on ilmestynyt jääkaappiini, mutta päätellen pöydällä olevasta hampurilaisketjun pakkauksesta sekä majoneesivanasta pitkin keittiön lattiaa, ymmärrän ostaneeni sen hyvin todennäköisesti eilisyönä.

Kylmä ilma tarttuu paljaisiin jalkoihini. Päässäni kuuluu tuomiopäivän kolinaa. Kävelen ovelle ja huomaan sen olevan auki. Suljen sen. Olenkohan mahtanut jättää oven yöllä kotiintullessani auki? Haen huoneestani t-paidan päälleni. Jyskytys päässäni ei tunnu loppuvan. Siirryn takaisin keittiöön. Onneksi löydän jääkaapista yhden pullon käymisteitse valmistettua hiilihapokasta nestetasapainonsäilyttäjää, jolla päätän hävittää tuon infernaalisen metelin. Se toimii. Ei enää kolinaa. DING DONG.

Ovella musta ritari katsoo minua vihaisesti. Hän sanoo myös jotain katolla olevasta antennista, mutta en kiinnitä häneen juurikaan huomiota. Mies ojentaa minulle lapun ja sulkee oven perässään. Huomaan köyhtyneeni 25 euroa siitä hyvästä, että hän sotki mattoni ja tönäisi antennini vinoon.

Nokisuutarit, ammattikunta jota ei voi kuin ihailla.