Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

In da stuudio pt I

Aamulla kymmeneltä raahautui ensin kaksi pitkätukkaista bändiläistä treenikselle ihmettelemään eilisen tavaranhakureissun saalista. Aloitimme kaiken ständien kasaamisella ja rupesimme heti ensialkuun mikittämään rumpuja, mikä sinänsä oli täysin turhaa siinä vaiheessa, mutta oli se nyt nastaa kuunnella kun basari jylisi. Tosin meni aikaa löytää edes suht hyvä kohta mikille. Lopulta päätin mikittää sen etupuolelta. Syystä että hieno Focusriten äänikortti ei ollut yhteistyöhaluinen, koska kenelläkään bändiläisellämme ei ollut tulilankaliitäntää koneessan (rumpalilla on mutta sen kone on muutenvaan homo niin että se pelaa sillä nyt vitun worms armaggeddonia basistin kansa kun me yritetään kitaroita nauhottaa -----------------_________________-------------------). Focusriten, ja oikeastaan koko etuasteräkin varavaihtoehtona meillä oli Behrun Eurorack, eikä eurodesk kuten virheellisesti edellisessä merkinnässä mainitsin. Siihenkin saa kuitenkin viisi mikkiä yhtäaikaa kiinni, niin että rummuistakin saadaan ihan hyvää soundia. Ainakin suhteessa.

Koko äänityspaska alkoi sillä että vedimme basistin ja paremman kitaristin (itse rumpaloin tässävaiheessa) "pohjanauhan" molemmista äänitettävistä biiseistä (joista toisen onnistuin tuohamaan kivalla sisäänfeidauksella ja parilla turhalla tallennkuksella ja muulla paskalla, pitää vetää huomenna uudestaan), jonka päälle alettaisiin kasaamaan varsinaisia tuotoksia. Aluksi vedin sitten omat kitarani pariin kertaan (vituiksi) ja kun parempi kitaristimme niiden kanssa aikansa tuskaili niin päätettiin että heivavaan mun raidat suolle ja se vetää eka. Se kun on aika epeli niin sehän parin kerran jälkeen huitasi koko biisin kerralla virheettä purkkiin. Itsekin ehkä kymmenennellä kerralla samassa onnistuin, jonka jäleen näppärinä todettiin että oma kitarani oli iihan vähän epävireessä toiseen kitaraan nähden. Ei sitä oikeasti huomannut äänittäessä, muttakun kuunneltiin niin pirulainen kun puri korvaan. Aamulla siis jatketaan siitä.

Eipä tässä, palaan huomenna kahvin, pitsan ja terveen miehen hajusta kertomaan, tai olemaan kertomatta studiotoilailuista.

Kirjoitettu Saturday 18.10.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: