No niin.

3. Lokakuuta, tekee siis hetkinen: torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai = 4 päivää ilman tupakkaa. Kuten jo arvelinkin, kotona luubailu ei tuottanut mitään isompia ongelmia tupakan suhteen. Keskityin käyttämään kahvia vähemmän kuin aiemmin. Meni sitä vähemmän, mutta ei nyt mitenkään älyttömän paljon vähemmän.

Sitten asiaan: poltin juuri tupakan. Työpöydän laatikostossa oli jämäaski jossa oli jäljellä 2 kappaletta herkkukäärylettä. Toinen siis meni juuri. Onnittelen itseäni tähän saakka jatkuneesta lakosta ja totean ettei se tähän pääty. Tämä lakko ei pääty edes tupakoimalla! Niin raju lakko se on. Olen satavarma että poltan tuon toisenkin tänään, luultavasti aika pian.

Onnistuin välttämään aamuiseksi perinteeksi muodostuneen kioskilla käynnin ennen bussiin nousua. Siitä selkääntaputus. Vetäisin sen sijaan napin nicorettea kielen alle. Nicoreteissa on pari 'vikaa' tupakoihin verrattuna. Yksi vika on se, että nikikset eivät häivy yhtä nopeasti kuin tupakalla. ~20-minuuttisen bussimatkan päätteeksi olin jo niin tyydyttynyt että pystyin käymään kaupassa ostamassa töihin pari pakettia kahvia (pannujauhatusta näköjään, vaikka piti olla suodatin prkel) ilman että nappaan siitä askin mukaan. Olen juonut työpaikan kahvia muiden rahoilla jo hyvin hyvin pitkän aikaa joten tuntui hyvältä ajatukselta käyttää askin verran rahaa omantunnon kohentamiseen. Hyvin meni se, tapu tapu.

Ostin myös Zipistä take-away kahvin, sillä join kotona vain teetä. Bussimatkan aikana pohdiskelin aika paljon sitä että kummasti sitä on kemiallinen olento. Tokihan tupakalla on myös psykososiaalinen ulottuvuutensa, mutta tuntuu että tuo kemiallinen puoli siinä on sekin aika hullun vahva. Tabuilla ei pysty siis ihan kaikkeen kärsimykseen puuttumaan.

Mietin myös sanojen Habit ja Habitus etymologiaa. En aiemmin ollut tajunnut habitus-sanan suoraa yhteyttä habit-sanaan. Olin vaan ajatellut että se tarkoittaa jotakuinkin kunkin yksilön ulkoista olemusta. Ehkäpä siis jotenkin intuitiivisesti olin senkin kässännyt mutta vasta nyt tajusin että ihmisen ulkoinen olemus on se, mitä ihminen tekee, vieläpä mitä hän tekee toistuvasti ts. tavanomaisesti. Tavanomainen (tapa etc. etc. etc. bla bla.).

Niille ihmisille jotka elävät toisten kautta, eli peilaavat ahkerasti itseään sen sijaan että kääntyisivät enemmän sisäänpäin katsomaan mitä sieltä löytyy, on varmaankin aika paljon hankalampaa muuttaa tätä habitustaan ilman perusteellisempaa maailmankuvaremonttia. Kukaan ei voi analysoida itseään täydellisesti, mutta tämänhetkisen ymmärrykseni mukaan olen itse aika vahvasti kiinni muiden käsityksessä itsestäni. Luvassa on siis kaiken edellä pohtimani mukaan hankaluuksia. (Tosin minulla on kyllä myös hyvin vahva taipumus dramatisoida kaikkea omaan elämääni liittyvää johtuen siitä että elän hyvin suuren osan ajastani pään sisällä, joten en siitäkään syystä voi täysin luottaa kaikkiin ajatuksiini. Tämän kirjoittaminenhan ei sitten tietenkään tarkoita sitä ettenkö niin tekisi. Tai dramatisoisi asioita edelleen tämän tekstin muodossa.)

Askin ostamatta jättämisestä tuli jotenkin etäisesti hyvä olo. Tuntui että oli saanut aikaan jotain. Sitten tuntui ettei sitä pitäisi analysoida sen kummemmin vaan koettaa vaan rullata tämän hyvänolontunteen mukana niin kauan kuin se kestää. Ja koettaa muistaa se ja käyttää sitä hyväkseen vaikeampina aikoina. Myös Stoccon 'Ei teistä ikinä mitään tuu!' -viesti toimi positiivisena kannusteena. Jostain syövereistä tuntuu kuitenkin vielä löytyvän joku joka vastaa siihen että vittu katotaanpa.

Niin että. Vittu. Katotaanpa. Katotaanpa. Häh? Lähe viivalle saatana!

Äh. Pakko tehdä töitä. Hyviä ehdotuksia tupakkatauon korvikkeeksi otetaan vastaan.

----------------------------------------
n. klo 12. Ego ei suostu murenemaan.

Poltan taas. Eli ostin toki pienen askin.
Syy: en keksinyt korviketoimintoa. Tohtori Phil sanoisi että tapoja ei jätetä pois vaan ne korvataan uusilla. Kiitti vitusti tohtori Phil.Korviketoiminnon pitäisi ehkä täyttää seuraavat ehdot:
1. Pitää päästä irti työstä ja mielellään pois työhuoneesta
2. Kesto n. 5 min.

Tohtori Phil sanoisi myös: mikä on sinun palkintosi. Mitä sinä siitä saat? = aikaa yksin ajatusten kanssa. Pakopaikka stressistä vähäksi aikaa. Nämä kaksi päällimmäisinä. Muut syyt: merkki tauosta, ("olen nyt [oikeutetulla] tauolla"). Tupakoitsijat muuten maksavat pelkässä työajassakin jo aika paljon työnantajalle. Saatikka sitten nettijaarittelijat. Muu syy: kuori: merkki siitä että ("poltan tupakkaa"). Tiesittekö että tupakka on (valheellinen) merkki siitä että elämä on hallinnassa, tai että itsellä on itsemääräämisoikeus. Ajatelkaa vaikka Marlboro-miestä. "Kuljen omia latujani". Kaikki varmaan tästä tekstistä voivat arvailla ettei tämä todellisuudessa ainakaan minun kohdallani pidä paikkaansa.

Poltellessani mietin että tupakkaa vastaan ei voi taistella. Tai tarkemmin että MINÄ en voi taistella tupakkaa vastaan. Jos olisin tupakoimaton niin minun ei edes tarvitsisi taistella. Siinäpä se vastaus on. Mutta kun MINÄ en ole tupakoimaton. Mikä minä sitten olen? Miten minä voin olla tupakoimaton. Miten voin olla joku muu kuin minä olen? Miten voin muuttaa minua? Miten minää muutetaan?

Kyseessä siis on egon murentaminen, kuten jo forumviestissäni ounastelin. No. Murennetaan se sitten. Ollaan rähmällään. Kyllä minä siihen olen tottunut. Mutta luulisin etten koskaan ole ottanut vastaan mitään mikä saisi minut luopumaan toimintatavoistani. Minä en kestä kritiikkiä. Minä olen suojassa. Nyyhkyti nyyh.

Eräs asia, joka mielessäni oli aamuisen bussimatkan aikana on että... hmm.unohdin sen. Alan epäillä että mielessäni on jokin este joka peittää sen ajatuksen, sillä se oli muistaakseni aika tärkeä. Lisäksi muistin sen 30 sekuntia sitten. Okei nyt se kaivaantui esiin: Minun pitäisi saada asioita tehtyä loppuun saakka. Minulla on jokin joka estää sen tällä hetkellä.

Esimerkki: en saa luettua kirjoja loppuun. Olen aloittanut monta monta monta kirjaa ja jättänyt ne kesken ollessani muutaman sivun päästä lopusta. En ole löytänyt sille mitään yksittäistä syytä, vaan 'on vain tullut muita asioita eteen'. Tämä on jatkunut n. vuoden verran.

Sama kuvio toistuu (jos niin haluaa tarkastella) joka puolella elämääni.

Tupakoinnin lopettaminen on siinä mielessä vähän epäkiitollinen juttu tuon suhteen että rpesahdus voi tapahtua kuinka pitkän tai lyhyen ajan päästä tahansa. Ei siis voi oikeastaan sanoa 'olen lopettanut tupakoinnin', ennenkuin on viettänyt useamman vuoden savuttomana.

Pienetkin asiat tuntuvat vaikeilta saattaa loppuun. Suuremmat asiat edelleen vaikeammilta.

Ego tulisi murentaa.

En tiedä auttaako rehellisyys. Enkä tiedä olenko rehellinen. Enkä tiedä voinko lopettaa tupakoinnin. Tai minusta jotenkin tuntuu että voin, mutta en osaa sanoa milloin.

Suunnitelmallisuus ei todellakaan ole vahvin osa-alueeni.

Olen pelkkää epäilystä. Mistä olen varma? Kirjoitan tätä. Mitä teen? Pyytelenkö anteeksi? Ehkä. Kerronko että on hankalaa? Kyllä. Kerjäänkö sääliä? Luultavasti. Mitä tämä auttaa? Ehkä jotain? Miten se voisi auttaa? Näenkö minä mitään uutta tämän kautta? En.

Ostamassani Zen-comics -läpyskässä oli mietelmä jossa todettiin että aluksi on tavallinen mies, sitten on tietäjä, ja kun tietäjä saavuttaa ymmärryksen, on taas tavallinen mies. Saatanan paradoksit. Minä olen vain tietäjä. Kuinka pitkään pitää lyödä päätään seinään. Seinää ei ole. Kuinka pitkään pitää kirjoittaa klisheitä? Ketä se kiinnostaa? Ainakin minä osaan sen. Ainakin minä voin tehdä sitä.

Miten habitus suunnitellaan. Olemalla tavanomaisesti. Mutta siihen menee aikaa. Onko tämä hukkaan heitettyä aikaa? Entä jos kirjoittaa. Onhan sekin enemmän kuin miettiä päässään tätä.



Perkele. Egon murentumista tai vaihtoehtoisesti kovettumista seurataan jatkossakin samassa osoitteessa.